Neuvolaa ja univajetta

Ladataan...
Bättre liv

Ensimmäisen neuvolan testit ja kyselytunti on takana ja olo on hyvä. En päässyt omalle neuvolatätilleni vaan tilalla oli nuori terveydenhoitaja. Reilu tunti meni kun kyseltiin perustietoja ja otettiin muutama testi. Vähän teki mieli ehdottaa etukäteen täytettävää verkkolomaketta, mistä tiedot menisivät suoraan järjestelmään. Nyt oli etukäteen käsin täytettyjä lomakkeita ja lisäkysymyksiä, joiden vastaukset kirjattiin koneelle ja osa vielä käsin neuvolakorttiinkin. Mutta peli on nyt aloitettu ja voin vihdoin varata ultra-ajan! Se on taas jotain konkreettista mitä odottaa. Ultra olisi rv 10+0 ja 12+6 välisenä aikana, eli osuisi Joulun ja Uuden Vuoden tienoille. Sillä halusinkin varata ajan samantein. Soitin kahden tunnin soittoajalla 15 kertaa, mutten päässyt läpi. Hmm.. oletteko kuulleet siellä kunnallisterveydenhuollossa jonotuspalveluista?  Huomenna siis yritetään uudelleen. Ja jännitetään jokaisella numeron valinnalla, vastaisiko sieltä joku ja ollaan valmiina juoksemaan tyhjään huoneeseen puhumaan rauhassa. Etukäteen on pitänyt varmistaa, ettei osaston pomo ole viereisessä huoneessa mihin ääni saattaisi kantaa, eikä kovin moni huomaa sinkoiluani puhelin kädessä :) Jännitystä elämään siis!

Työpäivä meni taas aika pikaisesti palaverien, töiden, lounaan ja kahvitauon siivittämänä. Tosin iltapäivällä väsymys alkoi tuntua ylivoimaiselta. Olin mennyt yhdentoista jälkeen nukkumaan, herännyt neljältä veskiin ja puoli seitsemältä suihkuun. On aivan pakko herätä vessaan jos aikoo pystyä pidättämään neuvolan virtsatesteihin asti (min 4h virtsa klo 8). Testi oli kuitenkin puhdas ja kaikki muutkin arvot loistavat. Hemoglobiini oli uskomattomat 147, verenpaine 98/71. Yleensä yläpaine on ollut 120 kieppeillä ja nyt hieman laskenut joten sain luvan syödä enemmän salmiakkia ja lakritsia kuin mitä nyt olen syönyt. Jei! Tänään siis hieman epäileväinen mies toi minulle pussin noitapillejä herkkukaappiin, josko niitä siis uskaltaisi vähän syödä. Painoa oli tullut vajaa kilo ja eipä siinä sitten muuta testailtukaan. Raskausviikoiksi merkkasivat 7+5 vaikka ultran koon mukaan oltaisiin 7+0. Menen siis itsekin nyt näillä isommilla luvuilla mielessäni, luulenpa että pieni ottaa vielä kasvuspurtin ja muutenkin iän ja koon määritys on tarkempaa kun tyyppi on laskettavissa senteissä eikä milleissä. Uskomatonta, vähänkö odotan seuraavaa ultraa!  Saanhan nähdä silloin hyvin voivan pikkuisen?

Synnytyssairaalan valinta jäi vielä hieman askarruttamaan. Kerta asutaan täällä pääkaupunkiseudulla, on meillä valittavana useampikin sairaala. Käytännössä vaihtoehtoina ovat Naistenklinikka, Jorvi ja Kätilöopisto. Näistä kaksi ensimmäistä ovat sijainniltaan meille hyvät, mutta yritä nyt tässä päättää. Edellisessä raskaudessa olin päätynyt Naistenklinikkaan, nyt meinaan päätyä Jorviin. Silloin ajattelin, että jos jotain käy, olisivat parhaat ammattilaiset lähellä pikkuiselle. Nyt mietin, ettei Jorvissa ole luultavastikaan niin täyttä ja tuleva naikkarin remontti myös mietityttää. Heinäkuu taitaa myöskin olla vuoden kiireisimpiä kuukausia synnytysosastoilla ja Jorviin ilmeisesti mahtuu yleensä parhaiten. Osaksi tähän vaikuttaa myös juuri synnyttäneen ystävän hyvät kokemukset Jorvista. Onneksi synnytyssairaalan voi vaihtaa myöhemmin, vaikka nyt päättäisi mennä ultrattavaksi yhteen. Eikä sitä lopulta tiedä pääseekö siihen omaan mielitiettyynsä vai ei, riskiraskaudet hoidetaan joka tapauksessa naikkarilla ja jos jossain on täyttä, ohjataan sieltä toisaalle.

