Ladataan...
Bättre liv

Uudenvuodenaatto, pienellä ikää päivän yli viikko. Kaikki on oikeasti ihan älyttömän hyvin, vaan mikä on tämä baby blues ja pitkä toipuminen synnytyksestä mitkä painavat mielen maahan kaiken tämän söpöyden ja onnen keskellä? Kun haavassa alkaa tuntumaan paremmalle, sekoaakin vatsa ja sitten on vielä nuo kipeät pukamatkin. Hemoglobiini kai nousee hiljalleen, mutta silti en pysty olemaan pitkään pystyssä, eilen meinasin pyörtyä suihkuun heti sen jälkeen kun vatsa oli mennyt aivan sekaisin. Olo on välillä niin epätoivoinen, kun toipuminen on niin hidasta, haluaisin jo pystyä kävelemään pieni sylissä pidempään kuin hetken, imettämään myös istualleni ja touhuta pienen kanssa. Imetyksen olen sentään tähän mennessä pystynyt hoitamaan enemmänkin kuin hyvin, mutta nyt toisen nännin kipeydyttyä olen alkanut pelkäämään sitä hetkeä kun pienen suu haukkaa kiinni. Aika ristiriitainen fiilis kun samalla haluaisi ruokkia pienen ja pitää häntä hyvänä, nauttia hetkestä pienen kanssa ja levähtää yhdessä toisiaan tuijotellen kunnes pienen silmät alkavat luppaamaan kiinni. 

Maitoa riittää ja heruu, heruu ja heruu. Aluksi opin, että kertissuojat pitävät maidon paremmin kuin kestosuojat. Sitten opin, että kertissuojat saavatkin nännit kipeiksi ja päätin antaa mieluummin paitojen aina välillä kastua. Valitettavasti toiseen nänniin on tullut haavauma aivan juureen ja imettäminen tekee kipeää. Imuote ei ehkä ole aivan täydellinen, mutten ole varma saako sitä aivan kuntoon kun pienen suu on vielä noin pieni. Yritän katsoa otetta joka kerta mahdollisimman hyväksi, mutta nyt haavauma ei ehdi oikein parantua ennen kuin on taas imetyksen aika. Toisaalta tältä puolelta tulee myös enemmän maitoa joten paidat kastuvat ja pieni myös imee siltä puolelta pidempään. Voihan jestas, täällä puhutaan tisseistä! Kaikkeen sitä ryhtyykin :) No, joka tapauksessa täällä on käytössä nännivoidetta ja bepanthenia, kaalinlehteäkin. En ole halunnut käyttää pumppua ja pulloa, jottei imuote huononisi näin alussa, eilen kokeiltiin kuitenkin pumpata ja hörpyttää yksi rinnallinen (puolet meni ehkä masuun asti siitä satsista). Katsotaan löytääkö mies kaupasta rintakumeja, josko ne auttaisivat edes hetken akuutissa vaiheessa niin haava saisi parantua (saako niitä ihan lähikaupasta??). Toivottavasti ongelmat väistyvät pian!

Pieni syö päivisin 2-3 tunnin välein, yleensä yhden rinnallisen, aiemmin silmät olivat harvemmin päivisin auki, mutta nyt sitäkin riemuvoittoakin saadaan ihailla! Pieni harvemmin päästää huutoa suustaan, välillä menee hermo kun asiat tapahtuvat liian hitaasti, isi ei ehkä saakaan uutta bodyä päälle juuri sillä sekunnilla kuin haluttaisiin ja joutuu heilumaan nakkena liian kauan. Muuten kuuluu ehkä vain pientä öninää. Maitoa saa kun sitä näyttää halajavan, joten huutoon asti ei sitä kaivaten ole tarvinut edetä. Hirvittävän tyytyväinen tyttö siis! Syö, nukkuu, pissaa ja kakkaa. Kurkkii välillä maailmaa ja on supersuloinen. Voi hyvin, ei koe masukipruja, ei ole ihottumaa tai mitään. Elämä on mukavaa, saa olla äidin sylissä ja isin sylissä, välillä nukutaan Tripp Trapp Newborn-setissä (aivan mahtava koirien kanssa!), välillä sängyllä, välillä isin kanssa kantoliinassa. Isi hoitaa vaipanvaihdot, pyllynpesut ja laittaa mitä suloisimpia vaatteita päälle ja putsaa silmät ja navan. Napanuorantynkä lähti useampi päivä sitten ja oma napa on nyt näkyvissä! Elo on siis lähtenyt oikein hyvin käyntiin tällä puolella mahaa.

