Rajallinen ihminen ja nimiäispaniikki

Ladataan...
Bättre liv

Mikä olo? No just se, kun tämä sanoo yhtäkkiä, että nyt ei enää jaksa, pysty tai kykene olemaan jatkuvasti töissä Kotiäiti Oy Ab:ssä. Tuntuu että kokoajan on veitsenterällä, herääköhän se kohta, onkohan tuo väsy vai nälkä, pitiköhän ne pyykit laittaa kuivausrumpuun, milloinkohan koirat on viimeksi käytetty, onko sillä muka taas nälkä, miksi mies jätti kakkaisen kestovaipan roskiksen päälle, ehditäänköhän me sinnetänne, pitikö sinnekin soittaa, mitä muuta pitikään hoitaa?

Järjestä nimiäisiin ohjelmaa, tarjottavaa, vaatteita ja kummitodistuksia, kriiseile parisuhteessa, hoida rotavirus-rokotuksesta masukipuilevaa vauvaa, komenna kitisevää tunkevaa koiraa, käytä koiria lenkillä, mene vauvan kanssa sinne ja tänne, ahdistu jo valmiiksi miehen työreissuista (taas). Soita vaihtaaksesi neuvolantätiä, soita saadaksesi perhetyöstä hoitoapua, soita saadaksesi fyssarille aika, soita sopiaksesi nimiäisasioista, soita auttaaksesi äitiäsi, lähetä Kelalle se kirje, viikkaa pyykit, laita toiset kuivausrumpuun, lämmitä lounas, keksi mitä huomenna syödään, tee kauppalista, siivoa tiskit. Argh. 

Vaihtoehto 2. Istu sohvalle ja ahdistu näistä kaikista. Miten voi edes ahdistua kun meillä asuu näinkin ihana ja suloinen pieni olento? Mikä mussa on vikana? Mihin katosi se onnellinen hyvin jaksava pienen kanssa pussaileva vaunujen kanssa lenkkeilevä mamma? Ja miksi pitää kiukutella ja riidellä?

No, sentään tajusin tuon kohdan missä soitin saadakseni perhetyöstä hoitoapua. Oli joku siitä minulle joskus jotain maininnutkin, mutta enhän minä sitä enää muistanut. Mammakaveri kertoi lähtevänsä huomenna pariksi tunniksi uimaan kun heille tulee kunnalta hoitoapua. Eivätkä he ole mitenkään sosiaalitapauksia, vaan ihan tavallinen kolmikymppinen ensimmäisen lapsensa saanut pari, joilla ei ole tukiverkkoa lähistöllä. Kuulostaako tutulta? Meidän tapauksessamme soppaan vielä lisätään miehen työreissut, jotka näyttävät siunaantuvan viikottaisiksi, sekä kaksi vaativaa koiraa. Puhumattakaan siitä kuinka helposti tipautan itseni ahdistuksen syövereihin ja ehdytän muutenkin voimavarani herkästi loppuun.

Toiveena olisi saada joku auttamaan jotta pääsen koirien kanssa paremmin pihalle ja hoidettua muutenkin asioita. Iltapäivästä voin käyttää koiria helpommin lenkillä kun pieni nukkuu pidempiä päiväunia, mutta aamut ja illat ovat aina vähän haasteellisempia ja no, en vielä aivan handlaa kahta koiraa ja vaunuja, saati että saisin meidät kaikki pakattua tuohon minimaaliseen hissiin. Tuntuu hankalalle käyttää AUTA-korttia jatkuvasti tuttujen kanssa, toki satunnaisesti apua ja seuraa kaipaa varmasti tuttaviltakin, mutta kyllä tuo hoitoapu tulisi nyt ehdottomasti tarpeen. Kumpa vaan osaisin sitten käyttää sitä (että joku tuntematon hoitaisi meidän pientä eikä sillä ole edes maitotissejä, mitämitä?).

