Pinkki sunnuntai ja rv 32

Bättre liv

Jahas ja jasso! Taas on yksi viikko takana ja uusi edessä. Ja raskausviikkojen suhteen vaihdos on jo saapunut, nimittäin rv 32, toiselta nimeltään 31+0, on täällä tänään!

Viime viikolla tuli hoidettua paljon hankintoja, jo aiemmin hommattujen lisäksi nyt on tilattuna/löydettynä ja kotiutumista odottamassa myös Stokke Tripp Trapp mustana (puisella kaarella ja nahkahihnalla plus selkänojalla) sekä isofix-telakka turvakaukalolle plus merinovillainen unipussi. Tajusinpa, että onhan meillä paljon muutakin villaista pestävää tiedossa kunhan kaikki kummankin äidin neulomukset kotiutuvat meille. Ei siis tarvitse merinovillaisen yksin koneessa pyöriäkään ;) Lisäksi tänään pieni sai korvasta mittaavan kuumemittarin (onpas muuten kätevä aikuisillekin!) ja ihanat kuola/ruokalaput. Kuvassa näiden vierestä löytyy äitillekin vähän pinkkiä, nimittäin aivan sairaan suloiset pupusukat kotisukiksi ja samalla löytyi myös nalleyöpaita mikä juuri ja juuri peittää myös masun (alkanut olemaan vähän ongelmaa nykyisten kanssa..).

Niin ja oooo, sanoinhan viime viikolla, että äitiyspakkauskin saapui keskiviikkona? Sen kamppeet ovatkin jo viikattuina lipastossa koon mukaan ja ihana siilimakuupussi odottaa jo vaunuissa unituhisijaa sisälleen. 

Katselin tänään myös marketissa kaikkea sitä vauvanhoitotarvikkeiden valikoimaa. Enhän minä vielä tiedä mitä talkkia, voidetta ja kosteuspyyhettä pienen hoitoa varten pitäisi hommata. Mutta tulipahan töllättyä, josko tämä kaikki hiljalleen valkenisi minulle. Hassua, että meitsin suurimpia pelkoja ovat se että osaanko hoitaa tyypin vaipanvaihdot ja pyllyn pesemiset (kaikki muu jostain syystä tuntuu helpommalta?!?), kuinka totuttaa koirat vauvaan, miten me pärjätään ulkoilujen kanssa koirien kera ja kuinka me pärjätään taloudellisesti. Mies tuntuu olevan enemmän huolissaan siitä itse synnytyksestä..

No onhan se synnytyskin käynyt mielessä jo moneen kertaan, mutta jotenkin se vaan on niin väistämätöntä. Ehdin vielä valmistautua, panikoitua ja pyörtää pääni moneen kertaan sen suhteen. Onneksi tilauksessa on nyt kirja hypnosynnytyksestä ja ensi viikolla on ensimmäinen perhevalmennus. Olisikohan siellä ihan kätilö kertomassa asioista? Ja miksi oi miksi se on juuri siihen aikaan kun normaalisti syön?!? Mutta oh, päivät ja viikot menevät eteenpäin ja nyt minäkin loikkaan koneelta ruokapöytään. Marmoripihvejä, rustiikkista peruna-porkkanamuussia ja sienipekonikastiketta. Noms!

Ihanaa viikkoa <3 Eerika & möyryävä Epeliina (rv 31+0)

Share

Kommentit

Silkkitassu

Muuten, jos liityt Liberokerhoon niin vauvan syntymän jälkeen ne lähettävät ilmaiseksi ison paketillisen kaikenlaista tarpeellista (juurikin noita voiteita ja öljyjä ja muuta liberokamaa) eli niitä ei välttämättä tartteisi hankkia heti alkuunsa. :)

Eerika
Bättre liv

Jes, kiitos! Vaikka mainonnan tuputus vähän epäilyttääkin niin liitytty on, tsek! Eiköhän tuolle paketille nimittäin käyttöä tule :) Tuon saattaa saada synnytyssairaalastakin ilmeisesti.

HelloAochi

Me saatiin synnäriltä mukaan noita Liberon pakkauksia useampikin, vaikka ei liitytty kerhoon!