Mitenkäs meillä sitten nukutaan? Aluksi öisin tunnuttiin olevan enemmän hereillä ja tankkaavan aikalailla maitoa. Nyt tilanne on kuitenkin kääntynyt voitoksi. Pieni herää tankkaamaan puolen yön tienoilla ja saattaa viettää toista tuntia litkien hiljalleen 3-4 rinnallista maitoa. Tämän jälkeen maistuukin nelisen tuntia hyvää unta mamin kainalossa, joskus lähes viisi. Jos molemmat nännit olisivat kunnossa, tämä olisikin ihannetilanne, nyt saa hieman varoa tuota toista puolta ja toivoa ettei sille tarvitsisi mennä toistamiseen. Aamuvarhaisella herätään herkuttelemaan vielä parilla rinnallisella, minkä jälkeen nukutaankin mukavasti ja pitkään. Välillä isimies on käynyt vaihtamassa pieneltä yön pimeydessä vaipan, jos syödessä on tullut kunnon turautukset. Muussa tapauksessa nukutaan aamuun asti ja noustessaan vaihdetaan vaippa ja päivävaatteet. Yöt nukutaan bodyssa ja Merinovillaisessa unipussissa. Aivan mahtava ratkaisu, merinovilla kun pitää poissa kuuman ja kylmän eli vauva ei hikeenny liikaa vieressäni eikä myöskään jäädytä varpaitaan. Pitää varmaan raaskia ostaa toinenkin jossain välissä.. tähän mennessä unipussiin on tullut vain yksi kakkatahra joten yhdelläkin ollaan pärjätty ja ehtiihän sen päivän aikana pyöräyttää koneessa jos tarvetta tulee.

Jos olen kovin väsynyt, voin mennä unille 21-22 maissa ja nukkua pari tuntia itsekseni ennen kuin nälkäinen tyttö tulee isimiehen kyydissä yösyöpöttelyille, mistä jatketaankin jo niille pitkille yöunille. Välillä kuitenkin yhteinen iltahetki sohvalla voittaa ja mennäänkin unille hieman ennen puoltayötä ja pienen herkkuhetki tulee hetken lepäilyn jälkeen. Toivottavasti tämä rytmi jatkuu, sillä nyt saadaan yhtenäisiä unia useassa pätkässä. Kunhan imetys vaan ei tuottaisi kipua, olisi tilanne täydellinen! Tuntuu siltä, että olen saanut levättyä hyvin, päivät menevät kuitenkin köllötellessä, sillä juuri muuhun en tällä hetkellä pysty. Onkin aika höntti olo kun päivät vaan seuraavat toisiaan kuten loppuraskaudessakin eikä olo ole terve. Pitkäjänteisyys ei ole hyveeni, en sitten millään jaksaisi odottaa että tokenen tästä kunnolla, saan hormonini balanssiin, kehoni kuosiin ja pään tottumaan uuteen tilanteeseen!

Toivottavasti jo tämän viikon lopulla olo on aivan erilainen. Torstaina tulee ystävä vauvansa kanssa käymään, perjantaina on puolestaan neuvolatädin kotikäynnin vuoro ja siskokin tulee miehensä kanssa illalla visiitille. Alkuviikon lepään ja toivon parasta! Isimies on onneksi/enää nämä kaksi viikkoa meidän kanssa kotona, sitten pitäisikin olla jotenkin tolkuissaan! Ainiin, tänä yönähän kuulemma vaihtuu taas vuosi! Toivotaan siis aivan supermahtavaa vuotta 2014, tottumista tähän iiiiisooooon elämänmuutokseen, tutustumista meidän uuteen perheenjäseneen, paljon terveyttä ja rakkautta kaikille. Niin ja minulle lisää kärsivällisyyttä ja armollisuutta itseäni, muita ja elämää kohtaan :)

Paljon terkkuja meiltä höpöiltä ja ihanaa uutta vuotta!

<3 Eerika & Epeliina

peeäs. Pahoitteluni kuvista, pikaräpsyt kännykällä näistä hetkistä, nyt ei ole rahkeita edes kunnolla tarkennettujen kuvien ottamiseen, niiden muokkaamiseen ja rajaamiseen..

