Mikä ihmeen Bättre liv?

Bättre liv

1. Laita viereiseen selainikkunaan soimaan tämä Ben Howardin biisi "Keep Your Head Up" ja pääset kiinni positiivisen nousujohteisesta fiiliksestäni

2. Saa lukea!

Kun aloitin tämän blogin, ei mielessäni ollut mammablogin perustaminen, saati keskenmenoistani ja surun läpikäymisestä kertominen. Kuten niin moni muukin, olin tehnyt Lilyyn tunnukset seuratakseni mukavia blogeja ja jossain vaiheessa päätin perustaa myös oman palstan. Olen jo pitkään kuluttanut penkkejä pohtien, mitä ihmettä minun pitäisi tehdä elämälläni, työkseni ja ajatuksilleni elääkseni itseni näköistä ja sopivan onnellista elämää. Lueskellut kaikesta hyvinvointiin liittyvästä, oli se sitten unelmia tai elämänhallintaa. Olen miettinyt missä haluaisin asua, minkälaista työtä voisin tehdä, mitä harrastaa, keiden kanssa viettää aikaani. Ja vaikka saavutin tavoitteitani ja muutin puoli elämää, olin silti tyytymätön. Siitä ne ensimmäiset postaukset sitten lähti, ensimmäisessä postauksessa kysyinkin "Elänkö todellista elämää jos en ole asunut useassa maassa, tehnyt hyvää uraa, löytänyt omaa intohimoani ja alkanut yksityisyrittäjäksi?". Tämän päivän elämässä kun mikään ei riitä. Olen pohtinut sitä kuka olen, miten elän ja mitä haluan. Vanhoja postauksia lukiessani huomaan, että ajatuksissani on vieläkin paljon samaa, vaikka olenkin matkannut eteenpäin. Ja ilokseni huomaan tuttuja kasvoja jo ensimmäisten postausteni kommentoijissa, mehän ollaan keskusteltu jo puolisentoista vuotta sitten!

14.6. kirjoittelin aivan samanlaista tuntemuksista, mitä tunnen vieläkin ja taas. Työ tuntuu merkityksettömältä, tunnen olevani väärässä paikassa ja ihan puristuksissa. Ainut vaan, että tämän vuoden takaisen kirjoituksen jälkeen sain pian tietää olevani raskaana. Siinä vaiheessa työnhaku sai jäädä, se työnhaku minkä kanssa olin hieman hukassa kun en tiennyt mihin päin edes kaipaisin seuraavaksi. Ehdin keskittyä raskauteen hetken, kunnes keskenmeno jysäytti maailmani palasiksi. Toipumisessa meni aikansa, se oli yllättävän iso henkinen prosessi minkä ehdin käsitellä ennen seuraavan raskauden alkamista. Ja taas sitä mentiin, vain muutama työhakemus ehti maailmalle sinä syksynä ennen kuin aloin taas keskittyä tärkeimpään. Toisen keskenmenon jälkeen Joulun aikoihin muserruin jälleen, tällä kertaa tiesin tarvitsevani tukea ja pääsin juttelemaan psykiatriselle hoitajalle useamman kerran. Se oli tärkeä osa matkaa, tuki mitä tarvitsin. Tällä kertaa päätin, etten voi elää jatkuvasti odotellen. Joogasin, rustasin työhakemuksia, tein cv:t ja portfoliot kuntoon ja keskityin omaan hyvinvointiini. Kroppa alkoi prakaamaan, mutta taistelin vastaan fyssarin, joogan, hyvän ruoan ja lisäravinteiden avulla. Säikähdin kohdun polyyppia, selvittelin keskenmenojen syitä. Tein lisäopinnot loppuun, jätin luottamustehtävät taakseni ja sanoin siten monelle suorittamiseen pakottavalle asialle hyvästit. Olin tyytyväinen itseeni ja onnellinen. Vaan töissä tuntui kokoajan raskaammalle. 

