Se varjoisa puoli totuudesta

Bättre liv

Olen kieriskellyt yön supistusten kanssa painien ja olo alkaa olla aika epätoivoinen (ja väsynyt). Töissä piipahtaminen sai olon taas huomattavasti huonommaksi ja olenkin sen jälkeen lähinnä levännyt. Supistusten lisäksi/yhteydessä minulle on tullut hengenahdistusta ja huimausta ja viime yöstä lähtien supistusten mukana on tullut jonkin verran alavatsan ja -selän kipuja. Tässä ei siis paljoa "mennä vaikka ulos rauhallisesti kävelemään ja piristymään" tai "tehdä jotain kivaa kuten menet vaikka kahville" kun jo keittiöön meneminen teen ja välipalan hakuun tekee pahaa ja pahimmat supistukset alkoivat nukkumaan mennessä (mikä on sitä parempaa lepoa, kysyn vaan!). Olo on tukala, epätoivoinen ja pelokas. 

Kun saan olla seurassa, unohtuvat huolet ja kolotukset hetkeksi. Siinä tosin samalla unohtaa kuunnella kehoaan ja yhtäkkiä huomaakin tosi heikon olon. Perjantaina meillä kävi naapureita iltaa viettämässä, meni ihan hyvin kun makoilin kuitenkin suurimman osan iltaa sohvalla. Lauantaina oli kuitenkin sen verran huono olo, etten uskaltanut lähtemään sovitusti kokoukseen ja lounaalle edes mieheni kyydillä ovelta ovelle. Olin aika maassa ja mies yritti piristää viemällä minut iltapäivästä ajelulle ja kahville. Soittelin kavereille, josko he tulisivat kahviseuraksi johonkin kivaan kahvilaan minkä viereen pääsisi autolla. Lopulta päädyttiin ajelemaan ostoskeskukseen missä he jo olivat vauvansa kanssa ja istumaan siellä pitkät tovit. Lähtiessä olo oli tosin taas vähän heikko, mies talutti minut autolle, vei minut kotiin ja jatkoi sitten ostoksille. Makoilin kyljelläni lopun iltaa ja aina välillä söin jotain pientä. 

Mietin, kuinka koko tämä raskaus nyt vaan pelottaa. Toisaalta en jaksaisi enää olla raskaana, toisaalta myös seuraava askel kauhistuttaa. Tuntuu että juoksen karkuun ajatusta synnytyksestä, kun se alkaa hiljalleen lähenemään. En halua koskeakaan synnytykseen valmistaviin oppaisiin tai harjoitella rentouttavia asentoja ja ääniä vaikka nyt olisi juuri niiden aika. Blokkaan jotenkin sen kaiken vaan pois. Illalla kuitenkin päätin, että huomenna minä ryhdistäydyn. Teen jonkun rentouttavan harjoituksen aamulla ja sitten lähdetään hakemaan loppuja vauvatarvikkeita marketista. Siis kaiken maailman vanulappuja, vaippoja sun muuta niin onpahan kaikki sitten hoitopisteelläkin valmiina. Ja jos odottaisin vaikka kahvilassa kun mies hakisi laatikonjakajia ja pikkupyyhkeitä Ikeasta. Kun nekin olisi, voisi lipaston vaatteet pestä ja viikata hyvään järjestykseen. Pelkoa kohti, sanoin itselleni. Nyt nukutaan hyvin ja huomenna on aivan uusi päivä. Voidaan laittaa kotipesää taas pienelle valmiiksi ja pääsen miehen kainalossa myös ihmisten ilmoille.

Nukkumaan mennessä pieni telmusi tosi paljon, minkä jälkeen supistukset taas alkoivat. Niitä jatkui läpi yön, kovin pitkiä pätkiä en tainnut nukkua. Aamuyöstä nousin ylös, söin hieman jogurttia yllättävään nälkääni ja lämmitin kaurapussin. Sen avulla sain taas vähän unta. Yhdeksän jälkeen nousin aamupuurolle. Vatsakin oli vähän sekaisin. Käytiin miehen kanssa ostoslistoja läpi, ei minusta olisi mihinkään lähtijäksi mutta ehkä nyt olisi hyvä aika saada pienen tarvikkeet kuitenkin kuntoon. "Mitä vaippoja tässä tarkoitetaan?" "Mikä on nenäfriida?" Näytin miehelle kuvia netistä ja yritin tehdä jotain päätöksiä näkemättä hyllyjä. Jokainen päätös tuntui jotenkin typerältä, että mistä minäkin muka näitä tiedän. Mahdollisimman ekologista kuitenkin, ei turhia hajusteita tai muita kemikaaleja. Kuka siitä sitten tietää pidemmän päälle, nyt mies sai kuitenkin ohjeekseen ottaa luonnollisimman vaihtoehdon listan jokaisesta tuotteesta, kunhan se nyt ei olisi ihan sikakallis. Tunsin tukevani tyhjänpäiväistä viherpesua, toisaalta mitä pahaa siinä on jos edes vähän yrittää? Toivoin samalla, että me saataisiin se kestovaippojen käyttäminen jossain vaiheessa toimimaan pienelle pyllylle ja isommille vaipanvaihtajille. Ja että edes joskus tajuaisin mitä olen tekemässä.

