Mieli myllerryksessä ja täynnä ajatuksia

Ladataan...
Bättre liv

Voihan elämä! Olen siirtänyt urakriisiäni keskittymällä raskauteen ja vauvatavaroiden tutkailuun netissä, mutta sieltä se taas putkahti pintaan. Kävin siis hyvinvointivalmentajan luona ilmaisessa kartoituksessa, minkä jälkeen katsottiin mitä hän voisi tarjota minulle. Juuri nyt ryhmä- tai henkilövalmennus tuntuu vähän liialta kun elämänmuutosta ja mielenpyörintää on jo ihan raskaudenkin takia, mutta ehkä sitten kun asiat vähän rauhoittuvat? Varasin kuitenkin ajan reiki-hoitoon mikä on siis energiahoito. Ihan jo mielenkiinnosta kun tunnun olevan aika herkkä muiden ihmisten energioille ja tunnetiloille, että huomaanko itse hoidossa minkälaista vaikutusta. Itse keskustelu oli kyllä todella hyvä ja huomasin sen aikana jo monia asioita itsestäni. Minullahan on takana life coaching -viikonloppuretriitti, muutaman kirjan lukeminen ja infotilaisuudet life coaching -opinnoista sekä NLP:stä ja monenmoista mindfullnesiin ja muuhun liittyvää kirjaa ja blogia luettuna. Muutamapa vielä kirjahyllyssä odottamassa lukuvuoroaan. Silti reilun tunnin keskustelu avasi taas mieltä ja antoi pieniä oivalluksia.

Lopulta olin illalla aivan sekaisin ja itkuinen. Tajusin, etten oikein halua hyväksyä itseäni tällaisena kuin olen. Monipuolisena osaajana joka osaa kaikesta vähän, muttei mitään kunnolla. Joka kokeilee kuntoilulajeja, muttei oikein keskity mihinkään kunnolla. Tykkää koirista, muttei hurahda harrastuksiin. Haluaa joogata, muttei käy kuin silloin tällöin tunneilla ja tylsistyy astangajoogan mysore-harjoituksissa. On kiinnostunut opiskelemaan vähän sitä ja tätä, laajentamaan osaamistaan, eikä keskity vain siihen mitä tekee töissä juuri nyt. Niihin taitoihin mitkä olisivat ehkä tämän hetkisen työn kannalta niitä tärkeimpiä. Valmentajakin sen sanoi, meitä on monenlaisia, niitä jotka ovat hyviä siinä yhdessä asiassa ja keskittyvät siihen ja niitä jotka ovat monipuolisia ja pystyvät yhdistämään monenlaista osaamista ja osaajaa. Molempia tarvitaan. Nyökkäilen, mutta haluaisin silti olla se yhteen asiaan keskittyvä osaaja. Se joka tekee asiat kunnolla. Harrastaa yhtä lajia ja vähän toistakin tukeakseen tätä yhtä. Joka hurahtaa koiraharrastuksiin, treenaa ja käy kisaamassa. Joka syventää ammatillista osaamistaan yhdessä asiassa ja on loistava siinä. Joka ei tylsisty ja juokse heti opettelemaan jotain uutta. Ehkä juurikin tämä, etten haluaisi hyväksyä itseäni monipuolisena osaajana ja innostujana, hidastaa myös sitä että löytäisin todella paikkani?

Onneksi tänään päästiin taas takaisin asiaan. Eli pikkutyypin ajattelemiseen! Kaipa minä vielä tästä pääsen matkallani eteenpäin, mutta olisi ihanaa että pienen matka alkaisi mahdollisimman hyvin. Tänään siis käytiin hammashoitolassa neuvontakäynnillä, siellä käytiin läpi meidän hampaidenhoitotottumuksia ja sitä miten pienen hampaita hoidetaan ja mitä olisi hyvä ottaa huomioon niin ruokailuissa kuin tutinkin käytössä. En ollutkaan ajatellut niin pitkälle kuin lähes vuoden ikäisen lapsen hampaiden harjaukseen asti. Oli tosi mukava hammashoitaja, harmi ettei saatu hänelle hampaiden tarkastusaikoja mitkä varattiin molemmille tuonne syksylle ihan varmuuden vuoksi. Kyllä sitä vaan vieläkin on hämillään, että tuleeko tämä pieni todella meille? Saadaanko me todella pieni vauva? Vaikka kuinka vaikuttaisin olevani edellä aikaani kun vaunut on jo valittu ja ties miten muuta lastentarviketta muutenkin, ei me olla uskallettu ostaa mitään ja vieläkin tuntuu hassulta että pian todellakin ostettaisiin näitä tarvikkeita eikä vain valkattaisi ja haaveiltaisi niistä. Vaan ehkä tässä kohta raskauden puolivälin kohdalla alkaa asiat realisoitumaan. Ehkä voin kohta ihan todella mennä sinne lastenkirpparille ja alkaa tekemään listaa tarvittavista ja ostetuista vaatteista ja muista pientarvikkeista. Tuntuisiko tämä ehkä sitten jo todelle?

