Leposaikulla - kuin maailma olisi pysähtynyt

Ladataan...
Bättre liv

Taivas on pilvinen ja harmaa, nukuin taas liian pitkään levottomia unia nähden ja torkutellen ja tuntuu kuin en olisi kunnolla edes herännyt. Kokonaisen Hesarin lukeminen ei enää tunnukaan luksukselta, en meinaa pystyä edes keskittymään sen lukemiseen. Kaikki ihanat kirjatkin pysyvät visusti kiinni kun ei vaan jotenkin kykene. Onneksi on kuitenkin jo perjantai eikä kohta enää tarvitse herätä, istua ja makoilla kotona yksin! Eilinen toi tosin kaivattua piristystä tähän viikkoon sillä sain ihanan mammakaverin ja 2,5 kuisen tytöntyllerön visiitille. Siinä se päivä mukavasti vierähtikin ja heidän lähtiessään tulikin jo mies kotiin. Illan kruunasi käynti leffassa, ihan siis elokuvateatterissa kodin ulkopuolella! Vaikka kävellessä supistikin, ei montaa askelta tarvinut ottaa sillä autolla mentiin kotiovelta leffateatteria lähimpään parkkihalliin. Matkalta napattiin täytetyt patongit nomsnoms sillä kukaan ei ehtinyt kauppaan ja iltaruoan tekoon ennen lähtöä. Leffaevääksi herkuteltiin vielä irtokarkeilla, mitkä mieheni ansiokkaasti valikoi minun istuskellessa rauhassa patonkia nakerrellen. 

Vaikka kuinka olin pelännyt näinkin aktiivista torstaita etukäteen kivuliaiden supistusmaratonien pelossa, meni kaikki lopulta oikein hyvin! Kylässä käynyt kaveri käytti tyttökoiran pisulla kun sillä oli hätä ja teki puolestani meille herkutteluksi marjarahkan ja pakotti vaan istumaan aloillani sen aikaa. Hirveä hinku oli loikata keittiöön vaan nappaamaan se oikea kapula oikeasta laatikosta, mutta jouduin malttamaan mieleni ja selittämään että "Siinä keskimmäisessä laatikossa eikun sen yläpuolella joo ja siinä vasemmassa reunassa, just se..". Myös leffailta meni lopulta oikein hyvin, supistukset rauhoittuivat leffateatterissa ja meillä oli selän tueksi oma pikkutyynykin mukana. Leffan jälkeen pussattiin parkkihallissa ja höpöteltiin, kierreltiin ihan rauhassa ilta-ajelulla katsellen rauhallista kaupunkia ja sen valoja. Kotona makoiltiin koirien kanssa yhdessä isossa kasassa ja jutusteltiin. 

Illan leffana Rakkautta ennen keskiyötä, ei mikään huippuleffa ja jääkin mielestäni trilogian heikoimmaksi lenkiksi, mutta hyvä leffailta siitä huolimatta!

Jotenkin sitä pitäisi kai joka päivä saada itsensä laittamaan päivävaatteet päälle ja edes jotenkin piristämään itseään. Tänään olin taas siinä kuvitelmassa, että minä tyttöhän lähden ulos lounaalle kun kaapit ovat jo ihan tyhjäksi kaavitut. Postistakin pitäisi vieläkin käydä hakemassa se yksi paketti. Vaan mitäpä vielä, katselin taas tuossa lähipostin vieressä olevia lounasvaihtoehtoja eikä oikein innostanut maksaa niistä. Lopulta sain vielä kerran räävittyä jääkaapinvalosta herkullisen lounassalaatin, nomsnoms! Taidan siis olla jonkinsortin taikuri. Tällä viikolla olen loihtinut tyhjästä kaapista jo tonnikalasalaatin, avokado-leipiä, perunaporkkanakeiton, marjarahkan, tämänpäiväisen salaatin sekä tajusin juuri että meillähän olisi vielä kuivattuja luumuja ja jääkaapin ovessa maitoakin eli mitenkäs olisi riisipuuro ja luumukeitto?