Juuri nyt tuntuu vahvasti siltä, että haluaisin takaisin keskiraskauteen. Siihen aikaan ennen supistuksia, alavatsan kipuja, huimausta, liitoskipuja, lonkkasärkyjä, hermopinteitä, jättimäistä vatsaa, ihmeellistä tunnottomampaa länttiä vatsalla, pelottavan isoa ja voimakasta masussa telmuavaa vauvaa, lähenevää synnytystä ja näitä viimein tehtäviä päätöksiä. Haluaisin voida kävellä ilolla jo kauniisti pyöristyneen vatsani kanssa, haaveilla ja suunnitella tulevaa. Kyllä sitä raskauden onnea ja hehkua ihan oikeasti oli jopa useamman kuukauden verran. Nyt joudun ihan vähän myöntämään, että ei, en minä ole enää yksi ilonpirskahdus ja rouva vauvahöttö. Englanniksi on sellainen hyvä sana kuin overwhelming = ylivoimainen, musertava, valtava. Se ehkä kuvaa tätä tilannetta nyt parhaiten. Mistä tämä kaikki vaan lävähti yhtäkkiä päälle? Entä kuka vei minulta sen ihanan äitiysloman uimahallikäynteineen ja kävelyineen mitä odotin?

Ensi viikolla on tiedossa tutustumiskäynti synnytyssairaalaan ja kampaaja (jos vaan uskallan lähteä sinne yksin kesken päivän). Muuten päivät taitavatkin mennä makoillen ja yöt toivottavasti unten mailla. En uskalla enää edes haaveilla kahvila- tai kirjastokäynneistä kun pettyminen on niin todennäköistä. Kai sitä pitää repiä ilo irti vieressä tuhisevista koirista ja siitä, että pieni tuntuu voivan masussa hyvin ja vahvasti. Telmuaa, potkii ja harjoittaa reippaasti keuhkojaan hikottelemalla. Yöllä teki pienen puolesta ihan pahaa, inhottavaa varmastikin olla kun kohtu vähän väliä puristuu tiukasti ympärille. Olen kuitenkin kotona, en sairaalassa. Pieni on hyvillä viikoilla ja paikat ovat pysyneet kaikesta huolimatta kiinni. Aurinkokin paistaa ja voin katsella kauniita maisemia ikkunasta. Mies on ihana ja uunissa tulee possunpaistia. Jos me kaksi täysijärkistä aikuista ihmistä ei selvitä tästä niin jo on kumma. Mutta miksi silti haluaisin ihan vähän karata tätä tilannetta juuri nyt?

Ainiin, uusi raskausviikkokin on täällä. Apua! Rv 35+0 on täynnä, eletään siis jo kolmattakymmenettäkuudetta raskausviikkoa. Kuka vielä muistaa kuinka epätoivoisesti yritettiin päästä edes viikolle 12+0? Enää kaksi viikkoa siihen, että pieni on täysaikainen! Itse laskettuun aikaan on puolestaan vielä viisi viikkoa. Siis viisi viikkoa. Johan edelliset kolmekin ovat menneet kuin siivillä. Tai korjaan, viimeiset pari kuukautta. Jostain syystä edes sairasloma ja lepuuttelu eivät ole hidastaneet ajan kulumista. Tuntuu kuin olisin itse pysähtynyt ja aika vaan jatkaisi juoksemistaan! Ehkä ihan viimeisillä viikoilla tuntuukin ihan päinvastaiselta, varsinkin jos pieni päättääkin pysyä pesässään pitkään.

