Säikähdyksen jälkeisenä päivänä

Ladataan...
Bättre liv

Eilen sitä jo mietti, että eihän se Hypnosynnytyskirjakaan ole vielä tullut postista enkä ehtinyt äitiyslomalle tai harjoitella niitä synnytyshengityksiä. Niin tai käydä edes toista perhevalmennuskertaa! Siinä makoiltiin synnytysosastolla käyrillä ja katsottiin, kuinka supistuksia tuli 4 minuutin välein. Ja ei, tämä ei ollut mikään uni vaan ihan todellista totta. Mutta kuten sanoin puhelimessa miehelleni matkalla sairaalaan, "älä nyt huolestu, vaikka tämä kuulostaa ehkä vähän pahalta". Viikko oli siis mennyt aika väsyneissä tunnelmissa, enkä ollut jotenkin yhtään kuunnellut itseäni. Torstainakin olin nuokkunut koko päivän töissä, mutta silti piti kiukkuväsyneenä päästä vielä illalla ostamaan herkkuteetä ja suklaita juuri avautuneesta Ainoasta. Käytiin vielä ruokakaupassakin "siinä samalla" ja nojailin kylmäkalusteisiin kun alaselkään sattui (kukaan ei tietenkään siinä vaiheessa ehtinyt miettiä, olisiko tämä kipu kenties ollut supistuskipua..).

No, perjantai konttorilla ja kuulemma lakua olisi tarjolla toisella puolella toimistoa, muistan ajatelleeni notta voisiko joku toinen hakea sitä minulle kun olo oli jotenkin sellainen, etten olisi halunnut liikkua. En kuitenkaan kehdannut, hain pari lakua ihan itse ja aivan kuin käveleminen olisi tuntunut jotenkin tukalalta. Mitä siinä sen kummempia ajattelemaan, lopulta tuli lounas ja mentiin vaihteeksi lähistölle ravintolaan syömään. Alaselkään sattui istuessa, mutten ajatellut sitä vieläkään sen kummemmin. Kävin lounaan jälkeen vessassa ja sieltä työkavereiden luokse kävellessäni housuihin holahti jotain. Mietin vaan, että toivottavasti ei tullut housuista läpi että näkyy ja kuinka en enää kehtaa kääntyä kannoillani takaisin vessaan. Palasin siis takaisin työpaikalle ja vasta siellä huomasin kuinka housutkin olivat kastuneet jostain värittömästä vedenomaisesta nesteestä. Siinä vaiheessa tuli jo hieman paniikki, valkovuoto ei ollut koskaan näyttänyt tällaiselta saati että sitä olisi tullut näin paljon. Googlasin "valkovuoto vai lapsivesi", vaan en saanut mitään tolkkua keskustelupalstoilta (yllätys). Joskus kai lapsivettäkin voi tulla vain tipoittain jos repeämä tulee kohdun yläreunaan sen kuuluisan lätäkön sijaan.

Neuvolan neuvontanumero, soita. "Sinua ennen on 19 ihmistä jonossa, jos haluat että soitamme takaisin noin kello.." Alaselkään sattui, vatsa tuntui pikeältä, alavatsaan sattui, kallistin työtuolini mahdollisimman taakse saadakseni vatsalle lisää tilaa. Mikään asento ei tuntunut mukavalta. Lopulta tuli takaisinsoitto neuvolasta, kiirehdin avokonttorista pikkuneukkariin puhumaan. Toisessa päässä pyydettiin useampaan kertaan odottamaan hetki, kun hoitaja konsultoi kollegansa kanssa. Keskusteltiin oireista, kivuista, millaista vuoto oli ollut ja pääsisinkö samantein lähtemään kohti sairaalaa. Neuvolakortti olisi hyvä olla mukana, hae se kotoa matkalla jos vaan pystyt. Lopulta minulle kirjoitettiin lähete ja käskettiin lähteä siltä istumalta kohti sairaalaa. Siinä vaiheessa huolestukseni hieman nousi, kävelin esinaisen huoneeseen ja ilmoitin lähteväni sairaalaan. Hän katsoi minua hetken, kysyi millä viikolla olen ja usutti lähtemään samantein ja ilmoittamaan kun tiedän jotain enemmän. Ohjelmat kiinni, kamat kasaan, vältä hysteriaa. Huikkaus työkavereille muina miehinä "Mun pitääkin mennä jo, hyvää viikonloppua!" ja soitto miehelle.