Niin ja ne nimiäiset. Ne pidetään siis tänä viikonloppuna täällä meillä ja vieraita on tulossa kymmenkunta; sisaruksia, vanhempia ja elämänkummit. Meitsin perheestä jää yllättäen suurin osa pois, eivätkä läheskään kaikki ole vielä edes nähneet pientä (mm. äitini ja puolet sisaruksistani). Vaikka se periaatteessa helpottaa asioita, en silti voi olla tuntematta oloani hieman apeaksi. Perheitä on niin erilaisia. Meitsi raapii vieläkin päätään pukeutumisensa kanssa, menin ostamaan trikoisen mekon, mutta onkohan se vähän liian "pikkumusta"? Sitä on jotenkin niin tietoinen kehostaankin, tekisi mieli pukeutua johonkin burkhaan. Ja pystyyköhän siinä varmasti imettämään? Vai saisinkohan pumpattua maitoa varalle ja suostuisikohan pieni syömään pullosta? Kukahan muistaisi hommata tarvikkeet suolaisia piirakoita varten, siivoisi ja leipoisi? Tekisi kummitodistukset? Tajuaisi mitä ihmettä me oikein sanotaan silloin? Keksisi mihin koirat tungetaan pois jaloista ja kakkulautasilta? Mitäköhän kaikkea me ollaan unohdettu? Onneksi makeat kakut tulevat anopilta ja pikkuleivät siskoltani, tsek! Hitsi kun aivot toimisivat normaalisti niin järkkäilyt ja suunnittelut luonnistuisivat tuosta vaan!

Mutta pikkuiselle on sentään tulossa suloista päälle! Olin ostamassa hiekan väristä mekkoa, mutta mies halusi mieluummin tuon vanhan roosan. Kuvassa väri näyttää paljon kirkkaammalle kuin luonnossa, sävy on kauniin murrettu. Ja ei, ei olla vielä ehditty (!?!?) kokeilemaan näitä pienelle päälle joten toivotaan että koot on ok eikä näitä tarvitse lähteä enää vaihtamaan. Hyvälle näyttää, eikä hintaakaan jäänyt koko setille kuin kolmisenkymppiä (vinkvink KappAhlista -30% kantiskortilla). Että on meillä sentään suloinen juhlakalu jos ei muuta! Toivottavasti sen masu myöskin rauhoittuu nimiäisiin mennessä :)

Väsyterkuin ihan vaan ihminen täällä sittenkin hei,

<3 Eerika & Epeliina (7 viikkoa äiti ja tytär)

 

Share

Kommentit

Blueberrymommy

Ou mai, nyt kuulostaa taas tutulta :) Nimiäisiä järjestetään täälläkin ja hajoillaan milloin mihinkin. Minä onnistuin eilen ulkoilemaan koiran ja vaunujen kanssa (tosin on vain yksi pieni koira), puoli tuntia ja olin ylpeä kun vauvakin nukahti kitinöidensä jälkeen, ja olin jättämässä häntä onnellisena vaunuihin nukkumaan vielä lenkin jälkeen - mutta hän heräsi. Ja se onnen fiilis oli tipotiessään. Niin pienestä se on kiinni, tiedän! Ja vatsavaivoja on täälläkin (uusin kirjoitukseni).

Tuo vauvan asu on iiiihana <3

Paljon tsemppiä!!

Eerika
Bättre liv

Samoissa mennään :) Tässä illan myötä tulin ihan katumapäälle tän postauksen suhteen, että kuinka oikein voin muka valittaa ja ahdistua näin, muahan vaan väsyttää.. mutta jostain syystä en ole koskaan osannut nukkua päikkäreitä :( Lepuuttaminen sohvalla ja aivottomana rikossarjan katsominen taisivat auttaa kun pikkuinen onneksi osasi ottaa jättipitkät päikkärit parvekkeella! Täällä lenkkeillään koiran ja vaunujen kera lähes päivittäin ja pieni yleensä nukkuukin silloin hyvin, jostain syystä herää kuitenkin herkästi kotiin tullessa vaikka vaunut siirtäisikin parvekkeelle. Silti yleensä nukutaan aika hyvät päikkärit, vaikka täälläkin aiempi tarkka mahtava päivärytmi on menossa täysin uusiksi kun ikää ja hereilläoloaikaa on tullut lisää.

