Kun ei vaan jaksa

Ladataan...
Bättre liv

Mä tarviin halin! Töissä olo on uupunut, väsyttää, itkettää, en koe pystyväni tekemään töitäni kuten ennen. Perushommatkin tuntuvat yhtäkkiä vaativilta, vaativat mahdottomilta ja saavat minut murtumaan. Vaikka nykyään saankin nukuttua täysiä öitä, taisivat parin kuukauden katkonaiset unet sekä tämä hormonihuuruilu tehdä aivoistani pehmeät. Ajatus ei vain kulje ja kaikki tuntuu niin raskaalta! Pää ei vaan kykene vaativiin ratkaisuihin, uuden kehittämiseen. Mutta enhän minä tätä tiennyt kun keväällä lomia suunnittelin, en edes tiennyt vielä olevani raskaana. Ja mistä olisin tämänkin kehon ja mielen uupumisen voinut arvata? Nyt nimittäin olisin niin loman tarpeessa, mutta vielä olisi jaksettavana kolme viikkoa ja kaksi päivää. 

Jokainen työpäivä on kuitenkin raskas, iltapäivisin meinaan nukahtaa pystyyn ja tunnen muutenkin oloni jatkuvasti riittämättömäksi. Viimeistään töistä lähtiessäni itken ja kotiin päästyäni lepään. Välillä itken kesken työpäivän, silmät kostuvat ja hengitys hytkyy, mutta kunnon itkua en päästä tulemaan. Joinain päivinä mietin onko ainoa vaihtoehto käydä lääkärissä ja pyytää edes paria päivää saikkua. Sitten taas lepään illan ja lähden kohti seuraavaa päivää. Iltaisin ja viikonloppuisin olo on parempi, voin elää tuntemusteni mukaan, lepuuttaa sohvalla kun lepuuttaa, itkeä kun itkettää, syödä kun on nälkä ja mennä koiran kanssa ulos kun olen saanut sopivasti levättyä ja haistella vähän raikasta ilmaa. Iltaisin myös iloitsen iloisista asioista, keskityn kaikkeen kivaan mikä minua kiinnostaa. Olen ja lepään.

Samalla elämä hymyilee. Seuraavaan neuvolaan on enää kolme viikkoa, rakenneultraan 7,5 viikkoa. Masu pullottaa ja pienen sydän sykkii. Löytyy ihanasti dopplerilla ja on maailman kaunein ääni meidän kahden kuunnella. Meillä on luudempi ja isompi auto mihin mahtuu niin koirat, tavarat kuin pieni turvaistuimineen ja rattaineen. Sillä se pääsee sitten usein anoppilaan hemmoteltavaksi! Pahoinvointi on kaikonnut, nälkä ei ole aivan jatkuvaa, yöt saa nukkua taas läpeensä. Päivä päivältä pieni alkaa tuntumaan todellisemmalta. Pää alkaa tottumaan siihen, että kyllä, minä olen jäämässä äitiyslomalle marraskuun puolivälissä. Minä odotan Joulun lasta. Ja pieni kasvaa kasvamistaan turvallisesti sisälläni vain tullakseen valmiina maailmaan, meidän luokse. Hiljalleen minä siihen uskon, solu kerrallaan minä käännyn ja lopulta minä uskallan sanoa sen äänen.

Siksi tämä tuntuukin niin omituiselta. Olo alkaa olemaan parempi, mutta töissä on kokoajan raskaampaa. Fiilis on hyvä, mutta toisaalta uuvun ja itkettää. En tiedä onko tämä nyt väsymystä vai hormonipäätä, motivaation puutetta kun minä ja lapsi mennään triljoona kertaa töiden ohi, riittämättömyyden tunnetta töissä, loman tarvetta vaiko pää joka on jo kovasti lähdössä äitiyslomalle. Ainakin väsyttää ja mielialat vaihtelee ja se on aika rankkaa näin työoloissa. Ehkä raskauden paljastaminen työkavereille auttaisi ainakin henkistä puolta? Ehkä sekin minua rassaa? Mutta ennen kun mieleni on siihen täysin valmis, en taida uskaltaa. Ehkä vielä hetki. Ehkä vielä ihan pieni hetki.

Onko täällä muita joilla on ollut näillä viikoilla vaikeuksia jaksaa töissä? Jokaisella kun on niin omanlaiset raskausoireet. Mutta tämä alkaa nyt jo pikkuhiljaa nyppiä kun olen 50%:nen töissä eikä iltaisin riitä vieläkään energiaa liikkua ja mennä, on vaan levättävä ja kuunneltava omaa kehoa. Ja se sanoo jo parin asanan jälkeen että nukkumaan!