Toivottavasti löydän takaisin sen vaihteen mieleeni, että jaksan iloita raskaudesta, luottaa omaan kehooni, luottaa siihen että kaikki järjestyy ja odottaa innolla meidän pientä vihdoin syliimme. Harmittaa, että ne tunteet ovat nyt hieman hautautuneet kaiken tämän tukaluuden ja pelon alle. Josko hyvät unet auttaisivat ja supistusten rauhoittuminen? Ja okei, tippa tulee silmään kun katson Erilaisia äitejä, näen kuvia vastasyntyneistä tai edes katselen näitä vaippapakettien kuvia. Ehkä ne ihanat tunteet on vielä täällä jossain? Ja vaikka kuinka fiilis on pettynyt omaan kroppaan, pitää sitä silti kiittää siitä, että tämä pieni on saanut kasvaa hyvin ja turvassa koko raskauden ajan! Ainiin, mulla on pieni ja hailakka alkava linea negra, joka ylittää navan! Siis menee läpi koko masun. Jestas! Vähänkö tää on samaan aikaan ihmeellistä?

Terkkuja jakomielitautisesta ja väsyneestä sunnuntaista, joka oikeastaan on aika leppoisa ja kaunis, vaikka kehossa ja mielessä kuinka myllertääkin.

<3 Eerika & Epeliina (rv 35+0)

Share

Kommentit

-mimmu- (Ei varmistettu)

Terveppä terve pitkästä aikaa!:) siiis WAU! Ollaan molemmat päästy näin pitkälle ja nyt ei passaa luovuttaa;) enää muutama viikko ja vauvat on ihan oikeasti täällä nuuhkittavina ja haliteltavina, ihanaa!
Täällä on kanssa monenlaista vaivaa: munuaisista johtuvaa kipua, selkäkipuja, vauva on laskeutunut joten alapäässä armoton paine, päänsärkyä ajoittain ja huimausta- pienempiä vaivoja kuitenkin kuin sinulla.
Ymmärrän täysin tuon huolen supistusten takia, mutta vauvahan kyllä selviäisi jo, vaikka joutuisikin luopumaan turvallisesta pesästään, älä siis sinä huoli turhia! Tuntuu varmasti tosi kurjalta kun supistelee,mutta hei tosiaan ENÄÄN MUUTAMA VIIKKO:)
Tämä viimeinen rutistus on kyllä aika raskasta, oli sitten takana kuinka ihanasti menneet viikot tahansa niin tässä vaiheessa meinaa tulla jo aika malttamattomaksi ja haluaisi vain tämän kaiken jo loppuvan.
Tsemppiä meille molemmille;) käyn joka päivä katsomassa josko uutta postausta olisit laittanut. Muista että sinulla on lupa kelliä, itselleni en sitä ole suonut, tyhmyyttäni :) ja tuo touhukas 2vuotias pitää äidin kyllä kiireisenä.

(rv 38+2)

Eerika
Bättre liv

Oi että, siellä taida enää tietää onko kyseessä muutama viikko, muutama päivä vaiko muutama tunti! Samalla kaipaan takaisin keskiraskauteen, haluaisin raskauden jo olevan ohi ja pelkään että apua, eihän meille voi tulla vauvaa, en minä ole valmis! :D Siellä vaivat eivät kyllä kuulosta kovin paljoa pienemmiltä kuin täälläkään. Lepuutellut olen tässä jo kolme viikkoa ja sitäkin ennen jo aikalailla. En siis oikeasti juuri nouse sohvalta, missä olen joko kylkimakuulla tai köllöttelen puoli-istuvassa asennossa jalat pystyssä läppäri sylissä. Mutta oikeasti kun haluaisi kävellä raikkaassa ulkoilmassa ja käydä ihmisten ilmoilla niin kyllä tämä mielen mustaksi vetää!

Viime yön sain kuitenkin nukuttua lähes kuin tukki parin lähes unettoman yön jälkeen, joten elämä alkanee pian voittaa! Peloista huolimatta pistin pikkuvaatteet koneeseen pyörimään ja toivon, että tämä mieli vielä loikkaa mukaan tähän raskauden etenemiseen ja vauvan tuloon. Nyt se vaan haroo vastaan, että mitä hemmettiä täällä tapahtuu, kuka tänne tämmöisen vauvan on muka tilannut! Ihan uskomattoman outo fiilis. Mut päivä ja viikko kerrallaan, eikös? Koti alkaa olemaan vauvan tuloon valmis, vielä se mielikin varmaan on. Ja Joulua voi myös alkaa valmistelemaan!