Kunnes tässä sitä mennään taas, ja tällä kertaa raskaus on pidemmällä kuin koskaan. Vain muutama päivä ja ensimmäiset 12 viikkoa ovat takana ja makaan ultrassa katsellen pientä ruudulta toivoen kaiken olevan vieläkin hyvin. Elämä työajan ulkopuolella tuntuu hyvälle, vaikken tee mitään erikoista. Eletään kotielämää koirien kanssa ja nähdään viikonloppuisin ystäviä. Eletään aiempaa rauhallisempaa arkea raskauden väsymyksen rauhoitettua tahtiani. Vaan töissä ahdistaa enenemissä määrin. Merkityksettömyyden tunne on lisääntynyt joka raskauden myötä eikä tunnu häviävän. Harvase päivä pohdin, pitäisikö minun vaihtaa kokonaan alaa vai löytää oman alani töitä sellaisesta yrityksestä mikä tekee hyvää ihmisille ja missä toimitaan arvojeni mukaisesti. Vai pitäisikö minun oikeasti loikata, ottaa vähän lisää lainaa ja opiskella vaikkapa life coachiksi, mindfullnesia, joogaa, mitä ikinä mieleni halajaa? Vai olenko vain höperö joka ei sitten kuitenkaan tekisi sitä loppuun asti. Joka ei kuitenkaan haluaisi tehdä sitä työkseen tai jaksaisi käydä läpi koko prosessia. Vaan mikä on tämä pirskahteleva haave tuoda sisäistä rauhaa ja hyvinvointia työpaikoille, erilaisia keskittymisharjoituksia joiden avulla pystyy olemaan todella läsnä hetkessä, hengittää syvään ja kunnolla ja olla myös töissä se ihminen joka haluaa olla. Miksi tunnen olevani omieni parissa jooga- ja life coaching -tilaisuuksissa? Miksi löydän sieltä hengenheimolaisia keiden kanssa kokemukset ja ajatukset natsaa? Miksen tunne oloani kotoisaksi korporaatiomaailmassa luovuuden ja tehokkuuden ristitulessa? Miksen vaan voi olla välittämättä siitä miten asiat ovat?

Niinpä tässä se todellinen syy miksi blogin nimi on Bättre Liv. Se ei kerro siitä, että kaikki tulee yhtäkkiä olemaan paremmin kun saan käärön syliini. Ei sillä etteikö se olisi elämäni kohokohta ja aikamoinen mullistus universumissani. Mutta Bättre liv kertoo pyristelystäni kohti parempaa elämää, kohti elämää jossa saan olla minä itse, juuri se minä itse joka osaa olla onnellinen omissa nahoissaan keskellä ihan aitoa elämää. Ja täällä sitä mennään taas, toiveena pienen turvallinen kasvu masussa ja masun ulkopuolella, elämä täynnä rakkautta ja kokemuksia, lämpöä, avoimuutta ja ystävyyttä. Hyvinvointia ja huolenpitoa, oikeassa paikassa olemisen tunnetta, intuitioon luottamista ja heittäytymistä. Ehkä minun on todella aika löytää se jokin mikä sydäntäni koskettaa. Enemmän kuin mihin olen nyt tyytynyt. Myös töissä, ei vain vapaalla. Sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen ja jokainen minuutti on ihan sitä oikeaa elämää. Minä olen, minä haluan olla ja minä tulen olemaan: juuri siellä missä minun kuuluukin olla. Juuri se kuka minun kuuluukin olla.

Loads of Love, olette tärkeitä, kiitos kun olette mukana matkallani <3 Eerika & Einstein (rv 11+4 and still going strong)

3. Saa kommentoida!

Share

Kommentit

lukija (Ei varmistettu)

Olen miettinyt samoja asioita omasta työstäni, kun se tuntuu välillä tylsältä ja "ei omalta". Riippuu varmaan kovasti omasta luonteesta, pystyykö "hyppäämään" kokonaan uuteen, ja siitä, millaisen riskin tuo hyppy elämään toisi esim. taloudellisesti? Perheellinen, asuntovelallinen ei pysty enää ottamaan riskejä samalla tavalla kuin nuori ja perheetön, tai sitten pitää olla talous muuten turvattu... Voisin veikata, että tuollaisena hyvinvointi-yrittäjänä ei ole helppoa elättää itseään (tai toki varmasti niitäkin on) ja leivän saaminen pöytään tuolta alalta vaatii kovaa työtä ja kykyä markkoinoita itseään/palvelujaan (mm. sosiaalisia verkostoja). Ehkä sitä voisi aluksi kokeilla tehdä oman työn ohessa? Sullahan on kuitenkin se hyvä puoli, että kohta alkaa äitiysloma ja sen jälkeen voit hyvinkin olla kotona vaikka kolme vuotta ilman, että on "pakko" tehdä mitään päätöksiä työn suhteen :)