Uuputerkuin tästä huolimatta ihanasti voivat <3 Eerika & Einstein (uudelta lempinimeltään myös Epeli Eevertti) rv 13+1

Kuvat: Pinterest

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Mulla osui alkuraskaus juuri samoin, ennen kesälomaa, ja oli kyllä tosi rankkaa vikat viikot töissä. Olin kyllä tehnyt reissunkin siinä ja podin aikaeroväsymystä ja se oli hyvä syy olla väsynyt. Syytin jetlaagia ;) Onko teillä mitään mahista oikasta taukotilassa sohvalle tms? Tiedän ettei tällaisia mahdollisuuksia kaikilla ole, mutta mulla oli ja käytin sitä oikein härskisti hyväksi.. "Ai ai kauhea jetlag, taidanpa taas vähän oikasta että jaksaa taas tehdä töitä.." Mulla on kyllä aika rento työyhteisökin, että ehkei näin yleensä pääse tekemään.

Riittämättömyydestä kannattaa alkaa opetella pois, olet nimittäin vauvan kanssa pian aika pulassa.. Kyllä sinä riität, ei kenenkään tarvitse jaksaa sata lasissa töissä kun on tuollainen elämänmuutos tulossa. Kerro esimiehelle, jos on oikein tiukka tilanne tai ota saikkua.

Tsemppiä ja lepoa!

Eerika
Bättre liv

Käyn kyllä ihan rauhassa kahvi- ja lounastauot ja viihdyn siellä hieman pidempään kuin normaalisti jotta saisin levähtää. Sohvia ei kuitenkaan ole tarjolla enkä muutenkaan pysty ottamaan ihan päiväunia (nukahdan totaalisesti jos sattuisin nukahtamaan), pieni köllöttely olisi kyllä poikaa. Hommat on kuitenkin hoidettava, dedikset ja vaatimukset uusista ideoista ja ratkaisuista vyöryvät päälleni kuten ennenkin. En tiedä kuinka hommia voisi edes keventää kun ei oikein ole ylimääräisiä käsiä.

Riittämättömyys tulee suoraan siitä etten oikeasti saa aikaiseksi hommiani vaikka yritän. Kyseessä ei kuitenkaan ole fyysisesti vaan henkisesti rasittava työ joten työn keventämistä raskauden vuoksi on vaikeaa pyytää. Erityisesti kun samalla työkaveri on painanut normaalisti ja ilolla läpi raskauden. Itsekin taidan olla sitä mieltä, että pitäisihän minun nyt jaksaa, ehkä siinä piileekin ongelman ydin?

Taidan vaan toivoa että ongelma katoaa itsestään, väsymys helpottaa, työtilanne rauhoittuu kesällä ja hiljalleen näkyvä raskaus on syynä helpommin selitettävissä töiden keventämiseksi loppuraskauden ajaksi. Kuka tietää, töitä olisi edessä 18 viikkoa ennen äippäriä kun lomat vähentää eli jotenkin siellä on vaan pärjättävä. Ainakin olen vienosti jo pyytänyt apua isossa päälle kaatuvassa projektissa, nyt vaan odotellaan tuleeko sitä..

Tahiti

Tuo alkuraskauden väsymys on kyllä jotain mitä ei ikinä olisi osannut kuvitellakaan, suoraan töistä kotiin nukkumaan ja sitten taas nukkumaan.. ei vaan jaksanut muuta. Mutta kyllä se siitä helpottaa ei hätää x)

Eerika
Bättre liv

Oi,toivotaan!

Katie
Aika kypsä äidiksi

Musta tuntuu, että olen toitottanut tätä sulle jo ennenkin, mutta kertaus on opintojen äiti... ;) Eli tuolla raskaushistorialla varsinkin olisin ihan reippaasti itsekäs ja pistäisin sikiön hyvinvoinnin kaiken muun edelle: jos et jaksa, kerro pomolle tai, jos teillä on henkilöstöpäällikkö, sille ja sano, että olet liian uupunut tekemään töitä samaan tahtiin kuin ennen. Eli annat vaihtoehdoiksi joko vähentää työtaakkaasi, tai sitten joudut jäämään hetkeksi saikulle - ja kukas ne sun hommat sitten hoitaa, jos jäät kokonaan töistä pois? Jokainen työnantaja kun oikeasti tietää, että raskauden myötä naisen työn tuottavuus nyt vain laskee, ei sille mitään voi - tulee neuvolapoissaoloja ja äitipäähitautta ja väsymystä. Et sä varmastikaan ole pomosi ensimmäinen raskaanaoleva alainen.

Älä vertaa itseäsi työkaveriin, joka (muka?) onnistui tekemään kaikki hommansa raskaana - jokainen raskaus tosiaan on erilainen ja mistä oikeasti tiedät, miten uupunut hänkin oli iltaisin? 

