Viimeisiä viedään!

Ladataan...
Bättre liv

Raskausviikot ne vaan etenee. Kunnes ne jossain vaiheessa loppuvat elämämme ehkä isoimpaan mullistukseen. Ja se aika on jo ihan käsillä! Eilen siirryttiin jo raskausviikolle 39+0 eli 40. viikolle. Viimeistä viedään tai ainakin viimeisiä! Olen kyllä ihmeissäni jos tämä meidän ihme tulee vasta Joulun jälkeen, jotenkin on sellainen fiilis että tyyppi tulisi juuri ennen laskettua aikaa (kuten äidillänikin kaikki paitsi yksi la:sta seuraavana päivänä syntynyt). Koskaan ei kuitenkaan tiedä! Eilen vähän jännitti kun huomasin instagramista yhden aivan samoilla viikoilla olleen bloggaajan saaneen pienen poikansa. Olin jo vähän että kvääks!

Niin ja jos minusta ei muuten kuulu hetkeen mitään ja siellä käydään jännittämään, että jokojoko (mitä ei sit saa muuten kysyä, vähänkö se on rasittavaa!), niin helpoiten mun hetkittäiset kuulumiset näkyy Instagramista minkä kuvat on myös tuossa oikealla pikkuisina. Ihana jouluinen viikonloppu siellä nytkin näkyy eikä lainkaan vauvannuttuja tai synnytyssairaaloita :)

Viime viikolla kävin hieman syvissä vesissä fiilisten kanssa, oli sellainen olo että teki mieli huutaa jokaiselle vaan "APUA!". Tuli itkettyä aikalailla. Hormonit, ajatukset, muutokset, kroppa, se kaikki. Vaikka keskiviikkoinen käynti pelkopolilla pelottikin, oli se ihan hyvä käynti kaiken kaikkiaan. Ainakin sain sen seurauksena vähän asioita eteenpäin ja synnytystoivelista odottaakin lähtöä jo suurilta osin pakatussa sairaalakassissa (mistä kirjoittelinkin viime postauksessa). Silti tämän innon jälkeen taas rysähdin. Jokainen pienikin asia tuntui tipauttavan minut alas ja niitä pieniä huonoja uutisia tulikin sitten yhtenä päivänä useita.

Vaan perjantainen neuvolakäynti taisi vuorostaan nostaa minut sieltä jostain ylös ja ripustaa kuivumaan kyyneleiltäni. Kävin nimittäin aivan eri tädillä oman aikani siirryttyä tuon pelkopolikäynnin alta. Ja voi että miten empaattinen ja ihana hoitaja siellä minua odottikaan! Ajatella, että ensimmäistä kertaa hänet kohdatessani tunsin että hän oikeasti välitti, kuunteli, oli kiireetön ja saimme toisiimme oikeasti yhteyden. Jos neuvolakäyntejä olisi vielä enemmänkin edessä, saattaisin pyytää vaihtoa hänelle vaikka omassa hoitajassani ei suoranaisesti mitään vikaa olekaan. Mutta se yhteys ja se tunne!

Päädyin tirauttamaan muutaman kyyneleenkin kun hän kysyi voinnistani ja ajatuksistani. Vauvalla oli kaikki hyvin, mutta olin huolestunut yhtäkkiä edellisenä iltana huomaamastani turvotuksesta. Se oli tullut niin yhtäkkiä molempiin jalkoihini ja myös muualle vartaloon. Toinen jalka oli nilkasta kuin elefantilla. Mitään raskausmyrkytykseen viittaavaa ei kuitenkaan ollut, vauvan laskeutuminen ja raskauden loppusuora olivat vaan saaneet nesteen kertymään kehooni. Sen muuten huomasi myös kiloista, 2 kiloa viikossa!! Aivan järisyttävää! Nestettä oli kyllä tästä vähintään puolet ja se näkyi.