Eerika
Bättre liv

Kiitos kommentista, itse olen kovinkin muutoshakuinen, mutta toisaalta myös arvostan turvallisuutta. En siis pystyisi tuosta vaan loikkaamaan kohti tuntematonta kun päällä on niin opinto-, asunto-, kuin autolainakin ja haluan pitää kiinni nykyisestä elämästäni enkä uhrata sitä työelämän loikkien vuoksi. Eipä tässä koirienkaan kanssa ole lähdetty vuodeksi reppureissaamaan tai mitään, viikon-parin reissut silloin tällöin riittävät ja sen jälkeen pitää saada koirat takaisin syliin kotisohvalla. Jotain pitää kuitenkin tehdä, sillä juuri nyt ei vaan tunnu oikealta. 

Luultavasti kyseeseen tulisi kahden eri ammatin jonkinlainen yhdistäminen ja enemmänkin yrityspuolen valmentaminen (esim. mindfullness työpaikalla) tai sitten vain oppien hyödyntäminen omassa työssäni (ehkä jossain toisessa työpaikassa missä ollaan valmiita kokeilemaan uutta). Olen kiinnostunut erityisesti työhyvinvoinnin lisäämisestä ja kehitysprojekteista. Katsellaan miten elämä tästä suttaantuu, silmät pidetään auki ja korvat höröllään hyvien tilaisuuksien varalta! Jotain lisäoppia haluaisin kuitenkin tältä suunnalta ehdottomasti ja hieman erilaisen työnkuvan ja työympäristön, vaikka ala pysyisikin samana. Olisi ihanaa pitää työporukalle kerran viikossa joogahetki ja vaikka kerran päivässä parin minuutin keskittymisharjoitus. Ihan jo sekin saattaisi tuoda minulle mielekkään olon!

Josko kaikki menisi masussa hyvin ja äitiysloma alkaisi, siinä olisi ainakin hetki aikaa ajatella poissa työelämän pyörteissä. Ja saisi tehdä maailman tärkeintä työtä! Tosin kolmea vuotta ei olisi tarkoitus kotona olla, ehkä noin vuosi, mutta onhan siinäkin aikaa mielen käsitellä asioita. Olen myös ajatellut työskenteleväni vanhempain-/hoitovapaan aikana joitain tunteja freelancer-tyyppisesti projekteissa esimerkiksi Mamworkin ja omien verkostojeni kautta, ehkä sitä kautta tulisi hieman tuloja ja voisi pysyä kotona edes jokusen kuukauden pidempään kuin mihin muuten olisi mahdollisuus. Siinä saisi samalla kivasti kontakteja ja ehkä vähän erilaista näkökulmaa tähän kaikkeen. Kaikenlainen lisävapaus töiden tekemisen ja järjestelyn suhteen tulisi ehdottomana plussana seuraavaa suuntaa etsiessä. Katsotaan mitä valintoja elämä eteeni tuo! 

Tsemppiä myös sinne etsintään!

Jeba
Tuuliajolla

Tunnistin tekstissä aika paljon itseäni. Olen tällä hetkellä äitiyslomalla esikoisestani, joka päättyy Elokuun lopulla ja sen jälkeen mun pitäisi palata takaisin työelämään - mutta kun ei ole työpaikkaa minne mennä.

Tein kaksi vuotta sitten suuren loikan tuntemattomaan, kun sanoin itteni irti kokopäivätyöstäni ja lähdin opiskelemaan ja siinä samalla ns. vaihdoin alaakin. Olen ollut aina kiinnostunut hyvinvoinnista ja terveydestä, mutten ole koskaan löytänyt siltä alalta sitä omaa juttuani, sillä niin moni asia kiinnostaa enkä osaa päättää mitä oikein haluaisin. En halua enää koskaan tehdä töitä vaan sen vuoksi, että saan lyhennettyä asuntolainaa, vaikka senhän vuoksi nyt töitä tehdään, että pystytään elämään - vaan tarkoitankin lähinnä sitä, että ihminen tekee suurimmaksi osaksi elämästään töitä, joten haluan, että työ on oikeesti mielekästä ja jopa sellaista, että voin sanoa muille ihmisille rakastavani omaa työtäni. En halua enää koskaan olla sellaisessa työpaikassa, missä koko ajan ajattelen:  "Mun ei pitäisi tehdä tätä, tää ei oo mun juttu, mä haluun jotain muuta.. "

Joten ymmärrän sua paremmin kuin hyvin.