Eerika
Bättre liv

Kätevää, onneksi tuosta kerhosta voi myös erota sitten kun alkaa ärsyttämään :)

Silkkitassu

joo sen laukun ainakin saa synnäriltä matkaan ja sielläkin on erinäköisiä puteleita ja näytepakkaus vaippoja ja se perhoslelu-rattaisiin.
Tällänen määrä tuotteita löytyi sit tervetulopaketista + tuo alla oleva huopa ainakin meillä. 

HelloAochi

Joo, just tää me saatiin synnäriltä. Sanoivat vielä, että ottakaa useampi kun niitä tuli niin paljon :D Käyttämättä jäivät, suurin osa.

Silkkitassu

Aah. okei. :) Olen myös kuullut et jotkut saa Pamperssin tuotelaukun mukaansa, mut meidän keskussairaalassa oli vain noita Liberon-hoitolaukkuja.

HelloAochi

Me saatiin niitä Pampers-boxejakin pari. Kai se riippuu vaan, mitä sattuu just silloin olemaan ylimääräistä.

Eerika
Bättre liv

No oho ja wau, ja nää siis tuli ihan postissa kotiin vai? Ja jos synnäriltäkin sattuisi löytymään mukavasti kamaa.. oi mikä aarreaitta :D

Silkkitassu

Joo, postissa lähettivät ovelle asti.

Eerika
Bättre liv

Jee, tattis suosittelusta! Meillä on tarkoituksella vähintäänkin osakestoilla, mutta eiköhän kertiksiäkin tule menemään jonkun verran alussa, öisin, reissuissa ym. Mä muistan vielä pikkusiskon vaipanvaihdot talkkeineen tuolta 20 vuoden takaa, vaikka en kyllä ole ainakaan kyläilevien kavereiden nähnyt sellaista vauvojensa pyllyyn pistävän :) Kaipa talkkikin joissain tapauksissa voi vielä tulla tarpeen, mutta ei siis ole enää tänä päivänä perusjuttu. Että sitä tunteekin olonsa välillä tolloksi ;) Kiitos tästä!

Eerika
Bättre liv

Vauvamaailmassa on monta ihmeellistä asiaa, mitkä hämmästyttää kummastuttaa uutta kulkijaa :) Onneksi on kokonainen komppanja Lilyläisiä apuna! :D

Katie
Aika kypsä äidiksi

Eri maissa on taas erilaiset suositukset, mutta täällä Englannissa sanotaan, ettei alle kolmekuisen vauvan iholle pitäisi laittaa kuin vettä! Ei siis mitään voiteita (ellei tule vaippaihottumaa), pesunesteitä, shampoota eikä talkkeja. Ja talkki on täällä kiellettyjen listalla muutenkin, koska sen partikkelit ovat kuulemma niin pieniä, että voivat mennä vauvan hengitysteihin. Me ollaan menty näitten ohjeitten mukaan ja Eddien iho on vielä mainio, mutta tietysti yksilölliset erot tässä on suuria. Mutta mun Miehellä on ihottumaa, siksi jännitin olisiko Eddiekin saanut atooppisen ihon. Ei vielä ainakaan, huh. 

Katie
Aika kypsä äidiksi

Niin, ja peppupyyhkeinä olemme käyttäneet WaterWipeseja, en tiedä saako Suomesta. Ihan parasta. 

HelloAochi

Joo! Mullakin on paha atopia, ja jännitin Kainin suhteen sitä aika paljon, mutta sillä ei ole MITÄÄN iho-oireita ollut missään vaiheessa, ja nimenomaan vaan vedellä pesty aina, ei voiteita, ei talkkia.

gabi (Ei varmistettu)

meillä ei kummallakaan mitään iho-oireita, mutta lapsella atopia. vauvana sai kaikista kosteuspyyhkeistä ihottuman. kertsivaipat eivät käyneet, mutta onneksi kestoiltiin.

