Todellista elämää?

Ladataan...
Bättre liv

Olen aina ihmetellyt miksi minä en osaa mitään kunnolla. Miksi muut löytävät sen oman juttunsa mistä ovat niin innoissaan ja mitä tekevät ilolla ja täysillä ja minä se vaan räpellän vähän kaikkea? Kun mies sai kuulla tätä valitusta minun intoni puutteesta, hän sanoi että "sinähän olet innostunut kaikesta". Ehkä se on sitten siinä, innostun täysillä hetkeksi ja pian olen jo innostunut jostain muusta. Toisaalta kai se on loistavaakin innostua monesta asiasta, mutta usein kun pääsen vihdoin sille kurssille, matkalle tai kahvilaan on intoni jo laantunut ja saan vaan toivoa sen nousevan uudelleen. 

Juureton poukkoiluni todellista elämää etsiessäni sen kun jatkuu. Pitkään haaveilin muutosta, uudesta työpaikasta, kaupungista ja ystävistä. Muutos merkitsi minulle vapautta silloisesta ahdingosta vakityössä ja kauniissa omistusasunnossamme pikkukaupungissa. Lopulta radikaali hyppyni määräaikaisiin töihin ei ollutkaan niin radikaali. Löytyi kiva uusi vuokrakolmio luonnonläheiseltä paikalta hyvien yhteyksien varrelta, duuni on mukavaa ja muutaman kuukauden päästä minulle jo tarjottiin vakitöitä. Pitkään haaveilemani jatko-opinnotkin onnistuivat kun työpaikka oli valmis tukemaan työn ohessa kouluttautumistani. Kaikki haaveet tuntuivat olevan jo täytetyt ja minulle tulee pakokauhu. Jos kaikki on nyt hyvin niin pitääkö silti miettiä kokoajan mihin seuraavaksi hakisi töihin ja että voi ei kun en vaan tiedä missä suunnalla minun olisi ihaninta asua?!? Jos nyt pääsen opiskelemaan töiden ohessa mielenkiintoisia asioita, miksi huolestun siitä etten ole vielä päässyt maisteriopintoihin? Mitä merkitystä maisterintutkinnolla loppupelissä edes olisi?  Jos työni tuntuu nyt mukavalle, työporukka on kivaa, palkkakin ok, muut edut erittäin hyvät ja työmatkakin kohtuullinen, miksi mietin pääni puhki mistä löytäisin duunin mihin minulla olisi "todellinen into" ja mikä tuntuisi mielekkäämmältä?

Vuosien varrella olen lukenut monta juttua ihmisistä, jotka ovat päätyneet ulkomaille asumaan ja tehneet mielenkiintoisia asioita elämässään. On tehty mielettömiä duuneja, asuttu upeissa paikoissa, oltu naimisissa eri maalaisen kanssa, palattu ehkä kotiin ja otettu osa maailmaa kuitenkin mukaan. Eletään ehkä kesät Piemontessa tai talvet alpeilla. Tehdään just sitä mitä halutaan, toteutetaan omaa juttuaan. Viime vuosina osa näiden tarinoiden kertojista on ollut jo itseäni nuorempia, usein saman ikäisiä. Ystävistä ja entisistä opiskelutovereista osa on muuttanut ulkomaille miehen perässä tai muuten vaan. Miten näiden elämäntarinoiden kanssa voi kilpailla ja miksi minun mielessäni edes käy sellainen ajatus? Haluanko todella asua ulkomailla ja siksi haukon kateellisena henkeäni ja kuvittelen itseni maailmalle vai uskonko vain että heidän elämänsä on hienompaa ja jollain tavalla arvostetumpaa kuin minun? Elänkö todellista elämää jos en ole asunut useassa maassa, tehnyt hyvää uraa, löytänyt omaa intohimoani ja alkanut yksityisyrittäjäksi? 