Kiitos vielä hirmusti vertaistuesta! Se OIKEASTI auttaa :)

Torey
Näissä neliöissä

Ei se raskaus aina ole yhtä höttöä ja ihanaa odotusta. Alkuraskauden oksetuksen takia laskee viikkoja ja toivoo sen loppuvan viikolla 12. Viikon 30 aikoihin sitä kauhistuu miten pitkällä jo ollaan ja loppuraskaudesta se on myönnettävä itselle että se pieni on itse vielä puserrettava maailmaan. Siis ai kamala! :)

Kyllä se siitä ja hyvin kaikki menee! Teidän pieni voisi syntyä jo vaikka nyt ja kaikki olisi hyvin. Tai sitten pieni antaa odottaa itseään hiukan lasketun ajan yli ja sinä rukoilet sitä jo luopumaan lämpimästä yksiöstään. :D

Meidän tyttö syntyi 40+3. Olin totaalisen valmis synnyttämään jo pari viikkoa ennen laskettua. :D

Eerika
Bättre liv

Kiitos :) Ehkä tämäkin mieli vielä myllertää itsensä valmiiksi vauvan tuloon ja rukoilee pientä tulemaan jo masun ulkopuolelle! En vaan ymmärrä miten olenkin jo tässä vaiheessa enkä edes pääse ihmisten ilmoille. Tämä loppuaika alkaa kuulostamaan jo kauhutarinalta, aluksi olo muuttuu aste asteelta vielä tukalammaksi, pieni pitäisi vielä synnyttää ja lopulta pitäisi jotenkin toipua synnytyksestä ja samalla hoitaa pientä pötkylää hormonimyrskyjen keskellä! Mitens tämän ajatuksen kääntäisi mielessään ympäri? Löytäisi tämän yllättävän pelkopaniikin takaa taas ne ajatukset missä luotan kehoni kykyyn synnyttää ja odotan sitä uskomatonta kokemusta, pienen näkemistä ensi kertaa, meidän omaa pientä rakasta jolle on valmiina paikka niin kodissamme kuin sydämissämmekin <3 No, nyt itkettää :D

Nintin (Ei varmistettu)

Jos yhtään lohduttaa, niin hyvin samoissa tunnelmissa mennään täälläkin. Ärsyttää kun toitotetaan, että pitäisi nyt muistaa nauttia tästä ainutlaatuisesta ajasta ja tehdä kaikkia kivoja juttuja. Vaan kun ei jaksa eikä pysty. Yöt menee pissahätään/lonkkakipuun/tukkoiseen nenään/supistuksiin heräillessä ja päiväunet ovat ihan pakollinen juttu, vaikken tekisi muuta kuin öllöttäisin sohvalla koko ajan. Nyt mukaan ovat tulleet stressiunet, joissa olen mahdollisimman huono äiti (tyyliin olen jo synnyttänyt, mutta unessa olen unohtanut koko synnytyksen ja sen että minulla on lapsi).

Haluaisin jo niin eroon tästä valtavasta mahasta, joka rajoittaa elämäni neljän seinän sisälle. Toisaalta yritän kuumeisesti miettiä keinoja, miten saada tämä lapsi ulos niin, ettei minun tarvitsisi itse synnyttää sitä. :D Keskiraskautta en kaipaa, koska itselläni raskaudessa ei ole ollut oikein kivoja vaiheita ollenkaan. Pahoinvointia kesti yli puolivälin ja siitä siirryttiin oikeastaan suoraan karmeisiin liitoskipuihin ja supistuksiin. Raskaus ei tosiaan ole ollut höttöä ja ihanaa odotusta, vaikka toisaalta hellästi silittelen minityyppiä mahassa, jotta se rauhoittuisi yöllä unille. :)

Tsemppiä meille loppumetreille!

Nintin ja Minityyppi 35+4

Eerika
Bättre liv

Äitini meni soittamaan ja sanoi ne kamalat sanat "nauti nyt kun vielä voit.."! Sanoin sille jo, että tällaisen sanoja voi tunkea puhelimen takapuoleensa! Tylsää, ettei siellä ollut kivoja raskausvaiheita ollenkaan :( Olin jo ihan ihmeissäni kun liitelin sellaisessa onnellisuuden pilvessä ties kuinka kauan! Alkuraskaus kun meni aivan mahdottomassa väsymyksessä ja uupumuksessa. Loppuajan lonkan hermokivuistakin selvisin vielä hyvillä mielin, mutta nämä supistukset, pakkolepo ja tukalan olon paheneminen ovat kyllä jo vieneet hyvän mielen mennessään ja tuoneet tilalle paniikin ja pelon. Kai se todellisuus alkaa hiljalleen iskeä, että tämä kaikki pitää kohta tehdä ihan oikeasti!