En oikeasti halua syyllistää (ja sorry jos tämä siltä kuulostaa), mutta mieti, jos vauvalle kävisi vielä jotenkin hullusti: voisitko oikeasti olla ajattelematta, ettet ole itse sitä aiheuttanut liialla työnteolla ja stressillä? Mä en voisi. Siksi lööbailin koko raskauden töissä aika hyvällä omallatunnolla. Vielä tässä ehtii olla montakymmentä vuotta tehokas työntekijä! 

Nyt hop hop ottamaan iisisti siellä. :)

Eerika
Bättre liv

Hyvin herätelty, mä tarviin sut mukaan töihin sanomaan mulle ja muille miten asiat makaa! Oon niiiiiin huono käymään näitä vaikeita keskusteluja ja sanomaan et nyt mun duunipäivät kevenee tai olen pakotettu lepäämään saikulla. Ja mistä minä tiedän, se saatettaisiin ottaa ihan hyvin vastaan! Voi että, mun on vaan nyt pakko. Huomenna olis vika mahdollisuus saada pomo kiinni ennen lomia. Mut hei, tänään olin vajaan päivän töissä ja istun nyt hemmoteltavana kampaajalla! Syön keksisuklaata ja juon teetä, nautin lehdistä ja blogaamisesta ja turisen ihanan kampaajani kanssa <3 Illalla lupaan orjuuttaa miestä ja levätä! Olet ihana <3

Katie
Aika kypsä äidiksi

Itse olet ihana. :) Hyvä, että pääsit kampaajalle hemmoteltavaksi! (Mäkin muuten kävin tänä aamuna - nannaa.) Nyt rohkeutta puhua pomolle huomenna! Ota sitä hihasta kiinni heti aamulla, koska silläkin on varmaan kiirepäivä edessä, jos on viimeinen työpäivä ennen lomia. Ja ole tiukkana, mutta yhteistyöhaluinen - mutta viime kädessä kuitenkin itsekäs. Tai eihän se itsekkyyttä ole, vaan äidinvaistoa, muista! <3

Eerika
Bättre liv

Hih, on hänen toiseksiviimeinen päivänsä ennen lomaa, mutta viimeinen päivä minkä olen itse tällä viikolla toimistolla kun torstai menee muualla. Saas nähdä löydänkö edes koko hihaa kun tuntuu olevan välillä niin kiireistä tuolla meillä. Mutta nyt on vaan pakko.

Pitänee aloittaa jotenkin, että olet varmaan huomannutkin että olen uupuneen oloinen ja saan taistella saadakseni vaativimmat työtehtävät ja aikataulut hoidettua. Kertoa raskauden tuomasta väsymyksestä ja töissä uupumisesta. Itkusta ja epätoivosta. Halusta tehdä silti hyvin työni ja toiveesta saada tehdä vähemmän vaativia tehtäviä hieman helpotetusti jotta pystyn olemaan töissä. Että olen ollut sillä rajalla että joudunko jo menemään työterveyteen jotta saisin lepoa kun työpäivät tuntuvat niin raskailta. Ja toivovani, etten joutuisi stressaamaan liikoja jotta raskaus sujuisi mahdollisimman hyvin.

Ehkä hän naisena ja äitinä ymmärtää. Ehkä asiat saadaan jotenkin järjestymään niin, että jaksan tehdä töitä ja voin tuoda panokseni työpaikalle, mutta ilman ylimääräistä stressiä ja uupumista.

Yritän pitää sut pienenä äänenä päässäni huomenna, kiitos :) 

Katie
Aika kypsä äidiksi

Kuulostaa hyvältä, just noin! Mä istun pikkupiruna olkapäälläsi ja puren korvasta, jos alat jänistää.

Eerika
Bättre liv

Kiitti kun istuit! Olitkin aika iso siinä masusi kanssa, ei voinut olla huomaamatta! Ja hyvin meni! :)

Katie
Aika kypsä äidiksi

Mahtavaa, että sait puhuttua ja esinainenkin oli ymmärtäväinen! Hiphei, niinhän se usein menee, että suurin ongelma on oman pään sisässä. Nyt rentoa loppuviikkoa ja leppoisaa juhannusta! :)

muutaman päivän/viikon sairasloma vois olla kovin hyvä idea... 