Mies tosin käy tänään vihdoinkin kaupassa, mikä on aika hyvä viikonloppuakin ajatellen. Tosin huomenna (Pyhäinpäivänä! Varokaa, kaupat on kiinni!) meidät pelastaa Anoppi herkullisine pöperöineen, sillä vihdoinkin meille tulee tapetointitalkoolaisia ja saadaan lastentyöhuoneen (jepjep) tapetti seinälle! Se on sitten lopullista, apua! Kyselin sitten mieheltä, että tietäväthän hänen vanhempansa että olen supistusten takia saikulla. Ei ollut kuulemma halunnut huolestuttaa ja saada aikaan hössötystä eikä ollut sitten kertonut. Jepjep. No, minäpä yritän kertoa mahdollisimman epähuolestuttavasti sitten huomenna. Ihan kiva että taas tulee vieraita piristämään päivää eikä aikakaan matele näin hitaasti. 

On kyllä tosi outo olo näin viikon pakkolevon jälkeen. Ajattelin, että olisi kaikesta huolimatta kiva keskittyä vauvaan ja omaan oloonsa, mutta kattia kanssa. Olen ajatellut kaikkea aivan liikaa! Ahdistaa kun en pääse tekemään mitään ja lattiat täyttyvät koirien karvoista. En pääse ostamaan niitä imetysliivejä tai vaipanvaihtopisteen säilytyskoreja, en hakemaan marketista pikkutarvikkeita. Toisaalta alan olemaan pelosta jäykkänä ja kauhuissani, että eihän tämä kaikki voi vielä tapahtua. Ei äitiyslomalle jääminen, eikä synnytykseen valmistautuminen. Sen piti alkaa vasta sitten kolmen, nyt enää kahden, viikon päästä! Olen nähnyt kummallisia unia töistä, yhdessä menin töihin vaan hoitamaan jotain kirjauksia ja tyhjentämään työpistettä, mutta jäinkin vahingossa tekemään töitä kun niitä löytyikin sähköpostista mitä tyhjentelin. Ja sitten kello olikin jo vaikka mitä ja pomokin sanoi, että ehkä mun ei tarvitse sitten äippärin alussa edes palauttaa avaintani et tuut vaan täällä aina käymään (ja vahingossa tekemään niitä töitä?) kun hänkin on etäpäivällä just sillon perjantaina. Toisessa unessa menin takaisin töihin viimeiseksi viikoksi ja sinne oli ehtinyt tulla jo useita uusia työkavereita, työpisteet oli muuttuneet ja järjestys ja olin ihan orpona. Sentään oma työpisteeni oli vielä (hetken) olemassa.

Onneksi tässä on vielä viikko tätä sairaslomaa ennen lääkärikäyntiä ja päätöstä siitä viimeisestä viikosta ennen äitiyslomaa. Toisaalta en koe siinä olevan mitään järkeä, että menisin taas kokeilemaan kestääkö kroppa ja pahimmillaan joutuisin taas kesken päivän päivystykseen ja kivuliaiden supistusten kierteeseen. Toisaalta tuntuu tosi ahdistavalle etten tosiaan tekisi enää päivääkään töitä ennen äippäriä vaan kävisin vain töissä piipahtamassa ja tyhjentämässä työpisteeni. Kaipa tämä mielikin tästä hiljalleen rauhoittuu ja osaa tottua uuteen tilanteeseen. Tunnen silti oloni jotenkin niin epäonnistuneeksi kun en käy reippaasti töissä, lenkkeile koirien kanssa ja touhua kuten ennenkin. Nyt en vaan saa ja voi. Silti voi kamala, miksen edes vähän tekisi käsilihaksia tai joogaisi tai jotain? Miksi vaan lepään sohvalla? Tekisin edes niitä hengitys- ja rentoutusharjoituksia tai jotain hyödyllistä!