Onneksi aina välillä on ollut myös hyviä päivä ja olen saanut seuraa myös tänne meille käymään niin en ole ihan täysin höperöitynyt! Kovasti olen yrittänyt pitää kiinni positiivisuuden rippeistä ja iloita pienistä asioista, vaikka kauniista tulppaaneista jotka kurottavat kohti ikkunaa. Ja pelkoa kohti, huomenna olis tutustumiskäynti synnärille tiedossa! Pitääkin kirjoitella kysymyspatteristo valmiiksi ettei jää sit enää avoimia kysymyksiä ilmaan, suurimpaan osaan varmaan vastaavat jo automaattisesti :)

Kiitos kamalasti ja tsemppiä myös sinne, on kyllä huojentavaa tietää ettei ole ainoa tässä tilanteessa! Pieneltä myös hyppypotkuterkut. Minkähänlainen vipeltäjä täältä on oikein tulossa? :D

 

ekoemo
ekoemo

Muistan, kun mäkin kadehdin energisiä jumpassa käyviä viimeisillään olevia kun itse olin valtavan turvonnut enkä jaksanut tai uskaltanut lähteä kotikorttelia pidemmälle.. Mutta aika kuluu koko ajan ja kohta pääset liitoskivuista ja muista raskausvaivoista. Ymmärrän hyvin, että synnytys jännittää. Helpottavaa saattaa olla, että sitä ei oikeastaan voi kontrolloida. Rentoutuminen eri keinoin on toki hyvä, mutta itse aion ainakin seuraavaan synnytykseen valmistautua paljon vähemmän kuin ekaan - sitä kun ei kauheasti voi suunnitella. Tärkeintä on luottaa itseensä, tukihenkilöönsä ja sairaalan ihmisiin.

Vaikka mieli tekisi, en sano, että nauttikaa kahden olosta nyt kun voitte, sillä nauttiminen voi olla vaikeaa. Mutta hei: riittää että selviää iltaan asti, ja sitten että selviää aamuun. Hetki kerrallaan, itseä kuunnellen ja just niitä asioita tehden mitkä tuntuu hyvältä. Avun ja tuen pyytäistä kannattaa harjoitella jo nyt.  Ja älkää hyvät ihmiset stressatko ostoslistoista, lopulta lapsi tarvitsee lähinnä syliä ja maitoa (ja kerkiää sinne kauppaan lapsen synnyttyäkin, ainakin isä..)! 

Eerika
Bättre liv

Oi että, I feel you! Ne himputin onnelliset, jotka menee tuolla reippaana loppuun saakka! Toisaalta sinne hymyn taakse ei välttämättä näe, saattavat heräillä triljoona kertaa yössä ja joutua nappailemaan kokoajan Rennieitä ja hoitamaan peräpukamia? Kuka toisista tietää. Ja niin, mua ei oikein koskaan helpota se ettei jotain voi itse kontroloida.. ennemminkin rauhoitun kun tiedän tehneeni kaiken minkä voin :) Se suuri ja tuntematon juurikin pelottaa, tärkeintä olisi varmaan saada nyt itselleen takaisin se rauhallinen mieli ja kyky rentoutua kivunkin keskellä. Siitä ei ainakaan mitään haittaa voi olla :)

Ja juu, kahden olosta ei oikein voi nauttia varastoon.. ja oikeastaan milloin me edes ollaan täysin kahden kun tuossa on nuo kaksi koiraa aina seurana ja huollettavana. Toiveena olisi kyllä päästä ihan kahdestaan hyvin syömään vielä ennen pienen tuloa. Josko olo levolla rauhoittuisi pian niin että uskalletaan lähteä :) Me siis yleensä nautitaan taivaallisesta ruoasta ihan kotona itse tehtynä sen sijaan että lähdettäisiin jonnekin. Apua ja tukea on löytynyt miehestä ja hän tekeekin tällä hetkellä suunnilleen kaiken kotona plus käy töissä.. ei käy häntäkään kateeksi :/ Meillä ei asu lähellä sukulaisia tai läheisiä ystäviäkään keitä pyytää avuksi, joten saas nähdä miten tukiverkko vielä muodostuukaan. Pidemmän päälle mammaverkosto varmastikin tiivistyy ja lapsenhoitoapua löytynee sitten sitä kautta puolin ja toisin. 

Niin ja ostoslistoista ressasin lähinnä kun kiukutti yli kaiken etten voinut lähteä edes kauppaan käymään! Niin ja kun on jotenkin sellainen olo että eihän tämä voi oikeasti olla vielä tässä että enhän minä voi mitään vaippoja ostaa, apua tuleeko meille vauva?!? Mies kuitenkin kävi kauppakeikalla hakemassa pienen hoitotarvikkeita joten peruskamat on kuosissa. Äiti ja isi taitaa eniten tarvita nyt sitä, että kaikki on ainakin kotona kuosissa ennen pienen syntymää, jotta niistä ei tarvitse kantaa sitten huolta vaan voi keskittyä omaan oloon ja pienen hoitamiseen. Ja jos lasketun ajan korville mennään niin ne kaupatkaan ei ole kovin hyvin Jouluna auki. Jokainen taplaa tyylillään, meillä mielenrauhaa tuo se että kaikki kamat on sentään paikallaan kun taas toiselle sopii paremmin katsoa tilanne kerrallaan ja tässähän on nyt hyvää aikaa valmistella kotia kun pieni ei ole vielä täällä. Sitten alkuun ei tarvitse huolehtia tarvikkeista vaan voi halutessaan vaan linnottautua hetkeksi kotiin toipumaan ja ihmettelemään pientä ja isikin voi keskittyä huolehtimaan äidistä, vauvasta ja koirista sekä ruokahuollosta sen sijaan että joutuisi juoksentelemaan pitkin poikin :D