Eerika
Bättre liv

Kiitos, kyllä sitä on nyt tosissaan harkittava. Ensiksi on vaan otettava pupu pöksystä ja uskaltauduttava keskustelemaan esimiehen kanssa josko työtaakkaa voisi vähän helpottaa että olisi mahdollisuus jaksaa töissä paremmin nyt ja jatkossa :)

OdotuksestaOnneen

Itse olin aivan kuoleman väsynyt vuosi sitten näihin aikoihin, kun raskaus oli ekan ja tokan kolmanneksen vaihteessa. Töissä oli kauheat paineet, mutta kroppa ja pää ei vaan jaksaneet tehdä mitään. Menin lääkäriin ja kirjoittikin sitten mulle kolme viikkoa sairaslomaa. Nukuin tuon kolmen viikon aikana varmaan 20 tuntia päivässä, ja silti olin aivan poikki ne muutamat hassut tunnit mitä jaksoin olla hereillä. Joten jos vaan tuntuu ettei jaksa niin äkkiä saikkua hakemaan. Sun kroppa haluaa sun nyt lepäävän. Ja ennen kaikkea sun vauva haluaa sitä <3 

Tsemppiä hurjasti! Toivottavasti väsymys pian helpottaa!

Eerika
Bättre liv

Voi hitsi, jotenkin olen ajatellut, että tässä pitäisi vain jaksaa ja että mun vaan kuuluu olla väsynyt. Ehkä lisälepo alkaa kuitenkin jo olemaan tarpeen? pakotan itseni nyt vaikeaan keskusteluun töissä ja katson Juhannuksen yli, jos ensi viikolla ei väsy helpota, on soitettava työterveyteen. Luovutettava tämän jatkuvan yrittämisen kanssa. Ihana kuulla etten ole ainoa jolla on vaikeuksia jaksaa töissä tässä vaiheessa, vaikka toki en soisi tätä uupumusta muille. Kiitos kun kommentoit :) 

OdotuksestaOnneen

Rohkeutta vaikeaan keskusteluun! Anna itsellesi lupa olla väsynyt, se toki kuuluu asiaan, mutta se kertoo sulle että tarvitset lepoa ei sitä että pakko pakertaa kovemmin. Jos joogatessa kroppa sanoo että nukkumaan niin kuuntelee kehoa samoin töissä. :)

Eerika
Bättre liv

Hih, en enää edes yritä illalla avata joogamattoa kun parin asanan jälkeen jouduin kömpimään petiin ;) Kotona pystyn lepäämään, töissä se on vaan niin vaikeaa. Mutta nyt on käyty vaikea keskustelu, mikä olikin HELPPO ja olo on huojentunut ja itkuinen! Kiitos sinulle kun valoit minuun uskoa :)

Eerika
Bättre liv

Olenkin kuullut että joillain on ollut ihan älytöntä pahoinvointia eikä työssä käyminen ole tullut kyseeseenkään. On saatettu joutua sairaalahoitoonkin. Mielestäni työterveyden pitäisi kyllä osata katsoa näissä tapauksissa tilanne ja määrätä saikkua tarpeen mukaan. Kuinka nopeasti sieltä neuvolan kautta edes saisi ajan?  Jotenkin on vaan tuntunut, että mulla nää oireet on olleet niin pieniä etteihän nyt väsymyksen takia voi töistä pois olla. Eikä näin aikaisessa vaiheessa raskautta muutenkaan, et sitten lopussa jos tulee kovasti supistuksia, on hankala istua töissä tai jotain. Mutta että tässä vaiheessa en pystyisi tekemään töitäni, miten se voi olla? 

Tuntuu että tällä hetkellä rimpuilen että saan työni jotenkin tehtyä ja superväsyneenä ja uupuneena vaan valitan kuinka en jaksa tehdä näitä hommia, en näillä aikatauluilla, en tätä tahtia. Ja vain pari työpaikalla tietää vasta raskaudestani eli olen varmaan aikamoinen maanvaiva. Iltapäivisin meinaan nukahtaa ja hommat sujuu ärsyttävän hitaasti. On se outoa huomata rajallisuutensa ihan konkreettisesti. Enää en pysty samaan mihin aikaisemmin, en edes ajattelemaan. Kuka mun aivot vei?

Toivon vaan, ettei pieni kärsisi väsymyksestäni, josko pieni ottaisi minusta ensiksi kaikki energiat ja saan sen jälkeen pärjätä niillä lopuilla mitkä jää. Kaiken järjen mukaan näillä viikoilla väsymyksen pitäisi alkaa helpottamaan? Tiedä sitten. Tavallaan nyt jo helpotti kun olen saanut täällä keskustella asiasta, eilen illalla kävin maratonipuhelun ystävän kanssa (hänellä on 10-kuinen pieni) ja tänään lähdin ajoissa töistä kampaajalle. Oli ihanaa vaan istua, jutella, lueskella lehtiä, nauttia kupillinen teetä ja herkkupala ja olla vaan. Ehkä huomennakin karkaan vaan vähän etuajassa töistä ja miksen vaikka torstainakin. Omista saldoista ne tosin menevät, mutta ainakin olo on vähän parempi. Jos levon tarve jatkuu, voin seuraavaksi ottaa sitä saikun muodossa enkä saldomiinuksina. Ja ehkä lupaan sinullekin vielä, että otan asian huomenna puheeksi esimiehen kanssa ja toivon parasta. Vaikka se kuinka vaikealta tuntuisi!