Eerika
Bättre liv

Noniin, eli miehen kommentti "vettähän tulee hanasta" oli ihan oikea! :) Ja sitä olen kanssa ihmetellyt, miksi pyllyt ja naamat ja kädet ja kaikki pyyhitään nykyään noilla kosteuspyyhehommeleilla, eikö hanan alla kostutettu pikkupyyhe ajaisi saman asian? Anoppi lupasi tehdä pienenpieniä ohuita froteepyyhkeitä peppupyyhkeiksi ja yleispyyhkeiksi, eli sellaisia ajattelin ihan käyttää plus tietty superihmeitä eli harsoja :) Niin ja olin vähän ajatellut tuon kookosöljyn käyttöä pikkuiselle tarvittaessa, se kun on antibakteerinen ja luonnollinen aine joka kosteuttaa ja estää kuulemma myös kakan jäämistä ihoon kiinni :D

HelloAochi

Kuulostaa just hyvältä :D

Niin me ei kätetty edes mitään wipesejä, harsoilla ja vedellä mentiin!

Silkkitassu

Meillä käytetään wipseja nopeuttamaan vaipanvaihtoa (maitokakat on ainakin näin alussa tosi helpot putsata pois). Saa yhdellä kädellä siitä hoitopöydän kupeesta otettua eikä tarvitse vesihanaa viereen. Sitä kakkaa nimittäin meillä ainakin tulee ihan riittävän usein (ja yleensä vieläpä myös heti vaipanvaihdon yhteydessäkin...). Hoitoalustan ja vauvan välissä meillä on yleensä sellanen pikkupyyhe, kun tyttö aina ilmakylpyjen aikana pissaa, niin ei hoitoalusta mene pesuun joka kerta...

Synnärillä meille ohjeistettiin et pyllynpesu kerran päivässä hanan alla tai jos on ihan kaaoskakat. Sinkkivoidetta olen laittanut vähän punertaviin kohtiin, mut ainakaan vielä ei ole tullut vaippaihottumaa onneksi. 

Naamaan ja käsiin ei kyllä olla käytetty mitään muuta kuin vettä, eipähän tuo vielä osaa sotkea itseään muuten kuin maidolla. 

Eerika
Bättre liv

Olikos teillä vaipanvaihtopiste muualla kuin kylppärissä? Meillä kun tulee hoitoalusta kylppärin tasolle niin se vesi vähän niinku on siinä vieressä jo valmiiksi eli pyyhkeen tai pyllyn pääsee kostuttamaan helposti. Mut sen sit näkee, onneksi anopilta tulee noita pieniä pyllypyyhkeitä ja nehän voi sit heittää suoraan pyykkikoriin et josko niillä homma hoituisi yleensä :)

Silkkitassu

Joo, pääkallonpaikka on eteisessä. Toinen hoitoalusta on vessassa, mutta se on lähinnä niitä pyllynpesuja varten, mutta sen luokse ei saa muita tarvikkeita kätevästi. Mutta joo, silloin sen pyyhkeen kostutus kyllä käy helposti, jos se vesihana siinä vieressä on. :) Meillä on hoitolaukussa yksi wipsipaketti varalta liikkumista ajatellen. 

Silkkitassu

tulipas tyhmän monta mutta sanaa.. :D

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Meillä muuten anopin tekemät kestovaippaimut olivat liian isoja ja paksuja vaipan sisään, mutta osoittautuivat mainioiksi ilmakylpyalustoiksi! Oli helppo viskata niitä pikkurättejä sitten pyykin sekaan.

Silkkitassu

Mäkin odottelen vaipanvaihdon väleissä jokusen minuutin, kun tyttö melkeinpä aina vähintäänkin pissaa, niin ei mene uusi vaippa heti pyykkiin. Pikkupyyhkeet on niissä meillä käteviä. Kaveri toi lahjaksi niitä ikeanpyyhkeitä, kun arveli meillä niitä varmaan kuluvan. Oikeassa oli.

Katie
Aika kypsä äidiksi

Ai niin juu, täällä neuvottiin, että ihan oliivi- tai manteliöljyä voi hieroa kuiviin ihon kohtiin. Me käytettiin manteliöljyä (tuoksuu kivemmalta). Kookosöljystä en tiedä.