Itseasiassa seitsemän soittoa miehelle matkalla ovelta autolle ja autolla parin kilometrin päähän konttorista. Lopulta mies soitti takaisin ja yritin olla huolestuttamatta häntä liikaa, pysyin tyynenä ja toistin, ettei tässä välttämättä ole mitään hätää. Pientä paniikkia olin kuitenkin kuulevinani hänen äänessään, sanoi fillaroivansa samantein kotiin, käyttävänsä koirat pisulla, ottavansa neuvolakorttini mukaan ja tulevansa taksilla sairaalaan. "No ei sun nyt välttämättä tarvitse, mutta voithan sä jos sä haluat, se neuvolakortti on siinä valkoisen lipaston päällä." Kesken puhelun minulle tuli toinen puhelu, vastasin ja sieltä soittelikin jo kätilö. "Hei, sinulle oli laitettu tällainen lähete, että varmistaisin vaan että sinut ohjeistettiin lähtemään samantein sairaalalle. No hyvä, tule suoraan tänne synnytysosastolle ja ilmoittaudu niin kätilö katsoo tilanteen samantein." Okei, nyt mua jo vähän jännittää. Supistuksetkin tuntuivat jo niin että tunnistin ne, ajoasento tuntui epämukavalle ja paniikki alkoi vallata mieltä. Päätin hengittää sisään ja lausua jokaisella uloshengityksellä matalan ja hitaan ohmmmmmmm.. Tämä rauhoittikin kehoa ja mieltä ja pystyin paremmin keskittymään ajamiseen. 

Kävelin ilmoittautumistiskille ja vastassa oli sama henkilö kuin viimeisimmän keskenmenon kohdalla. Kerroin, että minulle oli laitettu lähete. Hän pyysi neuvolakorttiani eikä minulla tietenkään ollut sitä. Pieni tuohtumus kävi hänen kasvoillaan ja tuli hetken ajan hiljaista. "No jos sitä kela-korttia sitten." En ollut koskaan kuullut saman päivän aikana näin monta kertaa lausetta "kyllä sulla näillä viikoilla pitäisi olla se neuvolakortti aina mukana". Enhän minä ollut sellaista ajatellutkaan. Odottelin hetken keinutuolissa keinutellen ja hengitellen. Hetki oli kuitenkin todella lyhty kun kätilö tuli luokseni, esitteli itsensä ja hymyili. Mentiin tutkimushuoneeseen ja aluksi testattiin oliko neste kenties ollut lapsivettä. Vastaus oli onneksi ei, huokaus! Toisaalta tunsin oloni ehkä hieman typeräksi siinä vaiheessa. Hän ei kuitenkaan tuntunut ajattelevan niin vaan pyysi minua menemään kyljelleni ja laittoi anturit mahalleni. Pienen sykkeet kuuluivat korvani vieressä ja alaselässä ja -vatsassa tuntui pahalle. "Tunnetko nyt tätä supistusta mikä sinulla on meneillään", kätilö kysyi. Alavatsaa kinnasi ja sattui, kyllä ja juu. Parikymmentä minuuttia käyrillä, kätilö tulisi pian takaisin. Tuntui epämukavalle vaan makoilla siinä, mutta eihän tätä kestä kauaa.

(Kuva lainattu täältä, meitsi oli puolestaan kyljellään masunsa kanssa, yllättäen tilanteesta ei ole kuvia.)

Jossain vaiheessa ovelta kuului koputus ja mieheni tuli huoneeseen. Katsoi minua huolestuneena ja istui tuolille sängyn viereen. Vasta tässä vaiheessa minäkin huomasin näytön, mitä mieheni alkoi katselemaan. Siinä näkyi pienen syke ja supistusten voimakkuus ja paperille piirtyi käyrää. Supistusten väli ei ollut varmaan viittäkään minuuttia, mutta juu, toki nämä eivät tainneet olla sitä kaliiberia mitä ne oikeat lopulliset synnytyssupistukset sitten ovat. Näin ruudulta kuinka supistus alkoi ja tunsin samalla tunteet kehossani. En ollut kuvitellut niitä supistuksia viime viikolla, jotka tuntuivat tulevan tauotta makuuasennossakin. Aina supistuksen tullessa pienen syke laski vähän. Supistukset eivät kuitenkaan kestäneet pitkään. Kätilö palasi huoneeseen juuri kun mieheni oli kaivamassa kännykkää laukusta, että "voisikohan tuosta näytöstä ottaa kuvan". Ei sitten enää kätilön tullessa kehdannut. Kätilö katsoi, että kylläpä noita supistuksia todellakin tulee, hetken päästä pääsisin lääkärille ja hän katsoisi vielä tarkemmin tilannetta. Jätin pissanäytteen (ja jee, pääsin vessaan!) ja puin päälleni. Mies oli tuonut neuvolakortin lisäksi minulle vaihtopikkuhousut ja köllöhousut, varapaidankin ja ties mitä. Ihanaa saada puhtaan ja kinnaamattomat housut jalkaan. Pääsimme rauhalliseen huoneeseen istumaan, kiikuin keinutuolissa silmät kiinni ja tunsin supistukset kehossani. Mielessäni aloin lausumaan mantraa jokaisen supistuksen kohdalla ja huomasin etten päässyt mantrassa edes loppuun asti ennen kuin supistus rauhoittui. Kiikuin siinä ja pohdin, onko tämä menoa nyt ja toisaalta tällaistako se sitten on kun synnytys lopulta alkaa käynnistymään. Miestä en sietänyt vieressäni ja sainkin pyytää häntä moneen kertaan olemaan hiljaa, sillä en jaksanut keskustella tai edes keskittyä kuuntelemaan. Olin vain sisällä itsessäni.