Senpä takia äitiysloman läheminen loppuaan ahdistaakin todella paljon, koska en haluaisi palata töihin, vaan sen vuoksi, että nyt pitää tehdä töitä. Tiedän myös, että ihmiset jollain tavalla odottavatkin multa, että mitä teen äitiysloman loputtua ja sekös ahdistaa kahta kauheemmin. Haluaisin olla loman loputtua vielä hetken aikaa pojan kanssa kotona. Ajattelin raskaaksi tullessani, että äitiyslomalla on sitten hyvää aikaa antaa elämälle uusi suunta ( töiden suhteen ) mutta katinkontit! Tää aika on mennyt aivan liian nopeesti, etten ole ehtinyt ajatella mitään!

Mutta, se on elämää se. Niin ja mun blogin nimi tulee siitä, että tiedän ja uskon paremman päivän vielä tulevan. Vaikkei se olisi just tässä ja nyt, mutta tiedän, että se tulee vastaan vielä joskus - siksi The day that finally comes!

Oikein paljon kaikkea hyvää teille ja kivaa kesää! <3

Eerika
Bättre liv

Oi vitsi, tänne oli ilmestynyt niin upeita ja ajateltuja kommentteja etten eilen pystynyt väsymyksestä itkiessäni näihin vastaamaan! Ehditkö muuten saada opinnot valmiiksi ennen mammaloman alkua? Hyvinvointiala on kyllä aikamoinen suo, suurin osa koulutuksista on yksityisiltä ja maksaa, eikä sitä ihan heti keksi kuinka siitä saisi revittyä riittävästi ja tasaisesti rahaa asuntolainan lyhennyksiin. Tällä hetkellä en ole varma onko kyse koko alasta vai vain kyseisestä duunipaikasta ja toimenkuvasta, mutta tosiaan tuntuu ihan joka päivä että olen ihan väärässä paikassa ja haluaisin tehdä asiat niiiiin eri tavalla!

Ihanaa tietää että muitakin samalla tavoin ajattelevia riittää. Mielestäni työpäivistä vain pienen osan pitäisi olla kamalaa, suurimman osan mukiinmenevää ja aimo osan myös tosi upeeta ja innostavaa. Silloin työ ei vie susta viimeisiäkin mehuja vaan saatat saada pitkästäkin päivästä jopa lisää iloa ja energiaa. Oi niitä päiviä kun olen ollut kotiin tullessani täynnä intoa, energiaa ja jättimäistä hymyä! Usein silloin on ollut koulutuspäivä tms.

Toivottavasti sulle löytyy jotain kivaa työtä, sellaista mikä on melkein sen arvoista että jättää lapsensa hetkeksi muiden hoiviin. Työtilanne taitaa nyt olla vähän heikko, mutta toisaalta ainahan joku töitä saa! Sovitaanko muuten, että mulla on äitiyslomalla sit hyvää aikaa antaa elämälle uusi suunta?? ;) Ja ihana tuo blogin nimi ja tarina sen takana, ollaan vähän samiksia!

Ihanaa kesää, onnenkantamoisia ja kohtalon tuomia loistavia mahdollisuuksia sinne!

