Viimetipassa pelkopolilla

Ladataan...
Bättre liv

Jasso, nyt sitä on sitten käyty äitiyspolilla tsekkauksessa ja juttelemassa. Ihanaa nähdä, että pieni voi hyvin. Varsinkin viimeöisen jälkeen. Heräsin klo 3.33 alavatsan ja alaselän tuntemuksiin, supisti. Kävin vessassa ja palasin petiin uinumaan toiselle kyljelle. Lonkkaakin vähän kivisti. Lopun yön nukuin levottomasti, näitä pieniä supistuksia tuli ja menkkamaista jomotusta tuntui niiden aikana. Ei siis mitään sen isompaa, mutta unet menivätkin sitten tosi oudoiksi. Unessani olin vuotanut verta sängylle ja alavatsaan sattui, pesin muovitettua froteeta minkä olen laittanut jo omalle puolelleni (jos vaikka lapsivedet menee yöllä tai jotain ja vauvankin kanssa sitten maidon pursutessa ja jälkivuodoissa hyvä olla ettei sänky sotkeudu). Siinä minä pesin sitä veristä kangasta altaassa ja itkin, että nyt pienellä on varmastikin jokin hätä, toivottavasti ehdin sairaalaan ennen kun pieni kuolee.

Näiden unien keskellä on hyvä herätä aina välillä kolotuksiin ja vaihtaa kylkeä. Ihan siinä on kartalla siitä mikä on unta ja mikä totta. Onneksi pieni möyri ja monotti supistusten välissä ja kertoi näin olevansa vielä kunnossa. Ei ollut aamulla kovin freesi olo herätä aamupalalle ja suihkuun, mutta ilokseni missään ei ollut oikeasti verta ja pienikin möyri masussa morjenstaen ja kaiken lisäksi tiesin pääseväni hetken päästä lääkärin tarkastukseen.

Näillä fiiliksillä olikin sopiva hetki mennä pelkopolikäynnille. Mukana oli lääkäri ja kätilö, mutta lääkäri oli lähinnä äänessä. Juteltiin fiiliksistä ja lääkäri kertoi paljon kivunlievitysvaihtoehdoista ja kyseli myös ajatuksiani niistä. Hän koki, että kokemani keskenmenot ovat pääsyynä tämänhetkiseen pelkoon ja paniikkiin. Lisäksi puhuimme pelostani toimenpiteiden ja sairaalassa olon suhteen ja mietteitäni kirjattiinkin ylös jotta synnyttämään tullessani kätilö tietäisi missä mennään. Lääkäri oli itseasiassa sama, jolla kävin toisen keskenmenoni jälkeen päivystyksessä. Silloin käynnistä jäi todella huono fiilis. Nyt ihmettelinkin, että kuka tämä mukava ihminen on kun oikein odotin häneltä tylyä kohtelua. Ehkä siis ihan hyvä nähdä, että pelkäämäni lääkäri voi olla mukavakin, se saattoi myös olla tärkeää aiempien huonojen muistojen kannalta. 

Pienen naama, kätevimmät sen tuosta tunnistaa. On silmät, nenä ja mutrusuu.

Kohdunkaulaa oli jäljellä aiemman 3 sentin sijasta 1,5 senttiä, eli kypsymistä oli tapahtunut. Kohdunpohjankorkeus oli noussut taasen sentillä 36 senttiin. Käsillä kokeilemalla lääkäri arvioi pienen kooksi noin 3,5 kg, mutta ultraäänellä mitatessa arvio osui noin 3,2 kg kohdille. Pieni siis kasvaa ihan keskikäyrällä, vaikka masu kasvaakin yläkäyrillä. Tämän selittää lapsiveden hieman normaalia suurempi määrä, ei kuitenkaan niin paljon suurempi että siitä tarvitsisi huolestua (normiarvo 8-20, minulla 24). Pikkuisella näytti kaikki olevan oikein hyvin myös ultran perusteella. Pää oli jo hyvin alhaalla, mutta pieni pyöri silti kuin väkkyrä. Raivotarjonta näyttäisi olevan ja pysyvän, kuten jo parin kuukauden ajan on ollutkin. Lonkan luiden välissä tuntui myös olevan hyvin tilaa eli mitään estettä onnistuneelle alatiesynnytykselle ei tutkimuksen perusteella ole. Sain myös kuvan pienen naamasta, lääkärin mukaan "siinähän on ihan selvä vauvan pää", mutta aika oudoltahan se minun silmiini silti näyttää :) Näytin kuvaa miehelle ja mieskin katsoi että mikäs avaruusolio se tässä. Kysyi varmistinko vielä pienen sukupuolen, mutta enhän minä siinä muistanut koko asiaa. Niinpä hän joutuu vielä jännittämään tuleeko sittenkin yllätys ja meneekö jo valmiina oleva tytön nimi roskakoriin. No, kaipa se tyttö on, kuten rakenneultrassakin näytti olevan. 

Sain vielä toisen lyhyemmän keskusteluajan parin viikon päähän, jos pieni ei ole sitä ennen ehtinyt maailmaan. Katsotaan nyt miten tässä käy. Itkettää kun mietin, etten vaan pysty näkemään kuinka raskauden loppumisesta voisi seurata mitään hyvää. Pelkään niin, että pieni kuolee juuri ennen syntymäänsä, kuten kahdelle aikaisemmallekin kävi, tosin niin paljon varhaisemmassa vaiheessa. En vaan pysty uskomaan, että saisin ihan oikeasti lapsen. Jo se, että olen saanut olla raskaana tuntuu niin uskomattomalta, etten voi kuvitella että meille kävisi niin hyvä tuuri, että saisimme tästä raskaudesta vielä elävän lapsenkin! 

