Neljännen viikon neuvolakäynti ja tuen kaipuun pohdintoja

Bättre liv

Pikaneuvolapostaus! Kaikki tuntuu kokoajan olevan kesken, haen yhden jutun ja muistan toisen ja samalla kolmannen ja oh. Voiko vauva-arki olla hektisempää kuin työelämä? Kaiken lisäksi se ei lopu neljältä, eikä vielä viideltäkään vaan pitää sinut itsessään kiinni 24/7. Tänään oli aikamoinen maanantai. Olin mennyt väsyttämään itseni viikonloppuna kaikella kivalla. Kierreltiin kaupungilla molempina päivinä, miehen vanhemmatkin kävi ja mitä kaikkea me oikein tehtiinkään. No joka tapauksessa tähän maanantaiaamuun ei oltu valmistauduttu sitten yhtään mitenkään muuten kuin nukkumalla liian vähän verrattuna edeltävän väsymyksen määrään.

Niinpä neuvolakortti jäi matkasta, jo aivan myöhässä raaputin auton ikkunoita vauva jäisessä autossa ja neuvolalle päästessämme pyörin rinksaa etsien pysäköintipaikkaa, lopulta maksaen siitä ainoalla mukana olevalla kolikollani aivan liikaa ilmaisten paikkojen ollen yllättäen loppu. Kaksikymmentä minuuttia myöhässä lampsimme anteeksipyydellen paikalle. Neuvolatäti näytti lapusta mitä rokotuksia on tulossa ja koki tärkeäksi käydä kaikki kohdat läpi, vaikka olisin osannut myös lukea lapun kotona (siinä oli kaikki selitettynäkin). Olisin voinut käyttää ajan vaikka pienen jutuista keskusteluun. Aikaa oli vähän kun kerta tulimme myöhässä, mutta milloinpa me oltaisiin oikeasti keskusteltu mitään? Hitsi kun me ei kyllä tosiaan tulla mun neuvolantädin kanssa oikein toimeen.. tai siis aaltopituudet on kuin neliötä yrittäisi ympyrään tunkea.

Tärkeintä kuitenkin, että pikkuinen tuli taas mitattua. Pieni on kasvanut taas sentin tuosta reilun viikon takaisesta ollen tänään tasan 4 viikkoisena 55.7 cm pitkä. Ihmekään kun 56:set bodyt jäävät pituudesta pieniksi yksi toisensa perään! Painoa on jo 4685 g, päästäänköhän parin viikon päästä jo viiteen kiloon? Luulisi näillä syömisillä.. Pään ympärys oli hienoisessa nousussa ja nyt 36.8. On se kyllä hassua, pieni on meillä asuessaan kasvanut jo lähes viisi senttiä pituutta ja ottanut lähes kilon painoa syntymämitoistaan! 

Äitikin syö, nomnom! Rommirusinarahkaa, nom!

Jotenkin sitä kaipaa jotain tekemistä ja seuraa, vaikka samalla herkästi väsyttääkin itsensä. Neuvolantäti muistutti, että se lapsivuodeaikahan on 6 viikkoa, että kannattaa nyt vielä hetken aikaa ottaa ihan rauhassa. Yksinäisyydestä ahdistumisen ja itsensä väsyttämisen välissä on oltava jokin kultainen keskitie mitä voisin kävellä. Eikös? Tällä viikolla on tiedossa hupsan vain kolmet mammakahvitreffit päiväsaikaan.. miehen työreissu yhtenä päivänä (onneksi vain hieman pidentää normaalia työpäivää) sekä siskon visiitti viikonloppuna. Ensi viikolla onkin tiedossa vähän pidempi työreissu kun mies on pari vuorokautta poissa. Ei ole hajuakaan miten pärjään hoitaen pienen ja koirat, en edes fyysisesti mahdu kahden koiran ja vaunujen kanssa meidän hissiin! Pakkastakin saattaa olla vielä reilusti. Tukehtuukohan pieni takkini sisälle jos otan hänet kantoliinassa messiin (miten ihmeessä siinä pukeudutaan?!?) ja kaadutaankohan me kaikki tuolla liukkaalla kun hyperenergiset koirat pääsee vauhtiin? Herääkö pieni sisällä käydessä jos käytän koirat erikseen pienillä lenkeillä vaunujen kera? Miten hoituu koirien iltapisutukset? Katselen ihmisten nimiä kännykästäni ja tunnen epätoivoa. Kenelle soittaisin avunpyynnön?

