Perhevalmennusta ja matka kohti äitiyttä

Bättre liv

Huoh, juuri kun tuo maanantai meni niin kovin hyvin, oli tiistai sitten vuorostaan aikamoista harmautta. Keskiviikko vaikuttaa puolestaan jo hieman paremmalta! Yölläkin supistaa sillointällöin ja saatan herätä siihen, mutta onneksi supistukset eivät ole enää niin voimakkaita kuin perjantaina. Tulee vaan niin epätoivoinen olo kun jopa välipalaleipien tekeminen saa aikaan supisteluja puoleksi tunniksi vaikka kuinka sen jälkeen istahtaa syömään ja lepuuttelee sohvalla. Että rauhoittuuko nämä nyt koskaan ja saanko käydä edes postissa tai kirjastossa? Mukavaan mammalomailuun kuuluu mielestäni muutakin kuin sohvalla makaamista ja läppäriä, lehtiä, kirjoja sekä kaukosäädin. Toivottavasti edes pienet poistumiset kotoa alkavat hiljalleen onnistua, vaikkapa omalla autolla ovelta ovelle lähikirjaston tai kahvilan sohvalle. Onneksi on myös mammaseuraa samassa talossa ja mammakaveri joka lupasi tulla huomenna vauvan kanssa visiitille :)

Eilisestä epätoivosta huolimatta uskaltauduin lähtemään toiseen perhevalmennuskertaan, onhan siellä nyt osaavat neuvolatädit jos jotain käy. Tällä kertaa oli asiaa imetyksestä, vauvan hoidosta, vauvaperhe kävi visiitillä ja isätyöntekijä jutteli tulevien isien kanssa sillä aikaa kuin raskausmasut puhuivat naistenjuttuja mm. raskausajan vaivoista. Jätin myös yhteystietoni mammaryhmää varten ja vaihdoin yhteystietoja parin lähistöllä asuvan mamman kanssa. Mammakavereita ei voi koskaan olla liikaa!

Jotain positiivista kotona olemisessa, nimittäin nettikaupan tilaukset tuppaavat tulemaan suoraan ovelle kesken päivän! Vähänkö tuo isofix-telakka on superkätevä käyttää. Vielä ei olla asennettu sitä autoon, mutta turvakaukalon kiinnitystä pääsi kokeilemaan ihan sisätiloissakin. Kevyen helposti toimii! Ehdottomasti paremman oloinen vaihtoehto kuin tuhrata joka kerta niiden turvavöiden kanssa. Toki sekin tulee eteen jos/kun kaukaloa kuljettaa muussa kuin omassa autossa ja silloin pidetäänkin kieli keskellä suuta kun ei ole enää vihreitä valoja, jotka syttyvät oikean asennuksen merkiksi :)

Välillä on sellainen olo, että mä handlaan tän jutun. Siis tän lapsen saamisen ja vauvan kanssa toimimisen. Valmennuksissa vastaan tulevat jutut ovat tuttuja ja pystyn helposti juttelemaan jo vauvan saaneiden kanssa kaikenlaisesta. Mutta se on kuitenkin vain teoriaa. Mitenköhän pihalla olen kun käytäntö tulee oikeasti vastaan? Ja siis oikeasti oikeasti eli ihan oman vauvan kanssa, joka on ihan vaan meidän huollettavanamme 24/7. Mistä minä muka tiedän miten siinä tulee käymään? Toisaalta kun näkee ympärillään muitakin ensimmäistä odottavia niin olo on huojentuneempi. Katsoo Erilaisia äitejä ja miettii, että meillä on asiat kuitenkin ihan tolkuttoman hyvin. Arkirutiinit on hallussa, ollaan totuttu ottamaan muutkin huomioon kuin itsemme, pitämään huolta meidän pienistä karvakorvista, hoitamaan raha-asiamme järkevästi, käymään kaupassa ja tekemään itse ruokaa tuoreista raaka-aineista ihan alusta lähtien, liikkumaan ja pesemään hampaat ja hoitamaan koirienkin vaivat ja korvien puhdistukset, menemään aikaisin nukkumaan jos seuraavana aamuna on herättävä ja näin päin pois. Tunnetaan toisemme, vietetään paljon aikaa yhdessä karvaisen perheen voimalla, tehdään myös niitä omia juttujamme, ei tehdä ylitöitä ja pidetään kotia ja perhettä ykkösprioriteettina ihan luonnostaan. Ei kai tässä nyt kauhean vikaan voi mennä kun samaan malliin jatkaa..

Ainakin osaan rakastaa ja pitää huolta, se on varmaan tärkeintä. Silti tuntematon tulevaisuus saa välillä huolestumaan, vaan kaipa se vaan kuuluu tähän matkaan. Matkaan kohti äitiyttä.

<3 Eerika & Epeliina (rv 32+3)

Share

Kommentit

Kyllä sitä ajoittain on itsensä aika kömpelöksi tuntenut ja monta (yllättävääkin) asiaa on joutunut kantapään kautta opettelemaan, vaikka kokemusta ja tietoa vauvoista ja lapsista onkin runsaasti. Käytäntöön mahtuu paljon asioita, mistä ei teoriassa oikeastaan puhuta, mutta onneksi vauva on hyvä opettaja :)

Kommentoi