Eilen illalla kuuntelin pientä dopplerilla ja siellä se sykki menemään, välillä kuului hassu viuh, viuhtoikohan se käsillään ja jaloillaan? Ja sitten se taas viuhahti jonnekin karkuun ja ei muutakun metsästämään hymy korvilla että mihins menit! Pienen koko on tällä viikolla päästä varpaisiin noin 23 cm ja on noin 260 g painava (ainakin Liberon mukaan). Sehän on noin puolet sen lopullisesta pituudesta! Ihan mahdottoman kokoinen epeli siis tuolla masussa jo möyrii ja se alkaakin hiljalleen näkymään. Mahakuvien ottamiseen ollaan ilmeisesti oltu vielä liian laiskoja, mutta eiköhän niitäkin vielä tänne tupsahda! Viime päivinä on tullut tutkailtua netistä hoitolaukkuja ja himoittua liian tyyriitä sellaisia (yllä liian ihana Littlephant Messenger bag, Waves, harmaa), onneksi myös melkein kohtuuhintaisiakin löytyi (taino tämä yksi Skip Hop Duo, Shevron alla).

Olen myös katsonut epätoivoisena joogatunteja, ei tekisi yhtään mieli mennä astangajoogaamaan mysore-tunneille, mutta sinne minulla olisi käyntikertoja jäljellä. Raskausajan joogakurssi alkaa loman jälkeen, mutta loman aikana olisi kiva käydä joogasalilla pitkästä aikaa. Parilla salilla olisi yksittäisiä äitiysjoogatunteja mihin voisi vain mennä, kertamaksut tosin ovat aika korkeita enkä heti haluaisi ostaa 10-korttia. Varsinkin kun on oikeasti vähän sellainen fiilis etten haluaisi juoksennella montaa kertaa viikossa eri saleilla ja haluaisin nyt elää rauhallista arkea kotona miehen ja koirien kanssa ulkoillen, ruokaa laittaen ja oleskellen. Mutta jostain tämä huono omatunto vaan kumpuaa. Yksi vaihtoehto olisi ostaa 10-kortti kuntokeskukselle missä on monenlaisia jumppia ja ihana sauna. Aika moni tunti on tosin niin aikaisin, etten sinne töistä ehtisi ainakaan kun käytännössä menisin kodin kautta. Niska-hartiajumppaan olisi mahdollista ehtiä vain yhtenä päivänä,  Menisivätkö kaikki korttini taas vanhaksi kuten raskauden alkuvaiheilla kävi kun olin supervarovainen ja superväsynyt? Omm.. onpas vaikeaa tehdä päätöksiä kun ei oikein tiedä mikä olisi itselle parasta, toisaalta monipuolinen liikunta ja toisaalta leppoisa arki ilman että iltaisin on aikatauluja ja juoksemista joka suuntaan. Haluaisin niin viettää iltani rauhassa koirien kanssa lenkkeillen ilman aikatauluja kun päivät jo menevät kiireessä ja stressissä kalenteria ja deadlineja kurkkien.. 

Näihin sekaviin ajatuksiin päätän postaukseni, siellä ne leijailevat, ajatukset hoitolaukuista kuntokeskuksen tuntitarjontaan ja joogasaleihin, koiran hammasleikkaukseen ja sisustustyynyihin, tuleviin lomapäiviin, brunsseihin ja lähimatkusteluun, pienen hammasharjaan ja siihen onko meillä usein jälkiruokia ja käyttääköhän pieni tuttia (kumpikaan meistä ei ole huolinut pienenä). Ei siis voi tulla kuin hieman sekava postaus täynnä laivoja (ainiin, käytiin niitä kurkkimassa, liikaa porukkaa ja hienoja laivoja!), urakriisiahdistusta, hoitolaukkuja ja huonoa omatuntoa ja sekavuutta liikuntapaikkojen suhteen. Mut hei, eiköhän tämä mieli pian rauhoitu kun jalkojen päällä nukkuu maailman söpöin pieni koira ja keittiössä valmistuu kesäkurpitsa-jauhelihalasagne! 