Eilen illalla itkin väsymyksestä turtana miksei minulla ole äitiä, tai onhan minulla, mutta ei sellaista äitiä keneen voisi turvautua. Ei sellaista siskoakaan.  Ei sellaista perhettä. Vain yksi sisaruksistani on edes nähnyt meidän pienen, kumpikaan vanhemmistani ei vieläkään. Pitää olla reipas ja pärjätä, sen opin minä sain kotoani. Silti tekisin melkein mitä vain saadakseni läheisen perheen tuen juuri nyt. Mies lohdutti ja sanoi, että saan varmasti apua kunhan uskallan pyytää apua niiltä muutamilta ystäviltä keitä minulla täällä suunnalla on. Ja että meidän pienellä on aivan ihana äiti ja voin olla juuri sellainen turvallinen ja tukea antava äiti lapselleni tulevaisuudessakin mitä juuri nyt itselleni kaipaan. Voin katkaista sukupolvien surkean äiti-tytär-suhteen ketjun omilla toimillani. Niinpä lopetan tämän postauksen näihin viisaisiin sanoihin:

Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä.
-Mamatha Gandhi

Ei siis auta kuin toimia itse. Paljon rakkautta, muistetaan tukea toisiamme ja tarjota apua niillekin jotka eivät sitä aina osaa pyytää.

<3 Eerika & Epeliina (4 vko)

Share

Kommentit

Sensei
Puuhevonen

Juuri näin, ihanasti ajateltu! Ja kovasti tsemppiä sinne, uskalla vaan kysyä apua vaikka niiltä mammatreffikavereilta, pyydä ne teille kahville lapsenvahdeiksi ja käytä sillä aikaa koirat ulkona tai muuta :)

Eerika
Bättre liv

Tänään on kysytty (ja saatu) jo kahdesta osoitteesta jeesiä, vielä olis yksi soitto tiedossa niin homma alkais olemaan bueno! Tiukkaa teki ja tosi vaikeeta on ottaa apua vastaan, mutta kyllä se nyt vaan on otettava :)

MM
Maijan matkassa

Hieno ja koskettava kirjoitus. Toivon, että asiat järjestyvät. (Varmasti järjestyvät, kun vain rohkeasti pyydät apua!) Meillä on vahva itsenäisen pärjäämisen kulttuuri, mutta väittäisin myös, että meillä on vahva auttamisen ja solidaarisuuden kulttuuri, kun vain muistaa ja uskaltaa pyytää apua. Voimia!

Eerika
Bättre liv

Uskaltauduin pyytämään apua ja hiljalleen näyttäisi asiat järjestyvän! Miten sitä jotenkin haluaisi että apua tarjottaisiin ilman että sitä tarvitsee pyytää? Jotenkin se tuntuu vaan siltä kuin pakottaisi toiset auttamaan.. mut kyllä mä vielä opin! Kiitos :D

Tiiu. (Ei varmistettu)

Onko teillä vähän tutumpia naapureita, joita voisi pyytää apuun? Itse olen ainakin mielelläni autellut tällaisissa asioissa. :)

Eerika
Bättre liv

Onneksi olen tutustunut yhteen mammanaapuriin, tosin muuttavat pirulaiset muutaman viikon päästä pois.. nyt näyttäisin saavan sieltä apuja illan ja aamun ulkoiluihin :) Päivällä yritän saada toisaalta apuja niin ei tarvitse joka ulkoilun kohdalla samaa henkilöä vaivata. Harmi kun ei ole muita sellaisia naapureita keihin luottaisin, vaikka hyvänpäiväntuttu olenkin useamman kanssa (en ehkä haluaisi uteliaita mummoja meille..).

pälä (Ei varmistettu)

Miten ois neuvolaterkkarin vaihto?

Eerika
Bättre liv

Olisin kovasti halunnut vaihtaa terkkaria jo aiemmin, mutta ajattelin sen vaihtuvan automaattisesti kun pieni syntyy ja siirrytään äitiysneuvolasta lastenneuvolaan. No eipä enää vaihdukaan! Mutta miten ihmeessä tämä terkkarin vaihto oikein tapahtuu, en minä sitä kehtaa siltä päin naamaa pyytämään.. ?

pälä (Ei varmistettu)

googlaa terveysaseman / neuvolan / terveydenhoitajan vaihtaminen + oma kunta. Varmasti sitä hoitajan vaihtamista ei voi yleensä taata, mutta toiveita voi esittää. Tai sitten vaihtaa koko terveysasemaa. En tiedä varmasti, missä asutte mutta esim.

Helsinki http://www.hel.fi/hki/terke/fi/Uutiset/Helsinkil_iset+voivat+valita+1.5....

Espoo
http://www.espoo.fi/fi-FI/Sosiaali_ja_terveyspalvelut/Terveyspalvelut/Te...

