Let the sun shine to my heart

Bättre liv

Ei hitsi, elämä on kyllä niin kummaa. Viikonloppu, minkä ajattelin olevan rentouttavin ikinä sai minut myöskin tuntemaan oloni riittämättömäksi ja stressaamaan. Kiireinen maanantai puolestaan saa minut hengittämään iloa ja hehkumaan! Tänään asiat vaan kolahtivat kohdilleen eikä auringonpaistetta voi osoitella sormella tarpeeksi olotilani syyllistä etsiessä. Ehdin aamulla aiemmin töihin kuin yhtenäkään päivänä viime viikolla, vaikka vietin 40 minuuttia kolmessa bussissa päästäkseni tänne normaalin 15-20 min automatkan sijaan. Kaiken lisäksi sain aamupäivällä tietää, että syyni mennä busseilla peruuntui ja vietän ihan turhaan lähes puolitoista tuntia busseissa jonka jälkeen ehdin viettää alle tunnin kotona lähteäkseni taas. Siitä huolimatta vain hymyilen kilpaa auringon kanssa! Sillä saanhan kuitenkin katsoa bussin ikkunasta auringonpaistetta ja maisemia rauhassa, toisin kuin tuolla liikenteessä sohatessa. Kun lähden työkaverin kanssa samaa matkaa, saadaan kaupan päälle pulista ihan rauhassa!

Tämän viikon operaatio (ks. Ei tyyppi vaan mulla on polyyppi) pelottaa ja ahdistaa myös joogaan tulevan viikon lepotauon vuoksi, mutta mitä minä löysinkään tänään. Yksi asia toi mieleen toisen ja kolmannen kunnes yhtäkkiä olinkin jo ilmoittautunut Ayerveda-kurssille. Pääsen pian myös fyssarille ja kampaajalle! Lähitulevaisuuteen olen saanut haalittua työhyvinvointiseminaarin ja erilaisia hyvinvointi-iltoja, viikonlopun jooga-kurssin ja retkiä ystävien luokse. Täytän siis iltani ja viikonloppuni juuri sillä mistä olen haaveillut jo kesästä lähtien! Opin uutta ja pidän huolta itsestäni. Keväälle on tiedossa myös kaksi upeaa reissua wanderlustin tartuttamalle.

Ei tässä auta muu kuin yrittää pitää huolta itsestään, jotta jaksaa nauttia elämän ihanista asioista. Jotta pystyisi istumaan ilman särkyjä, käyttämään silmälaseja ilman hirveää hedaria, syömään ruokaa ilman vatsanpuruja, liikkumaan ilman illan relaksanttia ja viettämään päivänsä pitämättä silmiään pakolla auki. Tämän kaiken kanssa nimittäin olen taistellut viikonlopun aikana. Yöunia häiritsivät vatsanpurut ja sänkyyn loikkivat koirat, käsi kipuili sulkapallon kohdalla ja jouduin jäähypenkille ja kroppa kipuili jopa koiran kanssa kävellessä. Kiukuttelin kanssamatkaajille liian pitkistä ruokailuväleistä, mitkä veivät voimat ja kipristivät masussa. Nappailin särkylääkkeitä pitääkseni päänsäryn poissa samalla peläten vatsaoireita. Tiputinpa vielä blenderin kaapista suoraan jalkapöydälleni, joten se siitä tämän viikon liikkumisesta sitten. Toisaalta sain käydä joka päivä saunassa, lumikenkäillä hiki päässä ja viikonlopun päätteeksi makoilla kasassa miehen ja koirien kanssa onnesta soikeana, kun jokainen oli onnellisen raatona viikonlopun touhuilusta. Viikonlopun loppuessa huomasin tuhlanneeni liikaa aikaa murehtimiseen ja huonoon oloon kun olisin voinut nauttia rennoista hetkistä luonnon rauhassa. Onneksi kuitenkin ehdin oivaltaa sen.

Itkuhan siinä kotimatkalla kuitenkin tuli kun tajusin kuinka yksin olen kipujeni kanssa. Siinä tulivat ulos pettymys omaan kroppaan, avun puutteeseen jalkani loukatessa sekä pelot tulevasta operaatiosta. Lopulta sitä kuitenkin on aivan yksin omien kolotustensa kanssa, on vain pärjättävä joka askeleella, istuttava kolotuksiensa kanssa, mentävä sairaalaan ottamaan vastaa mahdollinen kipu. Vierelläkulkija voi pitää kädestä ja yrittää ymmärtää, mutta joskus se tulee, se hätä ja kauhu, kuinka yksin me täällä ollaankaan.

Aurinko matkaa tänään kuitenkin kanssani, niin mielessäni kuin sydämessänikin. Koetan muistaa hengittää sen voimaa sisään ja myrkyllisiä ajatuksia ulos. Rauhaa sisään, huolia ulos. Elämänvoimaa sisään, kolotuksia ulos.

Iloa ja voimaa <3 Eerika

Share

Kommentoi