Jeba
Tuuliajolla

No opiskelut ovat periaatteessa vielä ihan puolitiessä. Otin todella suuren riskin silloin kun sanoin itseni irti vakituisesta päivätyöstä ja lähdin 9 kuukautta kestävälle hieronta ja fysioterapia kurssille. Siitä ei saanut itselleen ammattia, mutta valmiudet suorittaa esim. hieroja ammattitutkinnon ja hieman suuntaa ja osviittaa fysioterapeutin työstä. En kadu yhtään, että maksoin itseni kipeäksi tuosta kurssista, vaikken siitä ammattia saanutkaan. Mun elämä oli vaan sellaisessa tienristeys kohdassa, että se tarvitsi jonkinlaisen uuden suunnan ja nopeasti. Kurssi oli ehdottomasti mun tämän astisen elämäni parasta aikaa ja yksi ihanimmista kokemuksista. Sain itselleni todellisia ystäviä, joiden kanssa pidän yhteyttä tänä päivänäkin, vaikka jokainen asutaan ympäri Suomea - yksi Lappeenrannassa, toiset Porissa ja minä Salossa.

En vaihtaisi siitä ajasta mitään pois. Suosittelen kaikille tuollaisia rohkeita hyppyjä tuntemattomaan. Me eletään täällä vain ja ainoastaan kerran. Se pitäisi muistaa aina, kun pähkäilee suurien kysymysten kanssa. Mikä tekee minut onnelliseksi?

Myös mun mies on tehnyt harrastuksestaan itselleen ihan kokopäivä työn ja voi että miten kadehdin häntä. Hän uskalsi ottaa suurenkin taloudellisen riskin ja tekee nyt töitä itselleen ja rakastaa työtään. Totta kai aina pelottaa, että miten elämä kohtelee yrittäjää, mutta en voi muuta olla kuin tukena. Jos toinen haluaa oikeasti tehdä sitä mitä rakastaa, en halua olla kapulana rattaissa. Sitten kun olen löytänyt itelleni sen oman juttuni, tiedän miehen tukevan 100%.

Ja sovitaan - oikein kättä päälle! :)

EWE

Mulla on periaatteena aina ollut, että jos työ, ihmissuhde tai mikä tahansa asia elämässä ei tunnu hyvältä, siitä on hyvä päästä eroon ja jatkaa elämää kohti uutta suuntaa. Tietty tällainen luopuminen aiheuttaa yleensä kompromissien tekemisiä, mutta tällöin pitää pitää mielessä, että kaikki on vain väliaikaista ja asiat ennemmin tai myöhemmin loksahtavat oikeille paikoilleen.

Itse vaihdoin aikoinaan opiskelualaa melkein viittä vaille valmiina maisterina, kun ala ei sittenkään tuntunut omalta. Tämä vaihdos ei ole kaduttanut kertaakaan, vaikka taloudellisesti olikin melko vaikeaa ajoittain näiden uusien opintojen aikana. Valmistuttuani olin hetken työttömänä, mutta sitten sain nykyisen työpaikkani, jossa olen viihtynyt erinomaisesti. Tällä hetkellä vietän viimeistä kuukautta vanhempainvapaata, sitten pidän kesälomaa ja menen töihin vajaaksi pariksi kuukaudeksi. Tämän jälkeen palaan näillä näkymin takaisin kotiin hoitovapaalle joksikin aikaa.

Mielestäni unelmista kannattaa aina tehdä totta, jos vain mahdollista. Mun mies on tehnyt harrastuksestaan toisen ammatin itselleen, koska hän viihtyy siinä niin paljon paremmin kuin kahdeksasta neljään -työssään. Olen monesti kehottanut häntä lopettamaan tämän päivätyön, mutta taloudelliset seikat ovat toistaiseksi hidastaneet tämän päätöksen loppuun viemistä. Mutta ehkä vielä jonakin päivänä.

Kuten sanottua, elämä on liian lyhyt haaskattavaksi asioihin, jotka tekevät olomme ja elämämme tyytymättömiksi. Antaisin tilaa uusille mahdollisuuksille ja suuntauksille. Toivottavasti äitiys- ja vanhempainvapaan aikana saat mietittyä asioita läpi ja ehkä ratkaisujakin aikaiseksi. :)

Eerika
Bättre liv

Mulla taitaa olla vähän sama periaate, mutta vaikka yleensä en ole yhtään kärsivällinen, tunnun tässä suhteessa hieman olevan. Eli pysyn järkevästi paikoillani ennen kuin tiedän mihin nokka tahtoisi osottaa. En siis vaan ole vielä tiennyt mitä muuta tekisin eli suunta on ollut vähän hukassa tai ainakin epämääräinen. Myös hidasteita on osunut matkan varrelle. Mutta ehkä tämän vaan piti mennä just näin ja alan nyt hiljalleen hoksaamaan missä se suunta saattaisi olla, ainakin mistä aloittaa. 