Vantaa
http://www.vantaa.fi/fi/sosiaali-_ja_terveyspalvelut/terveyspalvelut/pot...

Eerika
Bättre liv

Hmm.. terveysasemaa en haluaisi vaihtaa kauemmaksi, mutta ehkä soittelen neuvolan neuvovaan numeroon ja kyselen miten kannattaisi toimia.. onneksi toisaalta ne neuvolakäynnit harvenee kokoajan!

phocahispida

Hei pistä mulle viestiä, jos tuntuu siltä. Mulla on vapaapäiviäkin koulusta aina välillä. Ja osaan ainakin neuvoa kantoliinapukeutumisen kanssa, varsinkin jos olet Kozyn kanssa liikkeellä. :)

Eerika
Bättre liv

Kiitos! Pidän niin mielessä :) Ja meillä on ihan perus trikooliina ollut nyt käytössä (tricot slen), kaapistakin löytyisi vielä kaverilta raskausajalle lainattu lämmin iso toppatalvitakki, mutta lähinnä tuo oman kaulan ja pienen pään alue mietityttää, voiko takin pistää mihin asti kiinni ja minkälaisen kaulahuivivirityksen siihen laittaisi? Olisi kiva pysyä itse lämpimänä, mutta pitäähän sen pienenkin pystyä hengittämään siellä. Olen lukenut jonkun blogipostauksen (olisko ollut lähiömutsin?) aiheesta missä kerrospukeuduttiin, mutta nyt olisi vähän eri pakkaset, pienenpieni vauva ja erilaiset vaatteet mistä lähdetään liikkeelle eli siitä ei oikein ole nyt apua. Tuon kantoliinan käyttöäkin pitää nyt vähän harjoitella (että äiti sen mahdollisimman hyvin osaisi), jotta tositilanteen tullessa mahdollisimman jouhevasti. Onneksi tuo pikkuinen on pitkäpinnainen (äitiin verrattuna) :D

phocahispida

Mulla on ollut semmoisilla -15 asteen pakkasilla vauvalla päällä sisävaatteet + villapuku, kauluri, pipo ja pitkävartiset villasukat (polviin asti tai yli) sekä tumput. Siihen päälle sitten iso takki / villaviitta, joka kiinni niin ylös kuin menee, maks. vauvan niskaan asti. Oman kaulan ja vauvan kaulan suojaksi sitten megaiso kaulahuivi/poncho huivina, jota voi tunkea/kieputella kaikkiin koloihin, mitkä näyttää olevan alttiina kylmälle.

Tämän postauksen kuvissa pakkasta oli varmaan joku -7 astetta ja lapsella ikää 8kk. Talvitakkia ei voinut ajatellakaan pukevansa tai tuli hurja hiki.

http://www.lily.fi/blogit/ilman-sinua-olen-lyijya/poika-saunoo-kay-perhekahvilassa-ja-poseeraa-salaa

Eerika
Bättre liv

Ah ihanaa, kiitos tästä! Pitää harjoitella nyt ihan rauhassa niin on sit vähän selkeämpää jos tarvitsee jossain välissä viedä koiria ulos ilman et on apuja :) Eihän sitä tiedä, välillä tuolle tyttökoiralle tulee yhtäkkiä kamala hätä!

Jeba
Tuuliajolla

<3 vautsi, ihana phocahispida kun tolleen apuasi tarjoot! :)

Mä kans miettisin, että neuvolatädin vaihto vois olla kova sana, varsinkin kun mun mielestä se on aika tärkeetä, että neuvolassa pystyy puhumaan yhtä sun toista vauvaan ( ja itseenkin ) liittyvistä asioista. Jotkut tosin on sitä mieltä, ettei neuvolassa tarvitse muuta tehdä kuin mitata ja punnita vauva ja lähteä kotiin, mutta itse olen toista mieltä - ja mielipiteitähän tähän maailmaan mahtuu. :)

Voimia sinne, kyllä ne asiat jotenkin suttaantuu ja pyydä vaan kernaasti apua. <3 Muistan, miten meidän naapurissa asuva mamma nukutti kesällä poikaa vaunuissa, kun itse olin nukkunut yön huonosti ja kaikki vaan oli juuri silloin huonosti. :)

Eerika
Bättre liv

Olishan se tosiaan kiva, muutaman kerran on ollut joku toinen hoitaja ja meininki on ollut ihan eri. Sitä on ihan silmät auenneet, että voikos nämä neuvolakäynnit olla jotain muutakin kuin mittojen ottamista ja pari vaivaantunutta kysymystä? Mutta tosiaan, miten ihmeessä sitä neuvolantätiä vaihdetaan?!?

