Vilkutus vauvavuodelle 2014

Ladataan...
Bättre liv

Vuosi 2015 - en ole yhtään valmis! Vauvavuosi on  t o d e l l a k i n  hurahtanut vauhdilla. Viuh vaan ja tyttö oli vuoden ikäinen taapero, Joulu takana ennen kuin ehdin tajuta sen olevan edessä ja Uusi Vuosi muutaman tunnin päässä. How do I slow this shit down??

On kyllä ollut aivan hurja vuosi. Se pieni ihana tuhiseva rimppakinttuinen pulloposki jonka niskaa piti kannatella on kasvanut käveleväksi, juttelevaksi itse syöväksi tytöksi joka laittaa itse kädet hihoihin ja pesee hampaansa (ne kaksi). Rakkautta olen tuntenut niin että sydän on ollut pakahtua, syli ja tissit ovat olleet kovalla käytöllä.

Viimeinen puoli vuotta on itseasiassa ollut se raskain, vaikka kuvittelin juurikin päinvastoin. Pienelle on tullut omaa tahtoa, hän alkoi liikkumaan, touhuamaan ja vaatimaan enemmän. Meidän pieni kun oli sellainen perustyytyväinen vauva joka söi, nukkui ja hymyili (sen opittuaan) kunhan tarpeisiin vastasi ja niitä osasi ennakoida. Minulle nimittäin sopi se alkuajan intuitiivinen symbioosivaihe. Olin kuin vauvakuiskaaja ja pienelläkin oli selvä rytmi kunhan siitä pääsi aina muutosten keskellä kiinni.

Rankka synnytys vaivasi niin kehoa kuin mieltäkin, mutta kun siitä pahimmasta pääsi yli niin sellaisen alle puolivuotiaan vain rintaruokinnalla olevan perustyytyväisen vauvan kanssa elo oli itseasiassa melko vapaata ja ihanaa. Pieni nukkui vaunuissaan missä vaan ja me touhuttiinkin kaikenlaista. Tottakai kaikki oli uuden opettelua ja yöunet katkonaisia, söin imetyksen vuoksi kuin hevonen ja hormonit sekottivat pakkaa. Toisaalta ne hormonit myös auttoivat jaksamaan, puolen vuoden jälkeen se nimittäin muuttui ja ihmehormonien piristävä vaikutus lakkasi.

Imetys oli myös ensimmäisten kuukausien ajan hieman vaivalloista kun maitoa suihkusi ja valui, rinnat pakkautuivat ja no, ihan alussa oli myös ongelmia kivun kanssa kun ihoparka ei ollut tottunut tällaiseen rasitukseen eikä imuotekaan pienellä suulla voinut vielä tulla sen paremmaksi. Thank God for rintakumit, niiden avulla nänninpäät saivat rauhassa parantua ja pystyin imettämään lähes kivuitta. Eikä niitä kauaa tarvittukaan. Imetyksen osalta viimeinen puoli vuotta on puolestaan ollut niin vaivatonta kuin olla voi, ei rintojen pakkautumista, ei ohivuotoja ja liivinsuojia. Maitoa tulee kun sitä pyydetään, muuten imetystä ei huomaa rinnoissaan mitenkään. Siinäkin mielessä mielelläni jatkan imetystä sen aikaa kun se vaan ongelmattomasti jatkuu. Vaikka olenkin muuttunut virallisesti taaperoimettäjäksi, hah!

Pitäisi kai lukea vanhoja postauksia jotta muistaisi mitä kaikkea tässä matkan varrella onkaan tapahtunut. Välillä pienelle tulee uusia taitoja tai sanoja muutama päivässä tai viikossa! Ei siinä oikein meinaa muistaa millainen se pieni oli, joka vasta harjoitteli kääntymistä leikkimatolla tai sai ensimmäisiä kertoja leluista kiinni. On jotenkin vaan niin haikeaa. Ehkä tämänkin takia toivotaan toista pienellä ikäerolla, ei maltettaisi päästää siitä vauva-ajasta irti! (Toim. huom. Siihen hulluuteen emme siis aio ruveta, katsellaan sitten vaikka niitä vauvakuvia ja -videoita tiheämmällä tahdilla jos ikävä tulee.)