Aiemmin nukahdettiin monta kertaa päivässä tissille, nyt enintään torkahdetaan ja hetken päästä avataan silmät. On siis pitänyt opetela ihan uusi skilssi nimeltään nukuttaminen! Ilma tuntui lisääntyvän masussa jo aiemmin, muttei paljoa haitannut elämää. Nyt rotavirusrokotteen jälkimainingeissa on ollut kaikenlaista pientä, muttei onneksi tunnu tekevän kovin kipeää. Pitää kiittää kyllä pienen hyvinvoinnista, hyvistä unenlahjoista ja vähäisistä huudoista. Miten ihmeessä selviäisin jos pienen kanssa olisi ihan oikeasti hankalaa?

Paljon tsemppiä myös sinne, erityisesti öihin! En meinaa edes uskaltaa sanoa, että meillä ne menevät vieläkin kovin hyvin *kopkop*. Ja ihania nimiäisiä! Eikös ne järjesty kuin itsestään??

gabi (Ei varmistettu)

Meillä vaunuihin nukahtanut vauva/lapsi heräsi aina jos oltiin menty pidempi lenkki. Huomasin, että kun oli kulunut
noin 5-10 min nukahtamisesta, ja vaunut pysäytti, uni jatkui. Mutta sitten kaikilta sitä pidemmiltä ulkoilutuksilta palatessa vauva/lapsi heräsi vaunujen pysähtyessä.

Eerika
Bättre liv

Kuulostaa vallan samanlaiselta oirehdinnalta, se on siis vaan valittava pitkän lenkin ja parvekeunien väliltä ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Onpa halpamainen viestiketju! Eikö väsyneellä ihmisellä ole oikeus apuun? Kuka määrittää kuka on tarpeeksi väsynyt ja romahduspisteessä ja kuka ei? Onhan se helppoa heristellä sormea tuntemattomille ihmisille. Tää on niin tätä: suomalaiset kyttää kuka saa mitäkin ja kyräilevät keskustelupalstoilla tietämättä todellisesta tilanteesta yhtään mitään.

Haleja Eerikalle!

Eerika
Bättre liv

Se on jännää miten se on aina itseltä pois jos joku toinen saa apua. Kehottaisin todellakin ottamaan asian puheeksi neuvolassa tai soittamaan neuvolaan jos tilanne on itsellä hankalampi ja avun tarve olisi omasta mielestään yhtä suuri tai suurempi kuin minulla. Oma tilanne ei parane arvostelemalla muita marttyyrinviitta olkapäillään vaan pyytämällä apua silloin kun siihen vähänkin on tarvetta. Näyttäisi siltä, että sitä apua todellakin on tarjolla kun sitä vaan osaa pyytää. Ottakaa siis puheeksi neuvolassa arjen jaksaminen jos tukijoukkoja ei lähistöltä löydy! Ei ihmisen tarvitse romahtaa saadakseen apua, on sekä lapsen, vanhempien että kunnan etu auttaa ennen kuin tilanne menee vaikeaksi.

Kiitos ja halit myös sinne :)

Eerika
Bättre liv

Kiitos! Ei olisi pitänyt kurkata blogin kommentteja ennen unille menoa, meinasi yöunet jäädä väliin kun päässä pörräsi tämä aihe, imettämään herätessäkin se palasi taas mieleeni. Tänään juttelin neuvolan hoitajan kanssa ja hän laittoi minulle lähetteen ennaltaehkäisevään perhetyöhön. Enkä valehdellut lainkaan tilanteestamme saadakseni tämän lähetteen, tarkoitus kun on todellakin auttaa perheitä varhaisessa vaiheessa ja antaa vanhemmille lisää jaksamista arkeen! Miehen viikottaiset työreissut eivät todellakaan ole vähäpätöinen syy pyytää apua, kun ei ole niitä mummeja tai tätejä jotka tulisivat käymään.