Kaipaan niin kovasti uusia kokemuksia, uusia asioita mistä innostua, mutta niin kaipaan myös muiden antamaa arvostusta ja sitä pientä kateutta mitä itsekin muita kohtaan tunnen. Arjen oravanpyörästä on vaikeaa saada kiksejä. Omaa CV:tään voi kiillottaa, voi antaa hienoja englanninkielisiä termejä parhaille osaamisalueilleen, voi laittaa parhaat kuvat itsestään facebookkiin just siltä ihanalta ranskan matkalta ja laittaa statuksiinsa vain ne hyvät asiat mitkä päivän varrella tulee mieleen. Mutta todellisuudessa tunnet olosi niin feikiksi kun joudut uskottelemaan itsellesi ja muille että olet hyvä, kaunis ja onnellinen. Todellisuudessa heräät torkutellen joka aamu liian myöhässä, peset hampaasi horroksessa ja tunget suuhusi aamumuroja samalla unohtuen aamulehden äärelle liian pitkäksi aikaa, lopulta meikki pitäisi tehdä nopeasti jotta ehtisit juosta päättömänä ulos koirien kanssa samalla pulisten "pissallepissalle tuleeko kakkakakka" kuin imbesilli ennenkuin voit laittaa koirille radion soimaan ja yrittää olla unohtamatta tärkeimpiä tavaroitasi samalla kun juokset sateessa bussipysäkille mistä näet bussisi lähtevän juuri nenäsi edestä. 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Allekirjoitan. Olen monesti miettinyt aivan samaa. Helpottavaa kuulla, että en ole ainut. Pitäisi olla tyytyväinen omiin saavutuksiin ja omaan elämään. Onko se sitten sitä huonoa itsetuntoa, kateellisuutta, tyytymättömyyttä vai mitä?

ninoh

Ehkä kaikilla tälläsiä tunteita aina välillä mut ne täydellisyyden tavottelijat ei koskaan vaan puhu siitä ääneen.Kaikkea kannattaa kokeilla.Ite oon sellanen kans et kiinnostaa liian moni asia ni tuntuu ettei tuu koskaan mikskään kun säheltää kaikkee..esim.viikonlopunna yhessa monista työpaikoistani yks asiakas kysy mitä teen kun en oo sielä ja kun aloin luetteleen ja kertoon elämästäni tyyppi kuittas aijaa siis sä oot tollanen säheltäjä tyyliin..lakkasin kertomasta ja mietin et just joo oisinko ollu parempi ihminen jos oisin sanout teen tätä yhtä juttua nyt ja aina....

Mari K.

"Miten näiden elämäntarinoiden kanssa voi kilpailla ja miksi minun mielessäni edes käy sellainen ajatus? Haluanko todella asua ulkomailla ja siksi haukon kateellisena henkeäni ja kuvittelen itseni maailmalle vai uskonko vain että heidän elämänsä on hienompaa ja jollain tavalla arvostetumpaa kuin minun? Elänkö todellista elämää jos en ole asunut useassa maassa, tehnyt hyvää uraa, löytänyt omaa intohimoani ja alkanut yksityisyrittäjäksi? "

Tuskin sä oikeasti haluat asua nyt vaikka sielä ulkomailla. Sä kaipaat vaan kokemuksia. Yhden kuukauden matka minne tahansa todennäköisesti lieventäis koko homman ja susta olis ihanaa päästä takas kotiin, sulla olis kuvat mitä näyttää kavereille ja tarinat joita kertoa. Siltikin sä kaipaisit sitä mitä sun ystävillä "on", näkemättä sitä, että ei se heidän elämä oikeastaan yhtään sen ihmeellisempää ole, kuin sunkaan. Se on vaan sulle vierasta ja uutta, ja kuulostaa sitä varten kauniimmalta ja romantisoidulta, tosi asia on, että yhtä lailla he pyörittää harmaata arkea, maksaa vuokraansa/asuntolainaansa/yhtiövastiketta ja kuolevat tylsyyteen välistä. Ja tosi asia on, että yhtä lailla he tuovat esiin onnellisuuttaan ja niitä oman elämänsä hyviä piirteitä jossain Facebookissa, sitte osa ihmisistä katsoo että voi vitsi, kun mullakin olis tollainen elämä. Facen ehdottomasti huonoimpia puolia (tai minkä tahansa tuon tyyppisen): ruvetaan kilpailemaan elämänlaadulla, ja unohdetaan, että se tärkein löytyy ihan omasta itsestään ja siitä samasta paikasta, ei tuhansien kilometrien päästä sademetsistä tai sinkkuelämästä New Yorkista. 

