Reissulaisten kotiinpaluu ja pienenpieni sydämen syke

Ladataan...
Bättre liv

Olo on väsynyt, mutta onnellinen. Takana on reilun viikon aikana aikasta monta kaupunkia, kylää, kokemusta ja maisemaa yhteensä kolmesta maasta (mukaanluettuna Suomi). Ollaan siis ehditty myös piipahtaa ystävien luona ja ristiäisissä het Suomeen palattuamme. Mutta nyt on koko konkkaronkka kotona ja väsyneet matkalaiset sekä superväsyneet hoidossa olleet koirat makoilevat reporankoina kaikilla kodin pehmeillä alustoilla. Seuraavaksi aletaankin odottamaan pitkää Juhannusviikonloppua, mutta sitä ennen on toivottavasti monta ihanaa kesäpäivää vaikkakin arkeen palaaminen on huomenna edessä. 

Masussa on kaikki hyvin eikä mitään inhottavia tuntemuksia ole tullut. Tänään mennään jo rv 10+6 eli huomenna pamahtaa uusi viikko ja uudet kujeet! Enää viikko ja päivä ja yksi yö ja olen nt-ultrassa. Sitä varten käynkin jo huomenaamuna verikokeissa niin ne ovat sitten toivottavasti valmiina. Mutta tiedättekös mitä tänään kokeiltiin. No kotidoppleria! Jonkin aikaa etsittiin, mies valitti kun hänen kuulokkeistaan kaikki rohinat kuuluivat liian kovalla ja jatkoin etsimistä itsekseni. Aina välillä kuului varmaan istukasta meitsin syke minkä mukana veri liikkui pienelle ravinnoksi. Mutta lopulta se löytyi sieltä! Pienenpienen tiuhaakin tiuhempi sydämen syke. Sen pituiseksi hetkeksi, että ehdin huudahtaa miehelle joka nappasi kuulokkeet korviltani ja kuuli pientä hetken kunnes hän mystisesti taas katosi. En löytänyt pientä heti uudelleen joten päätin antaa toisen olla rauhassa. Pian se nousee sieltä paremmin hollille ja löytynee helpommin. Mutta syke, syke, syke se siellä vielä oli! Ja eiköhän meillä ole kaikki siinä ultrassakin hyvin. Jotenkin alan uskoa jo tähän kun maha paisuu ja pieni tykkää asustaa masun syvyyksissä.

Alkuraskaudesta reissaamisesta voisin tämän viikon perusteella antaa vaikka jo itselleni pari pointteria: 1) Kerro matkakumppaneille jo etukäteen tarvitsevasi jatkuvasti ruokaa, käveleväsi hitaammin kuin muut ja haluavasi levätä enemmän, 2) Kirjoita ylös mitä kaikkea et voi syödä ja näytä myös tämä matkakumppaneillesi niin ymmärtävät paremmin "nirsoiluasi" nälkäisinä kiukkuhetkinä, 3) Tee päiväretkistä riittävän lyhyitä, iltaisin pitää jo saada levätä, 4) Autoreissut yms. ovat mahtavia kun näkee maisemia, mutta voi istua ja autoon voi myös ottaa tolkuttomasti evästä mukaan!, 5) Muista hemmotella itseäsi!

Alkureissu siis meni hieman kiukutellessa väsymystä ja nälkää sekä minua huomioimattomia matkakumppaneita, mutta loppumatkasta alkoi jo helpottaa. Ehkä osasin jo hieman paremmin kertoa mitä kaipaan ja tarvitsen, enkä vain kiukutellut. Ehkä sain edes jonkinlaista vastakaikua tarpeilleni enkä pelkkää huomioitta jättämistä. Ehkä sain myös ruokaa useammin sekä iltaisin mahdollisuuden levätä kunnolla muiden touhutessa vielä hieman. Ehkä pääsin riittävän usein iltaisin kuumaan kylpyyn ja sain sen jälkeen ruokaa ja unta. Ja ehkä loppumatkasta tehtiin enemmän autoilureissuja, missä sain istua ja välipalat olivat lähellä. No joka tapauksessa loppuviikosta aloin hiljalleen nauttia matkasta enkä enää hiiltynyt nollasta sataan vähän väliä! Hiton hormonimyrskyt. Yllättävän normaalisti pystyin kuitenkin elämään, olemaan ja liikkumaan. Lähinnä nälkä, kiukku ja väsy tulivat helpommin kuin normaalisti ja aina välillä iski pahoinvointi, mikä meni ohi kun napostelin kuivattuja hedelmiä yms. välipaloja laukustani ja pääsin riittävän usein syömään. Mietittiin jo josko pystyisin vielä syksyllä käymään reissulla, sens näkee millainen olo silloin on!

