Uuteen aikaan

Bättre liv

Monella muulla tenavat heräilee ilmeisesti talviaikaan siirryttäessä jo aamuyöstä, mutta meillä jatkettiin tänäänkin unia mukavan pitkään. Levänneitä ei täällä silti olla sillä kaksi viime yötä on mennyt kuumeista lasta hoitaessa, lääkitessä ja aamuyöt imettäessä. Onneksi kuitenkin jatkounet ovat maistuneet pienelle meidän vieressä. Reilu viikko sitten otettu MPR-rokote siis on vaivannut jo perjantaista lähtien, mutta tänään oli ensimmäinen kuumeeton päivä joten odotamme tulevalta yöltä ihmeitä! Sumuisissa merkeissä tämä viikonloppu on kuitenkin mennyt niin sään kuin päänkin osalta, ollaankin oltu kotona, lepäilty ja puuhasteltu ihan rauhassa.

Näin muutenkin talviaikaan siirtyminen on tällaiselle aamu-uniselle aina yhtä ihmeellinen asia. Ai että mitä, eikö meiltä viedäkään yhtä tuntia vaan annetaan? Vaikka herää VASTA yhdeksältä niin onkin herännyt JO kahdeksalta? Mitä luksusta! Miksei tehtäisi tätä kellon siirtoa tähän suuntaan joka kerta? Päätettiin pitää pikkuisen kanssa päivärytmi kesäajassa eli ajatuksena olisi herätä, syödä, vedellä päiväunia ja mennä iltaisin nukkumaan kellosta katsoen tuntia aikaisemmin kuin aiemmin. Tänään mentiinkin vanhalla rytmillä laskeskellen mitä kello olisi vanhaa aikaa ja mitä se nyt siis tarkoittaa uutta aikaa, ensimmäiset päikkärit alkoivat klo 10 ja toiset klo 15.30. Tällä uudella rytmillä päivätkin alkaisivat vähän aikaisemmin ja iltapäivisin päästäisiin aikaisemmin liikkeelle, sillä usein lähdemme liikkeelle vasta ensimmäisten päikkäreiden ja ruoan jälkeen.

Peruuntuneille vieraille tehty herkkuomenapiirakka löysi onneksi parempiin suihin kun saatiin apua ystävältä.

Näin muutenkin pää on miettinyt kaikkea uutta ja vähän vanhaa. Mieli on myllertänyt ja käynyt päivän askareiden lomassa läpi monenmoista mietettä. Käyn tällä hetkellä läpi Linjassa itsesi kanssa -kirjoittamishaastetta, mikä perustuu intuitiiviseen kirjoittamiseen, tähtää parempaan itsetuntemukseen, oivalluksiin ja tasapainoon sekä pohjautuu NLP:n prosesseihin. Kirjoitushaaste on siis tavallaan kurssi nettiportaaleineen ja jokatoinen päivä ilmestyvine tehtävineen, mitä kirjoitan vain ja ainoastaan itselleni. Tähän mennessä olen tullut aina pari tehtävää jälkijunassa, sillä aikaa kirjoittamiselle on ollut vaikeaa löytää. Päivän päätteeksi sitä usein olisi, mutta silloin olen harvoin skarppina ja toisaalta tehtäviin uppoutuminen vie aikaa yöunilta ja saattaa myös ajatusten harhaillessa häiritä niitä kun lopulta unille siirryn. Päiväuniaikaankin on usein jotain muuta ja ajatus keskeytyy. Onneksi nyt viikonloppuna olen ehtinyt keskittyä ihan vaan tähän.

Koko homma on kuitenkin jo aikaansaanut monenlaisia ajatuksia ja oivalluksia, ihanaa pistää tietoinen ja tiedostamaton mieli töihin! Kesken lenkin olen saanut ihmeellisiä oivalluksia, että hetkinen, tästäkö tämä ongelma kumpuaakin! Eilen innostuin ja kaivoin esille vanhan kovakantisen vihkoni. Tähän olen kirjoittanut muistiinpanoni parin vuoden takaiselta life coaching -viikonloppuretriitiltä, tehtäviä Hengähdyshetkiä-kirjasta sekä muistiinpanoja Ayerveda-kurssilta. Kirjan väliin sujautin myös tämän syksyisen ryhmävalmennuspäivän monisteet ja muistiinpanot. On tosi jännää innostua taas tästä kaikesta mistä ammensin ennen pienen syntymää. Laitoinkin jo verkkokaupan ostoskoriin muutaman hyvän kirjan näistä aiheista, josko ne eivät jäisi tällä kertaa pölyyntymään hyllyyn kesken lukemisen kuten niin monet muut mielenkiintoiset kirjat aiemmin. Vauvakupla on selkeästikin ratkennut, vaikka elo pienen kanssa tosi intensiivistä ja ihanaa onkin. Alan kiinnostumaan muustakin kuin vauvajutuista! Myös töihin paluu on pyörinyt viime aikoina aikalailla mielessä, vaikka siihen onkin vielä mukavasti aikaa. Ties mitä kiinnostavia uusia projekteja ja haasteita sielläkin kohtaan!

