Minä juuri tässä ja nyt

Ladataan...
Bättre liv

"Luin" Hidasta elämää -sivustolta Maija Ilmoniemen videoblogia Naisena olemisen taito: Minä tässä ja nyt ja löysin sieltä kuin itselleni tipautetun haasteen. Tähän tartun nyt, halutessasi kokeile sinäkin! Blogissa, illanistujaisissa, ystävän kanssa jutustellessa. 

Kokeile esitellä itsesi niin, että jätät pois menneen, tulevaisuuden ja keskityt vain tähän hetkeen. 

Kertomaan kuka sä olet juuri nyt, juuri tällä hetkellä. 

Minä olen Eerika, 32-vuotias nainen, vaimo ja ystävä. Asun pääkaupunkiseudulla ihanan luonnonläheisellä alueella meren äärellä rakkaan mieheni ja kahden koiramme kanssa. Meillä on (pankin) oma kerrostalokolmio, missä valo tulvii sisään ikkunoista ja on rutkasti tilaa temmeltää. Olen viikolla 30 raskaana ja rakastan pallukkaista mahaani, sen silittelyä, öljyämistä, pienen potkuja ja tunkemista. Sitä kaunista, hedelmällistä ja naisellista oloa minkä pinkeä maha saa minut tuntemaan. Rakastan miestäni niin että kehoni on pakahtua, välillä ehkä hieman vihaankin. Rakastan hänen jokaista soluaan, selän kaarta, paikkaa kainalossa, pehmeää alahuulta. Rakastan koiriamme, vanhaa yrmyä jonka kanssa ymmärrämme toisiamme ilman sanoja, nuorempaa ilosielua jonka silmissä loistaa leikkimisen onni ja päälaella tuoksuu maailman paras unisen koiran tuoksu.

Katsomme sohvalla yhdessä leffoja, joskus myös jotain hyvää sarjaa. Teemme ruokaa rakkaudella, yhdessä ja erikseen. Tuoreista raaka-aineista, alusta asti, pilkottuja aineksia samalla napsien ja kastikkeita maistellen. Kehoni on temppelini, jolle haluan antaa parasta. Ulkoilla raikkaassa ilmassa koirien kanssa, nauttia luonnon liikkeistä, meren rannoilla, nurmikentillä, metsäpoluilla ja kävelyteillä. Kuunnellen oravan säksätystä, nähden linnun lennon. Kuuntelen musiikkia kun meikkaan, kun ajan autoa, kun teen töitä ja kun lenkkeilen. Televisio saa iltaisin pysyä kiinni, mutta nettiradiosta tupsahtaa usein taustalle rauhoittavasti Chillout Radio. Joogaan kun siltä tuntuu. Näen ystäviä usein kaukana, välillä lähellä. Ajelen vauvanvaunuilla asunnossa edestakaisin, pistän vaunut kasaan ja avaan jälleen. Availen vauvan lipaston laatikoita, katselen vaatteita, annan myös koirien haistella. Teen netistä hankintoja, ystäviltä ja tutuilta, suunnittelen ja haaveilen tulevasta. Kirjoittelen muistilappuja ja kalenterimerkintöjä, pistän keittiön järjestykseen, likapyykit koriinsa, laukun paikalleen. Hengitän syvään ja nautin kodista, missä on kotoisaa, vaan ei silti mitään ylimääräistä.

Näin syksyllä sytytän mielelläni kynttilöitä sisälle ja parvekkeelle. Luen mielelläni kirjoja aina kun jaksan. Luen blogeja, löydän henkisen kotini usein juuri sieltä. Rakastan teetä, niin mustaa kuin vihreääkin, valkoista ja haudukkeita. Kamomillaa iltaisin, Creme Caramel aamuisin, kauniissa teekannussa juuri oikean lämpöisessä vedessä hauduttaen. Lempijogurttini on lisäaineeton vanilja, sen kanssa sopii syksyinen yhdistelmä kaurapuuroa, omenoita, kanelia ja vaahterasiirappia. Syön usein ja nautin siitä, pienestä aamupalasta kotona, pikapuurosta ja teestä töissä, lounaasta lounasruokalassa, välipalasta kahvitauolla, itse tehdystä ruoasta kotona sekä rauhallisesta iltapalahetkestä päivän päätteeksi. Minulla on itsekuria mitä monet ihmettelevät, voin kävellä kakkupalan ja karkkipussien ohi tuosta vaan. Jos kuitenkin haluan syödä jäätelöä purkista, tottakai syön ja nautin! Sitten laitan lopun purkin takaisin pakkaseen enkä tunne morkkista itseni hemmottelusta.

Mietin välillä liikaa, tunnen voimakkaammin kuin useimmat tuntemani. Olen herkkä ja vahva, usein muutenkin kahta täysin vastakkaista asiaa yhtä aikaa. Minulle on tärkeää oma, läheisteni ja tuntemattomienkin hyvinvointi. Kumpa voisimme pitää paremmin huolta itsestämme ja läheisistämme, syödä omalle kehollemme parhaalla tavalla, liikkua, saada happea, sosiaalisia kontakteja, rakkautta ja arvostusta itseltämme ja muilta. Kumpa voisimme olla sinut itsemme kanssa, armollisia itsellemme ja muille. Hiillyn epäreiluudesta, epäoikeudenmukaisuudesta, valehtelusta ja peppu edellä puuhun kiipeämisestä. Taistelen, en vain itseni, vaan myös muiden puolesta. Tunnen itsessäni toisten tunnetilat ja kovasti haluaisin myös heitä auttaa. Onnelliseksi tulenkin auttamisesta ja asioihin vaikuttamisesta. Monesti myös asioiden aikaansaamisen tunteesta. Välillä se uhkaa muodostua ansaksi, jos et pystykään toimimaan, tekemään, olemaan avuksi ja hyödyksi muille.

Minulla on välillä ikävä ystäviä, kavereita, jutteluseuraa arjessa. Välillä soitan, välillä en enää kehtaa, puhuisin herkästi tuntikausia. Silti en muuttaisi nyt mihinkään muualle, vaikka välillä oma piha ja ulko-ovi houkuttavatkin. Silti olen onnellinen tästä mitä minulla nyt on, koti, perhe, luonto, vapaus ja rakkaus. Välillä kyynel tipahtaa poskelleni, kun huomaan että ystävä ottaa yhteyttä ja näyttää välittävänsä. Silloin olen kiitollinen.

Ja minä pidän tästä blogin pitämisestä suunnattoman paljon. Enkä ehkä osaisi enää olla ilman. Ja olisin voinut jatkaa tätä postausta lähes loputtomiin.

Rakkautta päivääsi <3 Eerika & Epeliina (rv 29+2)

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...