Kiitos kun jaoit kokemuksesi, helpottaa tietää ettei tässä tarvitse olla 150%:nen vaan voi olla vaikka vaan 50% ihan rauhassa. Pieni on kyllä sen arvoinen <3

gabi (Ei varmistettu)

Mulla oli hurja "pahoinvointi" alkuraskaudesta. Oksensin kaiken vapaa-aikani, nukuin 5h yössä (ja päivisin en lainkaan), ja heräsin taas oksentamaan.. Töissä oksensin vain kerran tuona aikana, ja hommat pystyin hoitamaan ihan tavalliseen tapaan (fyysisesti ja henkisesti rankka työ). En ymmärrä kyllä yhtään näin jälkikäteen miten tuo oli edes mahdollista.. Kun kotona vaan makasin sohvalla ämpäri kourassa..

Nykyään sitten hoitovapaalla herään (hyvin nukutun yön jälkeen) 7-8 aikoihin, mutta olenkin jo ennen lounasaikaa niin umpi väsynyt, että pakko vetää päikkärit lapsen kanssa samaanaikaan. Sitten päivällisen jälkeen nukkuisin myös, mutta se ei ole mahdollista.. Oonkin sit taas lopun iltaa ihan väsy..

Ota tästäkin nyt sitten selvää..

Voi kumpa keksisit jonkun keinon vähentää työtaakkaasi, ja ettet stressaisi niin paljoa. Koitahan jaksella, kaikesta huolimatta!

Eerika
Bättre liv

Hui kamala, miten ihmeessä olet jaksanut? Onneksi pieni ei siitä kärsinyt, kaipa se tosiaan vie ensiksi ne energiat mitä tarvitsee ja itse saat sitten ne jämät :) Kaipa siinä keholla ja mielellä on aikalailla tekemistä pienen lapsenkin kanssa joten lepää vaan aina kun mahdollista. Päikkärit lapsen kanssa kuulostaa parhaudelta <3

Toivon myös, että saadaan jotenkin hoidettua niin, ettei tarvitsisi nyt raskauden aikana enää stressata niin paljoa töistä. Josko saataisiin töitä hiljalleen niin järjesteltyä. Loma-aikaan työjärjestelyjen tekeminen on toki aika hankalaa kun sen rajatun porukan on tehtävä hommat, toisaalta ehkä toimistollakin hiljenee heinäkuun tullessa. Pitää vaan uskaltaa avata suunsa, josko se olisi vain siitä kiinni?

Ja kiitos, tänään köllötellään! Tulin kotiin ja sanoin, etten tee tänään enää yhtään mitään :)

Silkkitassu

Raskasta oli viikot 7-15. Ja pahoinvointi tietysti vei suurimman osan voimista. Pää ei toiminut, kun yritit pyöritellä numeroita tai vastata muiden kysymyksiin, siten ettet tarvinnut kuulla kysymystä kymmentä kertaa. Olin poissaolevan oloinen enkä normaali oma itseni, jonka kanssa olisi pystynyt keskustelemaan pidempiä keskusteluja. Nyt vastauksena oli vain "mhh.. joo.." tai jotain muuta epämääräistä.
Onneksi töissä pystyi vähän joustamaan aamuista. Kun ei sängystä päässyt ilman pahoinvointia niin tulin sitten töihin paria tuntia myöhässä. Olihan se vähän stressaavaa oman työmoraalin tuntien, kun ei tahtonut rasittaa muita työntekijöitä omilla "ongelmilla", mutta oli vain pakko vähän rauhoittaa ja sanoa et pääsen tulemaan vasta tunnin päästä, kun jotain pysyy vatsassa vihdoin. Iltaisin uni taas ei tullut kunnolla, mutta oli vain yritettävä mennä ajoissa nukkumaan, kun se oli sit suoraan verrannollinen siihen et miten väsynyt oli aamulla ja siitä sit kierre pahoinvointiin..
Sit ne olot alko vähitellen helpottaa ja myöhästyin enää esmes puol tuntia, kunnes yhtenä aamuna ilmestyin AJOISSA töihin! 

Haleja sinne!

Eerika
Bättre liv

Joo, pää ei kyllä toimi! Pahoinvointi on ollut pientä ja pysynyt kurissa jatkuvalla syömisellä. Ja nyt sekin on takan päin :) Mutta väsymys se vaan on painunut syvemmäksi uupumukseksi eikä töistä meinaa tulla mitään. Töihin olen tullut ajoissa (liukumat klo 7-9) ja tehnyt suurimmaksi osaksi täysiä päiviä (vähän miinuksia olen liukumilla ottanut tarvittaessa). Työni olen kuitenkin halunnut hoitaa, ne kiireisimmätkin dedikset ja vaativimmatkin tehtävät ihan normaalisti. On niin vaikeaa tajuta, että pää ei vaan toimi kuten ennen! Yhtäkkiä olenkin ihan vajaa, minä, minä tehokas ammattilainen! 

