Mutkikas avioliitto - dokkari 112 Hääparia

Ladataan...
Bättre liv

En ollut näköjään ainoa, joka katsoi eilen dokumentin 112 Hääparia. Kävin juuri kommentoimassa postausta Asikaisen tontilla. Vahva suositus! Tsekatkaa Yle Areenasta jos missasitte tämä eilen esitetyn helmen.

"112 Hääparia (112 Weddings, Yhdysvallat, 2014) Kuvattuaan häitä 20 vuotta valokuvaaja Doug Block palaa 112 hääparin luo ja kysyy, kulkiko elämä pariskunnan toivomaan suuntaan ja katuvatko he jotakin."

Tytön nukahdettua menin keittiöön tekemään iltapalaa eikä siitä meinannut tulla mitään kun piti kurkkia samalla televisiota. Lopulta istahdin tarjottimeni kanssa sohvalle nauttimaan avokadoleipää, appelsiinitiramisua, hedelmäistä hauduketta ja mehua samalla dokkaria intensiivisesti katsoen. Olipa muuten koukuttava! Niinpä menin legendaarisen myöhään iltapesulle eli klo 23.35 lopputekstien pärähtäessä ruutuun. 

Oltiin kiukuteltu olin kiukutellut koko päivä. Jotenkin nämä pitkät pyhät perheen kesken, väsymys, tytön hoitaminen ja armoton äitivaihe ovat käyneet raskaiksi. Ja jostain syystä toisella on tapana levätä ensin, tehdä sitten kun taas itse haluaisin tehdä ensin, levätä sitten. Ristiriita! Nimittäin lapsen kanssa on vaan tehtävä silloin kun voi jos ylipäänsä aikoo saada tehdyksi. Päiväuniajat on käytettävä tarkasti hyväkseen. En pysty lepäämään ellei pienelle ole ruoka valmiina odottamassa nälkäisen heräämistä, sillä muuten saan väsätä sapuskaa huutava lapsi jaloissani. Niinpä juu. Jotenkin tämä kahden väsyneen yhtäaikainen lapsen hoitaminen ja oman ajan ottaminen ilman tajua siitä kumpi tekee kumpaakin vai molempia on käynyt hieman hermoilleni. Aina kaikki ei vaan mene kuin strömsössä ja tämä äiti ja vaimo käy hieman kiukkuiseksi.

Siinä dokkaria katsellessani ja avioparien häävideoista 10-15 vuoden päähän hyppäämistä ihmetellessäni sanoin vaan itselleni että ihan hyvinhän meillä kuitenkin menee. Lapsen saaneilla hankaluudet alkoivat siinä kohtaa kun lapsi tuli taloon. Ihme juttu.. Yksillä raskaimpia olivat ensimmäiset 7 vuotta lapsen saamisesta, mmmmkay. Kaiken lisäksi avioliitto jenkeissä näyttää dokkarissa aivan eri kasvoja kuin mihin tämän päivän Suomessa olemme tottuneet. Avioliitto ei enää tarkoita samaa kuin korkeasti koulutetunkin naisen siirtyminen täyspäiväiseksi kotiäidiksi, perheen perustamista ja yhteistä kotia. Tai siis tarkoittavat toki välillä niitäkin, mutta meillä on mahdollisuus perustaa se perhe ilman avioliittoakin ja palata töihin silloin kun sopivalta tuntuu mahtavan päivähoitosysteemin vuoksi.

Mutta parisuhteet, ne ovat kovin samalaisia kaikkialla. Ei ole sellaista kuin happily ever after. Kuten elokuvassa sanottiin nyt tiedän miksi romanttiset elokuvat loppuvat häihin, sen jälkeen asioista tulee monimutkaisia. Tai jotenkin niin. On helppoa olla onnellinen hääpäivänään, lopun elämän ajan se on vähän vaikeampaa. Itse avioliitto ei tee kenestäkään onnellista tai onnetonta. No, huono parisuhde tai vaikkapa narsistinen puoliso voi toki tehdä onnettomaksi.

Mutta itse avioliitto on vain nimi paperissa, sopimus. Me itse luomme sille enemmän merkityksiä. Pidämmekö parisuhdetta kenties itsestäänselvyytenä avioliittoon sitouduttuamme? Tajuammeko mihin olemme hyppäämässä kun saamme lapsen? Onko parisuhde tasa-arvoinen? Onko molemmilla puolisoilla mahdollisuutta toteuttaa itseään jollain tavoin? Kunnioitammeko ja arvostammeko toisiamme? Odotammeko, että se toinen tekee meidät onnellisiksi? Vai tajuammeko ottaa myös oman vastuumme itsestämme, onnellisuudestamme? Ja vaikka kuinka hyvin tämän kaiken handlaisimme, ei koskaan voi tietää mitä elämä tuo eteemme. Suuria suruja, taisteluita, vaikeuksia. Siinä vaiheessa tarvitaan rakkauden lisäksi todella vahvaa kumppanuutta.

