Vanhoja muistoja, uusia muistoja

Ladataan...
Bättre liv

Aina välillä sisältäni kumpuaa kauniita muistoja, hetkiä eletystä elämästä.

Kävin tällä viikolla joogassa koulun jumppasalissa ja muistin kuinka noin seitsemän vuotta sitten kävin ystävän kanssa oudolla kansalaisopiston joogakurssilla. Pyöräilimme sieltä kikatellen koteihimme, minä vasta remontoituun rivisaloasuntoon, missä tuore aviomieheni ja kaksi koiraamme odottivat sekä lämpimäksi ajastettu sauna. Siinä hetkessä olisin antanut mitä vaan, että olisin päässyt astumaan siihen muistoon, kävelemään siihen kotiin ja hetkeen.

Palata kotiin. Istua yhdessä uudelta tuoksuvilla saunanlauteilla ja laittaa makkarat grilliin, jakaa yhden oluen ja päästää koirat takapihalle samalla kun menemme yhdessä vilvoittelemaan. Itkin lopun illan sisäistä kipuani. Muistan kuinka koko elämä tuntui silloin olevan edessäpäin. Tulevaisuus avoimena meille kahdelle. Suunnittelimme ja haaveilimme tulevaa. Ensimmäinen oma koti oli juuri remontoitu ja samalla haaveilimme muutoksesta. Kaikki oli niinkuin pitikin, vaikkei se tietenkään ollut ihan niin. Parisuhteessa oli aina ongelmansa, koirat rähisivät naapurin koirien kanssa ja kummankin työssä oli omat vaikeutensa. Emme viihtyneet pikkukaupungissa, eikä ystäväpiiriä rakennettu uudelle paikkakunnalle ihan hetkessä. Silti olo oli jotenkin niin toiveikas. Kuten meillä yleensä. Että kyllä tämä tästä, haaveillaan, mennään elämässä yhdessä eteenpäin.

Se hetki elämästä meni ohi jo aikaa sitten. Kaupunki vaihtui, työt vaihtuivat, me kasvoimme, parisuhde muuttui, asunnot vaihtuivat. Niin moni asia pysyi, niin moni asia muuttui. Lempijogurtti, lempifarkut, kotikatu, arkiset tavat. Arki voi tuntua välillä saman toistolta, mutta samalla koko elämä voi muuttua salakavalasti pikkuhiljaa tai kertarysäyksellä. Olen aina ollut eteenpäin menevä ja vaihtelunhaluinen, joten se varmastikin näkyy siinä miten elämä on vienyt eteenpäin. Olen ollut valmiina etsimään mahdollisuuksia ja tarttumaan tilaisuuksiin, pitänyt katseeni päämäärissä ja löytänyt itseni periltä. Silti elämä on jatkuvassa liikkeessä, halusimme tai emme. Myös niillä jotka eivät sitä lainkaan kaipaa.

Pitkään minulla oli tapana sanoa, että kaikki muu vaihtuu, mutta mies pysyy. Eipä tämä tyttö arvannut. 

Muistan. Muistan sen hetken kun muutimme yhteen ja ostimme ensimmäisen yhteisen sohvamme. Kuinka katsoimme uutta pesukonetta pimeässä pesuhuoneessa kun se pyöri ensimmäisiä kertoja. Opiskelimme ja saimme ensimmäiset oman alan työpaikat. Kuinka olimme hetken etäsuhteessa. Muutimme uuden työsi vuoksi toiselle puolelle maata pikkukaupunkiin ja otimme yhdessä toisen koiran. Kirjoitin opinnäytetyötäni ja työhakemuksia, kävelin metsissä koirat vapaana ja koulutin pientä pentua. Vedimme rivitalon heinittyneen takapihan matalaksi ja löysimme nurmikon. Ajoimme Helsinkiin vain hakemaan täydellistä kiuasta alennuksesta ensimmäiseen omaan kotiimme.

Menimme salaa naimisiin ja lähdimme ensimmäiselle yhteiselle ulkomaanmatkalle. Kesäisin kiersimme ystäviä ja sukulaisia pitkin suomenmaan, yhtenä kesänä olimme juuri vaihtaneet autoa ja takakonttiin mahtui. Kuinka muutimme pääkaupunkiseudulle täynnä intoa. Ostimme asunnon fiiliksellä vaikka olimme etsimässä aivan erilaista. Kävelimme merenrannalla ja heittelimme koirille keppejä. Suunnittelin reissuja innolla ja matkustelimme. Tapetoimme ja sisustimme. Upposimme vauvakuumeeseen, siihen huttuun, keskenmenojen retuuttavaan suruun, raskauden pelkoihin ja jännitykseen, vauva-arkeen ja perhe-elämään.