Kollega 34+5 (Ei varmistettu)

On ne vaivat sitten henkisellä tai fyysisellä puolella, olot tuntuu kasautuvan ja kasvavan aikamoisiin mittasuhteisiin.. Tietysti kun panoksena on muutakin kuin ne omat olot, haluaa pienen hyvinvoinnin laittaa kaiken edelle. Siksikin, voin melkein luvata sulle, että et tule tarvitsemaan nenäfridaa tai muuta nyt supertärkeältä tuntuvaa asiaa ihan heti :) Vaippojakin voit napata synnäriltä mukaan, ja ne on btw loistavia tuliaistoiveita. Ehkä purkki NANia kaappiin ihan vaan siksi ettei sitä kuitenkaan tarvi. Kauppaan ehtii kyllä, nyt on tärkeintä ettet ota ylimääräistä stressiä turhasta, vaan lepäät, lepäät ja lepäät. Ne kaikki vauvanvaatteetkin ihan pienimpiä lukuunottamatta ehdit pestä ja lajitella kun kotiudutte..
Jaksetaan vielä vähän aikaa!!

Eerika
Bättre liv

Luulenpa että tässä taitaa olla vaan kyseessä jokin "vaihe" missä pää yrittää päästä mukaan siihen miten lähellä kaiken muuttuminen todella onkaan. Suurempi ongelma kuin fyysinen olo taitaakin olla päähän yhtäkkiä jostain tupsahtanua APUA TULEEKO MEILLE OIKEASTI VAUVA?!? :D En tiedä mistä se sinne yhtäkkiä tupsahti, mutta virallisen äippärin alkamisella saattoi olla jotain tekoa asian kanssa. 

Mies haki hoitokamppeet kaupasta ja pikkuvaatteet on jo pyykkikoneessa, paniikki niistäkin johtui tuosta äskeisestä, eli apua, ei me voida vielä olla niin pitkällä että meille tarvitaan vaippoja! Eli se stressi taitaa tulla tästä pään sisäisestä kamppailusta, listojen tekeminen ja kodin valmistaminen pientä varten on puolestaan kokoajan ollut mieltä rauhoittavaa ja ihanaa hommaa mistä olen nauttinut :)

Ja apua, loppuraskaustukaluus, synnytys ja siitä toipuminen ja vauva! :D Mut päivä kerrallaan, eikös? Huomenna synnärille, iiks! :D

Hyviä jaksamisia sinne, toivottavasti sun mieli ei flippaa näin oudosti :D

Kollega (Ei varmistettu)

Mä en siis ole tossa vaiheessa vielä, että edes tajuaisin oikeesti että meille tulee se vauva ;) Ja siks ahistaakin, kun kyllä tää pitäis alkaa tajuamaan.. Ens vkolla synnytystapa-arvio kättärillä, ehkä paluu rikospaikalle auttaa? Lisäksi kaverit sai eilen pienen pojan samassa paikassa, se pitää ehdottomasti käydä tsekkaamassa.

Hienoa että sait nämä konkreettiset asiat mieltä vaivaamasta, mun pitäis ehkä kans vähän miettiä noita. Kyllä me tästä vielä toetaan!

Eerika
Bättre liv

Ah, tervetuloa todellisuuteen, teille tulee se vauva! Apuva. Täällä mennään myöskin ensi viikolla synnytystapa-arvioon, tosin ihan vaan neuvolalääkärille. Luulenpa, että se vaan arvioi että kyllä se sieltä mahtuu tulemaan :) Kokoarvioihin en ihan hirveästi luota, sen verran olen kuullut metsään menneitä arvauksia. Luulenpa, että meidän neiti on oikein hyvän kokoinen, toivottavasti ei mikään jätti. Mut ehkä me tästä vielä toetaan hetkeksi ennen seuraavaa kriisiä!

Joko siellä on muuten käyty synnärin tutustumiskäynnillä tai mietitty sairaalakassin pakkaamista? Täällä on pari asiaa jo kassin pohjalla ja listaa tehty wordiin. Katellaan mitä lisävinkkiä huomiselta käynniltä tarttuu mukaan!