Siinä kun me halittiin sohvanpohjalla näitä pareja katsellen niin oli kyllä aika hyvä ja kiitollinen olo. Ei se toinen enää ärsyttänyt kun oltiin molemmat saatu hetki hiljaista omaa aikaa. Edessä oli vain hammaspesut ja peti eikä pitkää todo-listaa, koirien ulkoilutusvuoroja, tytön ruokailuja ja vaipanvaihtoja. Jotenkin siinä toisen lähellä oli taas aivan erilaista olla.

Kumpa näihin päiviinkin saisi samanlaista rentoutta ja sen mielen sisäisen sekasorron ja ahdistuksen kuriin hitto vaikka jollain sopimuksella siitä kuka tekee mitä milloinkin. Päivisin sitä hoitaa koko tontin itse, tekee hommat pois alta häiritsemästä ja päättää milloin istuu hetken rauhassa. Iltaisin sitä ärsyyntyy joka asiasta kun kotona on härdelli ja tyttö juoksee perässäni vaikka kuinka yritän jättää hänet isin hoivaan tehdäkseni edes jotain rauhassa. Arki-illat, viikonloput ja pyhät, we need a system! Kumpa hyvät kelit tulisivat takaisin niin saisin edes nuo kaksi houkuteltua ulos ja olla kotona hetken rauhassa. Saattaisi äiti olla ehkä vähän iloisempi sen jälkeen! Aina kun ei jaksa eikä ole mahdollista lähteä jumpallekaan.. mutta ehkä huomenna <3

Tähän sekavuuteen lopettaen sanoen hyvää alkuvuotta, hyviä avioliittoja ja perhe-elämää niissä eläville ja niitä kaipaaville. Pohditaanhan näitä vähän :) 

12,5 vuotta yhdessä ja 5,5 vuotta avioliitossa and going strong kiukutteluista huolimatta,

Eerika

 

Share
Ladataan...

Kommentit

Torey
Näissä neliöissä

Meillä nyt tietysti on vasta reilut 5 vuotta yhteiseloa ja 3 vuotta naimisissa oloa takana, mutta silti en ymmärrä "avioliitto pilaa kaiken" ajatuksia. Eihän se mitään pilaa! Parisuhde se on siltikin! 

Meillä ei kunnon häitä ollutkaan, ja ainoa todiste naimisiinmenostamme on makuuhuoneessa kehyksissä oleva vihkitodistus. :D

Mikään ei sinänsä ole muuttunut. Nyt koko perheellä vain on sama sukunimi ja aviopuolisoita ollaan sormuksineen päivineen. Me halusimme naimisiin, mutta mikäli olisimme jääneet avoliittoon, niin tuskinpa se arkeamme tai asioita olisi niinkään muuttanut. :D

Uusia avauksia

Kuulostaapa tutulta fiiliksesi arki-illoista ja pyhistä ja tekemisistä ja tekemättömyyksistä.

Eerika
Bättre liv

Huoh, en ole siis ainoa! Vähän häpeillen uskalsin myöntää ettei äiti täällä istuskele iltaisin kirja kädessä ja loppu perhe keinu puistossa sillä aikaa ;) Tosin kuulostaisi kyllä hyvältä idealta (ellei olisi vettä, jäätä ja myrsky). 

Vierailija (Ei varmistettu)

Huoh. Tuttuja juttuja. Niin omassa elämässäni, kuin lähes kaikissa tuntemissani lapsiperheissä. Älä siis turhia siellä häpeile. Meillä 17 vuotta yhdessäoloa ja 12 vuotta naimisissa (ohhoh, ihan hämmästyin kun aloin laskea!) ja edelleen välillä opettelua, hakemista ja kiukuttelua. Tai perusarki on täälläkin hioutunut toimivaksi systeemiksi, mutta sitten erikoistilanteet aiheuttaa kaikenlaisia odotuksia. Ja jos odotukset on erilaisia, tuleehan niitä törmäyksiä.

Kun on itse väsynyt, ei aina jaksa ajatella asioita puolison näkökulmasta (varsinkin kun koko arki on kolmen lapsen näkökulmasta ajattelua) ja silloin tulee noita turhautumisia aika paljon.

Kiitos ohjelmavinkistä! Täytyy myös katsoa, pysähtyä ja olla taas kiukuttelujen jälkeen (täälläkin siis sitä ilmassa) onnellinen ja kiitollinen omasta avioliitosta!

Maarit

Kommentoi

Ladataan...