Pitää alkaa ajattelemaan hiljalleen itseään, jotta voi olla mahdollisimman hyvä äiti lapselleen. En ollut esimerkiksi lainkaan ajatellut, että voisin jossain vaiheessa nukkua täydet yöunet miehen hoitaessa yösyötöt pumpatulla maidolla. Monihan tekee sitä joka viikko, ehkä voisin kokeilla sitä edes sen ensimmäisen kerran :) Nyt kun saisi tämän pumppaamisen ihan tavaksi ja muistaisi pestä tuon pumpun aina valmiiksi niin helpottuisi tämänkin mamman elämä huomattavasti!

Eerika
Bättre liv

Huhhuh! Jännästi tässä oli unohdettu miehen työmatkat (1-2 pv/vko) ja se, ettei perhettä ja tukiverkkoa lähiseudulta löydy. Tällöin arjen pyörittäminen yksin tuntuu välillä ylivoimaiselta. Koirilla tai ilman. Ja toisaalta tuo perhetyön käyttö tunnutaan ottavan kovin vakavasti. Minulle on terveydenhuollon puolelta annettu sellaista viestiä, että kyseessä on ennaltaehkäisevä työ ja tukea saavat ihan tavalliset työssäkäyvät perheet, joilla ei ole tukiverkkoa paikkakunnalla.  Tuttu tosiaan saa perhetyöstä hoitajan apua viikottain ihan sillä perusteella ettei sukua tai läheisiä ole auttamassa, kyseessä on ihan tavallinen pariskunta joka on saanut ensimmäisen lapsensa pari päivää meidän jälkeemme. 

Tunnen perheitä, joissa vanhemmat ovat käyneet kahdestaan syömässä lapsen ollessa alle kuukauden ja lapsi on ollut mummilassa sen aikaa. Tuttava käyttää perhetyön hoidon ajan omaan itseensä, käy uimassa ja kaupassa. Miten meidän tarpeemme olisi sen vähäpätöisimpi? Onko ihmisen todella uuvuttava ja romahdettava voidakseen pyytää apua? Onko väärin että kunta pyrkii tekemää ennaltaehkäisevää työtä ja tarjoaa edullista hoitoapua heille, keiltä tukiverkko uupuu? (Hoitoavusta siis maksetaan, toki se on edullista.) Onko enemmän väärin käyttää hoitoapua arjen pyörittämiseen, vaikkapa koirien parempaan lenkitykseen ja asioiden hoitamiseen, kuin käydä vaikkapa ulkona kahdestaan syömässä? Sekin voisi tosin olla ihan hyvä juttu parisuhteen kannalta. 

Tärkeintähän kuitenkin on että vanhemmat voivat hyvin ja jaksavat, eivät vain nyt vaan myös tulevaisuudessa. Silloin he voivat olla myös parhaita mahdollisia vanhempia lapsilleen.

Jos kunta haluaa tukea ei vain uupuneita vaan myös ennaltaehkäisevästi heitä, jotka eivät läheisiltään tukea voi saada, mitä me olemme sanomaan ettei tällaistakin tukea saisi antaa? Tämähän on juuri sellaista tukea mitä jatkuvasti peräänkuulutetaan. Autetaan nuoria perheitä hyvään alkuun taipaleellaan. Parhaiten lastaan auttaa ottamalla avun vastaan ennen kuin sen tarve ehtii kasvaa liian suureksi. Kumpa edes osa suomalaisista sen ymmärtäisi, ajoissa. 

gabi (Ei varmistettu)

Kyllä ne täällä Treellä kans sitä ennaltaehkäisevää perhetyötä tarjoaa tosi monelle. Ja sitä vielä korostetaan, että ei tartte olla mitään ongelmia, vaan ihan päivittäisen jaksamisen tueksi. Neuvolassa on nyt jopa joku "kampanja" missä tehdään ennaltaehkäisevä perhetyö tutuksi: sieltä tulee työntekijä
neuvolaan esittäytymään neuvolakäynnin yhteydessä = kynnys soittaa heidät apuun madaltuu, kun näkee millaisia ihmisiä siellä työskentelee.