Kunhan nyt pääsisi siihen ensimmäiseen ultraan niin tämä matka pääsisi kunnolla alkuun. Ehkä ensimmäisen kolmanneksen jälkeen voisin todella uskoa, että kaikki tämä tulee todella tapahtumaan. Nyt kaikkea vain ajattelee "ehkä sitten jos ja kun" -mentaliteetillä. Mutta miten sitä silti ajattelee näin pitkälle? Koko ajatus siitä, että meille tulisi oikeasti kesällä ihan oikea lapsi, tuntuu jotenkin absurdilta. Ei sitä vaan osaa kuvitella ollenkaan! Mutta raskauden etenemisen pystyn jotenkin vielä kuvittelemaan. Kuvitelmissani olen iloinen, pullea ja hehkuva. Leppoisa ja onnellinen. Pullantuoksuinen ja joogaava. Hitaasti vaappuen kävelen koiravanhuksen kanssa hiljalleen pitkin meren rantaa ja jäähdyttelen varpaitani viileässä rantavedessä kun koira pistää uiden. Että sovitaankos että se menee näin? :)

Ihanaa Itsenäisyyspäivän odotusta <3 Eerika & Pikku-E

Kuvat: vau.fi, http://www.cartinafinland.fi/fi/picture/18555/Hyks+Naistenklinikka.html, Pinterest.com

Share
Ladataan...

Kommentit

Mindeka
Ma-material Girl

Tuo on muuten totta, että laskettuaikasi osuu niihin kiireisimpiin (perinteisesti) synnytysaikoihin, joten Kättärillä ja Naistenklinikalla voi todellakin odottaa olevan sulut päällä ;) 

Meille (Vallila ja Kättäri) ultrat varattiin automaattisesti (kotiin tuli lappu, jossa ilmoitettiin aika) ja neuvolan ajanvarauksessa on nykyisin käytössä numerontallennin, eli jos linjat on varattuja, sieltä soitetaan asiakkaalle takaisin kun kerkeävät. Jee! Ehkä siis tällaista olisi suunnitteilla muihinkin neuvolapalveluihin? -Toivottavasti siis.

:)

Eerika
Bättre liv

Viimeksi tuli myös Naistenklinikalta postista lappu kotiin, mutta Kättäri ja Naistenklinikka ovatkin poikkeukset, jotka vahvistavat sen säännön että ultra-aika soitetaan itse. Toisaalta saaneen nyt myös itse vaikuttaa saamaani aikaan? Itse olen myös tottunut tuohon samaan numerotallentimeen ja jonotukseen, mutta näyttäis Jorvissa olevan vain ihan perus 09-numero mihin yksi ihminen vastailee minkä kerkeää! Onneksi ei kuitenkaan ole kiirusta tämän kanssa, mitä nyt itse olen hieman malttamaton ja pelkään etten saa aikaa pyhien vuoksi. Kaipa niiden on kuitenkin niillä tietyillä viikoilla se ultrattava, oli miten oli :)

Nonariina
Kahvia ja unelmia

Meidän Filippa syntyi myös kiireisimpään aikaan, mutta jotenkin kummasti päästiin Naistenklinikalle ja vielä perhehuoneeseen. Ultraan taas saatin neuvolan kautta kutsu, joten sitä ei tarvinnut itse lähteä varailemaan. Nyt jälkikäteen kun olen kuullut synnytyskertomuksia ja ajattelin omaa kokemustani Naistenklinikalta niin valitsisin ehdottomasti Kättärin synnytys-sairaalaksi. Jorvistakin olen kuullut vain hyvää....mutta tämä on vain yksi mielipide muiden joukossa ; ).

Se on muuten hyvä se neuvoloiden keskitetty puhelinpalvelu josta perutaan ja varataan ajat. Lisäksi sieltä saa muuten neuvontaa ja voi jättää soittopyynnön. Tosi kätevä! Tuli testattua pari viikkoa sitten kun meidän flunssailu alkoi : ).

Eerika
Bättre liv

Nonariina: Oi, teillähän kävi hyvä lykky! Perhehuoneita on ilmeisesti kaikissa yksiköissä, mutta koskaan ei tiedä onko niitä juuri silloin vapaana kuin tarvitsisi. Hmm.. eilen lueskelin luonnollisesta synnytyksestä ja aloin miettimään Kättärin Haikaranpesää.. kuulemma sinne vaan pitää ilmoittaa viimeistään rv 16 jos haluaa heille synnyttämään. Tutustumiskäynnit ovat kuitenkin vasta loppuraskaudesta, eli teepä tässä sitten päätöksiä.

Ensimmäisen ultran otan kuitenkin tuolla Jorvissa, kun ei oikein jäänyt vaihtoehtoja. Nuori neuvolantyttö oli siinä uskossa, että voin valita sairaalan myöhemminkin ja soittelen ultra-ajan sinne itse. Löysin illalla netistä tiedon, että jos valitsen Kättärin tai Naikkarin, pitäisi neuvolasta laittaa lähete sairaalaan, josta tulee kirjeitse aika (http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,660,546,570,1121,807,1135,31485,31487,31489,31491). Kyselin myös, pitäisikö minun käydä muualla kuin ultrassa & labroissa ennen seuraavaa neuvolakäyntiä rv 16, niin ei kuulemma tarvinut. Kotona huomasin lapuista, että eka ensisynnyttäjän fyssarikäynti olisi rv 10-12. Onneksi seuraava neuvolakäynti olisi omalla neuvolatädillä, joka on ilmeisesti hieman kokeneempi.. Itse kaipaisin jonkinlaista projektiaikataulua tähän hommaan sekä ihan oikeaa tietoa sairaalan valinnan tueksi! On se kanssa kun jo tässä vaiheessa pitää näitä yrittää päättää..

Kommentoi

Ladataan...