Onneksi koirille riittää mami uniseurana, joka ehkä joskus iltapäivällä heittelee myös palloa. Ne näyttää onneksi niin onnellisilta kun vaan saavat nukkua ihan vieressä ja vähän kurkkia mitä tapahtuu kun nousen keittiöön tai kylppäriin käymään. Toivottavasti en kuitenkaan jämähdä ja ahdistu ihan näin pahasti kotiin kun pikkuinen päättää tulla maailmaan. Toivottavasti jaksaisin sitten hiljalleen piristää itseäni edes vaunulenkeillä ja jokusen kerran viikossa käymällä  kirjastossa/kahvilassa/mammailemassa tai jotain. Ei ole kivaa vaan laahustaa yövaatteissa päivätolkulla ilman mitään tolkkua ajankulusta..

Ehkä minä nyt vaan menen edes sinne Postiin, autolla ovelta ovelle ja takaisin. No jos ihan kohta. Jos kupillinen teetä ensin..

<3 Eerika & Epeliina (rv 32+5)

Share
Ladataan...

Kommentit

OdotuksestaOnneen

Muistan niin tuon tunteen vuoden takaa kun olin supistusten takia pois töistä 2kk (!) Ennen äitiysloman alkua. Se oli aluksi ihan kamalaa. Vaikka luulin että palaan vielä takaisin. Joku viisas silloin sanoi mulle, kun tuskailin samoja asioita kuin sinä nyt, että se lepo on nyt se tärkein suoritus mitä sun pitää suorittaa. Vaikka pää haluais jumpata ja lenkkeillä, niin supistukset kertoo että nyt levätään.
Oli todella vaikeaa kääntää fyysinen suorittaja minä lepovaihteelle!
Toivottavasti sulle kävis kuin mulle kävi, virallinen äitiysloma kun alkoi supistelut loppui kuin seinään ja palasivat vasta pari päivää ennen synnytystä :)

Eerika
Bättre liv

Uh, ja mä olen ollut saikulla vasta viikon! Ja siis en laske sitä toissaviikkoista 4 päivän saikutusta vielä tähän, välissä "sain" kuitenkin käydä viikon verran töissä ja silloin tämä ei vielä tuntunut näin lopulliselta. Niin tai sitä lonkan hermokivuista johtunutta 3 päivän saikkua sitä ennen..

Kävin juuri postissa ja kirjastossa piipahtamassa, alaselkään sattui ja huippasi, hengästytti ja supisteli. Pirkules sentään, en kyllä uskalla lähteä mihinkään yksin, en edes autolla lähes oven eteen! Ehkä tämä lepo on nyt tosiaan mun virallinen suoritus. Ja lainaamani raskausmeditaatio-DVD:n pyöräyttäminen koneeseen. Toi ihmeparantuminen virallisen äitiysloman alkaessa kuulostaa kyllä lupaavalle, pistetään toivelistalle! Onneksi pieni voi kuitenkin hyvin, tuolla se jumppaa masussa autuaan tietämättömänä mamin selkäkivuista <3 Kiitos lohdutuksen sanoista!

OdotuksestaOnneen

Ja sehän on nyt tärkeintä, että pikkuisella on kaikki hyvin ♥
Parempia vointeja loppuraskauteen!

Torey
Näissä neliöissä

Itse vietin kotona aikaa ensin 1,5 kk ennen äitiyslomaa. Kesälomat kun alkoivat koululla. Itse voin niin hyvin, että kykenin sentään käymään kaupungilla ja kävelyllä. Mutta silti sohva veti välillä hyvin puoleensa. :D

Törmäsin ihan sattumalta tällaiseen blogiin tässä hetki sitten.

http://mama-loves-you.blogspot.fi/

Ehkä tämä onkin jo sinulle tuttu, mutta linkkaan sen kuitenkin kun tästä sinun tekstistäsi tuli mieleen että siitä voisi olla sinulle vertaistukea. Tilannehan on tämän blogin kirjoittajalla ollut aika paljon hurjempi, eli hän makasi vuodelevossa sairaalassa pari kuukautta kun kaksoset meinasivat syntyä ihan ennen aikojaan. Samoja tunteita tuntui hänkin kuitenkin pyörittelevän kuin sinä tässä.