Jotenkin tämä asia jäi mieleeni pyörimään ja löysin eilen illalla avoimesta yliopistosta itsenäisinä etäopintoina tehtävät perus- ja aineopinnot mitkä haluaisin suorittaa. Tästä ei edes voisi tehdä kokonaista tutkintoa vaan sivuaineen, joten suorittaminen avoimessa oman elämän ohessa olisi ihan paras vaihtoehto. Teki jo mieli aloittaa samantein, mutta eihän siinä olisi mitään järkeä tämän väsymyksen ja riittämättömyyden kourissa. Mutta nyt on jonkinlainen haave ja suunnitelma jo mielessä! Kun siltä tuntuu, ilmoitan itseni perusopintoihin ja alan etsimään kurssikirjallisuutta. Oli se sitten loppuraskaudesta tai kun pahimmat mammahuurut ovat häipyneet päästäni. Joka tapauksessa kursseja voisi suorittaa täysin vapaaseen tahtiin joten edes kuukausien tauosta ei olisi haittaa.

Toiveenani olisi tosiaan myös tehdä jonkin verran freelancer-projekteja kun pieni olisi vähän isompi ja tuntuisi että jaksan. Luulenpa, että opinnot ja pieni määrä itsenäistä työskentelyä pitäisivät tämän mamman virkeänä ja mielen valmiimpana etsimään uusia tuulia! Voi tosin olla, että yliarvioin energiani määrän, mutta tällä hetkellä tämä kokonaisuus kuulostaa VAPAUDELTA eikä mitenkään kahlitsevalta. Nimittäin tässä taloudessa asustaa myös hyvin aktiivinen mies joka kantaa enemmänkin kuin kortensa kekoon. Katsotaan miten käy! Juuri nyt olen suorastaan innoissani kaikesta uudesta mihin minulla on mahdollisuus, enkä vähiten tästä pienestä elämästä mikä sisälläni kasvaa ja tulee varmasti kasvattamaan myös tätä naista :) Tärkeimmät ensin, nyt toivotaan että pienellä jatkuu kaikki hyvin!

I have a dream <3 Kiitos ihanista sanoista EWE ja kiva kun kommentoit! Keskustelu on parasta :)

EWE

Kiitos :) Ja kiitos itsellesi hyvästä blogista, joka saa kommentoimaan sekä keskustelemaan. Hyvä, että sulla on unelmia, niitähän pitää aina olla elämässä. Ja yksi unelmahan sulla on jo kovaa vauhtia kasvamassa ja toteutumassa. Hengessä siis mukana, vaikka en tunnekaan sua kuin blogin kautta :)

Mindeka
Ma-material Girl

Mä olen itse pyöriskellyt noiden samojen työajatuksien kanssa jo vuosia. Olen päättänyt ottaa pieni askelia (heh, baby steps) ja pieni askel kerrallaan muuttaa työurani tulevaisuutta.

Tähän asti:

Äitiysloma loppui (toukokuu 2012), irtisanouduin kokoaikaisesta, esimiestason työstäni

Seuraavalla viikolla sain osa-aikaisen ns. nollasopimuksen toiseen firmaan, jolloin pystyn edelleen olemaan kotona pojan kanssa. (ns. huipulta siis lähtöruutuun)

Nyt elän täydellistä kotiäidin elämää: käyn silloin tällöin (0-80h/kk) töissä, mutta olen edelleen päivisin kotiäitinä.  Väkisinkin olen alkanut taas miettimään, että pitäisikö vuoden vaihteessa alkaa miettimään kokonaan uutta uraa vai kituuttaa menemään tällä nykyisellä tyylillä? Vaikeita kysymyksiä, mutta toistaiseksi olen päättänyt keskittyä omassa elämässäni oleelliseen (jonka kautta myös havahduin näihin ajatuksiin aikoinaan): Lapseen. En ole ikinä ollut näin onnellinen ja tasapainoinen!

 

Toivottavasti sinullekin vastaukset tulevat kuin itsestään!