Ja silti tiedän, että vain lapseen saaminen ei meitä romauttanut. Tiedän, että pohja meille ja erollemme tehtiin jo kauan ennen lasta ja avaimet parempaan parisuhteeseen ja yhteiseloon olivat jossain siellä matkan varrella. Ehkä me emme vaan osanneet niitä toistemme kanssa löytää. Se kaikki on menneisyydessä. Sydämen täyttänyt rakkaus. Kauniit ja rumat muistomme. Siellä ne ovat, meissä. Ne ovat osa tarinaamme, osa kasvuamme, osa elämäämme minkä pohjalle me kumpikin nyt tulevaisuutta rakennamme. 

Ja nyt minä rakennan uusia muistoja. Rakennan muistoja yksin, tyttäreni kanssa, ystävien seurassa, joskus kai vielä rakkaankin. Sellaisia, jotka eivät saa minua haukkomaan henkeäni ja silmiäni turpoamaan. Toisaalta, vielä nämäkin muistot lakkaavat sattumasta. Joskus niille voi vaan hymyillä, että ajatella, tuollainenkin hetki meillä oli elämässä. Rakas ystäväni sanoi, että tämä kaikki kipu auttaa minua päästämään irti ja jatkamaan elämistä.

Sillä ajatuksella avaan itseni ja olen valmis ottamaan vastaan sen mitä sisältäni kumpuaa. Kauniit muistot, rumat hetket, kaipuun johonkin mitä ei enää ole. Hiljalleen päästän irti ja löydän ne uudet muistot. Ensimmäisen kerran suppailemassa ystävän kanssa, kikatteluhetket tytön kanssa, matkat mitkä teen yksin ja kavereiden kanssa, oman kodin sisustaminen, upeat festarit kaveriporukalla ja taivaalliset lenkit koiran kanssa. Ensimmäiset ja viimeiset kerrat, ikimuistoiset ja pian unohtuvat hetket. Vielä minä tiedän kuka minä olen.

Rakkautta viikkoosi,

<3 Eerika

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

Share

Kommentit

Heeila (Ei varmistettu)

Todella kaunis ja omaan tilanteeseeni osuva kirjoitus! Vähän piti itkeä lukiessa. Ihanaa syksyä sinulle!

Ninni- (Ei varmistettu)

Olet taitava kirjoittaja! Kiitos tekstistä.

Kysyjä (Ei varmistettu)

Hei Eerika!
Löysin blogisi ja yritin löytää tietoa raskauteesi liittyen. Kommenttini liittyy vanhempiin postauksiisi, mutta ajattelin silti kysyä. Olen itse nyt vähän vastaavassa tilanteessa kuin sinä muutama vuosi sitten: takana 2 keskeytynyttä keskenmenoa 7:llä raskausviikolla, ja olo on aika epätoivoinen. Eilen lääkäri epäili ultrassa näkevänsä kohdussa polyypin. Nyt mietin, voiko sillä olla tekemistä keskenmenojen kanssa, ja haluaisin poistattaa polyyppin.

Oliko sinulla onnistuneessa raskaudessasi käytössä jotakin tukilääkitystä, kuten verta ohentavia lääkkeitä, keltarauhashormonia tms? Oma lääkärini ei suositellut mitään, mutta tuntuu jotenkin hullulta, ettei mitään lääkitystä edes kokeilla seuraavaan raskauteen.

Olisi mukavaa, jos voisit laittaa vaikka linkin vanhaan postaukseen, jos olet jo kertonut näistä. En löytänyt teksteistä.
Mukavaa syksyä!

Eerika
Bättre liv

Hei! Voi että kun olen missannut tämän kommenttisi. Pahoittelut siitä! Toivottavasti elämä on kohdellut sinua hyvin. 

Itsellänihän löydettiin toisen keskenmenon jälkitarkastuksessa polyyppi. Minulle varattiin aika sen poistoon, mutta poistossa huomattiin, että polyyppi oli kadonnut aivan itsestään ja kaikki näytti nyt kohdussa hyvälle. Tämän jälkeen kävin vielä yksityisellä testaamassa mahdollisen tarpeen verta ohentavaan lääkkeeseen tai hormoneihin (ei mitään aivan ilmaista lystiä valitettavasti). Kaikki testit näyttivät ok:ta, eli uskalsin yrittää uudelleen raskautta ilman tukilääkitystä ja tämä raskaus sattuikin menemään hyvin ja siitä syntyi tyttäremme. Kävin keskenmenon syitä tutkineella erikoislääkärillä alkuraskaudessa vielä muutaman kerran varhaisultrassa varmistamassa, että kaikki sujui hyvin. 

Tässä muuten muutama postaus: 

http://54.77.103.41/blogit/battre-liv/ei-tyyppi-vaan-mulla-polyyppi

http://54.77.103.41/blogit/battre-liv/knowledge-priceless

http://54.77.103.41/blogit/battre-liv/jee-olenko-ma-normaali

Keskenmenojen syitä tuntuu olevan monia, eikä yleensä tiedetäkään mistä keskenmeno sillä kertaa johtui. Keskenmenojen läpikäyminen on todella raskas tie. Voimia teille. Toivon todella, että teillä raskaus vielä onnistuu ja saatte pienen nyytin syliinne <3 Eerika

Kommentoi

Ladataan...