Blueberrymommy

Pitänee itsekin tutustua oman kunnan avunsaantimahdollisuuksiin, tuo oli mulle uutta että sieltä todella saa apua lapsen hoitamiseen vaikka siks aikaa että käy itse asioilla tms. Hieno juttu! Olen aiemmin vain kuullut valituksia siitä, ettei käytännön apua saa vaan täti tulee vaan juttelemaan. 

Ella F.
Siperian Ella

Ei herranjesta, miten halpamaisiksi ihmiset alentuu. Eipä tuon keskusteluketjun aloittajalla ole paljoa omia murheita, kun muiden juttuja jaksaa puida. Mun piti jo eilen pistää viestiä, että tilaa ne suolaiset jostain konditoriasta kun vielä ehdit, sano äidillesi, että autat mielelläsi ensi viikolla, jätä tiskit korjaamatta, pidä kaunis puhe kummeille niin ei tarvitse heti askarrella tai hae puolivalmista Sinellistä, osta siivousapua jos vain suinkin mahdollista, tee ihan mitä muuta tahansa mutta älä särje päätäsi! Sulla on nyt paljon muutakin mietittävää ja huolehdittavaa kuin suolaiset piirakat ja kummitodistukset, kun beibi on pieni ja itse kurjassa jamassa niin asiat on vaan tosi raskaita. 

Tosin, pakko sanoa, että ymmärrän, jos jollain välähtää tuo kateuskortti mielessä. Ei täällä Hgissä ainakaan saanut minkäänlaista apua, vaikka mies joutui yllättäen onnettomuuteen ja joutui sairaalaan, hoidossa tuli komplikatioita eikä ollut mitään tietoa milloin pääsee pois jne. Soittelin kaikki paikat läpi, mutta vastaus oli aika tyly, että niin kauan kun kukaan meistä ei uhkaa tappaa itseään tai muita, niin apua ei heru. Mutta mä sanon, että jos siinä naapurikunnassa saa apua helpommalla, niin otat kaiken minkä saat! Pienen vauvan kanssa on välillä aivan yllättävän raskasta.

Eerika
Bättre liv

Jätin tiskit korjaamatta! Mutta tein kyllä monta muuta juttua.. hups. Mutta jäin tänään kotiin eikä lähdetty mihinkään, käytiin vaan vaunulenkillä, syötiin ja lekoteltiin sohvalla! Liikaa huolia ja jotenkin sitä tässä vauvan saatuaan ja nimiäisistä huolehtiessaan käy päässään läpi myös omaa rikkinäistä ja riitaisaa perhettään ja kaikkea mitä onkaan siinä perheessä kokenut. Onneksi, oi onneksi sovittiin nimiäiset vasta sunnuntaille niin ehditään yhdessä miehen kanssa pistää koti kuntoon lauantaina! Me taidetaan tässä viikolla ennemminkin keskittyä keräämään voimia <3 Tälle viikolle osuu onneksi vain yksi miehen työmatka (vain 14h, wuuhuu!), eli eiköhän me pärjätä?

Ja enhän osaa vielä sanoa mikä tuon perhetyön tilanne täällä länsinaapurissa todella on, mutta ainakin viesti neuvolassa ja mielenterveydenhuollon puolella on ollut, että ennakoivaa perhetyötä voi pyytää jos vähänkään siltä tuntuu että apu olisi tarpeen. Toivottavasti apua riittää kaikille sitä kaipaaville! Kuulostaa todella vaikealta ettei teille apua herunut kun sitä tarvittiin! Ehdottomasti pitäisi olla jokin paikka mistä apua saisi myös nopealla aikajänteellä perheiden kriisitilanteissa. Kaikilla ei tosiaan ole sitä mummoa tai muuta läheistä apuna vieressä, eikä edes tulossa kauempaa yökylään tarvittaessa. Sillä joskus tukiverkko on vain muutama langanpätkä ilmassa.

Eerika
Bättre liv

Sun ranska on oikein hyvä! Merci :D

Kommentoi

Ladataan...