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Pieni elää jo neljättä päiväänsä tällä puolella masua, niin iso tyttö jo! Käytiin tänään neuvolassa, soittelin ajanvaraukseen ja olivat sitä mieltä, että voitaisiin hyvin käyttää äitiysneuvola-ajaksi minulle varattu aika pikaiseen tsekkaukseen (pienen paino, mun hemoglobiini ym.). Kotikäynti omalta neuvolatädiltä saatiin sitten viikon päähän. Tärkeimmät faktat: syntymäpaino 3785g - lähtöpaino sairaalasta 2pv ikäisenä 3522g - paino 4pv ikäisenä 3615g. Tissiä on siis tilattu ja sitä tuntuu riittävän koko kylän tarpeisiin ;)

Pieni on voinut kokoajan tosi hyvin ja siitä ei ole tarvinut olla huolissaan. Eri asia onkin sitten ollut äidin vointi. Synnytys oli erittäin pitkä, rankka ja no, brutaali ja kivulias kokemus. Pieni oli reipas ja voi hyvin ja sainkin hänet heti syntymän jälkeen rinnalle, napanuora sai sykkiä loppuun ennen sen leikkaamista ja pieni nappasi ensimaidot heti kättelyssä. Sainkin pitää pienen rinnallani piiiitkääään, sillä siinä meni vielä pitkä tovi äitiä kokoon parsiessa. Itse synnytystä en haluaisi oikeastaan muistella, käyn sitä läpi vielä myöhemmin viimeisimmän hoitaneen kätilön kanssa kunhan pystyn istumaan, pysyn paremmin pystyssä ja pystyn ajattelemaan automatkaa ilman kipuja. Pienen syntymä tähän maailmaan oli kuitenkin maailmaa järisyttävä kokemus. Ensimmäisiä sanojani taisikin olla "onko se oikea", sillä jotenkin niin ihmeelliselle se vaan tuntui, että jotain noin kaunista, täydellistä ja valmista olikin sisälläni ja jotain noin isoa todellakin tuli minusta. Seuraavana tulivatkin kyyneleet, vaihteeksi onnesta ja tunnekuohusta kivun ja epätoivon sijaan, sekä minulla että isillä.

Pysyin juuri ja juuri tajuissani niin että pääsimme tuntien kuluttua siirtymään osastolle. Emme pyytäneet perhehuonetta, sillä miehen piti kuitenkin hoitaa myös koirat joille ei ollut hoitajaa. Sain kuitenkin kahden hengen huoneen aivan itselleni, sillä Joulun aika oli ainakin Jorvissa rauhallista. Auttoi varmasti lepäämisessä kun sai oman rauhan ja miehen ollessa päivisin sairaalalla, saimme olla ihan oman perheen kesken kuin perhehuoneessa konsanaan (mitä nyt samaan sänkyyn ei mahtunut kiipeämään eikä viereistä saanut käyttää). Pieni nukkui ensimmäisenä vuorokautenaan paljon, mutta kävi syömässä tissillä noin neljän tunnin välein. En pystynyt liikkumaan yksin edes vessaan saati kantamaan pientä, mutta pieni olikin sitten mamin vieressä sängyllä käytännössä koko sairaalassaoloajan. Toisesta päivästä lähtien hän käytännössä asui yöpaitani sisällä ihokontakissa ja tilasi tulevia maitojaan ahkeraan! Kolmas päivä olikin jo kotiutumispäivä, pieni söi, minä söin, meidät molemmat tsekattiin (vauva lääkärin, minut kätilön toimesta) ja jossain vaiheessa iltapäivää saatiinkin kotiutumispaperit käteen. Itselläni kivut olivat niin kovat, etteivät saadut lääkkeet meinanneet millään riittää, hemoglobiini lähenteli verensiirron rajaa ja hengästyin jo sängystä noustessa. Silti viimeisenä aamuna hain itse aamupalatarjoittimeni. Lounaan haki mies kun pieni söi samalla elämän eliksiiriä.