Ihan vakavissaan, näähän on vaan kultuurijuttuja. Sitä mihin sut on kasvatettu ja mihin sä olet myöhemmin kasvattanut itseäs. Että hyvään elämään kuuluu tietyt asiat; on vakituinen työpaikka, oma talo/huoneisto, auto, 2 lasta, koira, aviomies, rahaa käydä kerran vuodessa ulkomailla (ja nykyäänhän tää rupee muuttuu siihen, että sielä ulkomailla pitäis jo asuakin), paljon rahaarahaarahaa ja kulutusta, pitää tehdä pitkä työura. Ja samalla unohdetaan, että vähälläkin pärjää ja yleensä jopa paremmin, että ei ne asunnot, autot ja ulkomaanmatkat ole mitään ilman aikaa lasten ja miehen kanssa (olettaen nyt et mennään tällä mies+2 lasta yhdistelmällä ;D), että ystävät ne on jotka ihmisen tiellä pitää ja niillekin pitäis löytyä aikaa. Oikeata aikaa, perheelle ja ystäville. Aikaa ilman televisiota, työpuheluita, kiirettä ym. Eikä siis sillä, että pitäis pistää kaikki nää ihan boikottiin, koska siis oikeesti mä voisin kuvitella, että telkkari on oikeasti hyvä lapsenvahti, välillä on kiire (vaikka kuten bussikuski huomautti, kiireellä on semmoinen jännä taipumus, että tarpeeks kun odottelee, se menee ohi ;) ja ne työasiatkin pitää hoitaa, mutta että kun se yhteinen aika perheen kanssa ei rajottuis lauantain perheleffaan tai ystävän kanssa kahvihetki ei olis pelkkää työasioiden hoitamista. 

Mutta siis palatakseen aikasempaan oman elämän romantisointiin, kaunisteluun ja jännittäväks tekemiseen: oletko sä huomannut saman jutun, että toisen ihmisen keilausreissukin voi olla äärettömän hauskan näköinen kuvista katsottuna ja Facen statuksesta luettuna? Se vaan, että ei se tosi asiassa ole yhtään jännempi tai siistimpi, kuin omakaan reissus, toiset vaan osaa tarttua hetkeen ja nauttia just siitä, mitä sillä hetkellä on. Siihen pitäis mun mielestä jokaisen pyrkiä, löytää jokaisesta päivästään ne pari hienoa tunnetta ja tilannetta, ne pari juttua, jotka taas muistuttaa sua siitä, että itse asiassa juuri tässä on hyvä. Pitäis vaan repäistä itsensä irti kulttuurin asettamista ehdoista hyvälle elämälle ja löytää se oma juttu, joka tekee just sun elämästä hyvää ja elämisen arvoista. Mulla ne on ystävät, perhe ja puutyöt (sitä varten tuo saarna ylempänä :DD), kävelyt kaverin ja sen koiran kanssa, siisti keittiö ja avokille ja sen kavereille leipominen. Ei siks, että mä tykkäisin järin leipoa, mutta se fiilis on hyvä, kun saa tarjota muille jotain, mistä ne pitää. Eilen kävin yöllä tupakalla ennen nukkumaan menoa ja kattelin meidän keittiön ikkunasta sisään kun avokki pelas kaverinsa kanssa korttia, juttelivat niitä näitä ja naureskelivat, ja mun tuli tosi lämmin ja hyvä olo. Siinä oli niillä sellainen läheinen hyvän olon hetki, että oli vaan he ja se riitti. Mä menin ja nukuin yöni hyvin. Tuntuu hyvältä, kun ympärillä tuntuu hyvältä. (= 

Mari K.

ps. Varmaan huomasitkin, että multa katos punainen lanka tuossa jossain välissä matkalla. Ajattelinpa, että se tuskin haittaa. Olipa nyt mukava jakaa ajatuksia silti. 

Sellainen tuli silti vielä mieleen, että tää nykyvillitys elämän yksinkertaistamisesta on varmaan tuttu? Mä olen miettinyt, että ehkä se on ihan tarpeellinen juttu. Että homma on karannut niin käsistä, että nyt on aika normalisoida tilanne, palata siihen helppoon ja yksinkertaiseen, jossa on helppoa ja yksinkertaista olla. (: 

Eerika
Bättre liv

Parhaita neuvoja mielestäni on, että jos ei tiedä mitä haluaa, kannattaa kokeilla kaikkea! Osa levottomuudesta tulee varmaan siitä että on vain kiinnostunut niin monesta. Osa siitä, että maailma on niin auki nykyään että elämässä voi tehdä ihan mitä vaan ja jos ei tee elämällään kaikkea mahdollista, heittää aikaansa hukkaan. Osa siitä kun pitää suorittaa tehtävää nimeltä elämä. Oli mikä oli kenelläkin, levottomuus ja juurettomuus tuntuvat olevan yhä vaan yleisempiä. Josko sisältään onnistuisi löytämään pienen palan rauhaa, mihin voisi aina palata kun sitä elämäänsä tarvitsee :) Elämän yksinkertaistamisen avulla vois varmasti saavuttaa paljon. Aloittaa vaikka siitä että käy kaikki tavaransa läpi ja laittaa kierrätykseen ne mitä ei tarvitse. Voin sanoa, että tekee tosi hyvää! Saman voi tehdä aikatauluilleen ja asioille mitä luulee haluavansa. 

Ihanaa syksyä, toivottavasti nautitaan todellisuudesta :)

Kommentoi

Ladataan...