Tulevaisuus soutaa ja huopaa

Bättre liv

Kun muu sanovat olkia kohautellen lapsella olevan jo ties kuinka mones korvatulehdus tai mahatauti, meitsi hajoilee täällä ihan vaan siitä hyvästä, että viimeisestäkin rannekellosta loppui akku ja tietokone buuttasi itsensä enkä muista enää sen salasanaa! Toisin kuin aina väitetään, niitä salasanoja EI kannata vaihtaa. Koskaan. Ja ne kannattaa kirjoittaa ylös mahdollisimman monelle lapulle mitä ei todellakaan piiloteta mihinkään mistä niitä ei löydä. Ja niitä samoja salasanojahan käytetään joka paikassa. Sillä muuten voi käydä juurikin näin, huoh. 

Hetken päästä tyttö herää ja alkaa meitsin iltapäivävuoro mikä jatkuu tänään myöhäiseen iltaan, kiitos miehen työreissun. Sitä ennen ehdin hieman avautua muustakin kuin kelloista ja tietokoneista.

Fiilikset tämän mammaloman aka hoitovapaan jatkumisen suhteen nimittäin soutaavat ja huopaavat. Meillä oli alunperin Plan A, mikä kosahti uuden esimiehen "tämä kuulostaa nyt vähän vaikealta" sekä Plan B, mikä myöskin teki samat. Lopulta tuli Plan C, mikä pitää minut elokuun alkuun asti kotona, mutta toisaalta antaa meille perheenä pitkän yhteisen kesäloman sekä tytölle ja isälle ainakin kolme viikkoa kahdenkeskistä aikaa (parempaa kuin ei mikään) ja antaa tytölle aikaa tutustua rauhassa päiväkotiin. Lisäksi sain sovittua 4-päiväisen viikon elo-joulukuulle. Silti töihin paluu ei oikein ole innostanut, ehkä siksi ettei itse työpaikka saa minua hymyilemään vaan ennemminkin vähän mutristamaan huuliani. Olen kuitenkin ollut varovaisen toiveikas, ehkä viihtyisinkin, annan monet muutoset käyneelle työpaikalleni vielä mahdollisuuden näyttää näppinsä syksyllä.

Mutta sitten tuli Plan Ö, joka vaikuttaa yllättävän paljon Plan A:lta. Nimittäin musta hevonen kiilasi rinnalle ja kaappasi minut työhaastatteluun. Olin aivan intoa täynnä kun palasin työhaastattelusta ja mietin miten saisimme kaiken järjestymään niin, että voisin aloittaa työt jo keväällä jos tämän paikan saisin. Jos lähellä asuvalle tutulle perheelle tulee kotiin hoitaja, voisimme laittaa tytön heille toiseksi hoidettavaksi parina päivänä viikossa ja isimieskin lupaili tarkistaa josko hän voisi tehdä lyhempää viikkoa muutaman kuukauden ajan. 2-3 päiväinen viikko ei siis olisi yhtään mahdoton ajatus, kesäkuusta lähtien voisin olla hyvin täyttä päivää kunhan saisin heinä-elokuun taitteeseen sopivasti kesäloman. Mie viettäisi tytön kanssa kesän ja hoitopaikkaankin ehdittäisiin tutustua rauhassa viikon ajan ja sen jälkeen työaikoja sumplien vähän lyhennetyin päivin kunnes täydet päivät sujuvat hyvin. Syksyllä jompikumpi voisi tehdä 4-päiväistä viikkoa, innostuksen kourissa olin jo työntämässä miestäni siihen veneeseen, vaikka vielä hetki sitten iloitsin meidän tyttöjen yhteisistä perjantaista.

Että se mieli voikin muuttua silmänräpäyksessä! Vieläkin laittaisin tytön vasta elokuussa päiväkotiin, mutta pari päivää kotihoitoa tutun saman ikäisen pojan kanssa ei kuulostisi yhtään pöllömmälle. Heti hyväksyttyäni tämän pitenevän hoitovapaan olen alkanut saamaan tarpeeksi jatkuvasta muiden ajattelemisesta ja huolenpidosta. Mitä lounaaksi, välipalaksi, iltaruoaksi, onko puuro jäähtynyt, kitiseekö tyttö jaloissa, saanko ikinä syödä rauhassa, tiskit, kauppalistat, pyykit, hankinnat, siivoaminen, huoh! Olen alkanut kaivata sitä, että saan olla ihan oma itseni vaan enkä kokoaikaa muita varten. Tyttö on maailman ihanin ja haluaisin niin päästä itse näkemään hänen kaikki uudet taitonsa kun hän ne ensi kertaa oivaltaa, mutta välillä tämä on vaikeaa kun päässä napsuu jatkuva huolenpito. Taidan olla luonteeltanikin hieman tällaiseen taipuvainen..