Eerika
Bättre liv

Kookosöljyn käytöstä vauvan hoidossa olen löytänyt onneksi artikkeleja, käytän sitä itsekin melkolailla, eli hyvä öljy iholle sekin :)

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Mäkään en käyttänyt vauvalle muuta kuin vettä (hoitopöytä oli kätevästi kylpyhuoneessa) ja silloin tällöin sivelin äitini ohjeella valkovaseliinia. Sehän ei hoida mitenkään, mutta suojaa ihoa vaipan sisällön ärsytykseltä. Kookosöljy kuulostaa hyvältä. Kosteuspyyhkeet on käteviä reissussa, ja öisin (kun aluksi sitä vaippaa pitää vaihtaa pari kertaa yössäkin).

Ja ilmakylvyt! Ne on ykkösjuttu vaippa-alueen hoidossa!

Meidän pörröpää lähestyy kahta vuotta, enkä ole vieläkään pessyt hänen tukkaansa millään shampoolla tai saippualla, vedellä vaan. Ja puhdas ja hyväntuoksuinen on :)

Eerika
Bättre liv

Huoh, ihmekään kun olin niin ihmeissäni siitä vauvaöljyjen, kosteuspyyhkeiden ja voiteiden suosta että mihin niitä oikein tarvitaan. Kun ilmeisesti niitä ei välttämättä tarvitse mihinkään jos ei pylly anna mitään erityistä tarvetta niille :) Ja tsek, kosteuspyyhkeet siis pikahetkien varalle! Niin ja hoitolaukkuun tottakai!

Meillä hoitoalusta on sijoitettuna kylppäriin eli vesipiste on aivan siitä vieressä (kaveri jo 2 kk tytön kanssa sen kävi testaamassa ja hyvin sujui!). Ja hmm.. jos on apteekin sinkkivoidetta (ostettu joskus miehen ihoa varten) niin ehkä sitä voi käyttää myös vauvalle (pitää tsekata pitoisuudet) vaippaihottuman iskiessä eikä tarvitse ostaa just sitä purkkia, missä on vauvan kuva? Pitää vielä miettiä minkälaista kuivaliinaa pistäisi kestovaippoihin, jotta olo olisi niissäkin mahdollisimman hyvä kun niiden aika tulee.

Oi, mutta sait tämän kuulostamaan ihanan helpolta ja luonnolliselta, kiitos!

HelloAochi

Helppoa ja luonnollista se onkin! Ei kaikkea hössötystä tarvitse kuunnella, kyllä sitä vauvan kanssakin voi käydä kaupassa, jos tarve niin vaatii :)

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Ja komppaan HelloAochia, kaupat on auki vauvan synnyttyäkin. Ei kannata turhaan hamstrata kaikenlaista sälää "varmuuden vuoksi". Kannattaa mieluummin ostaa tavaraa oikeaan tarpeeseen, eikä keksiä tarpeita ostetulle tavaralle.

Silkkitassu

Mä käytän hyödyksi kaikenlaiset ilmaisjutut niin ei tarvitse rahaa tuhlata itse. :) Jos ei tarvitse, niin ei harmita. 

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Mä hamstrasin alkuun ihan hullunaan kaikkea mitä vaan ilmaiseksi sai! :D (ja hamstraan kyllä edelleen, mut isommille lapsille ei niin paljon oo kaikkee...)

gabi (Ei varmistettu)

multa on menny kokonaan ohi, et miks kestoilussa tarttis kuivaliinoja, ni en oo käyttäny. kestoista ei tullu mitään atooppisen lapsen iholle ongelmia, ja en kokenu et kakkavaippojakaan olis ollu mitenkään vaikea pestä.

Eerika
Bättre liv

Ne kai pitää olon kuivempana siirtämällä kosteuden seuraavaan kerrokseen, ilmeisesti hyvä käyttää pidemmillä vaihtoväleillä (yöllä, päiväunilla) ja jos iho tuntuu oireilevan kosteudesta. Helpottanee myös vaipan puhtaanapitoa, sanovat :) Ei siis varmastikaan mikäään ehdottomuus, mutta voisihan noita pari olla testattavaksi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Muuten, kun sulle on se talvivauva tulossa, niin se äitiyspakkauksen makuupussi ei ole kovin lämmin ja sitä ei voi käyttää esim. turvakaukalon kanssa. Ja vähän pienemmilläkin pakkasilla tämmöset on hirmu käteviä, kun ei sitten tarvitse pukea alle niin montaa kerrosta vaatetta.

http://verkkokauppa.babystyle.fi/vk_pages/view/70

Iksu
Tassuja ja töppösiä

On kyllä hirmu käteviä. Juurikin autoillessa, ja esim. jos liikkuu paljon kaupoissa yms. vauva turvakaukalossa. Mutta todella kalliita, emme ostaneet parin kuukauden käyttöä varten (meilläkin oli talvivauva) ja pärjäsimme aivan mainiosti ilmankin, ei harmita ostamatta jättäminen.

