Yksinhoitajan arkitouhuja

Bättre liv

On kyllä ollut aikamoista olla perheen ainoana liikuntakykyisenä aikuisena tämän viikon ajan. Mies siis kävi polvileikkauksessa urheiluvamman vuoksi ja on nyt ollut sairaslomalaisena kotosalla. Vielä olisi jonkun matkaa siihen, että hän pystyisi olemaan täydet päivät töissä, mutta ensi viikolla olisi aikomus aloittaa kokeilemaan lyhyitä päiviä. Koirienlenkitysvuoroja hänelle ei aivan heti voi kuitenkaan nakittaa tai ostoskassien raahaamista. 

Samaan aikaan on tullut puuhasteltua kaikkien niiden käytännön asioiden kanssa mitä tämä kaikki elämänmuutos tuokaan tullessaan. On sovittu hoitoringin asioita, selvitelty Kelan tukia, hoidettu irtisanoutumiseen liittyviä asioita, sovittu mammatreffejä ja shoppailtu tytölle pyöräilykypärää. Olen lenkittänyt koiria neljästi päivässä (kaksi lenkkiä yhdessä, yhdet pidemmät vielä erikseen) ja hoitanut suurimman osan kotihommista ja tytön hoidosta. Onneksi mies on ollut sen verran hyvässä kunnossa, että tytön perään katsominen onnistuu lyhyissä pätkissä. Olen siis voinut lähteä pois kotoa päiväuniaikaan ja muulloinkin ilman että tyttöä on tarvinut ottaa mukaan asioille ja lenkeille. Mies on myös pystynyt olemaan sen verran pystyssä, että keittiöhommissa auttaminen on aikaajoin luonnistunut. Polvi kuitenkin kipeytyy ja turvotus lisääntyy liiasta pystyssä olemisesta, joten ihan hirveän pitkiä aikoja hän ei pysty auttamaan.

Tänään laitoin aamulla tytön nenän eteen aamupalan ja laitoin samalla meille miehen kanssa oikein sunnuntaiaamupalan vaikka tiistai onkin. Munakasta, pekonia, paistovalmiin maalaispatongin ja kasviksia. Niillä voimilla jaksoikin hoitaa tytön aamutouhut, istua hetken sohvalla katsomassa yhdessä piirrettyjä ja käyttää koirat aamulenkillä. Käveltiin kolmen kilometrin päähän mammakaverin ja tyttöjen kanssa leikkipuistoon leikkimään ja sieltä lounaalle, vähän kierrellen takaisin. Muistin viedä samalla kirjeen postiin, postasin instagramiin päivästäni kuvia ja chättäsin facessa. Ulkona oli aivan upea kevätkeli, ihana päivä olla ulkona! Laitoin tytön parvekkeelle jatkamaan päiväuniaan ja laitoin meille miehen kanssa iltapäiväkahvit herkkuineen ja istahdin itsekin hetkeksi. Soitin ajan neuvolaan ja fyssarille, tarkistin vielä sähköpostit, tein todo-listejä ja kirjasin kaiken tarvittavan kalenteriin. 

Päiväunien jälkeen syötiin, lenkitin koirat ja ajeltiin koko porukalla hakemaan tytön pyöräilykypärää (mikä muuten taisi olla napakymppi), mistä minut pudotettiinkin yhtiökokoukseen (luottamustoimet, huhhuh). Istuin siellä kuuntelemassa vanhojen ihmisten horinoita, tulosta ja tasetta ja mietin miksi ihmeessä tulin, mutta ehdinpä lukea blogeja rauhassa. Kotiin tullessa minua odotti tyttö ovella halimassa, syötiin yhdessä iltapuuro ja viikkasin pyykkejä kuivausrummusta kaappeihin (mies ehti pyörittää pari koneellista). Vein miehelle tytön ja kasan iltakamppeita yöpuvusta hammasharjaan ja sain tuloksena univalmiin tytön. Verhot kiinni, peitto sivuun, lukunurkkaukseen lukemaan kirjaa ja tyttö omaan petiinsä unille. Huoh. Edessä olisi vielä koirien iltalenkki, sellainen lyhyt onneksi. On vähän sellainen olo, että voisin vain kaatua sänkyyn. 