Eilen ihana mies vei minut piristymään ajelulle, ihan samahan se on köllöttelenkö sohvalla vaiko matkustajan paikalla autossa kun en muutenkaan nukahda päiväsaikaan vaan olen horroksessa. Uusi auto alle ja ihania maisemia tutkailemaan. Mukana oli eväitäkin! Ja koko iltana en tehnyt mitään, mies hoiti koirat ja kaiken. Ihana mies <3

Haleja myös sinne sulle ja masulle :)

Ella F.
Siperian Ella

Mä olin niin väsynyt ja sekaisin jossain just viikkojen 12-13 tietämillä, (muistan vaan että neuvolalääkäriltä menin suoraan ultraan) että aloin itkeä samalla hetkellä kun lääkäri kysyi vointia. Siitä tuli sitten pari viikkoa sairaslomaa saman tien. Raskaus ei ole sairaus, kaikilla. Mä olin sittemmin saikkarilla viikosta 32 alkaen. Eihän se hauskaa ollut, mutta en kyllä vieläkään tajua, mitä vaihtoehtojakaan siinä olisi ollut. Ja mulle kyllä kaikki terveydenhoitohenkilökunta sanoi, että jos on sellainen olo ettei jaksa, niin sitten ei vaan jaksa ja saa sairaslomaa. Mä olen taipuvainen suorittamaan tiettyjä osia elämässäni (esim. juuri työ), joten oli helpottavaa, kun joku ulkopuolinen (th) sanoi, ettei raskaana tarvitse mitään kestävyyttään todistaa. 

Eerika
Bättre liv

Vapaalla pystyy kyllä menemään oman jaksamisensa mukaan, mutta jotenkin se on vaan niin vaikeata töissä. Harmi kun mulla ei ole neuvola-aikoja ihan heti tiedossa eli täytyy mennä työterveyteen varmaan jos tarvitsen leposaikkua. Nyt vähän tuntuu siltä, että tarvitsen hetken, mutta onneksi nyt on tiedossa tämä Juhannuslepo ja voin katsoa asiaa sitten maanantaina uudelleen. Ja onneksi raskaus ja tämä uupumus aletaan ottaa työtehtävissä huomioon nyt kun uskalsin avata suuni :) Lupaan jatkossakin luovuttaa (ehkä joskus vielä vähän aikaisemmin?) ja kuunnella teitä!

Mankka 1 (Ei varmistettu)

Hae ihmeessä sairauslomaa muutama päivä - viikko. Itse olin tuossa vaiheessa laivalla töissä linjalla Helsinki-Travemunde ja yhden työpassin olin töissä, sitten koko kesän saikulla, kun laiva veti välin turbolla niin, että sängytkin tärisi. Työkaverit sanoivat, että jäät saikulle, eihän kukaan ole ennenkään ollut töissä tässä tärinässä raskaana ollessaan. Koko kesän olin saikulla vaikka olo oli mitä parhain

EWE

Tuli mieleen, ootko mittauttanut hemoglobiinia? Voisko väsymys osittain johtua alentuneesta hemoglobiinista? Vai voiko se edes vielä lähteä laskuun noilla sun viikoilla? En tiedä...mutta anyway, mulla hemoglobiini laski tietämättä ja olin niihin aikoihin nuutunut ja vetämätön. Sitten neuvolassa katottiin hemoglobiini, joka oli laskenut jonnekin 110-115 tienoille (mulla on muutenki melko alhanen arvo normaalisti, jotain 125:n tienoilla). Rupesin syömään rautatabletteja ja olo parani. Lopetin tabletit, kun hemoglobiini oli taas hyvissä lukemissa, mutta sitten se laski uudestaan ja otin tabletit jälleen käyttöön.