Kotiin palaaminen sai aluksi hanat aukeamaan, miten jossain voikin olla näin kaunista! Joulukuusi valoissaan ja alla joululahjoja. Sängyllä imettäessäni näin kauniin huoneen ja parvekkeen jouluvalot, pehmeässä lämpimässä valossa pienenpienet kasvot, pienen joka oli maailman suloisin ihan omissa vaatteissaan! Minullakaan ei enää ollut sairaalavaatteita vaan ihan oma imetystoppi. Kyllä siinä taas itku tuli. Ensimmäisenä iltana kuitenkin nousi myös kuume ja kipuja on ollut kotonakin aikalailla. Välillä itken, etten enää vaan kestä. Että olen kestänyt niin kauan ja niin kamalia kipuja, ettei ole reilua että joudun sitä vieläkin kestämään. Kuumeilukin on säikäyttänyt. On kamala olo kun oma hidas toipuminen, uupumus ja kivut estävät täysivaltaisesti vauvasta nauttimisen. Päivisin onkin ihanaa kun mies on hoitanut vauvaa ja tuonut aina välillä luokseni maitobaariin. Siinä me on voitu halia ja katsella toisiamme taas hetki kunnes tissi vaihtuukin ruokailusta tyynyksi.

Yöt ovat olleet hieman hankalia, joten en ole vieläkään saanut levättyä riittävästi toipuakseni edes synnysviikon unettomista öistä. Sairaalassakin hoidin pientä kokoajan joten uni jäi pätkittäiseksi, varsinkin toisena vuorokautena pienen maidon tilaukset olivat jatkuvasti päällä, tuotti kylläkin tulosta terkuin Dolly Parton! Viime yönä ehkä jo päästiin ymmärrykseen siitä, ettei pieni vaan pysty nukkumaan ellei ole kiinni minussa, edes meidän väliimme siirtäminen (ilman ihokosketusta) ei riitä vaikka ihan vieressä ollaan. Mamin kainaloon siis vaan pitää päästä nukahtamaan tissin jälkeen, siirtäminen ei öisin käy laatuun laisinkaan. Päivisin sen sijaan saan ihan hyvin siirrellä ja unetkin ovat pidempiä. Toiseen huoneeseen ei kuitenkaan saa viedä tai tulee kitinä, kun pitää samassa tilassa meidän kanssa, kolisuttelee kattiloita ruokaa laittaessaan, juttelee, kuuntelee musiikkia ja antaa koirien meuhkata niin pitkät unet ovat varmat!

Neuvolan tädin mukaan pienillä on usein alussa vähän käänteinen rytmi, mikä on perujaan masusta. Kai siellä masussa on sitten ollut kivempaa meuhkata öisin kuin päivisin.. päivisin siis unet saattavat olla pidempiä ja öisin taas halutaan tissille useammin. Silti loppuyöstä eilen saatiin nukkua pari tuntia syöttöjen välissä, itse havahdun jo kun pieni alkaa hiljalleen vasta heräilemään eikä vielä edes kunnolla hamuile, siirrän pienen toiseen kainaloon ja annan elämän eliksiiriä. Hetken pientä kurkittuani nukahdan ja pieni vaihtaa jossain vaiheessa tisun tyynykseen ja jatkaa uniaan onnesta soikeana mamin kainalossa :) Pieni on vielä niin pieni, että eiköhän pidemmän päälle hänkin pysty hiljalleen hivuttautumaan vähän kauemmaksi mamista jos siltä tuntuu. Nyt sitä itse hikoaa kuin jouluporsas hormonien heitellessä kuin vaihdevuotisella, joten pienen lämpöpakkauksen lisääminen yhtälöön ja vaikeudet liikkua kivuiltaan ovat hieman epämukava yösummaus, mutta ainakin viimeyöstä jäi jo vähän jotain untakin käteen!

Toissaillan kuumeen nousemisen lisäksi eilen illalla kuume nousi taas oikein horkaksi. Siinä vaiheessa soiteltiin jo sairaalaltakin neuvoja (ja itse jo pelkäsin kuolevani ja jättäväni mieheni leskeksi vauvan kanssa.. jepjep), mutta tällä hetkellä tilannetta seurataan että tuleeko muita merkkejä tai paheneeko tilanne. Luultavasti kyse on ns. maitokuumeesta mikä liittyy maidon nopeaan ja hmm.. aika tehokkaaseen nousemiseen sanotaankos näin. Lisäksi koko kroppa on varmastikin aikalailla poikki kaikesta ja tarvitsisi lepoa, lepoa ja lepoa jaksaakseen. Onneksi mies auttaa niin paljon kuin vaan pystyy, laittaa ruoat, hoitaa koirat, tuo luokseni sohvalle/sänkyyn ruokaa ja varsinkin juomaa (jatkuva jano!), hoitaa myöskin kaikki vauvan vaipanavaihdot ym. hoitamiset. Itse yritän levätä ja olen tissibaarina aina tarpeen tullen, öisin pidän pientä vierellä ja pieni saa maitoa jo kauan ennen kuin itku tulee edes pieneen mieleen :)