Eerika
Bättre liv

Se on kyllä vaikeaa kun ei ole yhtä selkeää unelmaa mitä lähteä toteuttamaan. Oma unelmani olisi olla tasapainossa itseni kanssa ja viettää tasapainoista elämää mikä on täynnä vapautta päättää itse, aikaa perheen kanssa, iloa, innostumista ja inspiroivia ihmisiä ja projekteja. Sen kun vielä tietäisi notta missä ja miten tämä unelma parhaiten toteutuisi ja kuinka siihen päästään.

Tähän mennessä olen pyrkinyt tutkimaan niitä asioita mitkä minua vetävät puoleensa. Käynyt kuuntelemassa tapahtumissa, luennoilla, koulutusten infoilloissa, lueskellut kirjoja ja kokeillut kaikenlaista. Keskittymiskyky vaan meinaa herpaantua, kaikkia kirjoja en ole saanut luetuksi ja life coaching -tekniikoilla tehtyjä suunnitelmia en ole jaksanut toteuttaa. Osa näistä liittyy enemmän oman sisäisen rauhan etsimiseen, osa työelämässä paikkani etsimiseen. Toki itselläni on ollut miljoona rautaa samalla tulessa ja raskaita juttuja henkisesti läpi käytävänä joten ihan täysillä en ole tähän matkaani vielä edes päässyt keskittymään. Hiljalleen kahlailen mielenkiintoisia kirjoja hyllystäni ja annan ajatusten juosta.

Kuulostaa siltä, että vaikka ehkä pidemmällä tähtäimellä etsintä olisi vielä kesken, olet kuitenkin löytänyt täydellisen mallin teidän elämään juuri nyt. Ehkä aina ei tarvitse löytää sitä lopullista ratkaisua, riittää että on hyvä juuri nyt ja silmät auki kaikelle uudelle kun sen aika on. Ihanaa kuulla, että työn ja perheen sovittamisen voi tehdä myös näin ja olla onnellinen ja tasapainoinen ratkaisunsa ansiosta. Kyllä ne oikeat jutut vaan jotenkin natsaa silloin kun niiden on tarkoitus, jos vaan pitää silmät auki ja mielen valppaana kun mahdollisuudet tulevat kohdalle. Toivottavasti myös jatkossa löytyy juuri sopivia ratkaisuja juuri teille ja juuri siihen hetkeen :) 

ekoemo
ekoemo

Elämä on siitä jännää, että joskus huomaakin palaavansa elämäntilanteeseen, josta kaihoili pois. Itse tein hypyn hyvinvointi- ja kulttuurialalle, perustin toiminimen vähän vasemmalla kädellä. Kokeilu oli toisaalta antoisa ja toisaalta raskas - en ollut valmistautunut esim. yrittäjäkursseilla, en uskaltanut panostaa täysillä ja huono sosiaaliturva sairasteluineen vei taloudellisen tilanteen tosi huonoksi... Palasin osa-aikatyöhön, joka kylläkin oli tosi mielekkäällä alalla.  Se oli määräaikainen eli nyt äitiysloman jälkeen ei tiedossa töitä.. Mutta uusia mahdollisuuksia tietysti vaikka kuinka.

Kannustan muovaamaan nykyistä työtä haluamaansa suuntaan, on turvaa ja hyvinvointia samassa paketissa. Tai rupeamaan kunnolla yrittäjäksi. Mutta voimia kehittää uutta äitiyslomalla ei välttämättä hirveästi kaikilla ole...

Eerika
Bättre liv

Välillä voi polttaa näppinsä kun tekee rohkeita päätöksiä, siinä on aina se riski. Mutta ehkä sekin matka opetti jotain ja siitä on vielä hyötyä niin työssä kuin muutenkin elämässä? Tämänhetkistä työtä olen yrittänyt muokata toivomakseni, mutta se ei valitettavasti ole mahdollista. Siinäkin saattaa saada näpeilleen.. Tosin tällä alalla löytyy paljon erilaisia ja eri kokoisia työpaikkoja, pitäisi vaan löytää sopiva ja katsoa onko tämän hetkinen ongelma työpaikassa, työnkuvassa vai alassa. Harmi vaan, ettei tällä hetkellä ole ihan työnhakijan markkinat! Monessa paikassa ovi käy tiuhaan, yt:t pyörii ja paineet ovat kovat. Jotenkin en haluaisi lähteä tekemään ilmaisia ylitöitä kovassa paineessa juuri nyt tai pienen lapsen kanssa.