On kyllä tosi vaikeaa arvioida mikä on itselle sopivasti ja mikä liikaa. On isoja ja pieniä perheitä, enemmän ja vähemmän töitä, enemmän ja vähemmän osallistuvia puolisoja, energisiä ja helposti väsyviä ihmisiä. Jokaiselle on juuri se sopiva määrä siellä jossain, päivästä riippuen. Itselläni se kyllä vaihtelee todella paljon päivästä päivään miten paljon sitä lopulta jaksaa, pystyy ja kykenee tekemään. Tykkään siitä, että elossa on mukavasti vaihtelua, treffejä, uusia paikkoja ja sovittua tekemistä. Samalla on myös kiva jättää vapaata aikaa eikä haalia päiviin liikaa tekemistä. Lepoa, lountoa ja omaa rauhaa tarvitsen aikalailla. Juuri nyt tuntuu kuitenkin lähes ylivoimaiselta, etten voi pyytää toista tekemään jotain kun en itse vaan enää jaksa, on vaan painettava. Monta asiaa on myös tehtävä näiden parin viikon aikana ennen töihin menoa eikä niitä voi tämän tilanteen takia venyttää. Harmittaa kun ei voi ihan hirveästi vaikuttaa siihen paljonko päivän aikana tekee, vaikka toisaalta laitankin omilla vaatimuksillani itselleni lisähaastetta.

Kyllä sitä vaan miettii miten ihmeessä tämän elämän handlaisi ilman sitä toista käsiparia ja kumppania kenen kanssa jakaa ilot ja surut. Onneksi mies toipuu ajallaan ja kaikki palaa taas uomiinsa. Toivottavasti jo ennen töiden aloitusta! Silti taidan ottaa nyt aikalailla stressiä kun kaiken muutoksen järjestelemisessä on aikamoinen homma ja paikat täynnä todo-listoja, muistettavaa. Juuri nyt ei olisi tarpeen hoitaa kaikkea yksin, mutta näinhän ne hommat tulee, kaikki kerralla. 

Onneksi on jo varattuna sopparin allekirjoitus päiväkodissa (huomenna!!!), hoitorinkiin tutustuminen, aika pukeutumispalveluihin ja ostoksille (työvaatteita!), kampaaja ja fyssari. Ehkä tämä tästä! Ja huomenna menen pitkästä aikaa joogaan <3 Josko saisin edes osan näistä kehon jännityksistä karkoitettua. Ihanaa viikkoa ja toivottavasti saatte välillä myös laiskotella ihan luvan kanssa siellä päässä! Itsekin yritän mahduttaa niitäkin hetkiä tähän arkeen :)

<3 Eerika & Epeliina (1v 3kk äiti ja tytär)

Share

Kommentit

Uusia avauksia

Onpas hektistä aikaa sulla. Eikä uuden työn aloitus ole koskaan ihan stressitöntä... Koita jaksaa pieni rutistus vielä, asiat saa oman rytminsä pian!

Eerika
Bättre liv

Kiitos! Odotan todella, että kaikki alkaa rullaamaan eikä joka asiaa tarvitse enää selvitellä ja hoitaa :) Josko tässä saisi pienen lepotauonkin ennen kuin uusi elo alkaa!

I love mondays

Se on melkeinpä raskaampaan kun toinen on kotona mutta kipeänä tai liikuntakyvyttömänä kuin yksin olo esim toisen reissun aikana! Yksinhuoltajille nostan kyllä hattua, vaikka ite olenkin lähes 100% vastuussa lapsesta ja kaikesta arjen pyörityksestä 24/7 on aikuinenseura illalla edes hetken tervetullutta. Meillä mies lähtee usein töihin ennen kuin heräämme ja hyvällä tuurilla tulee puoli seiskan maissa kotiin. Viikkoon mahtuu kuitenkin harrastuksia ja työn puolesta iltamenoja tai reissuja jolloin miestä ei välttämättä nähdä ollenkaan lapsen hereillä ollessa tai ehtii käydä kääntymässä kotona.. Hoidan siis aina kauppakassien raahaamiset lapsi kainalossa, ruoan pöytään ja muut kotiasiat, myös usein viikonloppuisin. Ja mies on ihan normi duunissa, ei vuoro, töitä vaan on paljon! Toivottavasti teillä mies on pian jaloillaan ja saat apua etenkin kun uusi arki koittaa! 

Eerika
Bättre liv

Juu en kyllä tajua miten tätä jaksaisi pyörittää kokoajan yksin. Meillä siis molemmat tekevät normaalisti kotihommista osansa eikä mies tee juurikaan ylitöitä, työreissutkin ovat onneksemme vähentyneet roimasti. Olen varmaan jotenkin erityisen heikko lenkki, mutta väsyn armottomasti tästä toisia varten olemisesta ja jatkuvasta tekemisestä. Eikä jotenkin ruoan laittaminen huutava lapsi jaloissa ihan hirveästi houkuta tai se ruokakassien kantelu karkaavan taaperon kanssa. How do u do it?