Ihania kesäpäiviä <3 Eerika & Pikku-Epeli + mies ja koirat kesälomalla (rv 17+4, wau!)

Share
Ladataan...

Kommentit

Raks (Ei varmistettu)

Kerkiät varmaan äitiyslomalla miettiä tarkemmin uraasi ja nykyiseen työhön palaamista. Olet kuitenkin hyvässä asemassa, kun sinulla jää työpaikka "odottamaan" äippäloman ajaksi. Toivon että voisit nyt vain nauttia odottamisesta! Ei kannata mielestäni tehdä jotain vain kun pitäisi tehdä. Esim jos koirien ulkoilutus tuntuu paremmalta kuin joogatunnit, niin mikset voisi sallia sen itsellesi, voihan sitä joogata myöhemminkin :)
Ps. Kannattaa kokeilla myös kesäkurpitsa-tonnikalalasagnea! :P

Muutoksia

Anna itsellesi lupa nyt tehdä sitä, mitä mieli tekee. Eli jos ei tee mieli mennä joogatunnille, niin älä mene. Elämä on paljon mukavampaa ilman jatkuvaa suorittamista.

Nickye
Mustetta Ihon Alla

Sanoit sen itsekin: "Haluaisin niin viettää iltani rauhassa koirien kanssa lenkkeillen ilman aikatauluja kun päivät jo menevät kiireessä ja stressissä kalenteria ja deadlineja kurkkien." Unohda siis kuntokeskukset ja jooga nyt hetkeksi, niissä ehtii juosta sitten myöhemminkin. Kaikkea ei tarvitse tehdä heti nyt, sulla on koko elämä aikaa. Ja jos jossain vaiheessa sattuisi iskemään armoton mieliteko päästä jollekin tunnille niin maksa kertamaksu, kyllä sen silloin tällöin voi törsätä jos oikein kova tarve on.

Eerika
Bättre liv

Kiitos ihanat! Jotenkin siellä mielessä kummittelee kuva täydellisestä odottajasta, joka jumppaa ties mille viikoille asti, kun itse vaan haluaisin rauhoittaa elämääni. Sitä tuntee olonsa laiskaksi, pitäisi kai siitä lihaskunnostaankin huolta pitää? Kun tulin raskaaksi, olin tosi iloinen, mutta joogan kannalta tympi kun kaikki kivat harjoitukset mitä olin suunnitellut piti jättää pois. Väsytti ja olin tosi varovainen peläten uutta keskenmenoa. Ajattelin tekeväni varovaista treeniä kotona ekalla kolmanneksella, harjoittavani lisäksi käsivoimiani punttien kera ja aloittavani kaikki mahdolliset kivat joogajutut heti toisella kolmanneksella. Vaan mitä vielä, väsytti, väsytti ja väsytti!

Toisen kolmanneksen saapuessa ei enää kiinnostanut, oli jotenkin ihanaa olla kotona, elää ihan omaan tahtiin, olla miehen ja koirien kanssa ihan oikeasti läsnä, nähdä välillä ystäviä. Kävellä luonnossa, tutkailla vauvajuttuja, lueskella lehtiä, kirjoja ja blogeja. Raskaus on rauhoittanut minua aikalailla. Jo keväällä mietin sairastaessani, että minun on paljon tärkeämpää viettää päiväni kotona rakastaen näitä koiria kuin töissä pusertamassa suorituksia. Sama ajatus on vahvistunut todella, vaikka pieni ei ole vielä täällä eikä se edes oikaise koipiaan masussani tuntuvasti. Välillä olen miettinyt, että mitä jos en haluakaan palata enää töihin? Mitä jos haluaisinkin tehdä vain pari päivää viikossa? Millä me sitten maksetaan, no, kaikki?