Emme ehtineet istua huoneessa varmaan varttiakaan kun pääsimme jo päivystävälle lääkärille. Hänkin oli aivan supermukava! Nyt minulla oli siis supermukava kätilö ja lääkäri huolehtimassa olostani ja tunsin oloni turvalliseksi. Lääkäri teki perustutkimuksen ja otti samalla klamydianäytteen (kuulemma ottavat sen aina varmuuden vuoksi). Kohdunkaulaa tuntui olevan vielä hyvin jäljellä, ultralla vielä varmistettiin tilanne ja mitaksi saatiin noin 4 cm eli se ei onneksi ollut lähtenyt lyhenemään tai pehmenemään supistusten voimasta. Pientä katseltiin vielä ultralla. Lapsiveden määrä oli normaali ja pieni oli raivotarjonnassa. Pieni voi hyvin ja oli juuri oikean kokoinen, lähes kaksikiloinen rakas! Lääkäri sanoi, ettei ole lainkaan tavatonta että supistuksia alkaa tulemaan tässä vaiheessa näin voimakkaina, mutta nyt pyritään saamaan ne levolla rauhoittumaan. Kerran jo aiemmin supistukset olivat lisääntyneet äkkinäisesti ja ne oli saatu levolla rauhoittumaan, hän uskoi että ne rauhoittuisivat nytkin. Yllätyksekseni hän kirjoitti kahden viikon sairasloman ja sanoi, ettei töihin ole menemistä senkään jälkeen jos supistuksia tulee herkästi. Minun tulisi varata neuvolalääkäriltäni aika sairasloman loppupuolelle jos yhtään tuntuu siltä, että supistuksia tulee vielä herkästi. Muussa tapauksessa voin kokeilla josko pystyn olemaan sen viimeisen viikon töissä ennen äitiyslomaa. Selkeästikään töihin paluu edellisen saikun jälkeen ei ole sopinut minulle ja nyt pitää todellakin vaan levätä. Jos supistukset eivät rauhoitu, ne yltyvät, kivut yltyvät tai tulee ihan mitä vaan muita oireita, tulisi heille soittaa samantein niin katsotaan tilanne. 

Palasin aulaan kiikkumaan keinutuoliin, ihana kätilö toi minulle gramman panadolia ja hyvästeli minut hymyillen lämpimästi koko kehollaan. Pian lääkäri tuli luokseni antaen sairaslomatodistukseni ja (miehen mukanaan tuoman) neuvolakortin täytettynä ja sanoi että jos mitä vaan tulee niin voin soittaa heille. Että eivätköhän ne supistukset nyt levolla rauhoitu ja pieni voi pysyä masussa vielä pitkään. Kiitin, vaikka olisi tehnyt mieli halata. Kellään ei tuntunut olevan kiire, edes päivystävällä lääkärillä (vaikka hän toki vastaili tutkimuksen ohessa muutamaan puheluun). Kaikki olivat ihania, ystävällisiä ja oikeasti läsnä. Pystyin luottamaan heidän apuunsa. Ihania ihmisiä meidän synnärillä! Lähdettiin kotiin, mies haki kotimatkalla kaupasta jotain pientä ja kotona makoilin ja hengittelin miehen tehdessä ruokaa. Supistuksia tuli vielä pitkään tiiviillä välillä, ruoan jälkeen menin sängylle kirjojen kanssa, mutta lopulta minun oli pakko vaan maata kylkimakuulla. Vanhempi koira tuli luokseni, tuli nukkumaan puoliksi päälleni niin etten pystynyt kunnolla näpräämään iPadia ja luovutin. Unisen koiran tuoksu, lopulta rentouduin niin että olin lähes unessa toista tuntia ja supistuksetkin rauhoittuivat hieman. Iltapesu, yksi panadol ja unille. Aivan hirveä hiki tuli ihan ilman peittoakin, kaipa näin ison lihaksen supistelu tuottaa aikalailla lämpöenergiaa kehoon? Yön sain nukkua kuitenkin aika rauhassa, vaikkakin hieman levottomasti. Supistukset eivät enää siitä pahentuneet. Huojentavaa.

Ihanat säikähdyksen jälkeiset alkupalat.