Kollega (Ei varmistettu)

Ei kyllä kumpaakaan.. kättärillä tulee ens vkolla tosiaan käytyä edellisen kerran sotavammojen vuoksi, ei niinkään kokoarvion takia. Jännä nähdä onko nämä jo aika ärhäkät harjoitussupparit saaneet jotain aikaan. Etenkin yöllä tuntunut muutaman kerran oikein kunnolla. Esikoisesta ei ollu mitään oireilua missään vaiheessa.

Vaatekassit sentään kaivoin "nyt jo" esikoisen jäljiltä esille, mutta lajittelua en vielä päässyt aloittamaan. Päikkärit tuntui tärkeämmältä :) Legendaarinen sairaalakassi pakattiin viimeksikin lähtöpäivänä ja puolet asioista tuli koskemattomana takaisin. Meillä mies tulee kotiin yöksi jokatapauksessa, eli suurta hätää ei ole. Imetysliivit, puhelimen laturi ja villasukat on ehkä mulle ne tärkeimmät asiat muistaa, ne menee vaikka taskussa :D Käytin just muuten ekaa kertaa tässä odotuksessa sanaa imetysliivit. Ehkä tämä tästä iskostuu päähän pikkuhiljaa..

Vau mikä vauva!

Mä aina välillä haikailen, että ois kiva olla raskaana, "sehän oli ihanaa". Sit muistan että ihanaa oli lähinnä ne hetket, kun sai makailla sohvalla ja pieni potki ja liikku just sopivasti, niin että se tuntu mukavalta mahalla lepääviin käsiin ja itseen sisälle. Muuten oli karseeta :D no ei nyt karseeta, mut...

Ei kai siinä auta kun aatella, että tätä on vaan/enää hetki, muutamia viikkoja. Loppupeleissä aika lyhyt aika :) vaikkei se kyllä lohduta sillon, kun jokaisen tunninkin kuluminen on vaivalloista... tsemppiä kuitenkin vielä viimesiin fyysisiin ja henkisiin vointeihin :)

Eerika
Bättre liv

Mä jo viikko sitten nyyhkytin kuinka kamalan ikävä tätä masua vielä tuleekaan ja kuinka haluaisin vaan kokoajan olla raskaana... ja sitten tuli pahempi tukaluus ja mieli loikkasi IIK-tilaan :D Mut onhan tää ollut ihan uskomaton matka, ei tätä kyllä vastaa mikään! Ja ties vaikka kohta haaveilisin jo uudesta raskaudestakin (voi apua!). Pitää ottaa päivä kerrallaan ja luottaa siihen, että mieli rauhoittuu kohta taas näistä peloistaan ja voin taas hyvillä mielin jatkaa ihaniin asioihin keskittymistä. Toiveissa olisi myös hieman parempi olo ja piristysreissut kodin ulkopuolelle :)

Kiitos tsempeistä, tuli tarpeeseen! :)

Lilleri78
Tuttitango

Tsempit täältäkin! On se vaan omanlaistaan aikaa tuo loppuraskaus... Onneksi se jossain vaiheessa loppuu ;) Ja palkinto on paras mahdollinen!

Eerika
Bättre liv

Kiitos! Mieli tekee vähän töitä näköjään tän kaiken kanssa, mut vielä se varmaan rauhoittuu! Kuten toivottavasti kehokin :) Aikaa ja lepoa.. ja ystävien visiittejä kalenteriin, josko ne olis hyvät lääkkeet?

Eerika
Bättre liv

Mieli se juurikin myllertää kun iso muutos lähenee vääjäämättömästi! Osasit sen niin hyvin kuvailla, juuri tuota se taitaa olla! Harmi, että sohvalla on tullut jo levättyä viikkotolkulla milloin läppäri ja milloin kaukosäädin kädessä, mutta sama tahti jatkukoon.. ehkä jossain vaiheessa pääsen edes pienille happihyppelyille uloskin :) Joka päivä monta kertaa koirien kanssa ulkoilleelle tämä sisällä kökkiminen on aika tuskaa kyllä. Kevättalven vaunulenkkejä siis odotellessa :)

Sovitaanko vaikka, että nämä mielenmyllerrykset ja supistukset vähän helpottaisivat niin pääsisin välillä kodinulkopuolellekin? ;) Sovitaan vaan? :D

Dragons & butterflies (Ei varmistettu)

Ymmärrän kyllä tuon pettymyksesi, kun äitiysloma tai loppuraskaus ei nyt vaikutakaan menevän toivomallasi tavalla. Itseäni aina lohduttaa ajatus siitä, että elämä (tai Elämä) ei ole luvannut meille mitään. Meillä on toiveita, mielitekoja ja odotuksia, mutta elämä menee niin kuin menee, siitä on lähdettävä ja sen kanssa oltava. Ei ole mitään takeita siitä, että jokin asia olisi odotusten mukainen. Omaa oloani tämä on usein väljentänyt.