Sen neuvon mäkin annan, että pitäis muistaa levätä ja höllätä otteita töissä jos vain mahdollista. Se on vaan parhaaksi pienelle siellä sun masussa, toki myös sullekin. Ite tein sen virheen, tosin raskauden viimeisen kolmanneksen alussa, että jatkoin töitä normaalisti vaikka olisin ihan hyvin voinut jo ottaa rennommin. Kropassa alkoi tuolloin tuntua yllättäviä voimakkaita kipuja rinnan alla ylävatsan tienoilla kesken työpäivän, mutta myös vapaa-ajalla. En välittänyt tarpeeksi noista kivuista, vaan jatkoin eteenpäin. Myöhemmin selvisi, että kivut johtui alkaneesta raskausmyrkytyksestä ja sain heti saikkua. Jälkikäteen oonkin miettiny, että tuo puurtaminen varmaan johti raskausmyrkytyksen pahenemiseen, joka ei sitten enää lopulta laantunut, vaikka kuinka lepäsin . Olisi silloin vaan pitänyt heti mennä lääkärin juttusille, kun ne kivut alkoivat. Jos ja kun tuun seuraavan kerran raskaaksi, otan aivan varmasti iisimmin, kuuntelen kroppaa ja haen heti saikkua, jos siltä vähääkään tuntuu.

Tuli taas kerrottua asiaa asian vierestä. Mutta sanoisin hyvää tarkoittaen, että sun ja pikkusen jaksaminen ja hyvinvointi on tärkeintä nyt ja tästä eteenpäin. Töiden on annettava joustaa. Toivottavasti pääset juttusille esimiehesi kanssa. Jaksamisia ja voimahaleja sulle! :)

 

 

Eerika
Bättre liv

Hemoglobiini pyörii mulla 140-145:n tienoilla (neuvolassa mitatut), joten epäilen ettei se ole kovin alas sieltä voinut tippua. Raskausmonivitamiinissa mitä syön on myös vähän rautaa mukana. Pyydän kuitenkin mittaamaan sen jos/kun menen lääkärillä käymään ensi viikolla. Neuvola mulla on vasta 3 viikon päästä. Yritän nyt ottaa rennosti ja järjestellään mun töitä niin että jaksan. Ja lupaan mennä maanantaina lääkäriin jos yhtään siltä tuntuu ettei uupumus hellitä! Kiitos sulle ja saa kertoa asian vierestä, tää on just sellaista tietoa mitä mun on hyvä tietää, ihmisten aitoja kokemuksia mitä on supertärkeä kuulla jotta tajuaa sit itsekin paremmin siinä tilanteessa.

 

ekoemo
ekoemo

Komppaan edellisiä: terve itsekkyys kehiin ja saikulle lepäämään! Mullakin pahin uupumus tais helpottaa siinä viikon 15-17 paikkeilla. Kerroin raskaudesta heti viikon 12 jälkeen, ja se helpotti kummasti kun ei tarvinnut salailla  ja miettiä mitä muut ajattelevat. Töissä jaksoin äitiysloman alkuun asti, mutta meillä oli lupa höllentää sekä sohva. Poikkeuksellisen pitkät työpäivät ja koulutukset väsytti normaalia enemmän ja jäinkin loppuaikoina niistä pois. 

Eerika
Bättre liv

Oi, milloinkohan uskallan kertoa? Näin viime yönä unia missä kerroin työpaikkaruokalassa työkavereille. Aamulla oli pöllämystynyt olo. Otan nyt rennosti pari päivää ja lepään Juhannuksen, jos on tarvis niin menen maanantaina lääkärille ja katsotaan mitä siellä sanotaan. Kuulostais ihanalta jos uupumus helpottaisi jossain vaiheessa edes vähäsen! Onneksi nyt näyttäisi siltä, että työtehtävät katsotaan mulle sopiviksi jotta pystyn ja jaksan ne hoitaa nyt ja jatkossakin ja stressin määrä laskisi myös :) Tiedossa 3 viikkoa töitä ennen lomaa, sit sais taas levätä kolme viikkoa ja tulla pallomahana takaisin!

Vierailija (Ei varmistettu)

Halaus :)

Eerika
Bättre liv

Kiitos :)

Eerika
Bättre liv

No nyt on käyty vaikea keskustelu, mikä oli vaikea VAAN MUN PÄÄSSÄ ja helppo käytännössä. Miten onkin niin vaikeaa sanoa ääneen, ettei pysty tekemään töitään kuten ennen? Esimies(nainen) ymmärsi, järjestelee työtehtäviä, sanoi että soita nyt sinne neuvolaan tai lääkärille ja ymmärsi vielä vähän lisää. Sanoin, että nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että saa puhua seuraavalle isommalle pomolle vaikka en ole vieläkään uskaltanut kertoa työkavereille. Että vieläkin pelkään, että pieni kuolee ja joudun sitä sitten selittelemään ihan kaikille kymmenille ihmisille joista osa on toki läheisiä, mutta osaa lähinnä vaan moikkaan. Masu kuitenkin pullottaa sen verran, että herkkäkatseisimmat naiset ovat varmasti tienneet jo kauan. Ja ehkä minä olen ollut myös VÄHÄN omituinen!