Kaipa tässä on sitten luovutettava ja kuunneltava sitä rauhoittunutta osaa itsestään. Yksittäinen mammajoogakerta lähimmällä salilla kun tekee mieli, mammajoogakurssi heti elokuun alusta, uimahalli tuossa ihan lähellä saunan kera pienellä kertamaksulla (vain yhden liikuntasetelin verran!). Kävellessä liitoskivut ovat alkaneet vaivaamaan, välillä ne pahenevat ja välillä helpottavat pienen matkan päässä eli sen mukaan kävellään pidempi tai lyhyempi lenkki. Toivottavasti pyöräily ei ala tuntumaan pahalta! 

Ja urakriisin kannalta ehkä keskityn enemmän tähän persoonallisuuskriisiini, kuka minä olen, missä minä olen hyvä ja mikä minulle on todella tärkeää. Mikä ääni sisälläni on sitä oikeaa minua ja mikä jotain ihmeellisiä kuvitelmia siitä, miten olisin mahdollisimman hyvä ja täydellinen, miten minun muka kuuluisi olla ja ajatella. Vaan vieläkin enemmän voisin keskittyä siihen miten olla läsnä ja rakastaa, miten olla kiukuttelematta päänsärkyisenä, huutamatta väsyneenä ja muistamaan kuinka puhutaan rakastavasti myös sille lähimmälle ihmiselle päällä maan. Sillä niitä taitoja tullaan varmasti tarvitsemaan lähivuosina! Ja kai sitä voi keskittyä tähän raskauteen, vauvajuttujen tutkailuun ja itsensä kuuntelemiseen kun kerrankin on raskaana! :)

Ja wau, on mulla kyllä asiat oikeasti aika hyvin kun voin keskittyä puimaan tällaisia asioita sen sijaan, että minulla ei olisi vakituista työpaikkaa omalta alaltani mukavalla palkalla, palkallista äitiyslomaa 3kk ajan, hyviä työsuhde-etuja, mukavia työkavereita, tiedossa kohtuu hyviä korvauksia pienen hoidosta ennen kotihoidontuelle tippumista, kuntalisää siinäkin vaiheessa ja sellaista alaa että freelancer-tyyppisiä töitä pystyy tekemään kotoakäsin jos niitä vaan haluaa tehdä ja sattuu sopivasti löytymään. Niin ja miestä jolla on hyvä vakityö, vakaat tulot ja työpaikkana vakaa kasvava yritys missä niitä töitä näyttäisi riittävän. Miestä joka tukee, tekee kotitöitä, huolehtii ja rakastaa. Ja ihania koiria joilta saa rakkautta (ja huolta ja hölmöilyjä) yllinkyllin! Ja ihania ystäviä, joilla on itsellään pieniä pirpanoita, muutama raskanaa olevakin ja kodin lähellä perhepalveluita ja kaikenlaisia touhuamismahdollisuuksia. Et hei kamoon, mitä nyt pari henkilökohtaista kriisiä on tämän kaiken rinnalla, pieniä pomppuja pään sisällä!

EWE

Raskausajan ei pidä olla mitään suorittamista vaan nauttimista ja itsensä kuuntelemista :) Tekee sitä, mitä juuri sillä hetkellä haluaa. Asioita voi aina miettiä valmiiksi päässään, mutta siitä ei ole takeita, toteutuvatko ne halutulla tavalla tulevaisuudessa.

Itse olen ollut hötkyilijä ja asioiden pähkäilijä - ja olen niitä jonkin verran edelleenkin - mutta raskaus ja äitiys muuttivat käyttäytymistäni parempaan suuntaan. Elän enemmän tässä ja nyt. Kaikkeen ei pidä eikä tarvitsekaan pystyä. Tekee vain sen, mikä sillä hetkellä on välttämätöntä. En enää suunnittele tulevaisuutta niin tarkkaan. Tietyt tavoitteet olen toki asettanut, etten ihan tuuliajolle ajaudu elämässäni. Mutta olen viimeisen vuoden aikana oppinut, että asioiden kannattaa antaa mennä omalla painollaan, sillä ne yleensä järjestyvät tavalla tai toisella.