Meillä on kaupan päälle jokin äiti-vaihe, hampaat ja ties mitä sillä kaikesta tulee poru ja äidin pitäisi olla kokoajan pientä valtiasta varten. Elo olisi toki puolet helpompaa ilman koiria, ihan uskomatonta miten paljon aikaa ja energiaa vie noiden lenkittäminen kun sen yksin tekee. Tuntuu että joka välissä joku haluaa minulta jotain, tyttö huomiota, läheisyyttä, leikkiä, leikkipuistoilua, ruokaa, koirat pitkälle lenkille, läheisyyttä ja ruokaa, mies huomiota ja että handlaan kaiken, kaikki että järjestelen uuden arjen asiat valmiiksi.. Ensi viikolla mies aloittaa työt lyhyillä päivillä ja siitä edetään hiljalleen normieloon. Tai siis uuteen normieloon. Se voi olla, että kun uusi arki koittaa niin jopa uuteen työhön opettelu tuntuu lomalta :D Ja saan olla vain oma itseni!

Kiitti tsempistä ja peukut ylös sinnekin, taidat olla aikamoinen ihmeidentekijä :)

I love mondays

Töihin meno tuntuu varmasti lomalta, tai niin kaikki sen kokeneet ovat sanoneet ;) mä olen logistiikan mestari, pakkaan esim kaupassa niin että osan kamoista voi jättää autoon ja ottaa mukaan myöhemmin kun kulkee ohitse, suunnittelen tarkkaa mitä syödään koko viikko tms. Samoin pidän varsin tarkkaan kiinni aikatauluista, sekä päivä että viikko. Eikä meillä tosiaan ole koiria sekoittamassa pakkaa! Mutta kyllä mulla on takki aika tyhjänä yleensä perjantai iltana. Varsinkin jos mies ollut paljon pois. Silloin ravintola tai take away kutsuu! Meillä helpotti pahin äitivaihe vähä ennen 1,5v. Katsotaan millainen sisaruskateus syksyllä iskee! 

Eerika
Bättre liv

Sä oot kyllä ihan pro *taputapu*. Olen niin monta kertaa yrittänyt tehdä koko viikon ruokalista, mutten vaan keksi niin montaa ruokaa kuin viikon aikana tälle porukalle menisi. Tai olen mä sen muutaman kerran saanut tehtyä, mutta huh että joka viikko. Yleensä ostetaan kuitenkin vähintään kolmeen ruokaan ainekset kun käydään kaupassa niin ihan ihan kokoajan tarvitse siellä lampata. Meillä on myös aika pieni jääkaappi mihin ei ihan viikon ruoat mahdu. Pakkaseen toki laitetaan aina isoista annoksista niin siellä on kans hätävaraa lounaaksi, se kyllä helpottaa arkea! 

Muutama mammakaveri tilaa isot ostokset kotiinkuljetettuna ja hakee ehkä täydennystä sillointällöin. Se olisi kyllä tosi kätsyä kun vaan saisi aikaiseksi suunnitella riittävän ajoissa, ei ne kuitenkaan ihan tunnissa niitä kuljeta vaan pitää tilailla esim. edellisenä päivänä. Pitää ehkä miettiä saisiko tämän ruokahuollon jatkossa suunniteltua paremmin kun meillä ei ole enää päivisin lounaan syöjiä kotona joten pelkkien iltaruokien suunnittelu riittää. Josko sitten tilaisi kotiinkuljetuksella aina sillointällöin niin välttyisi kantamiselta ja ajanhukalta. Teidän suunnitelmallisuudella tämä voisi toimiakin! Ootko muuten testannut?

Peeäs. Tahtoo myös tuon äitivaiheen menevän ohi hushus, saas nähdä miten pahaksi tämä äityy kun hoito alkaa..

I love mondays

En ole kokeillut tota kotiinkuljetusta kun tykkään siitä kaupassa käynnistä. Fiilistellään lapsen kanssa basilikoja ja hedelmiä ;) meillä helpottaa et asutaan ihan keskustassa ja alepaan on 20m.. Lounasta syödään usein edellisen päivän jämistä tai munakasta. Siihen en pysty et tekisin lounasta erikseen! 

Kommentoi