Myös onnekkain päällä maan itkee

Ladataan...
Bättre liv

Olen ehkä onnekkaimpia ihmisiä päällä maan. Silti välillä tuntuu että tipahdan jonnekin sohvatyynyjen väliseen mustaan aukkoon ja hukun kyyneliin. Elämä on niin täyttä etten aina pysty ottamaan sitä kaikkea vastaan. Kun työssäkäyvän 2-vuotiaan äidin täpötäysi elämä ja sen juuri löydetyt rutiinit pistetään kokonaan uusiksi ei sitä tietty pysty handlaamaan ilman pientä turnausväsymystä. Arjen pyörityksen väsymyksessä ei henkinen kantti aina ihan kestä. Silti tiedättekö miten kiitollinen ja onnekas olenkaan, sanoinko jo? Ja onnellinenkin tottakai. 

Olen onnekas koska olemme lapseni isän, tulevan ex-mieheni kanssa hyvissä väleissä. Toki me vieläkin saatetaan toisillemme hermostua eikä osata aina ihan kommunikoida, mutta ollaan ystäviä, keskustellaan, sovitaan aikatauluista ja puhutaan tytön kuulumisista ja elämästä. Olen onnekas koska meidän ei tarvitse riidellä tapaamisista, omaisuuden osituksista tai vihoitella katkerina toisillemme. Olen onnekas, sillä me molemmat otetaan oma puolikas kentällisemme vastuuta lapsesta ja koirista ja halutaan tukea myös toisiamme elämässä ja lapsen kasvatuksessa. 

Olen onnekas sillä tyttöni on upea höpöpakkaus. Hän ikävöi välillä toista vanhempaansa, mutta on sopeutunut näiden neljän erikseen asutun viikon aikana hienosti kahteen kotiinsa joissa kummassakin hänellä on oma huoneensa, sänkynsä ja lelunsa. Parivuotias tahtoo ja ei tahdo vuorotellen, mutta myös laulaa, tanssii, tekee miljoonasti asioita ihan ite, hyppii ja juoksee sekä juttelee aivan tolkuttoman hienosti sanoja jo taivuttaen. Ja todellakin tietää mistä tykkää!

Olen onnekas koska löysin upean miehen jonka kanssa etsimme yhdessä yhteisen tapamme elää. Jonka kanssa rakastaa, heittäytyä tähän ihmeelliseen asiaan nimeltä elämä ja nauttia tästä kaikesta. Etsiä uutta leppoisampaa ja meidän näköistä arkea versio 2.0. Ja sanoinko jo että rakastaa? Ja pikkuhiljaa opetella elämään yhdessä myös uusioperheenä, sellaisiksi kai tällaisia komboja sanojaan vai? Saan nähdä miten nämä kaksi höpsöä leikkivät yhdessä ja tutustuvat hiljalleen toisiinsa.

Olen onnekas sillä osan viikosta minulla on koirat, ne jotka tulevat lähelle ja ovat aina innoissaan kun tulen kotiin. Ne jotka vievät minut ulos kelillä kuin kelillä tuulettamaan sydäntä ja ajatuksia. Vanhus jonka aika alkaa olemaan jo kortilla ja hieman nuorempi joka vie ja tuo innollaan energiaa. 

Olen onnekas sillä minulla on työ, elämäni ei kaadu taloudellisiin ongelmiin vaikka maksankin yksin kolmion vuokraa ja säästötililtä pystyi nappaamaan rahat upeaan talvilomaan. Minä pystyn tähän.

Kiitollinen, onnekas ja onnellinen.

Välillä kyynel valuu poskellani. Tunnen olevani maan alhaisin matonen. Se joka hajotti perheen. Se joka oli dorka ja teki perheen vain hajoitettavaksi. Se joka ei tajunnut tehdä asioille mitään silloin kun olisi vielä voinut. Se joka pystyy rakastamaan toista täydestä sydämestään vaikka hyvä kun on saanut edellisen suhteensa päätökseen. Se joka tuntee olevansa vain eroava mutsi joka hajoilee eikä ammattitaitoinen ja taitava duunissaan. Se joka valittaa ystävilleen kuinka pahalta tuntuu ja kertoo seuraavassa lauseessa kokanneensa ihanan miehen kanssa illallista ja käyneensä käsi kädessä taidenäyttelyssä. 

Elämä. Täysi. 

Tänäiltana leivottiin kahdestaan tytön kanssa ja aamulla mennään yhdessä uimahallille. Päiväunien jälkeen tyttö menee isälleen, nappaan koirat ja menen ihanan miehen luo hemmoteltavaksi. Rauhoitun, lataan itseäni, maadoitun. Ja ihmettelen miten vielä hetki sitten itkin kuinka en vaan enää jaksaisi.

Toivotan lepoa, toivotan iloa, toivotan kaikkea mitä tarvitsetkin juuri tähän viikonloppuun,

<3 Eerika & Epeliina (äiti ja tytär 2v 1kk)

Share
Ladataan...

Kommentit

Tahiti

Ihanaa täyteläistä elämää sinne! Aika auttaa sopeutumaan niinkuin aina :)

Kommentoi

Ladataan...