Raskaus ja vauvan ensimmäinen vuosi ovat kuitenkin niin lyhyitä jaksoja äidin elämässä, että niistä kannattaa nauttia, vaikka helppoja jaksojahan ne eivät aina olekaan. Antaisin mitä vain, jos saisin nyt tietää, että olisin taas tulossa äidiksi. :)

Eerika
Bättre liv

Harmi että olen niin mukavuudenhaluinen, etten aina tee niinkuin itselleni olisi parasta ;) Eli vaikka saattaisin nauttia liikunnasta kunhan saan itseni tekemään, jätän lähtemisen helposti väliin. Ja vaikka niska-hartiaseutuni menee herkästi jumiin jos en pidä siitä kuntoillen huolta (jooga, lihaskunto), saatan silti jättää kaikki harjoitukset tekemättä ja istua sohvalla läppäri sylissä (tosi hyvä niskoille). Eli jonkin verran pitää kuunnella myös sitä sisäistä ruoskijaa jotta saisi tehtyä itselleen hyviä, ihania ja oikeita asioita, niitä mitä juuri silloin oikeasti tarvitsee. Välillä jos en tee mitään suunnitelmia, en myöskään saa itseäni ulos talosta ja masennun sisälle lamaantuneena (kuten tässä lomalla sattui käymään..).

Mutta niin, suorittamistakin tässä kaikessa on toki joukossa. Ja sitä ettei tunne oloaan riittävän hyväksi odottajaksi. Saas nähdä pääseekö seepra raidoistaan tai saisiko edes raitojaan vähän kavennettua. Tykkään suunnitella ja haaveilla kun se vaan on niin kamalan kivaa. Mutta toisaalta pitäisi osata jättää myös riittävästi vapaata tilaa sinne aikatauluihin ja elämään. Ja muistaa, että asiat todellakin aina suttaantuvat tavalla tai toisella eikä ole niin vakavaa jos suunnitelmat menevät uusiksi. 

Vähän jo jännittää, minkähänlaista se elämä sitten on? Siis tuleeko meille todella sellainen ihan pieni? :)

Paulita
Vähä hyvä

Hei Erika, olen lukenut blogiasi jonkin aikaa, mutta nyt intouduin ensimmäistä kertaa kommentoimaan. Kirjoitit nimittäin auki täsmälleen sen, mikä on minun(kin) uraongelmani: minä haluan oppia koko ajan jotain uutta, aloittaa jotain uutta, tehdä jotain muuta. Haluaisin löytää jonkun asian, missä olisin (en hyvä vaan) erinomainen. Mutta eihän sitä koskaan löydy, koska erinomaiseksi voi tulla vain, jos keskittyy yhteen asiaan tarpeeksi pitkään.

Sama harrastuksissa: haluan oppia uusia asanoita (vaikka en osaa kunnolla niitä edellisiä), haluan opetella uusia kieliä, matkustaa uusiin paikkoihin, aloittaa uusia lajeja.

Helpommalla kai pääsisi, jos hyväksyisi itsensä töissä moniosaajana (eikä yrittäisi tunkea itseään väkisin siihen asiantuntijarooliin) ja jos ei yrittäisi määritellä itseään harrastusten kautta (voisin olla terveellistä elämää elävä, avarakatseinen henkilö, vaikka en teekään astangan toista sarjaa ja puhu arabiaa).

Mutta blaah, miten tuohon itsensä hyväksymiseen pääsee? Kerro sit heti, kun keksit.

Eerika
Bättre liv

Oi ihana kommentti, on niin mahtavaa kuulla ettei ole ainoa! Ja juu, kirjoitan niin auki sen heti jos tiedän, siis miten tuohon itsensä hyväksymiseen pääsee. Mutta varoitan, että tässä voi kestää tovi jos toinenkin ;)

Mä haluan kans olla "terveellistä elämää elävä, avarakatseinen henkilö, vaikka en teekään astangan toista sarjaa ja puhu arabiaa"! Mä olisin myös matkusteleva, vaikken ole reppureissannut tai käynyt maailmanympärysmatkalla, rakastaa luontoa vaikken vaeltele tai bongaa lintuja, koiraihminen vaikken käy koiraharrastuksissa tai näyttelyissä, ihana vaimo vaikken leivo pullaa ja kaupunkilainen vaikken asu kantakaupungissa ja ahdistun väenpaljoudessa. Niin ja fiksu vaikkei minulla ole sitten minkäänlaista nimi- tai asiamuistia!

Good luck :)

Kommentoi

Ladataan...