Olenkin buukannut itselleni tuleville viikonlopuille kaikenlaista joogaa ja hyvinvontipäivää, sekä yhden rauhallisen hotelliyön Helsingin keskustasta. Mitä luksusta! Toivottavasti saan nukuttua sillä tämä tulee olemaan ensimmäinen kerta kun olen yön yli erossa pienestä. Aamukuuden imetys vähän mietityttää kun meillä ei olla annettu tytölle lehmänmaitoa kuin joissain ruoissa kypsennettynä, mutta ehkä me hänelle jotain hätäapua nälkään keksitään. Muuten tyttö kyllä pärjää päivällä ilman tissiäkin vallan hyvin ja varmastikin menee pelkän puuronkin voimalla nukkumaan. Josko tämä oman ajan ottaminen auttaisi edes hieman jaksamaan!

Sain  haettua tytölle hoitopaikkaakin, hakemus meni yhteen ostopalvelupäiväkotiin sekä kunnallisiin mihin laitoin kaksi toivetta. Kaikki päiväkodit ovat lähellä toisiaan ja hyvien yhteksien päässä noin 2 km meiltä. Toivottavasti päästään johonkin niistä! Viimeisimmässä käytiin tutustumassa maanantaina ja se kiilasi selvästi ykköseksi, laitoinkin tähän ostopalvelupäiväkotiin samantein hakemuksen ja sormet ristiin että päästään sinne :) Jotenkin tykästyin paikkaan ja henkilökuntaan, oli pieni ja symppis ja olo kovin kotoisa. Vieläkin hieman kirpaisee, mutta pakko kai tämän äidin on hiljalleen hyväksyttävä, että tyttö kasvaa ja irrottautuu äidistä <3

Nyt ei auta muuta kuin odottaa ja ihmetellä miten käy! Niin hoitopaikan, työpaikan kuin kaikenlaisten kevään ja kesän järjestelyiden kanssa. Mieleni perukoilla kummittelee toive parista viikosta Toscanassakin, josko me sinnekin vielä päästäisiin kesän aikana loikkaamaan! Nyt olisi niin paikka aarrekartalle mitä tuijotella, että! Toivottakaa tsemppiä, meitsi ei oikein malttaisi odottaa vaan haluaisi kaiken olevan selvää nyt ja heti. Hyvää harjoitusta tämä elämä taas minulle järjestää..

Pakko kai tässä on vaan kiitettävä kaikesta mitä saa ja uskottava, että kaikki järjestyy parhain päin! Itse vaan kovasti luulen tietäväni miten päin olisi paras ja puristan nyrkkini yhteen toivoen niin sinnikkäästi, että kaiken on vaan onnistuttava!

Ihanaa viikkoa ja keväistä helmikuuta,

<3 Eerika & Epeliina (1v 1kk ja risat äiti ja tytär)

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Heh, näköjään se on tämä yhden vuoden rajapyykin ohitus kun saa meidät äidit pohtimaan tulevaisuutta ihan eri tavalla. Kun vielä puoli vuotta sitten olin ihan varma, että joo joo tietenkin olen pojan kanssa kotona pitkään niin nyt on takaraivossa alkanut kuiskuttaa sellaisetkin äänet, että tekee mieli palata töihin. Päädyin sitten itse aikaistamaan töihinpaluuta puolella vuodella, jolloin lapsi olisi hoidon alkaessa hiukan alle 2. Kun sain päätöksen tehtyä ja sovittua esimiehen kanssa, tuli ihana, helpottava olo.

Tuo muita varten oleminen on myös itselle niin tuttua! On kuluttavaa ajatella koko ajan muita, mutta se kyllä kuuluu kotiäitinä olemiseen jotenkin aika erottamattomasti. Tai itse ajattelen, että ei ole reilua että työssäkäyvä vanhempi joutuu hoitamaan työpäivänsä lisäksi myös KAIKKI kodin juoksevat asiat, kuten vaikka ne kauppalistojen mietinnät ja siivoamiset. Lisäksi lapsen kanssa oleminen on (juuri kuten sanoit) tosi paljon sitä samaa päivästä toiseen, siitä huolimatta että on kaksi vanhempaa ja välillä pääsee kahville tai jumppaan. Onhan se ihanaakin, varsinkin jos tietää että se loppuu aikanaan, siis jo ennen kuin lapsi itse lakkaa tarvitsemasta äitiä koko ajan (hehe). Toisille uusi harrastus riittää täyttämään syntyneen oman tilan tarpeen, minä tarvitsin tiedon töihinpaluusta.

On minusta myös ihan ok sanoa itselleen, että ei tämä aikaisempi suunnitelmani tuntunutkaan hyvältä. Että en vaan sitten kokenutkaan sitä kotiäitiyttä ihan niin omakseni, että olisin halunnut tehdä sitä vuositolkulla. Toisille se käy ja kiva niin. Nyt kun tiedän oman hoitovapaani loppumispäivän, voin täysin rinnoin nauttia tästä tulevasta vuodesta ennen työelämän pyörteisiin hyppäämistä.

Hanna (hfes)

Kommentoi