Eerika
Bättre liv

Jes, kiitos vinkistä! Se makuupussi ei tosiaankaan tainnut olla kovin paksu. Meille on onneksi siunaantunut pussimallisia pieniä talvipukuja, missä on kolo kiinnikkeille (kiitos lainasta phocahispida!), eivät tosin ole ihan älyttömän paksuja koville pakkasille, mutta kauppareissuille varmastikin just sopivia.

Lisäksi anopilta on tulossa tällainen vaunupussi, mutta taitaa olla ihan aluksi liian iso ainakin turvakaukalossa käytettäväksi, vaunuissa varmaan oikein passeli "liian isonakin" :) Mietittiin myöskin, josko vaunuihin olisi talveksi laittanut kopan pohjalle vaikkapa lampaantaljan tms. lämmikkeeksi makuupussin alle niin ei kylmä pääse hohkaamaan pohjasta... <3

EWE
Familjen i frontmannahuset

Mä kanssa ihmettelin noita kaupoissa löytyviä vauvan rasvoja sun muita ennen kuin poika oli edes syntynyt. Mies, jolla on yleensä enemmän maalaisjärkeä kuin itselläni, toppuutteli ja sanoi, että ihan varmaan pelkkä vesi ja tarvittaessa elintarvikehyllyistä löytyvät öljyt ovat paljon parempia vaihtoehtoja. Ja näillä neuvoilla on sitten menty nyt myöhemmin. :)

Poika joutui olemaan silloin syntymän jälkeen pari viikkoa sairaalahoidossa, ja sinä aikana hoitajat antoivat hyvät ohjeet vauvan ihon hoitoon, pesemiseen ja kylpemiseen. Siis hyvät ohjeet siinä mielessä, että niiden ansiosta olemme välttyneet vaippaihottumilta ja muilta iho-ongelmilta. Jos vaipanvaihdon yhteydessä tarvii pesua, se tehdään pelkällä vedellä. Aiemmin käytin myös puhdistuspyyhkeitä pahempien sotkujen ensipyyhkimiseen ennen hanapesua. Kylvyssä poika käy pari kertaa viikossa. Pikkuvauva-aikana laitoin veteen pari pisaraa kylpyöljyä, nykyään käytän pesuun oliiviöljysaippuaa.. Pojan iho on ollut tosi pehmeä aina kylpemisen jälkeen.

Vaippoina on käytetty kestoja ja kertoja. Kertavaippoina on aina Muumi-vaippoja, koska pojan iho ei ole mennyt niissä huonoksi - ja koska suosin suomalaista :) Jos iho on pikkaisen punottanut, olen laittanut siihen apteekista saatavaa Tenavan rasvatalkkia. Sitä jouduttiin käyttämään silloin sairaalassa pari kertaa taipeisiin, joten tottumus käyttää kyseistä talkkia tarttui mukaan sieltä. Se on aina tepsinyt punoitukseen. Lisäksi olen antanut pojan olla aina silloin tällöin ilman vaippaa.

Eerika
Bättre liv

Haa, niin niissä kosteuspyyhkeissä on varmaan jotain öljyjä tms. messissä niin eivät niin rasita ihoa. Hyvä tietää että melkein mistä vaan voi iho-ongelmat johtua niin voi tarvittaessa kokeilla mikä tyypille parhaiten sopii. Mahdollisimman luonnonmukainen "kosmetiikka" kyllä kiinnostaa, eli mieluummin laittaisin luontaisia öljyjä ja weledaa pyllylle kuin vähemmän luonnonmukaisia tuotteita. Ja jee, kohta me tiedetään parhaiten! (Just nyt ei tiedetä vielä oikein mitään ;) )

Kommentoi