Päivystykseen (rv 8+4?)

Bättre liv

Illalla alavatsan vihlova kipu jatkui ja paheni, yöllä heräsin kun holahti verta. Vuoto taisi olla vain se yksi holahdus, mutta kivut jatkuvat joten soitto päivystykseen, aamupala, mukaan kipulääkkeet, evästä, lukemista ja mies mukaan etätöihin päivystyksen penkeille. Tekstari töihin, että olen saikulla. Saattaa olla myös vain hematooma kun tuli kerralla ilman hyytymiä. Kivut kuitenkin ovat vielä. Ei siis yhtään voi tietää. Odotusaika päivystyksessä kuulemma noin 1-5 tuntia joten vielä tänään saan tietää liikkuuko siellä vielä joku vai onko toivo mennyttä. Eilen oli sellainen olo, että en ole enää raskaana. Toivoa kuitenkin vielä on, joten katsotaan tämä peli loppuun hetki kerrallaan. Tipauttaa kyllä vähän pohjaa elämältä, tämä on rankinta mitä olen kokenut pitkään aikaan. Joskus minä en huolehdi turhasta, fiilikset on hyvä ottaa todesta ja tsekata. Onneksi puhelimessa oli empaattisin kätilö ikinä joka kertoi realistisesti mahdollisuudet ja faktat, auttoi ja huolehti minusta. Toivottavasti fiilis on sama kun pääsen perille. Näin pienet viikot ja otetaan tosissaan, eikä vaan sanota et sithän se vuotaa ulos jos se on vuotaakseen. Jos näkisin terveen sikiön nyt, olisin onnellisempi kuin koskaan. Onneksi mies lähtee mukaan tueksi. Halasi ja sanoi, että olen ollut upeesti rauhallinen. Sellainen kai olen, hätätilanteessa rauhallinen ja muulloin hysteerinen huolehtija!

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Voi oon jännänny koko aamun sun puolesta <3
Toivottavasti kaikki on ihan kunnossa, täytyy olla!

Itellä nyt 7+0 ja tiputellu reilun viikon verran.. Ultrassa viime viikolla kaikki hyvin, mutta silti pelottaa..

On ollu kiva lukea sun tuntemuksia, kun niin kovin samanlaisia mietteitä pyörii täällä päässä..

Eerika
Bättre liv

Kiitos, tulee hyvä olo tietää että meille toivotaan parasta <3 On tosi vaikeaa tietää missä mennään, kun sama oire voi olla vaaratonta tai vakavaa. Toivon teille parasta, toivottavasti viikot etenevät vuodoista huolimatta varmasti ja pieni kasvaa!

Kommentoi