Se pelko tässä onkin vähän ollut, mistä löytää mielekäs työ ja hyvinvoiva työyhteisö minkä osaksi tulla? Onneksi nyt olisi varmuuden vuoksi työpaikka mihin palata, eihän sitä koskaan tiedä milloin jotain sopivaa osuisi kohdalle. Toivon kuitenkin, että jaksaisin aloittaa opinnot vielä raskausaikana ja jaksaisin tehdä niitä pikkuhiljaa omaan tahtiin, oppisin ainakin uutta ja silmät saattaisivat aueta kun samalla on hetken pois työelämän pyörteistä. En ole muutenkaan koskaan ollut freelancerina, eli jos saisin hoitovapaalle järjestymään sopivasti itsenäisiä työprojekteja tuttujen ja puskaradion kautta, saisin samalla kokeilla millaista freelancerina työn tekeminen on päivätyöhön verrattuna. Sinänsä hieno mahdollisuus, sillä muuten en olisi valmis loikkaamaan pois kuukausipalkoilta ja etsimään itse omat asiakkaani. Kuka tietää, ainakin minulla on jotain pieniä ensiaskelia, ehkä vielä löydän paikkani ja tasapainon?

ekoemo
ekoemo

Juu, ehdottomasti kaikista kokemuksista ja koulutuksista on hyötyä! Viimeisetkin työtehtäväni muotoituivat hyvin näköisiksiksini kokemukseni perusteella. Eikä yrittäjyys eri tavalla tulevaisuudessa ole mahdoton ajatus. Kaikella on tarkoituksensa elämässä, vaikka usein sen huomaa vasta jälkikäteen...

Nyt perheellistyneenä ja asuntolainaa harkitsevana ymmärrän säännöllisten tulojen merkityksen ihan eri tavalla. Vakituinen työ ekaa kertaa elämässä olisi myös huippua sitten äitiysloman jälkeen.

Ymmärrän kuitenkin, että vakituisesta haluaa myös lähteä jos ilmapiiri tai tehtävät ahdistavat. Harmi tosiaan, ettei nykyisen homman muokkaaminen onnistu - mutta usko pois, kyllä tuolla on kivoja työyhteisöjä, on kokemusta ja olen kuullut. En tosin ole työskennellyt yksityisellä sektorilla.. Ja varmasti opiskelulle löytyy aikaa, jos sen priorisoi korkealle.

Onnea etsintään, parin vuoden päästä on taas kiinnostavaa katsoa taakse polkuja, joita on kulkenut :) 

Eerika
Bättre liv

Hih, itse taas olen ollut vain vakityösuhteissa ja yksityisellä sektorilla.. ja asuntolainaakin on ollut nelisen vuotta yhteensä tästä ja edellisestä asunnosta. Kyllä se tasainen rahavirta vaan houkuttaa ja kaikki ne etuudet mitä työstä saa, työterveydet, liikuntasetelit, muut etuudet, palkalliset lomat.. vaan ehkä olisi aika etsiä sellaista työpaikkaa mikä tuntuisi enemmän omalta ja missä pääsisi myös vaikuttamaan omaan työhönsä sekä osaltaan koko työpaikan asioihin. Olisi ihanaa tuntea olevansa oikeassa paikassa missä todella puhalletaan yhteen hiileen. 

Opintoja olen tehnyt töiden ohessa jo jonkin verran muun elämän iskiessä päälle joten ehkä sille löytyisi oma pieni kolonsa myös pikkuisen kanssa, varsinkin sitten kun se tiivis alkuaika olisi jo takana :) 

Ja kiitos, ihanaa huomata kuinka moni muukin on matkalla ja pohtii näitä asioita. En siis ole ainoa joka on hieman hukassa!

my view

Kiitos ajatuksistasi!.. Pohdin itse samoja asioita ja välillä olen enemmän hukassa ja välillä vähemmän :) raskauttasi on myös mielenkiintoista seurata.. Ihanaa kesää teille :)

Kommentoi