Eerika
Bättre liv

Kiitos :) Pitää ottaa ilo irti siitä mitä elämältä saa. Ehkä nyt ulkoilun ja ihmisten ilmoilla olemisen sijaan voin iloita luokseni tulevista ystävistä! Ja ehkä tästä mielen myllerryksestäkin on vielä hyötyä kun asioita on ainakin käynyt läpi ennen pienen tuloa maailmaan. Ihanaa alkuviikkoa :)

gabi (Ei varmistettu)

Jos käytätte noita biologisesti osittain hajoavia vaippoja, niin kannattaa huomioida se, että runsaan rasvauksen jälkeen ne voi hajota jo vauvan ihon kanssa kosketuksissa ollessaan (siis jo kesken käytön).
Synnytyksen jälkeen toivoin, et olisin saanu vauvan takaisin mahaan "turvaan" eikä olis tarttenu kokoajan tuijotella sitä ja miettiä hengittääkö se. 10kk asti kävin vähintään kerran yössä tuijottamassa, että hengittääkö vielä. Sitten olinkin niin uupunu, että lopetin ja aloin ite nukkua. Hengissä se on vieläkin :) (vaikka en tuijottele).

Eerika
Bättre liv

Ah, hyvä pointti. Ostettiin nyt ainakin alkuun pieni paketti näitä, tarkoituksena olisi pidemmän päälle käyttää kestoja mutta katsotaan sit ajan kanssa miten se lähtee käyntiin. Ja voi että sitä huolen määrää, sitä ei osaa yhtään ennakoida.. toivottavasti ainakin öisin tulisi nukuttua kaikki ne minuutit mitkä on mahdollista nimimerkillä jo nyt liian lyhyistä ja katkonaisista unista uupunut (kivut, kolotukset ja vauvan potkut pitää hereillä).

Lilleri78
Tuttitango

Meillä ei oo Naty-vaipoissa ollut hajoamisongelmaa. Ei tosin rasvata runsaasti vaan laitetaan talkkia. Meillä nuo on käytössä yöllä ja kun ollaan poissa kotoa, muuten on kestot. Me ei esikoiselle löydetty kaupoista ykköskokoa ollenkaan, nyt niitä on myynnissä. Vinkki: ainakin meillä kakkoskoon Natyt eivät olleet kovin pitäviä, mutta kolmoskoosta alkaen malli on ollut paljon parempi. Niin että jos eivät heti vaikuta hyviltä, kannattaa kokeilla myöhemmin isommassa koossa!

Noista huolista: on myös mahdollista, ettei niitä tule ja elätte elämänne onnellisinta aikaa pienen vauvan kanssa! :) Ainakin jos tulee hyvinnukkuva tapaus. Eipä näistä voi ennakkoon niin tietää, eli ei kannata huolehtia turhaan!

gabi (Ei varmistettu)

Meillä vauvalla oli atooppinen iho, allergiaa ja runsaat rasvailut määrätty. Ceridal lipogel jne. Ei varmaan peruskäytössä olekaan ongelma. Sama tuon lipogeelin kanssa sain kestot tukkoon.. No ei ole ajankohtaista nyt, mutta tuli vaan mieleen.
Mä oon ehkä liian pessimistinen tänne blogiin, yritän ryhdistäytyä. Eihän kaikilla vauvoilla edes ole mitään iho ongelmia :)

Lilleri78
Tuttitango

Tuohan oli ihan hyvä pointti noista vaipoista ja rasvoista - ei ole ongelma kaikilla, mutta varmasti monella vauvalla oleellinen juttu. Tosi kurjia kaikenlaiset ihottumat :( Mä itse asiassa puoliksi odotin, että meidän lapsella olisi iho-ongelmia kun olen itse atooppinen, mutta onneksi niin ei ole käynyt :)

gabi (Ei varmistettu)

Mä taas en osannu edes arvata et tolle lapselle tulis mitään, ku ei kummallakaan vanhemmalla oo mitään ihojuttua tai edes allergiaa. Nyt sit odotan toista, ja oon ihan varma et silläkin on maitoallergia. Atooppista ihoa en oo kyl tälle toiselle miettiny, mut tosiaan voihan se olla et täl toisel on sit ihan omat juttunsa.. Tai sit ei yhtään mitään :)

Kommentoi