Kuulemma sijaisen haku olisi hyvä aloittaa jo elokuussa, olin ihan et apua, silloin jo! Vaikka marraskuun puolivälissä alkais äippäri! Mutta meneehän niihin rekryihin aikaa. Pitääkö minun viimeistään elokuussa uskoa että meille tulee pieni? Pikkasenko mun pään ravistaminen on tiukassa, milloin mä oikein pystyn ihan aikuisten oikeesti uskomaan muuhunkin kuin tähän päivään? Ostankohan potkupukuja vasta raskausviikolla 40?

Olette ihania ja saitte muhun voimaa jaksaa luovuttaa. Päästää irti yrittämisestä ja pinnistämisestä ja myöntää itselleni ja muille etten jaksa eikä minun tarvitsekaan jaksaa. Olo on niin huojentunut vaikka nyt vaan itkettää! Soitin neuvolan numeroon ja odotan sieltä takaisinsoittoa, josko neuvovasta puhelimesta osaisivat sanoa jotain. Olen nyt päättänyt lähteä tänään aikaisemmin töistä ja ottaa ihan rennosti. Huomenna mulla on erilainen kiva päivä, mikä on myös LYHYT. Ja voi olla, että ensi viikolla lepään saikulla jos olo sitä vaatii. Tarvittaessa varaan ajan maanantaiksi lääkärille. Kyllä mun nyt vaan on pakko! Kiitos ihanista kommenteista ja kun jaoitte palasen omasta tarinastanne. Helpottaa niin tietää etten ole ainoa joka tässä vaiheessa uupuu! Vaikka ei ole vielä jättimahaakaan :)

Niin ja tiedättekös, rakastan tätä raskautta enkä vaihtaisi päivääkään pois. Olen uupunut koska en ole tajunnut luovuttaa ajoissa. Olen uupunut koska luulin voivani olla normaalisti loppuraskauteen asti. Ja rakastan tätä kasvavaa mahaa, vaikka yritänkin vielä sitä piiloitella. Ja olen julmetun onnellinen ja kiitollinen siitä, että saan käydä tämän matkan. Vaikka kuinka saisin siinä matkalla vielä kasvaa.

<3 Eerika & Einstein Epeli Eevertti Tsiisus (rv 13+2)

OdotuksestaOnneen

Ihanaa että sait puhuttua ja kaikki meni hyvin! Kovasti voimia masun kasvatukseen!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hieno juttu!

Emäntä (Ei varmistettu) http://kahdenviivankansalainen.blogspot.fi/

Moi, hauska blogi sulla.

Pakko kommentoida, itsekin nyt toista (argh) odottavana, että väsymys voi oikeasti olla tosi inhottavaa töissä. Ekan kanssa oikeasti nukuin säännöllisesti työtuolissa kun ei vaan jaksanut. Ilmoitin aina huonetoverilleni, että nyt saattaa kuulua kuorsausta. Pistä korvatulpat..

Nyt olo on onneksi parempi ja jaksavaisempi. Voi tämä vielä muuttua, mutta lähemmäs viikoja 20 yleensä helpottaa edes ministi. Tsemppiä siis väsymisen kanssa ja hyvä että juttelit esimeskaartin kanssa. Helpottaapahan omatunto ja turhasta väsymyksestä ja työtehon laskemisesta stressaaminen =)

Ja muista, pahimpina päivinä voi ministi jäädä ottamaan lepoa kotiin, vaikka ne kuinka sanoo että raskaus ei ole sairaus. Moni jää pienemmästäkin sängyn pohjalle!!

T: Kahden viivan kansalainen, taas

Eerika
Bättre liv

Oi vitsi, ollapa mahis ottaa nokoset töissä! Tai jäädä kotiin lepäilemään! Tarvitsen siis saikkulapun jos meinaan olla hetkenkin poissa töistä, sillä tässä lääkäriin ollaankin menossa tänään vaikka kuinka omatunto soimaa kun en ole tällä hetkellä konttorilla. Toivottavasti saan hetken levätä jotta jaksaisin sitten taas töissä ja saisin tehdä hommia vähän hitaammalla tahdilla. Tällä hetkellä olen aamuisin klo 8-12 pirteimmilläni, loppupäivä meneekin sitten koomassa ja jossain vaiheessa menee ihan uniksi.  Katsotaan nyt mitä se hemoglobiini sanoo, vaikkei se olisi tippunut kovin alas, voisi tiputus 145:stä jonnekin tuonne 120neenkin tuntua aikamoisena väsymyksenä. Josko se masu tarvittaessa vähän rautalisää kestäisi? Katsotaan mitä se lääkäri tänään sanoo, seuraava neuvola onkin sitten kahden viikon päästä!

Onnea sinne uuteen raskauteen, iloista aikaa vaikka nämä oireet välillä muuta elämää vaikeuttavatkin. Yhtään päivää en vaihtaisi pois :)

Kommentoi

Ladataan...