Nyt pitäisi jotenkin saada päänsä tajuamaan, että yhtäkkiä kolme työviikkoa on kutistunut yhteen jos siihenkään. Että ehkä siihen synnytykseen on tarvetta alkaa valmistautumaan jo nyt eikä vasta sitten äippärillä. Että omia tuntemuksiaan ei todellakaan voi sivuuttaa ja etten ole kuvitellut supistuksiani. Etteivät nämä supistukset välttämättä ole aina ihan vaarattomia. Että todellakin mitä vaan voi tapahtua milloin vaan, vaikka kesken työpäivän, yöunien, kävelylenkin tai kauppareissun. Vaikka pieni luultavasti pysyykin masussa vielä pitkään, on myös hyvä ymmärtää ettei se ole itsestäänselvää. Pienen olisi kuitenkin hyvä kasvaa vielä kilon-puolentoista verran ja meitsin olisi ehkä hyvä vaan rauhoittua ja keskittyä tähän raskauteen. Onnekseni kaikki on nyt hyvin ja pääsin samantein hyvään hoitoon. Se, että paikat ovat vielä hyvin kiinni on huojentavaa. Silti jatkuvan supistelun olisi parasta rauhoittua, ettei mitään pääsisi myöskään tapahtumaan. Pieni säikähdys siis pisti ajattelemaan. Ensi viikolla olisi tiedossa neuvolakäynti ja toinen perhevalmennuskerta. Pitäisiköhän synnytyssairaalan tutustumiskäyntiä aikaistaa?

Maailma on harma ja sateinen, mutta meillä iloitaan siitä että pieni liikkuu masussa ja supistukset alkavat rauhoittumaan. Ja että kaikki on säikähdyksestä huolimatta hyvin niin äidillä kuin pienelläkin. Itse olen vieläkin hieman käpertynyt itseeni enkä halua keskittyä miehen juttuihin tai siihen milloin leivotaan ja hoidetaan mitäkin asioita. Tänään piti mennä katsomaan miehen veljen pariviikkoista vauvaa puolentoista tunnin ajomatkan päähän, mutta yllättäen siirrettiin sitä. Hyvällä tuurilla supistukset rauhoittuvat ja voimme lähteä huomenna pienelle visiitille, olisi ihanaa nähdä pienenpieni meidän murun serkku :) Mutta onneksi näitä viikonloppuja on vielä edessä jos ei nyt päästä lähtemään, nyt kuunnellaan omaa oloa eikä mitään muuta. 

Rauhallista viikonloppua <3 Eerika & Epeliina (rv 31+6)

Share
Ladataan...

Kommentit

Kristaliina
Puutalobaby

Omasta kokemuksesta sanoisin, että nyt kannattaa tosiaan kuunnella omaa kehoa - ja lepoa, lepoa, lepoa! Mä tein tuossa vaiheessa (mulla kipeät supistukset alkoivat vkon 26 tuntumassa) sen mokan, että aloin stressillä kursia viimeisiä työjuttuja valmiiksi enkä tajunnut levätä ja henkisesti valmistautua siihen, että vauva voi tulla jo huomattavasti suunniteltua aikaisemmin. Niinpä olin sitten täysin (henkisesti ja käytännössä) valmistautumaton, kun lapsivedet lorahtivat 34+0. Ja ehkä se työstressaaminenkin saattoi vaikuttaa siihen, että tyyppi tuli niin aikaisin - ainakin niiltä osin, että en malttanut levätä riittävästi.

Mulle silloin sanottiin, että vkon 32 lukemille kun pääsee, niin isoimmat riskit ovat takana päin. Eli sähän olet jo niillä luvuilla, eli nyt vaan rentoa oloa ja onnellista loppuodotusta! Toivotaan, että pieni pysyy masussa vielä mahdollisimman pitkään - ja useinhan raskaus kuulemma menee ihan normaalisti loppuun asti, vaikka välillä tuleekin voimakkaampien supistusten kausia!

Eerika
Bättre liv

Kiitos Krista! Onneksi töissä hommat alkoivat jo rauhoittua perushommien tekemiseksi kun viimeisimmät projektit saatiin alta pois. Silti sitä ei aivan täysin pysty olemaan stressaamatta töissä, esimerkiksi siitä etten vieläkään ole saanut perehdyttää kenellekään hommiani. Kaipa ne hommat siellä jotenkin sujuu kun on vaan pakko? Sulla tosiaan alkoi noinkin aikaisin kipeät supistukset, itse olin vielä tuossa vaiheessa autuaan tietämätön tästä kaikesta. Jossain vaiheessa tuli supistuksia kävelylenkeillä, mutta lonkan hermojumi pakotti lepäämään ja ne rauhoittuivat. Puolisentoista viikkoa sitten tuli sitten ekan kerran tiheästi ja voimalla, juuri kun olin päässyt vähän enemmän liikkeelle. Nyt kyllä tuli vielä enemmän voimalla. Hurjaa ajatella, että jotkut todellakin synnyttävät jo näillä viikoilla, tai niinkun sinä pari viikkoa pidemmällä. Siis oikeasti ennen äitiysloman alkua, ihmekään jos olit valmistautumaton siihen! 