Muuten kaikki mittaukset olivatkin kunnossa, en olekaan niitä tänne päivitellyt viimeisiltä käynneiltäni kun näitä tuntuu nyt olevan niin tiheään. Masun koko jatkaa yläkäyrää pitkin, vauvan kokohan on mitattu loppuraskaudesta kahdesti sairaalan ultrassa ja se menee onneksi keskikäyrällä. Pieni on aivan mahdottoman aktiivinen ja vahva. Hoitajan kokeillessa todella alhaalla olevaa päätä, päätti pieni tunkea nyrkkiään väliin oikein voimalla et lopeta se käplääminen! Työnsipä jalkaakin voimalla tutkijaansa kohden. Hoitaja hymyilikin, että on täällä ainakin ihan valmis ja voimakas vauva! Vähänkö siitäkin tuli hyvä mieli :)

Käynnin lopuksi lupasin varata jutteluajan psyk. sairaanhoitajalle jotta voisin käydä mielessäni myllääviä asioita läpi. Tunsin oloni niin typeräksi, miten en muka voisi näin onnellisesta asiasta vaan olla onnellinen! Mutta niin kai se on, että monet käyvät raskaitakin asioita läpi pienen tullessa ja jo se että saa puettua ne tunteensa sanoiksi ja sanottua ne ääneen on tosi hyvä juttu. Ja se, että niistä puhuminen auttaa käsittelemään niitä asioita ja jatkamaan eloansa vauvan kanssa keveämmin mielin on myöskin ihan tosi hyvä juttu. Joten ehkä minun pitäisi lopettaa tämä nolostelu, että olen varmaan ihan pipipää kun en tunnu selviävän mistään ilman keskusteluapua ja miettiä, että hei, mä kuitenkin tajuan pyytä apua ja pitää itsestäni huolta! Parempi käsitellä ne jutut kuin työntää sitä pahaa oloa loputtomiin ystäville ja puolisolle pääsemättä silti puusta pitkälle. Joka tapauksessa tällä neuvolatädillä käynnin jälkeen olo on ollut kevyt kuin sudenkorennolla ja jaksamista on piisannut!

Sunnuntain herkut, välillä jonkun muun kokkaamana kuin meidän!

Olen saanut äidiltäni aivan ihania neulottuja nuttuja ja juttuja postitse (joita en ole muuten vielä kuvannut.. ensimakua näkyy instagramin puolella kännykällä räpsäistynä!), ollaan katseltu elokuvia kotisohvalla, hommattu joulukuusi ja joku komea tonttu vielä koristelikin sen, olen myös käynyt ulkona kävelyllä joka päivä! Lonkan kivut ovat helpottaneet vauvan laskeutuessa, samoin hengitys kulkee hieman paremmin. Silti koiran kanssa kävellään vain pieni lenkki ja istuskellaan välillä supistusta pois mummopenkillä :) Mutta raikasta ilmaa ja kävelyjä!

Ollaan käyty myös muutamilla kaupoilla, koirille hommattiin semmoinen rauhoittava DAP-haihdutin, josko helpottaisi heitä muutosten keskellä stressin suhteen ja myös pelottavien uudenvuoden paukkujen tullessa. Vanhempi koirista sai myös uuden tosi hyvin istuvan talvipuvun, hän kun tärisi vanhassa takissaan jo muutamalla miinusasteella raukka. Ei tule vanhuus yksin (ja hei, mä olen kyllä ihan samanlainen vilukissa). Kävipä masu myös Alkossa auttamassa miestä viinivalinnoissa. Ehkä maistan vielä pienen lasillisen osasta Joulun ajalle ostetuista viineistä, saas nähdä! 

Sunnuntaina uskaltauduimme keskustaan joulukadulle, kurkattiin joulukojuja ja käytiin syömässä hyvin, kahviteltiinkin vielä toisaalla! Kaikki jutun kuvat ovat muuten miehen ottamia, jaksoi kantaa laukkuni lisäksi myös kameraa mukanaan ja ottaa kuvia :) Oli kyllä ihanaa olla ihmisten ilmoilla ja päästä kuin päästäkin kurkkimaan jouluista menoa (niin ja sitä Stockan jouluikkunaa, se Lego-ikkuna oli muuten aivan MAHTAVA!). Olin jo luullut, etten pystyisi lähtemään mihinkään, mutta onneksi olo helpotti ja siellä sitä sitten oltiin! Oli toisaalta myös aika rankka reissu eikä minusta kylläkään ollut pahimpiin ryysiksiin kun pelkäsin jatkuvasti että joku osuu mahaani. Vanhan joulumyyjäisillä ei kyllä montaa hetkeä tämän takia viivytty ja samaa voin sanoa Stockasta. Miten läheltä sitä mahaa pitää viistää, edes hissistä poistuvat eivät viitsineet yhtään väistää vaan menivät sentin päästä! He kyllä olivat selkeästi nähneet masuni koko hissimatkan ajan. Itselläni oli kädet mahan ympärillä jatkuvasti näissä tilanteissa. Miten sitä onkin niin herkkä tästä masusta, mutta ei siis enää yhtään ryysistä minulle, kiitos! Alla vielä kuvaa Tuomaanmarkkinoilta ihanalla senaatintorilla, siellä mahtui ihme kyllä oikein hyvin liikkumaan!

