Leppoisaa läsnäoloa ja aurinkoa

Ladataan...
Bättre liv

Ajattelin että nyt kun olen koko viikon saikulla, roikun varmaan kaikki päivät netissä blogien parissa ja kirjoitan niin usein etten edes kehtaa julkaista kaikkia kirjoituksiani saman päivän aikana. Kaikkea sitä! Tässä sitä on nautiskeltu vaan elämästä ja lähes irrottauduttu nettielämästä. Ei vaan jotenkin tee mieli edes päivittää facebook-statustaan sillä mitä siihen laittaisin? Kotona on tällä hetkellä kolme toipilasta jotka syö lääkkeitä ja putsailee haavojaan, mutta silti olen järjettömän onnellinen! Tunnen olevani läsnä tässä hetkessä, nauttivani auringon paisteesta ja tuulen kiidosta. Lokkien kirkunasta ja hanhien kaakatuksesta. Pesukoneen pyörimisestä ja ikkunalaudalla kukkivista orkideoista. Siitä että olen täällä pitämässä meidän koirista huolta ja voin oikeasti tehdä jotain merkityksellistä päivilläni. Antaa iloa ja energiaa masussa kasvavalle pienelle ja näille meidän pienille koirille sekä ai että, itselleni! Pieni kipu ei ole sen hintana mitään, vaikka toki olisin mielelläni jättänyt meidän epäonnen ja kivun hetket väliin.

Mitä tällaiseen läsnäolevan joutilaaseen viikkon sitten on kuulunut? No maanantaina oltiin vielä hieman shokissa. Soittelin kaikki mahdolliset puhelut, sain työterveyslääkärille ajan perjantaille, alkuraskauden fysioterapiakäynnin vasta kesäkuun lopulle ja no, toiselle koiralle sterilaatioajan tiistaiaamulle. Aikastettiin siis nartun leikkausta kun tajuttiin että kerrankin täällä olisi joku hoitamassa viikon ajan. Köniinsä saanut koira alkoi vaikuttamaan normaalilta ja käytiinkin jo pienillä kävelyillä. Käsi oli vielä aika kipeä. 

Tiistai oli koiran leikkauksesta ja aikaisesta herätyksestä huolimatta LOISTAVA PÄIVÄ! Oikeastaan tämän viikon kohokohta. Vietiin koira eläinlääkärille klo 7.30, jatkoin siitä viimeiseen keskusteluuni psykiatrisen hoitajan kanssa klo 8 ja myöhästyin siitä hieman. Käytiin aivan upea keskustelu ja kiitin häntä kaikesta. Jaksan nyt niin paljon paremmin ja tuen saaminen on merkinnyt aivan älyttömän paljon! Uskon että hän on nopeuttanut henkistä matkaani ja auttanut tärisyttämään mieleni jumeja auki ja ajattelemaan eri kanteilta. Tavallaan näkemään itseni paremmin. Ihana pikkuinen sai tämän jälkeen olon aika etovaksi joten päätin lähteä kahvilaan syömään vähän jotain suolaista hyvää ja ison kupillisen haudutettua teetä. Siinä samalla satuin huomaamaan kännykästäni Saaran postauksen Nomess-järjestelijöistä ja päätin jatkaa matkaani shoppailemaan! Hetken päästä oli vasurissani kassissa meikkien järjestelijät, koirille leluja, ihania liljoja sekä kassillinen herkkuja Stockalta.

Yksikätiselle loistosuoritus oli saada ne raahattua bussipysäkille ja kotiin ihanassa auringonpaisteessa! Fiilis oli aivan loistava, törmäsin bussissa tuttuunkin. Järjestelin kotona hitaasti mutta varmasti asioita ojennukseen, herkuttelin ja tein Vappu-menun mihin mies kävi hakemassa loput puuttuvat osaset. Ajettiin hakemaan koira eläinlääkäriltä ja kuultiin että poistetussa kohdussa oli ollut märkivää joka olisi parissa viikossa kehittynyt leikkauksen vaativaksi märkäkohduksi eli kohtutulehdukseksi mikä voi vakavammillaan johtaa kuolemaan. Ilta menikin koiria paijatessa, herkutellessa ja katsoen leffaa sekä kiittäessä hyvää ajoitusta ja tuuria. Söin myös sipsejä pitkästä aikaa, ai että mikä jano sellaisista suolaövereistä tuleekaan. Sori baby!

Keskiviikko meni nukkuessa pitkään, sillä tyttökoira vikisi yöllä ja kävimme vuorotellen nukkumassa sen vierellä sohvalla, jolloin se heti rauhoittui. Nautittiin auringosta, ulkoiltiin ja puuhasteltiin kotona. Istuttiin vanhemman koiran kanssa puiston penkillä ja tuijoteltiin kävelijöitä, lintuja ja heiluvia puita. Nautittiin maailman parhaasta perunasalaatista (kannattaa tehdä ihan itse oman maun mukaan niin saa täydellistä!) ja paistetuista fisuista ja juotiin aivan liikaa simaa. Ihmettelin mitä kaikkea raskausaikana saa syödä ja mitä ei ja pistin jopa pikkusalamit sata-asteiseen uuniin ja tsekattiin lämpömittarilla että niiden sisälämpötila nousi riittävästi. Mutten kuitenkaan jaksanut ottaa paineita syömistäni katkarapuleivistä ja ihmettelen onko katkaravut edes enää hyviä jos ne ekaksi kuumentaa ties mihin asteeseen ties kuinka moneksi minuutiksi ja miksei sulatettuja pakastekatkarapuja ole kielletty neuvolan ohjeissa jos niissä jotain riskiä on. Nih. En minä vieläkään ihan tiedä :)