Tsemppiä kotona nyhjäämiseen! :)

 

Eerika
Bättre liv

Jes, kiitos! En ollutkaan törmännyt vielä tähän. Kyllä se oma tilanne vaan alkaa näyttämään aika valoistalta aikaisilla viikoilla sairaalaan joutumiseen verrattuna. Pitää olla onnellinen, ettei ole ihan makuupakossa ja saa olla kotonakin ja on vielä näin hyvillä viikoilla! Silti saa tehdä töitä, että mieli pysyy virkeänä varsinkin kun katsoo ulos ikkunasta ja haluaisi niin kovasti päästä edes ihan nysälle kävelylle auringon paisteeseen ja raikkaaseen ulkoilmaan. Toivon että sitkeä lepäily helpottaa jossain vaiheessa sen verran supistuksia, että pääsen edes pienelle ulkoilulle päivisin :)

Muuan äiti (Ei varmistettu)

On vähän ristiriitaista, että ollessasi töissä kirjoittelit täällä kaipaavasi vain kotiin lepäämään, ja nyt kun sinulla on siihen mahdollisuus, kirjoittelet vain haluavasi takaisin töihin. Puhut täällä jatkuvasti siitä, kuinka pitää pysähtyä nauttimaan hetkestä, mutta tuo ei nyt siltä kuulosta. Ei tuo arki tuosta mihinkään muutu sitten kun olet virallisesti äitiyslomalla, ihan samalla tavalla maailma pyörii edelleen eteenpäin, oli papereissa nimikkeenä sairaus- tai äitiysloma. Miksi teet noin vaikeaa siitä, että sinun kuuluu nyt levätä?

Kyllä työkaverit, perhe ja ystäväsi ymmärtävät, että et voi nyt muuta kuin maata. Ei sinun tarvitse todistella kellekkään, että olisit kyllä tekemässä töitä täysillä jos vain voisit. Kyllä ihmiset sen tietävät. Tämä on ainutlaatuinen aika joka ei koskaan palaa, pian toisen tarpeet menevät pysyvästi omiesi edelle.

Eerika
Bättre liv

Ristiriitaistahan se juuri onkin! Suurin osa elämästä on. Täydet työpäivät ja muu arjen puuhastelu alkoivat jo käymään liian raskaaksi ja lepo oli tarpeen. Mutta kun jo välipalan tekeminen keittiössä saa aikaan supistuksia, ei tätä nyt ihan mukavaksi lepäilyksi voi sanoa! Olisi ihanaa päästä edes päivällä pienelle rauhalliselle ulkoilulle ja pystyä käymään sen verran ihmisten ilmoilla että lähikirjastoon tai kahvilaan pääsisi hetkeksi istumaan. Ehkä on ihmisiä, jotka eivät koe mitenkään henkisesti raskaaksi sitä etteivät pääse lainkaan ulos luontoon ja raikkaaseen ilmaan tai muutenkaan ihmisten ilmoille, mutta itse en ole koskaan kuulunut niihin. Parhaiten nautin hetkestä juurikin luonnon keskellä koiran kanssa, kun katsotaan lintujen lentoa ja puusta putoavaa lehteä. Sitä ei neljä seinää ja ikkunat pysty aivan korvaamaan.

En myöskään pysty puuhastelemaan kotona, mistä oikeasti nautin. Se, että tykkää käydä ulkona tai laittaa tiskit koneeseen ei välttämättä ole mitään pakonomaista suorittamista tai muille näyttämistä. Jos ihmisluontoon ei kuuluisi se, että tykkäämme tehdä asioita, saattaisimme vaan roikkua puussa ja syödä ;) Itse koen mielialani laskevan roimasti kun en pääse ulkoilemaan tai pysty mihinkään mukavaan tai mielekkääseen tekemiseen, päivät eivät eroa mitenkään toisistaan ja mieli tuntuu sumuiselta. Juurikin sen vuoksi pyrin saamaan välillä ystävän vierailulle tai kehitän jotain muuta piristystä päivääni jotta vaihtaisin edes pyjaman kotihousuihin ja oloni olisi parempi.