Näihin jouluisiin fiiliksiin jätänkin nyt teidät ja jatkan päivääni, vaikka kuinka harmaalta se ikkunasta katsottuna näyttäisi. Kun vielä viime viikolla sanoin, että "kaikki muu on valmiina vauvan tuloon, paitsi äiti" niin nyt taitaa se äitikin olla jo ainakin ihan vähän valmis. Jännittää, pelottaa, hämmästyttää ja kummastuttaa. Vaan jotenkin tuntuu siltä, että olispa se synnytys ja koko tämä ihmeellinen muutos jo täällä niin ei tarvitsisi enää jännittää ja pelätä sitä! Että antaa tulla nyt vaan, en minä voi enää mitään kuitenkan tehdä ollakseni ihan oikeasti valmis. Sittenhän se nähdään mitä tästä kaikesta oikein tulee! Ja on siinä se plussa, että sitten mieskin voi kantaa lasta, enkä vain minä. On se kuitenkin joitain pieniä hetkiä irti siitä tissistäkin, kuulemma :)

<3 Eerika & Epeliina (rv 39+1)

Kuvien copywrite The Mies, ethän kopioi kuvia käyttöösi!

Share
Ladataan...

Kommentit

Jeba
Tuuliajolla

Äääääsh, ihan turhaan ajattelet, että on tyhmää varata aika jollekkin kenelle voit puhua tunteista täysin puolueettomasti. :) itse tartuin tähän vaihtoehtoon, kun olin kaikesta alkuajan hormoonimyrskyistä hieman sekaisin ja helpotti oloa kummasti. :)

Eerika
Bättre liv

Kiitos :) Kävin juttelemassa jonkun tädin kanssa (lue: terveyskeskuspsykologi), mutta oli vähän outoa yrittää kerralla puhua kaikki asiansa uudelle ihmiselle enkä tiedä ehtikö tästä käynnistä nyt olla hirveästi hyötyä.. sainkin tammikuulle ajan tutulle psyk. hoitajalle niin katsotaan mitkä fiilikset on sitten synnytyksen jälkeen mielen myllertäessä :)

Jeba
Tuuliajolla

Ei yhdessä kerrassa pystykkään keventämään omaa oloaan. Hyvä jos mietit menemistä uudestaan, koska takaan sen, että siitä on taatusti apua. :)

Katie
Aika kypsä äidiksi

Iiks miten jännää! :) Hyvä että olet päässyt puhumaan peloistasi ja olet nyt vähän paremmalla mielellä.

Ja kiitos jouluisista Helsinki-kuvista! Ai että tuli ikävä sinne... No, joskus alkuvuodesta sitten.

Eerika
Bättre liv

Täällä jo nämä harjoitussupistukset tuntuu tihenevän ja pienen pää kolkuttelee ovia (tuntuu muuten vähän oudolta!). Sellainen olo kokoajan et any time now! Tukala olo lisääntyy ja tulee sellainen fiilis, että olispa tää jo alta pois niin ei tarttis enää pelätä ja jännittää, et sithän sen tietää miten se synnytys meni ja minkälaista on tutustua uuteen elämään kun se on koettu! Sitä ennen voi vaan pelätä, jännittää ja arvailla. 

Pääkaupunkiseutu tuntuu elävän ikuista marraskuuta, vettä sataa, on harmaata ja pimeää, parhaimmillaan tulee pikkupakkasta tai yhtenä päivänä lunta, mikä sulaa hetkessä lähmän kautta vedeksi.. mutta onneksi on jouluvalot, Stockan jouluikkuna ja joulutorit! Ja meilläkin jo joulukuusi <3 

Vierailija (Ei varmistettu)

Oi, mä en kestä, siellä on niin ihanan jännittävät ajat!!! Tsemppiä viimeisiin hetkiin (tuntemuksista päätellen) ja synnytykseen!

Kuulostaa tosi hyvältä tuo, että sulla on valmiina aika odottamassa tutulle hoitajalle. Mä olisin kovasti kaivannut sellaista synnytyksen jälkeisiin mielen myllerryksiin, mutta siinä kohtaa en saanut aikaiseksi ottaa yhteyttä.

P.S. Hauska tuo legoukkeli kuusessa :)

Maarit

Kommentoi

Ladataan...