Mutta hei, tänään ollaan siivoiltu ja saatu valmennusta! Nimittäin tapasin yhden Valmentamossa Life coachingia opiskelevan tulevan valmentajan ja pidettiin täällä meillä ensimmäinen sessio. Mitä sitä nyt muuallekaan menemään kun meillä on tässä kaikki aika keskellä päivää ja koti ilman häiriöitä. Mitä nyt sain tosiaan siivoushulluuden aikaan aamulla ja peukaloni kipeäksi kun touhusin liikaa enkä varonut riittävästi oikeaa kättäni. Se tuntuu jo niin paljon paremmalta, mutta hetken päästä alkaa särkeä jos sitä käyttää. Peukkua ei toki voi koukistaa missään nimessä. Mutta siis se valmennus! Pää on ihan pyörällä kaikesta muutenkin, siellä on kai niin paljon ajatuksia etten saa mistään kiinni. Käytiin läpi uraan liittyviä asioita, sillä se osa-alue elämästä tuntuu olevan tällä hetkellä eniten jumissa. En vaan tunnu pääsevän mielessäni eteenpäin siinä mitä haluaisin tehdä ja miten ihmeessä se tapahtuisi. Ja kuinka yhdistäisin intoni hyvinvointiasioihin sekä nykyisen työni ja osaamiseni? 

Käytiin useita harjoituksia läpi, pientä meditaatiota ja mielikuvaharjoittelua, kirjoitusharjoituksia, keskustelua, polkuharjoitusta. Lopulta olo oli ehkä vähän varmempi siitä mihin olen menossa ja pystyin kuvittelemaan itseni unelmatyöpaikkaani. Ei se ollut niin kovin vaikeaa. Vaikeampaa on tietää onko sellaista paikkaa olemassakaan ja niin, uskoa sen olemassaoloon ja löytymiseen. Ja sen tajuaminen että miten ihmeessä sinne päästään. Eikä edes kovin kauas oltaisi puusta tipahtamassa, sillä lopulta unelmatyöpaikkani olisi ihan samalta alalta. Ei minun välttämättä tarvitse opiskella täysin uutta ammattia tai loikata ihan älytöntä loikkaa. Duuni olisi työpaikkana vain erilainen, työtehtävät monipuolisempia, ympäristö ja työtavat erilaisia, työssä lisää vapautta, vaikutusmahdollisuuksia ja joustoa, työpaikan arvot vastaisivat omiani ja tärkeää olisi myös kunnioitus (keskenäinen, asiakkaiden ym.). 

Voisin myös antaa hyvinvoinnin osaamiseni näkyä työssäni, pitäisin ehkä palaverin aluksi parin minuutin mindfullness-harjoituksen jotta pystyisimme keskittymään paremmin hetkeen ja siihen työhön mihin olisimme tarttumassa ilman jatkuvaa hässäkkää. Saattaisin ohjata joogaharjoituksen työkavereille vaikka kerran viikossa. Tehtäisiin välillä ihanaa raakaruokaa yhteiseksi lounaaksi. Käytäisiin pitkällä lounaalla kun sille olisi aikaa. Työtunteja tekisin ehkä enintän kolmekymmentä jotta aikaa olisi myös silloin tällöin päivällä tehdylle joogaharjoitukselle sekä perheelle ja iloa tuovalle vapaa-ajalle. Palkka saisi vastata tehdyistä työtunneista saatua hyötyä ja riittää nykyiseen elintasoomme. Saattaisin ohjata siinä sivussa jossain joogaakin? 

Vasta tämän harjoituksen myötä ymmärsin kuinka tärkeitä arvoni ovat minulle myös työelämässä. Toivoisin voivani tehdä välillä duunia jonkun tunnin vaikkapa yleishyödylliselle yhteisölle ilman voittoa koska se kuuluisi firman tavoitteisiin. Miten paljon iloa se toisi! Nyt vaan istun tässä ja toivon, että iloinen utopiamaailmani on tuolla jossain olemassa ja vain odottaa minua, iloani, intoani ja osaamistani. Kaikissa duuneissa sataa välillä räntää tai pahempaakin, mutta josko saisin vielä käännettyä työstäni saamani energian ja työn viemän energian suhteet toisin päin. Kokea lisää energiaa ja tasapainoa myös työelämän pyörityksessä. Silti kadottamatta kunnianhimoani, hyvin tehtyjä duuneja ja uuden oppimista. Sillä vähän sinne päin tekeminen ei todellakaan ole itselleni mielekästä. Ja ilon ja leikkisyyden toivoisin tulevan takaisin luovaan työhöni! Sillä ilman niitä luovakin työ lakkaa olemasta oikeasti luovaa ja muuttuu rutiineiksi, ideat turvallisuushakuisiksi, ratkaisut yllätyksettömiksi.

Ja siinä ne Legot nyt taas on, mies oli ihana kasannut legotaloni raunioista ja ukkelit olivat päässeet pihamaalle kokoontumaan! Mäkin haluan että R2D2 saattaa mut aamuisin töihin! Mutta tiedättekö, nyt en taida murehtia siitä onko haaveideni työelämää olemassakaan vaan nappaan lääkkeeni, kupillisen jäätelöä ja lähden käymään ulkona ennen kun työssäkäyvät palaa lenkkeilymaastoille sankoin joukoin. Tiedättekös, vasurilla pärjää elämässä aika hyvin!

Ja hih, huomenna olis tiedossa varhaisultrapostaus, vihdoinkin! Wish me luck <3 Eerika

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...