Näillä viikoilla ei pitäisi olla mitään aivan mahdotonta hätää, pieni on jo melkein kaksikiloinen, mutta joutuisi varmastikin viettämään jonkun aikaa sairalaassa ja parastahan sen olisi vielä pysyä masun sisäpuolella. Sanoivat kuitenkin, että rv 34 jälkeen eivät enää estele jos pieni on tullakseen. Eli siinä mielessä kun huomenna tulee täyteen 32+0 eli alkaa rv 33 niin lähellä ollaan jo sitäkin etappia. Äidin kanssa juuri puhuin puhelimessa ja hän sanoi kärsineensä myöskin supistelusta viimeisellä kolmanneksella osassa raskauksiaan, mutta lasten syntyneen silti ihan täysiaikaisina. Toivotaan siis, että olen tässä suhteessa tullut äitiini :) Niin ja juu, hän on myöskin synnyttänyt viisi lasta käytännössä lääkkeettömästi.. ja tullut raskaaksi vielä 45:sena.. ;) Josko minullakin siis olisi jotain näitä supernaisgeenejä?

Iloa raskauteen ja toivottavasti siellä saadaan tällä kertaa odottaa hieman pidemmille viikoille ennen pienen syntymää :) Tosin äiti varmastikin olisi tällä kertaa hieman valmiimpi aikaiseen babyn tuloon jos siinä niin kävisi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Onpa ihana, että kaikki on kuitenkin tällä hetkellä hyvin! Tsemppiä loppuviikkoihin, yritä ottaa rauhassa js stressaamatta :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Onneksi selvisitte säikähdyksellä! Lepoa, aurinkoa ja kaikkea ihanaa teille!

Lilleri78
Tuttitango

No huh! Onneksi nyt tosiaan teillä kaikki on hyvin. Kuulostaa siltä, että lepo on takuulla enemmän kuin tarpeen. Kirjoittamasi perusteella taisit saada hyvin esimakua synnytysfiiliksistä! Tuli mieleen tuosta sun kokemuksesta miehesi läsnäolosta, että kannattaa keskustella hyvin yhdessä, mitä toivot häneltä synnytystilanteessa ja miten hän voi olla avuksi, siis sen mukaan mitä tällä hetkellä osaat kuvitella. Miehen on vaikeaa varmasti eläytyä tilanteeseen, jos ei yhtään tiedä miten pitäisi olla. Auttaa sitten suakin paljon, kun tiedät hänen olevan paikalla sua varten ja auttavan siten kuin mahdollista. Mulla oli ihan samat fiilikset, en halunnut kuulla ulkopuolista hälyä enkä juttelua, ja ainoa kerta kun mun piti mitään ohjeistaa oli, ettei radiota saa laittaa päälle synnärimatkan ajaksi.

Mä uskon, että opit hengitystekniikoita varmasti oikein hyvin, kun sulla on joogakokemusta :) Noita valmiiksi osaamiasi rentoutustekniikoitahan voit kans ihan hyvin käyttää synnytyksessäkin. Kannattaa alkaa valmistautumaan! Ja kun sun kerran pitää nyt levätä niin rentoutusharjoitteethan sopii siihen oikein hyvin :)

Eerika
Bättre liv

Täällä kyllä hiukan säikähdettiin ja vieläkin huolestun kun näitä inhottavia supistuksia on tullut jonkun verran vielä tänään. Onneksi ovat kuitenkin harvenemaan päin, köllöttely tekee hyvää! Ja juu, oli kyllä sellaista "kuivaharjoittelua" synnytystä silmällä pitäen tämä touhu. Mies kylläkin tuntui ymmärtävän että minun piti olla vain käpertyneenä itseeni, tunsin tarvitsevani hänet toki samaan tilaan hieman kauemmaksi, mahdollisimman vähän häiritseväksi ja mielellään kaikki käytännön asiat hoitavaksi. Pitää tosiaan käydä läpi näitä synnytysasioita miehen kanssa ihan kunnolla, vesilasin ja eväiden tuominen, lämpöpussin lämmittäminen, hieronta pyydettäessä ja puolestani kysymyksiin vastaaminen tulisivat varmastikin kysymykseen kun nyt tätä ajattelen.

Se hypnosynnytyskirja oli muuten tullut lähipostiin, mutta taidan käydä hakemassa sen vasta maanantaina samalla kun on lähdettävä neuvolaankin käymään. Nyt taitaa olla juurikin sopivaa aikaa harjoitella rentoutumistekniikoita, supistuksen koittaessa asentoja jne. Koskaan ei ole liian aikaista, vaikka synnytys menisi yli lasketun ajankin!

Lilleri78
Tuttitango

Ikävää, että vieläkin on supistellut, mutta tosi hyvä kyllä etteivät ole saneet tuhoja aikaiseksi kohdunsuulla. Vauvalla siis kaikki hyvin :) Nyt sitten vaan lepoalepoa ja suuntaamaan ajatuksia kohti tulevaa!