Ainiin ja mahastatus. Mielestäni tämä näkyy jo ihan kunnolla. Toki ulkopuoliset voivat ajatella minulla olevan vain hieman pömppömaha. Mutta läheisimmät näkevät sen normaalin littanan vatsan pyöristyneen jo aika tavalla jos päällä on yhtään tiukempi paita. Osa on varmastikin myös turvotusta, mutta kyllä tämä tässä parin viikon sisällä on aika tavalla on jo noussut. Kohtu taitaa mulla olla aika eteenpäin kallistunut, eikä toki tuolla sisuskaluissa kovin paljoa ole varaa piilotella kun olen aika pienikokoinen. Vaan ehkä tässä vielä pari viikkoa pystytään töissä pitämään matalaa profiilia. Jotenkin ihan jo kauhistuttaa että tästä on pian tulossa yleistä tietoa! Vieläki on vähän sellainen olo, että katsotaan nyt miten tämä etenee, päivä kerrallaan. Siis vaikka onkin jo tosi varma olo tästä kaikesta. Mutta silti! Vaan kaipa tämäkin asia tästä lutviutuu, katsotaan nyt ensiksi tuo ultra ja miten tämä masu tästä paisuu. Sitten tulee aika masun paljastua!

Ihanaa viikkoa <3 Eerika & Einstein

 

Share
Ladataan...

Kommentit

Mindeka
Ma-material Girl

Aaah, tää on niin ihanaa! Mä olen oikeasti onnellinen teidän puolesta :)

Fingers crossed!

Eerika
Bättre liv

Kiitsa Mindeka :D Täällä aletaan kans olemaan aika onnellisia! Tänään on kasassa 11+0 ja enää odotellaan viikko ja yksi yö nt-ultraa. Aamulla kävin jo labrassa verinäytteissä. Mutta milloin uskaltaa huokaista helpotuksesta ja tulla lopuillekin ulos kaapista, kun on 12+0, 13+0 vai 14+0? "Kyl se ultra menee hyvin, kyl se ultra menee hyvin, kyl se ultra menee hyvin..", tää on nyt mun mantra ;)

phocahispida

Minäkin olen niin onnellinen!

Minä tulin ulos kaapista meidän häissä viikolla 28 eikun... en kyllä silloinkaan. :D
Kummitädille selvisi, kun laitoin viestiä synnytyssairaalasta ja mummolle myös.
Jotkut kaverit tiesivät ja tulevat isovanhemmat, mutta kuulemma häissäkään mahaa eivät kaikki huomanneet.

Eli ehkä laitatkin vasta viestiä vauva sylissä köllötellen? ;)

Eerika
Bättre liv

Hih, kiitos! Istuin tässä tänään rantakivellä ja mietin kuinka onnellinen olen tästä pienestä. Toivotaan että kaikki jatkuu hyvin.

Ja huhhuh, vasta synnytyssairaalasta! So not gonna happen :) Nimittäin tämä masu alkaa jo ihan kohta näkymään! Joillain se näkyy samantein ja toisilla pysyy piilossa, taidan kuulua ensimmäiseen ryhmään ;) Eli ei ne kauaa siellä töissä pysy tietämättöminä.

Mindeka
Ma-material Girl

Hahah!

Mä kerroin rv 12 -ultran jälkeen töissä ja sain vastaukseksi (onnittelujen kanssa samaan hengenvetoon), että "No, oltiinhan me jo vähän sitä katseltukin." Ei siis pysynyt piilossa täälläkään ;)

-Enkä kyllä ole sellainen ihminenkään, että pystyisin pitää tuollaisen salassa!!

Katie
Aika kypsä äidiksi

Jipii jipii! Mä kerroin aika pian rv. 12:n ultran jälkeen, kun maha jo pömpötti siihen malliin, ettei enää voinut oikein piilotellakaan...

Kommentoi

Ladataan...