Vaikka toisaalta en pystyisi enää vaihtamaan meidän höpönassua sellaiseen paikallaan makaavaan kakkamasiinaan (selkäkakat, olin ihan unohtanut!!), en toisaalta ole yhtään valmis tähän taaperovuoteen. En minä tiedä mitään taaperoista! Lapsista ylipäätään! Mitä ne sellaiset 1,5 vuotiaat tekee, tai 2?? Pitää tarkistaa teidän muiden blogeista! Kyllähän sitä pikkuvauva-aikaakin odotti hieman kauhulla. Jos siis osasin pitää sen pienen hengissä ja vaihtaa vastasyntyneelle vaipat ja jopa leikata kynnet niin kaipa minä osaan toimia uhmailevan ja ympäriinsä juoksevan taaperonkin kanssa kun sen aika tulee? Tai toisaalta, osaako kukaan?

No, vaikken ole yhtään valmis niin kyllä se vaan on päästettävä vuodesta 2014 irti. Vauvavuodesta. Siitä milloin valuin verta ja itkin, olin kivuissa ja imetin, pidin pientä kainalossani ja sylissä, nukuttiin ensimmäiset 4 kk sylikkäin, vuoden ikään samassa huoneessa, halattiin ja pussattiin joka päivä ehkä miljoonia kertoja, opeteltiin syömään, leikkimään, istumaan ja kävelemään, heittämään koiralle palloa, kääntämään taaperokärryä vauhdissa, nähtiin ensimmäistä kertaa puiden lehdet, uitiin meressä, vauvauinnissa ja auringon alla kahluualtaissa, pötköteltiin viltillä ja syötiin vesimelonia riippukeinussa. Puettiin päälle välikausihaalarit ja mentiin keinumaan, käytiin museoissa ja näyttelyissä, sanottiin tuhansia kertoja Häh! ja opittiin taputtamaan. 

Vauvavuonna olemme matkustaneet lähelle ja kauas, on käyty hotellilomalla kotikaupungissani, miehen vanhemmilla kyläilemässä, matkustettu junalla, bussilla, ratikalla, lautalla, laivalla ja lentokoneella. On käyty Englannissa kiertelemässä pikkukaupunkien kautta Lontooseen, käyty pubissa illallisella ja imetetty Hyde Parkissa. Vietetty kesäpäiviä Tallinnassa, lounastettu Porvoossa ja Espalla Kappelissa. Käyty Tampereella ja matkustettu Kanarialle. Harrastettu äiti-vauvajoogaa, äiti-vauvatanssia, vauvauintia ja vauvasirkusta. Käyty ihmettelemällä vauvojen taidehetkissä Oopperatalolla, lasten taidetalo Pikku-Aurorassa sekä asukaspuistojen leikkihetkissä. 

Vietetty päiviä rannalla, nähty kymmenittäin mammoja ja vauvoja treffeillä, puistoissa, kahviloissa, kodeissa ja lounaalla. Käyty triljoona kertaa neuvolassa ja saatu liian monta piikkiä. Oltu flunssassa ja kuumeessa, enterorokossakin. Ulkoiltu yli kolmenkymmenen asteen helteessä ja -16 asteen pakkasessa. Laskettu pulkalla mäkeä ja leikitty aurinkorantojen hiekalla. 

Ei yhtään hullumpi vuosi siis! 

Ensi vuodelle on suunnitelmat uudet. Kesäkuun alkuun asti saadaan jatkaa meidän kahden arkipäiviä yhdessä, kesällä isimies (hah!) ottaa pienestä kopin ja pidän minäkin muutaman viikon lomia. Syksyllä meillä alkaakin uusi arki hoitopaikan ja töiden yhdistämisen merkeissä, mutta seuraavaan vuodenvaihteeseen asti pidän meidän kahden tyttöjen perjantaita, sillä olen hakenut syksylle osittaista hoitovapaata ja 4-päiväistä viikkoa. Josko osaisin päästää silloin pienestä irti edes päiviksi! Iltaisin sitten taas halitaan <3

Ihanaa vuotta 2015 sinne ruudun toiselle puolen. Meillä tehdään parhaamme jotta jaksetaan jatkossakin pitää itsestämme ja toisistamme huolta, hymyillä ja rakastaa. Vaikka kuinka raskaaksi meno yltyisi.