On se vaan jotenkin vaikeaa pyytää apua, varsinkin kun kyseessä ovat tutut ja naapurit eikä joku mystinen superläheinen äiti tai sisko. Mutta u gotta do what u gotta do! Toivottavasti voin olla myös muille avuksi kun tarve tulee ja maksaa maailmankaikkeudelle saamani avun takaisin! On muuten jännä ajatus, että joku toinen joskus hoitaisi meidän lasta.. tai että lapsi olisi jossain muualla yötä.. tällä hetkellä tuntuu tosi kummalliselle kun ei ole sitä läheistä perhettä mikä nämä hommat yleensä hoitaa. Ja kun hoitajan pitäisi luultavasti tulla koirienkin kanssa toimeen. Mutta ehkä me vielä se turvaverkko ympärillemme kudotaan tavalla tai toisella!

Jeba
Tuuliajolla

No aivan varmasti saatte, uskon siihen todella vahvasti. :) Vaikutat niin lämminhenkiseltä ja jalat maassa olevalta tyypiltä. :) Uskon, että avun pyytäminen on vaikeeta - se tuntuu välillä mullekkin vaikeelta, vaikka mulla on äiti ja sisko jolta pyytää apua. Sitä kun ei vaan halua vaivata ketään, vaikka eihän siinä nyt semmosesta olekkaan kyse.

Hhmm, mä en osaa sanoa tohon kyllä mitään, että miten sitä neuvolatätiä vaihdetaan, mutta mun mielestä joku oli tossa ylempänä jo antanut siihen pienen neuvon. :)

Eerika
Bättre liv

Ihana olet, kiitos :) Ja just tuo ajatus siinä vaan kytee takana, ettei haluaisi vaivata ketään. Ihmiskunnan vahvuus on kuitenkin siinä, että autamme toisiamme ja teemme asioita yhdessä. On sitä siis vaan uskaltauduttava pyytämään apua ja muistettava sitä myös antaa :)

Jeba
Tuuliajolla

Näin se on. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Kannattaa tosiaan etsiä sitä kultaista keskitietä ja tehdä vaan sellaisia asioita joista saa energiaa. Vauva-arki on oikeasti astangajoogaa parhaimmillaan: se on niin rankkaa, että täytyy oppia tekemään ja käyttämään energiaa tasaisesti, jotta jaksaa koko sarjan. Asanaa täytyy keventää, jos hengästyy liikaa.

Kotiinjääminen kaksin vauvan kanssa on oikeasti vaikeaa ja pelottavaakin, tylsää suorastaan..Vaikka kuinka on halunnut lapsen niin äitiyteen täytyy kuitenkin kasvaa. Se mikä meille on tylsää: lojua kotona, tuijotella ja kantaa/imettää vauvaa niin se on vauvalle tärkeintä rakennusainetta mitä olla voi. Me ollaan kaikki erilaisia siinä kuinka paljon kotona viihdytään, mutta mun mielestä just toi kultanen keskitie on hyvä. Kun äiti voi hyvin niin vauva voi hyvin=harrastetaan, käydään vauvatreffeillä sopivasti (vauvasta näkee, kun on liikaa menty). Kun vauva voi hyvin niin äiti voi hyvin=otetaan aikaa kotona oleiluun, sylittelyyn, tuijotteluun, toisiinsa tutustumiseen.

Tsemppiä arkeen!

Blueberrymommy

Meillä on vähän samanlainen hankala tilanne, kun asutaan monen sadan kilometrin päässä molempien vanhemmista, eikä tällä paikkakunnalla meillä ole kuin muutama tuttavapariskunta. Ovat kyllä tarjonneet apua tarvittaessa, mut miten se onkin niin vaikeaa pyytää?! Jotain meidänkin tilanteesta kertoo se, että toivoin äidiltäni synttärilahjaksi siivousta :D Ne ekat 2 viikkoa vaan oli niin sekasortoista aikaa, että tuntui ettei edes imurointiin kerta kaikkiaan riitä aika! Nyt jo vähän helpottaa onneksi, mutta miten erilaista se oliskaan kun olis edes toinen mummila samalla paikkakunnalla... Nyt vasta ymmärrän sen arvon, aiemmin ajattelin ettei se nyt niin iso asia ole, jos asutaan kauempana "kun monet muutkin asuu". 

Tsemppiä, samassa veneessä ollaan <3 Ja täälläkin miehellä ollut nyt jo 2 peräkkäisenä iltanakin menoa työpäivän jälkeen, alkaa vähän tursuta kakkavaipat ja maitokitinät korvista kohta... 

Kommentoi