Itse pysyn jo tolpillani, istumisesta voin vain haaveilla, lääkkeitä vedän kaksin käsin ja välillä itken epätoivoisena tätä toipumista. Välillä kuitenkin olo on parempi, on ihanaa olla kotona koko porukalla, kuunnella musiikkia, syödä kotona tehtyä ruokaa (meinasin kuolla extaasiin kun sain miehen tekemää kinkkua ja muita jouluherkkuja kotiin tullessamme!), pieni on maailman suloisin kun mies pukee hänet aina uusiin ihaniin vaatteisiin <3 Elämä siis aina välillä voittaa, hormonit ehkä joskus tasoittuvat, kroppa palautuu ja kivut häipyvät. Ja sitten voinkin nostella pientä ja nauttia hänestä täysin rinnoin (kirjaimellisesti)!

Ainiin, onpas muuten omituista, sillä minulla ei enää ole semmoista jättimäistä mahaa vaan jättimäinen vauva! Raskausaikana tuli noin 16 kg painoa, 3pv synnytyksestä tästä oli lähtenyt jo noin 8 kg. On outo olo kun kehonkuva on aivan erilainen ja yhtäkkiä mahdunkin taas pienistä väleistä ja olen aivan ihmeissäni. Jalatkin näyttävät niin hoikille kun turvotus on hävinnyt, ilmeisesti sitä oli hieman myös säärissä ja reisissä nilkkojen lisäksi. Vatsa on myös alkanut hävitä kuin silmissä, joka päivä kun kohtu supistuu taas lisää pienen imiessä tehokkaasti ja edistäessä tätä entisestään. Yhtään raskausarpea ei kehooni tullut, masussa näkyy vielä lievä linea negra ja navalla on vielä tekemistä kun miettii onko se pullahtanut vaiko sisällä. Raskaana voisin olla uudestaan aivan onnellisesti, synnytystä en suostu enää kokemaan ellei joku voi luvata ettei siitä tule mitään kokemani kaltaista. Onneksi näitä asioita ei tarvitse hetkeen miettiä kun opetellaan eloa meidän pienen rakkaamme kanssa! 

Tähän ihanaan biisiin halusin jättää teidät. Yhteenvetona ensimmäisistä päivistä: pieni on ihana rakas ja äitikin ehkä vielä toipuu! Kuulumisia tulee varmaan jatkossakin herkemmin instagramin puolelle lyhyinä väläyksinä, mutta tulen aina välillä tännekin postaamaan. Tämä oli nyt ensimmäinen kerta kun avasin koneen! Kyljellään maaten kirjoittaminen on hieman haastavaa ja epäergonomista.. ehkä kun pääsen vähän pystympään asentoon niin alkaa näpyttelykin taas sujua ;) Nyt nautitaan pienestä, pidetään pienestä ja itsestämme huolta ja levätään aina kuin voidaan. Adios amigos ja ihanaa kun olette mukana matkallamme!

<3 Eerika & Epeliina aka #pienirakas (4 päivää)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Pieni rakas syntyi tänä aamuna ja on vieläkin vahvempi kuin miltä masussa jo tuntui. 3785g ja 51 cm, pääsi mamin syliin samantein ja tuntui olevan jo vanha konkari imemisessä. Äiti ei haluaisi enää muistaa vuorokausien piinaa supistusten keskellä ja viimeisiä tuskanhetkiä huutaen apua. Pieni oli tulossa vähän pää vinossa ja sai imukupista päähänsä pientä ruhjetta. Äitiä paikkailtiin aivan liian pitkä tovi. Vain muutama tunti unta siellä täällä tällä viikolla ja hurja heikotusta, silti on vaikeaa sulkea silmänsä meidän pienen rakkaan nukkuessa rauhassa vieressä. Onneksi isillä on vahvat käsivarret, vaikka äiti ei uskallakaan pientä heikotukseltaan nostaa. 

Ihanaa Joulua, me vietämme sen tutustuen aivan ihanaan tonttuun!

Eerika & Epeliini (muutaman tunnin ikäisenä)

Share
Ladataan...

Pages