Vierailija (Ei varmistettu)

Huh mikä päivä varmaan oli. Voin niin kuvitella nuo fiilikset. Itselläni on kaikissa kolmessa raskaudessa ollut ennenaikaisia supistuksia. Ja minun suurin ongelmani oli se, että stressasin ja jännitin supistuksia ihan kamalasti. Kun huomasin, että supistuksia alkoi tulla säännöllisesti, koko kehoni jännittyi, rentoutumisesta ei tietoakaan -&gt; lisää supistuksia -&gt; lisää ahdistusta. Viimeisessä raskaudessa aloin harjoitella meditaatiota ja siitä oli ainakin vähän apua. Sulla on onneksi rentoutumistekniikat hallussa.

Kaikkein eniten omaa mieltä kuitenkin rauhoitti viikon 32 täyttyminen ja siitä eteenpäin aina uusien viikkojen.

Ota lepäilystä kaikki se hyvä irti ja nauti kun saat keskittyä vauvan ja oman olon kuunteluun.

Maarit

Vierailija (Ei varmistettu)

Hups, noiden ihme merkkien oli tarkoitus olla nuolia. Ei ihan toiminut.

Edellinen

Eerika
Bättre liv

Ouch, kuulostaa kyllä todella stressaavalta jännittää supistuksia jatkuvasti. Toivottavasti nämä tästä rauhoittuvat niin voin edes vähän puuhastella enkä vain maata sohvan pohjalla. Onneksi viikkojakin alkaa hiljalleen olemaan sen verran kasasa että pahimmat huolet ovat pian takanapäin, vaikka kyllä pieni saisi Joulukuulle asti odottaa masusta tuloaan. Mutta kyllä tässä synnytykseen valmistautuminen sai hieman pontta! Outoa kun pää ei oikein pysy perässä, etten olekaan menossa maanantaina töihin, mutten toisaalta ole vielä äitiyslomallakaan. Josko tässä kuitenkin saisi keskityttyä pieneen ja kotiin ja ihan pian myös siihen ihan oikeaan mammalomaan :)

Mmmm (Ei varmistettu)

Älä stressaa jos töistä stressiä tuleekin :) Itsekin olen supersuorittaja ja stressasin töissä oikein kunnolla loppuun saakka vaikka mullakin supisteli (jälkeenpäin ajateltuna tietenkin megatyhmää olla pyytämättä saikkua kun tuntee itsensä muka niin korvaamattomaksi), mutta niin vaan pysy pieni kyydissä ihan yliajalle asti. Ja muista että nuo pikkuepelit on käsittämättömän sitkeitä sissejä, vaikka etuajassakin tulisivat :)

Eerika
Bättre liv

Itselläni on kyllä tuo työn merkitys laskenut kuin lehmän häntä raskauden aikana. Mutta toki töissä käynti rasittaa enemmän kehoa ja mieltä kuin kotisohvalla makoilu vaikka kuinka rennosti ottaisi. Olen siis pitänyt reilut tauot, käynyt kävelemässä käytävillä ja jutellut työkavereiden kanssa ja pyrkinyt ottamaan työjutut rennosti. Eipä siinä silti näiltä supistuksilta vältytty :/ Nyt siis lepäillään ihan huolella. Jostain syystä huomaan ahdistuvani ihan pienistäkin "milloin tehdään ruokaa, mikä päivä sitä, onko se tota, mitä haluat plaaplaa"- kyselyistä kun haluaisin vaan käpertyä syvälle itseeni ja vain olla. Tekee siis hyvää saada olla kotona ihan vaan koirien kanssa päivät ilman normielämän pyörteissä elävää miestä lähistöllä tohottamassa :)

Vau mikä vauva!

Hui kun piti äkkiä selata suoraan loppuun, että joko vauva tuli! Hyvä kuitenkin näin, toki pienelle on vielä parempi kasvaa ja kehittyä ennen maailmaan tuloo :)

(Mut sen verran pitää puuttua, että 32+0 - 32+6 on mun käsittääkseni rv32 (vaikka onkin 33. raskausviikko), eli se rv34 rajalle pääseminen meinaa että on se 34+0. Tästä laskentatavasta on tosin eriäviä mielipiteitä kai ihan neuvolalaskureissakin, mut toivotaan että pääset niin hyvin en yli ettei tarvi miettiä kuinka kriittisillä viikoilla on :) ja mulla kun oli niitä supistuksia viikoilla 30-31, niin sillonkin joku lääkäri sano että no onhan jo yli sen "tärkeet" 30 viikkoo, toinen että pitäs päästä viikolle 34 niin ois ok, ja kolmas taas että ei mitään tommosia rajoja voi laskee, tärkeintä on päästä mahd pitkälle ainakin sinne 38-viikolle.)