Töiden suhteen minulla ei ole mikään pakottava tarve ahertaa töitä päivät pitkä. Työ on vaan työtä ja siellähän ne pärjäävät aivan kuten olisivat pärjänneet äitiyslomani alettuakin. On jotenkin vaikeaa tottua ajatukseen että piipahtaisin vaan siellä sairaslomalaisena tyhjentämässä pöytäni enkä ole saanut rauhassa totutella muutokseen ja hyvästellä kaikkia. Mielen on vaikeaa tottua uuteen tilanteeseen, että odotuksen ja päivä päivältä lähdön valmistelun sijaan tämä loppuikin kuin seinään. Minulle on tärkeää saada valmistella asioita ja ihan rauhassa hyvästellä ihmiset ja paikat. Toivottavasti saadaan järjestettyä edes kunnon läksiäiskahvit, mihin lähes kaikki pääsisivät osallistumaan :)

Torey
Näissä neliöissä

Ymmärrän tuon. Itselläni menisi hermo jos en kykenisi tekemään mitään. Tytärtä odottaessa kävin 6 päivää ennen tyttären syntymää vielä tunnin ajomatkan päässä isoisän luona sukulaisten kanssa nauttimassa rantasaunasta ja mukavasta illasta ja suurin ongelma taisi olla se että pyyhkeen sai vielä ympärille kietaistua. :D

Tsemppiä ja toivotaan sun olon helpottuvan. <3

Eerika
Bättre liv

Kiitos :) Jotenkin sitä lepuuttelisikin mielellään, mutta kun on jatkuvasti siihen pakotettu niin se alkaakin tuntumaan ahdistavalta :) Josko tässä vielä ulkoilemaankin pääsisi, siihen asti pitääkin pyytää ihmisiä kyläilemään meille! Nimimerkillä ihana päivä takana mikä menikin supernopeasti kun seurana oli anoppi ja appiukko :D

Tuulia9 (Ei varmistettu)

Yhteiskunta tarjoaa odottavalle äidille sen noin 30 vrk ennen laskettua aikaa lepoa ja vauvaan orientoitumista äidille, aina se ei mene kuitenkaan näin. Nyt tärkeää on ns. kääntyä sisäänpäin ja alkaa kuunnelle ja luoda yhteyttä vauvaan. Mitä tarpeita vauvallasi on nyt mahassa ollessasi? Kuulostele hänen reaktioitaan esim. puheeseen, lauluun, syömiseen. Samalla ehkä oma olotilasikin helpottaa/ mieli rauhoittuu kun keskityt vain elelemään vauvan kanssa hissun kissun, koska vain se on tärkeää sinun vauvallesi. Halauksia

Eerika
Bättre liv

Onneksi sain olla hyvinvoivana näinkin pitkään ja nauttia isomahaisena kävelemisestä :) Joidenkin kohdalla asiat ei ole näinkään hyvin, tosin toisten kohdalla taas touhutaan täysillä loppuun asti. Pieni on kyllä aikamoinen epeli ja saa ihania touhukohtauksia varsinkin hyvästä ruoasta! Ja iltavillit joka ilta sohvalla ja sängyssä. Välillä kuitenkin tuntuu että ajattelen ihan liikaa vauvajuttuja ja kaikki alkaa tuntumaan jotenkin niin suurelta. Välillä on ihan hyvä saada jutteluseuraa ja jotain muutakin mihin keskittyä niin mieli pysyy virkeänä ja aikakin etenee ihan eri tavalla :) Mutta josko noita rentoutumisharjoituksia vaikka tekisi vauvan kanssa, reagoi muuten ihanasti myös syvähengitykseen <3 Kiitos haleista, otamme ne Epeliinan kanssa ilomielin vastaan :)