Sanoinkin miehelleni eilen iltapesulla ollessamme, etten vaan pysty kuvittelemaan meidän pientä syliin. Että näen vain synnytyksen kidutuskokemuksena ja tämän jälkeen meidän toimimattoman arjen, mutten pysty näkemään sitä lasta. En pysty olemaan ihan että "saisinpa pienen pian syliini", sillä en vaan pysty kuvittelemaan meidän pientä! Mies katsoi minua ja mietti että onpa outo juttu. Auttaisiko jos menisin hiplaamaan pienenpieniä vauvanvaatteita ja kuvittelisin pienen niihin? Ja siinä kohtaa hanat aukesivat. Onneksi mies sentään odottaa malttamattomana pientä syliinsä. Onneksi mies sentään pystyy ajattelemaan synnytystä uuden elämän syntymänä eikä vain jotain raadollisena kokemuksena minkä käyn läpi. Tuntuu niin pahalle ettei äiti pysty odottamaan malttamattomana saavansa vauvansa masusta syliin tai ajattelemaan hänen syntymäänsä ihanana asiana. Mutta kun äiti ei vaan pysty kuvittelemaan saavansa oikeasti elävän terveen lapsen syliinsä, että sellainen onni olisi oikeasti hänelle mahdollista, ettei hänen kehonsa sisälle kuolisi taas yksi lapsi lisää. 

Jotenkin valmistaudun kai jo suremaan tätäkin lasta enkä haluaisi että tämä raskaus loppuisi ikinä, haluaisin pitää meidän pienen lähellä, turvassa ja potkivana ikuisesti. Vaikka kuinka olo onkin tukala ja kiukuttaa kun en pysty mihinkään ja hormonitkin heittelee. Silti haluaisin vain saada pitää tämän pienen enkä osaa ajatella muuta vaihtoehtoa kuin pitää hänet masussani ikuisesti. Voikin olla, että synnytyksen käynnistyessä en pystykään olemaan pitkään kotona, jos pelkään pienen kuolemaa ja minun tarvitsee nähdä pienen syke käyrillä uskoakseni hänen voivan vielä hyvin. Ei minulle voi käydä niin hyvin, että synnytys etenee luonnollisesti ja pieni syntyy elossa ja terveenä. Siis miten minulle voisi käydä niin hyvin?

Ja älkää huoliko, en jää märehtimään sohvanpohjalle näitä tunteita ja harmaata päivää. Vietän iltapäivän ystäväni ja hänen vuoden ikäisen tyttärensä kanssa istuen kahvilassa ja tepastellen voinnin mukaan muutamassa kaupassa. Ehkä minut voi laittaa niihin rattaisiin istumaan? Kiva kun tulevat minuakin moikkaamaan samalla kun ovat täällä suunnalla käymässä. Katsotaan näkeekö hän ultrakuvassa mössöä vaiko ihan selkeän vauvan naaman :)

<3 Eerika & Epeliina (rv 38+3)

Share
Ladataan...

Kommentit

phocahispida

Ihanaa että kaikki näytti hyvältä synnytystä ajatellen!

Synnytykseen liittyviä fiiliksiä kannattaa käydä läpi ennen ja jälkeen. Minulla jälkihoito jäi ilmeisesti puutteelliseksi ja näen edelleen, melkein kaksi vuotta myöhemmin säännöllisen epäsäännöllisiä painajaisia.

En yritä pelotella vaan sanoa, että jos tuntuu että jotain asiaa pitää prosessoida niin silloin on varmasti oikeassa. Ei muut voi sanoa, että anna olla ja unohda. Tai että nauti tai mitä vaan. 

 

http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2013/12/10/keskitalven-ja-oiden-vasymysta/

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Paljon voimia loppuraskauteen! Jotenkin liikuttuneena luin tekstiäsi. Itse synnytin vuosi sitten ja tavallaan kävin silloin ennen synnytystä mielessäni samat pelot kuin sinä, mutta ne olivat hallinnassa eivätkä paisuneet sen suuremmiksi. Kaikkia pelottaa nuo samat asiat ja kaikille voi käydä hyvin tai huonosti. Itselläni ei ole ollut keskenmenoja, ei vaikeaa raskautta, mutta silti pelkäsin lopussa pienen hetken kohtukuolemaa ihan hirveästi ja se pelko on ihan kamalaa.

En oikein välttämättä osaa muotoilla tätä sanoiksi, mutta haluan lohduttaa, että me kaikki synnyttävät joudumme käymään "siellä". Kokemus "siitä" ja "siellä olemisesta" on kuitenkin hyvin henkilökohtainen ja pelko on aina yksilöllinen kokemus. Ei voi sanoa, että tiedän miltä sinusta tuntuu, koska ei voi oikeasti tietää.

Toivon, että saat kaiken mahdollisen tuen ja avun, että voit tuntea olevasi mahdollisimman turvassa. Eikä ikinä voi tietää mitä tapahtuu, mutta tilastojen valossa on kuitenkin todennäköisempää, että synnytät ihanan, toivomasi, lapsen. Elävän lapsen. :)

Ääh yritin kirjoittaa loukkaamatta kenenkään tunteita ja toivottavasti en näin tehnyt. Tsemppiä!

Kommentoi

Ladataan...