Eerika
Bättre liv

Hih juu, siinä oli itsellänikin hetken aikaa sellainen epätodellinen olo, että mitenköhän tässä nyt oikein käy! Mutta onneksi oikein hyvin :) Mut juu, nuista viikoista tunnutaan sanovan vähän joka paikassa eri tavalla. Välillä kysytään, milloin on 34 raskausviikkoa täynnä (eli 34+0) ja välillä että milloin alkaa 34s raskausviikko (eli 33+0) ihan tuolla terveydenhuollon puolellakin. Itse puhun aina tarkoista päivistä kun kerron raskausviikkoni niin ei tule sekaannusta.

Sen verran löysin tietoa, että ennenaikainen synnytys määritellään: <28+0 Erittäin ennenaikainen, 28+0 - 33+6 Kohtalaisen ennenaikainen ja 34+0 - 36+6 Hieman ennenaikainen. Eli siinä mielessä tuo 34+0 näyttäisi olevan ainakin tässä kohtaa jonkinlaisena rajana. Pelkkien viikkojen perusteella nyt ei oikein voi sanoa tarkalleen minkä kokoinen ja kuinka kypsä tähän maailmaan kukin lapsi on, siinä nyt on kuitenkin aika paljon eroja miten lapset kasvavat ja kehittyvät masussakin. Mitä pidempään masussa pysyy, sen parempi tietty aina :) Sillä täällä ei otetakaan riskejä vaan lepuutellaan rauhassa ja vältetään liiallisia kivuliaita supistuksia. Onhan tuolla töissä nyt käytykin jo sen verran, että miksipä en kotona lepäilisi kun siihen on selkeästi hyvä syy tuolla masussa.

Vau mikä vauva!

Muakin on joskus huvittanut, kun ihmiset pohtii että mikä oikean lasketun ajan pitäis olla, kun ultrassa sanottiin että on (esim) 12+4 ja kuukautisten mukaan 12+1. Että ikäänkun ne vauvat olis justiin samankokosia tarkkana päivänä, ja lasketun ajan pitäis olla ehdoton tietty päivä. Ja sitä myöten just noi "kriittiset viikot" ois myös kaikilla aina päivästä kiinni. Tietysti kovin varhasilla viikoilla jokainen lisäpäiväkin on jo tärkeä, mutta aika metsään mennään jo 33+6 ois katastrofi synnyttää ja 34+0 ihan okei.

Mutta joka tapauksessa, hyviä lepohetkiä sulle ja vauva tulee kun aika on :)

Hui mitä jännitystä, mutta onneksi pääsit nyt lepäämään! Lepo on se tärkein, ja armollisuus itseä kohtaan noiden töiden osalta - ne järjestyy kyllä, mutta pikkuisen hyvinvoinnista ei voi nyt huolehtia kukaan muu kuin sinä. :)

Mulla on ollut kanssa vähän täällä samansuuntaisia tunnelmia kun jouduin nyt jäämään viimeisellä kolmanneksella kasaantuneiden pikkuvaivojen vuoksi töistä pari viikkoa ennen äitiysloman alkua lepäämään. Aikani sinniteltyäni totesin että ei tässä pinnistelyssä ole mitään järkeä, vastaan nyt samalla niin paljon enemmästä ja tärkeämmästä kuin pelkän oman kropan hyvinvoinnista. <3

Toivottavasti olo on siellä helpottanut viikonlopun aikana, kovasti tsemppiä! :)

Eerika
Bättre liv

Juu, kyllä ne työt siellä sujuu ilman minuakin, eihän tässä montaa viikkoa olisi muutenkaan enää ollut jäljellä :) Outoa kyllä, että viikolla kaikki tuntui olevan ihan ok, mutta sitten tämä tulikin ihan yhtäkkiä ja varoittamatta voimalla päälle. Eipä tässä siis oikein voi enää ottaa sitä riskiä, että kokeilee rajojaan ja sitten sitä ollaankin taas jossain käyrillä makoilemassa ja toivomassa parasta.

Supistelut ovat kyllä rauhoittuneet, aiemmin supisteli kipeästi levossakin, mutta nyt ne tuntuvat iskevän lähinnä kun lähden liikkeelle. Hyvä suunta siis :) Huomenna pääsen juttelemaan neuvolaan ja pitääkin koettaa saada lääkäriaika varatuksi tuohon sairasloman lopulle niin katsotaan sitten miltä tilanne näyttää sen viimeisen viikon suhteen ennenn äitiysloman alkua. Olisi kiva käydä edes vähän töissä vielä, mutta jos tilanne näyttää supistusherkältä niin ehkä menen sinne vaan sairaslomalta piipahtamaan ja järjestelemään lähtöni (työpiste tyhjäksi, kulkuluvat ja kaikki). Niin ja kahvittelemaan läksiäiskahvit työkavereiden kera :) Sens näkee, olisi kuitenkin kiva jos supistelut rauhoittuisivat niin että pääsisin edes vähän liikkumaan ja ulkoilemaan tässä loppuraskauden aikana :)

Fatoverdose (Ei varmistettu) http://fatoverdose.blogspot.fi

Meidän samantahtisuus jatkukoon la lisäks:) Mulla on alkanut kans tällä viikolla alaselän poltot ja tuntuvat voimakkaammin kuin aiemmat alavatsan supistukset mitä on tuntunut jo pitkään. Mulla toki ei noin tiuhaan ole tullut ja levolla ovat korjaantuneet. Nyt vaan työt unholaan ja mukavaa odotuksen jatkoa!