Lilleri78
Tuttitango

Ymmärrän hyvin, että äkillinen, pakottava muutos elämässä ei aina tunnu helpolta sisäistää ja hyväksyä. Kun on orientoitunut johonkin, yllättävä kalenterin tyhjentyminen ja yksin toimettomana kotiin jääminen voi olla yllättävän rankkaa. Ehkä sulla nyt menee jonkin aikaa päästä mukaan tähän uuteen elämäntilanteeseen ja sitten vähän helpottaisi?

Mulla meni raskaudessa kaikki hyvin ja loppuaika ennen äitiyslomaa oli aika täynnä kaikenlaista opiskelu- ja työjuttua. Halusin kovasti päästä jo orietoitumaan vauvan tuloon rauhassa. Äitiysloman alettua ryhdyimmekin hieromaan asuntokauppoja ja ajatukset keskittyivät siihen. Kun sitten viimein päästiin mökille parisen viikkoa ennen laskettua aikaa, alkoikin tuntua ahdistavalta ja tylsältä, kun en voinut oikein enää tehdä mitään ja vain toivoin vauvan jo syntyvän. Normaalisti kuitenkin tykkään oleilla rauhassa kotona ja olla ilman suuria tavoitteita. On kuitenkin erilaista olla, kun oma olotila rajoittaa tekemistä ja olemista ja mieli alkaa kääntyä sisäänpäin niin, että on vaikeaa olla enää aloitteellinen.

Tsemppiä kovasti! Jospa sun olotila paranisi levon myötä edes sen verran, että pääsisit taas ulkoilemaan ja tekemään normaaleja pieniä asioista. Toivottavasti sitä ennen löytyy myös jotain mielekästä ja motivoivaa tekemistä sohvalta käsin :)

Eerika
Bättre liv

Taidankin tarvita sekä riittävästi seuraa pysyäkseni pirteänä, että hetken aikaa mielelleni tottua uuteen tilanteeseen. Sen kyllä olen huomannut, että sosiaalisten kontaktien puute näkyy heti jaksamisessani ja mielialassani, ystävien ja tuttavien kyläilyt tai vaikkapa puhelut tekevät olon heti iloiseksi! Teillä onkin ollut aikamoista hurlumheitä loppuraskaudesta, siinä on varmaan jo vähän kaivannutkin rauhallisia iltoja masua silitellen? Itselläni on jonkinmoista pesänrakennusvimmaa ja sekin harmittaa kun odotan vaan että pääsisin käymään kaupoilla ihan pienten asioiden etsinnässä.. muutama isompi ruukku kasveille, pienelle tekstiilejä, vaipanvaihtopisteen säilytyspussukoita ja sensemmoista. Onneksi tänään anopin ja appiukon vierailun tuloksena lastentyöhuone näyttää jo aivan ihanalta kuten seuraavassa postauksessani näkyy :) Heti tuli ihana olo, lisää suloisia asioita valmiina pientä varten!

Ja josko tässä vielä pienille kävelyillekin pääsisi ennen pienen tuloa ja sen jälkeen varmastikin vaunujen kera! :D Kiitos tsempistä ja ymmärryksestä! On täällä iloisiakin päiviä ja onnellisia hetkiä pienestä valituksesta huolimatta! :)

Lilleri78
Tuttitango

Hei pitää saada vähän valittaakin, kuka nyt aina olisi ainoastaan hyvällä ja positiivisella mielellä :) Toisten ihmisten seura on kyllä tosi tärkeää ja piristävää ja vauvan tuloon valmistautumiseen kuuluu paljon kaikkea pientä käytännön tekemistä. Hyvä kun saitte apua ja koti valmistuu vauvaa varten! Kyllä se siitä :)

Kommentoi

Ladataan...