Äiti viihteellä - hyvä että tunnistin itseäni peilistä käydessäni ravintolan toiletissa!

Olikin tosi hassua ja hämmentävää kun perjantaina viihteellä ollessani (what, wuuhuu!) tuttuni sanoi keskustelussa että hänen mielestään minä voisin olla tosi hyvä life coach. Tehdä jotain valmennuksia ja muuta. Olin ihan suu auki. En ole puhunut aiheesta hänelle hölkäsen pöläystä, vaikka ollaankin usein oltu samassa kahvipöydässä ja tunnettu muutama vuosi. Hän oli juuri tehnyt aimoharppauksen, perustanut firman ja tekeekin nyt työkseen kaikkea sitä mikä häntä inspiroi. Hänen firmansa yhdistää kolmea erilaista palvelua, jotka toisaalta yhdistyvät hyvin saman katon alle. Sitä on välillä ihan äimänkäkenä, mistä ihmiset löytävät inspiraationsa, intohimoisen työnsä, sen jonkin mikä tuntuu juuri oikealta jokaisessa solussa ja sielun sopukassa. Sen jonkin mikä antaa rohkeutta hypätä tuntemattomaan. Siitä me juuri keskusteltiin ja sanoinkin, että ehkä se ottaa itsellä vähän aikaa, juuri nyt on aika tehdä töitä paremman itsetuntemuksen eteen ja kasvaa. Kaikki muu tulee sitten aikanaan.

Itse pelkään koko ajatusta hyppäämisestä, mutta ehkä kun se oikea asia tulee oikealla hetkellä vastaan niin se on ihan itsestäänselvää. Vähän niinkuin lapsen saamisen kanssakin, pelkäsin sitä aivan mahdottomasti vuosia, kunnes se tuntui ainoalta oikealta asialta. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kuunnella itseään ja loikata. Tuhansien eurojen life coaching-koulutus ja loikkaus itsensä työllistäväksi yrittäjäksi kuulostaa hieman riskaabelilta. Varsinkin kun itselläni on jo mukava ura ja vakituinen työpaikka alalla mikä myöskin kiinnostaa. Silti jotenkin se välillä houkuttaa. Tehdä hieman vapaammin töitä ja yhdistää nykyistä uraa vaikkapa työhyvinvoinnin eteen työskentelyyn, valmennuksiin, kehitysprojekteihin, you name it. Osa viikosta niitä tutumpia duuneja, osa viikosta jotain aivan uutta, se olisi ehkä se meitsin kombo. Vaan ehkä sen aikakin vielä tulee, jossain vaiheessa sen vaan tietää eikä pelolla ole siinä päätöksessä enää mitään tekoa.

Korollisissa saappaissa matkalla kotiin - lenkittämään koirat, menemään unille ja hoitamaan kuumeista lasta aamuyöllä.

Tätä kaikkea siis kuuluu meidän päähän. Edessä on paljon lukemista, kirjoittamista ja pohtimista. Tai ainakin sen verran mitä vauva-arki antaa myöden. Oli kyllä ihanaa kun mies oli pienestä hoitovastuussa perjantai-illan ja sain aivan rauhassa olla oma erillinen itseni hetken aikaa. Söin, jutustelin ja nautinpa muutaman huurteisenkin. Sen kyllä huomaa kuinka kahdenkeskeinen aika lisää miehen varmuutta ja oma-aloitteisuutta pienen kanssa. Lauantaina huikkasivat lähtevänsä käymään kaupassa, moikka!

Vaikka mies onkin pienestä hoitovastuussa usein ja hyvinhän he tietty touhuavat keskenään niin harvemmin ovat pidempiä aikoja ihan kahdestaan. Sillä on se vaan ihan eri juttu kun puuhastelevat keskenään eikä ole ketään keneltä kysellä miten olette tämän asian tehneet, on vaan tehtävä sillä omalla tavallaan. En mitenkään ajattele, että lapsen isä olisi vain jokin hoitaja tai kakkosvanhempi, meillä vaan se imettävä ja kotona päivät hoitava on ollut enemmän pienessä kiinni ja paremmin kartalla päivärytmeistä ja siitä miten mitäkin on tehty. Kyllä siinä auttamatta toinen on vähän enemmän hukassa kun aletaan miettimään mitä ulos laitetaan päälle tai mitä laitetaan lounaaksi.

Tavallaan itsestäänselvää, tiedän, mutta jotenkin se silti avautuu nyt ihan eri tavalla. Usein kun ollaan koko perheenä yhdessä. Pieni on kyllä nykyään niin isoa tyttöä että elo ilman äitiä ja tissiä luonnistuu pitkänkin aikaa ilman mitään hätää joten on ihan eri juttu lähteä omille menoilleen. Ehkä niitä pitää ruveta ihan keksimällä keskimään, jos kerta niistä tulee näin hyvä fiilis ja isän ja tytönkin välit senkun lähenee!

Terkkuja meiltä ja iloa uuteen viikkoon! Muistakaa ajatella välillä myös itseänne <3

<3 Eerika & Epeliina (10 kk äiti ja tytär)

Share

Kommentoi