Eerika
Bättre liv

No hupsan, katsotaan mennäänkö samaa tahtia loppuun asti! Täällä yritetään kääntää vieläkin päätä siihen suuntaan, että tässä sitä vaan ollaan ja levätään ja sitten alkaakin jo äippäri. Inhottavia kyllä nämä kipuilevat voimakkaammat supistukset, varsinkin kun niitä tuli jatkuvalla syötöllä. Tosi pelottavaa etteivät vaan kypsyttäisi paikkoja liian aikaiseen. Hyvä että siellä supistukset ovat helpottaneet levolla ja elämä ilmeisesti voi jatkua normaaliin tapaan kunhan ottaa vähän enemmän rauhassa! Täällä toivotaan, että pian päästäisiin taas sen verran elämään kiinni, että voisi kävellä vaikka näin aluksi kilometrin verran koiran kanssa syysilmassa :) Ihanaa ja rauhallista loppuodotusta myös sinne!

Nickye
Mustetta Ihon Alla

Mulle sanottiin Naistenklinikalla viikoilla 11+? että neuvolakortti pitää aina olla mukana! Niin se siitä lähtien olikin, samassa repussa mikä mulla aina kulki mukana menin mihin vaan. Mulla siis holahti veret silloin, mahdollisesti paria viikkoa aikaisemmin poitsun kaveri sanoi "vuokrasopimuksen" irti, tosin en sitä vielä silloin osannut yhdistää kun en vielä tiennyt raskaana olevani.

Töistä jäin pois 5 kk ennen laskettua aikaa supistusten ja muiden komplikaatioiden vuoksi. 35+0 meni vedet, 35+4 syntyi ihana terve poika Naistenklinikalla. Eivät pitäneet pojalle kiirettä vesien menon jälkeenkään, sillä lapsivettä tulee koko ajan lisää (tosin se valui myös sitten koko ajan pois, kolmantena päivänä siihen tunteeseen alkoi tottumaan) ja ensin piti saada meille antibioottikuuri suoraan suoneen muutaman kerran päivässä. Sitten alettiin käynnistelemään, ja toisen päivän käännyttyä kolmanneksi syntyi meille rytinällä terhakka vauveli.

Häät onneksi saatiin vietettyä perheen kesken sairaslomalla. Varhaistettu äitiysvapaa alkoi kaksi viikkoa ennen pojan syntymää.

Tuosta itseensä kääntymisestä sen verran, että tietysti kukin tekee kuten parhaaksi näkee, mutta jos ihan itseensä käpertyy niiden supistuskipujen kanssa, niin silloin niihin kiinnittyy liikaa huomiota ja luultavasti tuntuvat paljon pahemmilta. Jos vain pystyt, niin jaa hetki miehesi kanssa, anna hänelle osa kivustasi (henkisesti, ei puristamalla käsivartta rystyset valkoisena ;)  ) ja jaa olotilasi. Se usein helpottaa avautumisvaiheen kestämistä. Ja ponnistaessa tietysti pitää olla kartalla ja läsnä. Kuuntele ammattilaisten ohjeita, ja tee minkä pystyt. Minua valitettavasti käskettiin olemasta ponnistamatta, johon totesin että se en suinkaan ole MINÄ joka tässä nyt ponnistaa, vaan mun kroppa teki sen ihan itse vaikka kuinka koitin rentoutua. Eli siis toista synnytystä läpikäydessäni ymmärsin vasta mitä tarkoitetaan kun alkaa ponnistuttaa. Sitä ei tarvitse arvailla, jos ei tunnu siltä että kroppa tekee vatsalihasliikkeitä ihan itsekseen, ei vielä ponnistuta! ;D

Tsemppiä loppumatkaan, kyllä se hyvin menee. Ja tosiaan mulle hoettiin että "hyvillä viikoilla olet jo" siis 35+0 alkaen. Kysyin kuivasti miksi ei sitten KAIKKI lapset synny noilla viikoilla... Kyllä siinä tarkoituksensa on sillä viimeiselläkin kuukaudella. Meillä onneksi oli kaikki hyvin, vähän pienen puoleinen poika mutta ärhäkkä, terhakka ja jäntevä. Ei tarvinnut mitään lääketieteellisiä apuja, vain lisäruokintaa kun ei voitu odottaa että maito nousee.

Nyt vaan rauhallisesti ja stressaamatta. Nautit syksyn pimenevistä illoista kotisohvalla ja harjoitat mieltäsi tulevaan. :)

Kommentoi

Ladataan...