<3 Eerika & Epeliina (Vuosi äitinä ja tyttärenä)

Kuvat omia blogissakin jo esiintyneitä vuoden 2014 varrelta. Ethän kopioi tai käytä kuvia luvatta!

Share

Kommentit

Eltsu (Ei varmistettu)

Paljon onnea pienelle yksivuotiaalle ja samalla kiitos sinulle blogistasi, jota olen nyt seurannut reilun vuoden verran.

Sun ajatukset vauvavuodesta kuullostaa ihan samalta kuin omat kokemukset. Vauva oli tosi helppo ja ensimmäiset puoli vuotta meni ihan superhelposti, vaaleanpunaisessa vauvakulpassa arjesta ja elämästä nauttien. Puolivuotiaana arki muuttui paljon hankalammaksi. Nyt neiti on 2,5-vuotias ja viimeiset puoli vuotta on jo ollut aika leppoisaa, meillä se reilu 1v oli kaikkein raskain ikä äidille, 1,5-vuotiaana alkoi se pahin kohellus helpottaa ja sekin helpotti kun äiti pääsi töihin ja pieni hoitoon leikkimään ja purkamaan energiaa :)

Löysin sun blogin reilu vuosi sitten. Olin juuri kotiutunut sairaalasta raskaan keskenmenon ja kaavinnan jälkeen, ihan murtuneena. Sain paljon lohtua sun keskenmenoa käsittelevistä kirjoituksista. Oli helpottavaa lukea, että jollain muulla on ollut ihan samoja ajatuksia ja tunteita kuin itsellä oli. Tajusin myös blogia lukiessasi ensimmäistä kertaa, että ei se huono onni välttämättä pääty tähän vaan voi vielä toistuakin. Niinhän se meillä sitten kävikin, toinen keskenmeno tuli muutamaa kuukautta myöhemmin. Oli kuitenkin helpottavaa seurata, miten sullakin raskaus oli onnistunut ja odotit pientä ihan viimeisilläsi.

Teillä on nyt yksi ympyrä sulkeutunut vauvavuoden päättyessä ja uudenlainen taaperoelämä alkamassa. Sekin on todella ihana vaihe, on ihanaa miten pieni oppii ihan valtavasti uutta ja pikku hiljaa kun tulee puhetta pääsee paremmin sinne pienen pään sisälle. Meillä on myös ympyrä sulkeutunut, vaikeuksien ja surujen jälkeen saatiin pari päivää sitten saatiin np-ultrassa vihdoin hyviä uutisia ja näyttäisi siltä, että meille vihdoin olisi tulossa kesällä pikkusisko tai -veli &lt;3

Eerika
Bättre liv

Oi ihanaa kuulla sinusta. Ja kiitos! Blogin kirjoittaminen on aikalailla tahmannut viime aikoina ja sille on löytynyt huonosti aikaa joten olinkin juuri tällaisen kommentin tarpeessa. Kirjoitukseni eivät siis ole olleet aivan turhia! Itse en ole vielä yhtään valmis palaamaan töihin, vaikka vielä syksyllä olin saanut niin tarpeekseni kotona olosta. Josko kesällä töihin palaaminen ja elokuussa hoitoon meneminen olisivat meillekin sopiva hetki, toivotaan! 

Otin itse kovin herkästi osan palautteesta, että minun olisi pitänyt päästä keskenmenoista yli nopeammin eikä surra niitä niin kovin. Silti itselleni ne olivat todella raskaita kokemuksia jotka ravistelivat sydänjuuria myöten. Vaikka en toivoisi samaa kenellekään, on myös huojentavaa tietää etten ole ollut ainoa joka näin kokee. Sydän ihan hypähtää kun kerrot ilouutisista, voi että se raskausaika on niin jännittävää! Sekoitus pelkoa, malttamatonta odotusta ja elämän ihmettä. Toivottavasti kaikki saa teillä mennä hyvin tämän pienen kanssa, isot onnittelut jo nyt! Meillä vielä ihmetellään josko joskus uskallettaisiin haaveilla toisesta, ehkä se fiilis sieltä tulee jos on tullakseen ja uskallus hypätä taas kohti tuntematonta sitä myötä. Ihanaa raskausaikaa <3

Kommentoi

Ladataan...