Ladataan...
Bättre liv

Joulun tuloa kohtaan on iskenyt vähän samanlainen "eikä voi vielä"-fiilis kuin vauvan tuloa kohtaan. Että saisinko kääntää kelloja pari kuukautta taaksepäin? Tuntuu että pää on aivan tyhjä kaikesta. Innokas suunnittelija on tipauttanut aivonsa kyydistä ja on vaan suu auki, että häh? Tänä vuonna Joulua vietetään hieman erilaisissa merkeissä kuin yleensä, sillä pienen laskettu aika on sopivasti 22.12. Sen sijaan että tietäisin mitä teemme tänä Jouluna, en todellakaan tiedä! Kymmenen viimeisintä vuotta on mennyt miehen vanhempien luona Joulun vietossa, vaan tämän Joulun vietämmekin kotona. Olemmeko milloin sairaalassa, mitä tapahtuu, milloin kotiudumme? Mitä jouluruokia meidän kannattaisi ostaa ja tehdä valmiiksi pakkaseen ja missä vaiheessa? Mitä ihmettä me oikein syödään Jouluna? Jos vaavi tulee maailmaan Joulun alla, haluan ehdottomasti graavattua kalaa! Ja sushia heti kun sushipaikka vaan on auki! Niin tai voihan sitä väsätä ensi hätään itsekin, vaikkei me kaikkia hienouksia osatakaan tehdä vaan ihan perus makeja. Ja älkääs nyt vaan naureskelko, että eihän siinä vauvan tultua pysty edes ajattelemaan mitään susheja ja graavilohia. Tää on nyt ainoa asia minkä yritän tietää, vaikken voikaan ja turha muutenkaan graavata etukäteen kun ei yhtään tiedä milloin sitä saisi syödä.. no jos edes sitä kalaa laittaisi valmiina paloina pakkaseen? Ja voi ei, mitä joulukoristeita laitan, milloin ja minne?

Lahjat oli tarkoitus "vaan ostaa verkkokaupoista ja pistää toimitus suoraan lahjan saajille". Helpommin sanottu kuin tehty kuitenkin kun aivoissa ei liiku mitään! On jotenkin vaikeampaa etsiä kuvastojen ja verkkokauppojen sivuilta inspiraatiota, kuin tuolla kaupoilla kiertelemällä, enkä haluaisi ostaa mitään tyhjänpäiväistä. Meidän perheessämme ostetaan lahjat niin sisaruksille kuin vanhemmillekin, jokaisen kanssa on muodostunut vähän erilaiset tottumukset lahjan tyylin ja arvon suhteen. Kaikki asuvat lisäksi eri paikkakunnilla ja tämän Joulun alla emme toisiamme näe, joten tosiaan se ilmainen toimitus lahjansaajalle on verkkokaupoilla asioidessa kriteerinä.

Miehen perheen kesken on myös ollut tapana ostaa kaikkien kesken lahjat, mutta niistä huolehtii pääasiassa mies. Olen tosin ostanut jo anopille aivan hänen näköisensä korvakorut kun sattuivat osumaan silmään. Heidän kanssaan olemme yleensä viettäneet "perhejoulua", ehkä sitten taas ensi vuonna? Enkä muuten ole yhtään varma, miten lahjojen vaihto heidän kanssaan käy (jokainen kun sieltäkin puolelta asuu eri paikkakunnilla). Kun pienen tulosta ei tiedä, haluaisin mielellään vaihtaa lahjat hyvissäajoin ennen Joulua, jotta jokainen saisi avata pakettinsa juuri aattoiltana. Miehen perheen puolelta voidaan tosin odottaa vierailijoita aika pian pienen syntymän jälkeen, sillä suhteet ovat tiiviimpiä ja näemme aika usein. Minun perheeni puolelta tullaan varmaan pikkuhiljaa tipotellen visiitille.

Huoh. Siis se aiempi tyyppi joka muisti ulkoa kaiken mitä kaapissa on, keksi hetkessä viikon ruokalistan ja teki siitä kaupan järjestyksessä olevan kauppalistan sekä excelöi kaikki vauvatarvikehankinnat ja joululahjalistat taitaa olla hetkellisesti poissa käytöstä! Keho on alkanut toimimaan paremmin (thank God!), mutta mieli on tainnut jäädä jonnekin unholaan. En tajua kokonaisuuksia. Tuntuu että olen unohtanut ihan kaiken minkä vielä hetki sitten "tiesin" synnytyksen kulusta tai vauvanhoidosta. Menen vaan eteenpäin päivä kerrallaan, syön kun on nälkä ja meinaan jatkuvasti unohtaa lisäraudan. Menen vaan eteenpäin tätä raskautta niinkuin osaan ja pystyn, vaan en edes osaa ajatella että jossain vaiheessa lähtisin synnärille ja tulisin sieltä kapalo kainalossa takaisin! Miten minä voisin sellaista edes kuvitella kun en ole mitään sellaista koskaan kokenutkaan?

Kehon toiminnasta kuitenkin kiitän ihanaa fyssaria/naprapaattia kenellä minulla on ilo käydä muutaman viikon välein. Siinä missä lääkäri sanoi huimauksen kuuluvan asiaan, fyssari pisti minut kuntoon ja uskallan taas liikkua yksin! Myös lonkan vaivat saivat pientä helpotusta ja erityisen pahasti kipuillut häpyliitos muistuttelee enää harvoin itsestään. Hoidatetaan siis itseämme myös raskausaikana, eikös! En minä nyt sentään pitkin puskia juoksentele tai käy kunnon kävelylenkeillä, ei sentään. Mutta olenpahan käynyt heittelemässä tänään nuoremmalle koirista frisbeetä lähinurmella ja nähnyt joutsenen! Tehnyt ruokaakin ilman jatkuvia kipuja! Ja käynyt sellaisilla pienillä iltakäpöillä koiran kanssa. Eilen kävin ystävän ja hänen pienen poikansa kanssa lähileikkipuistossa, hyödynsin toki keinua istuimena :) Uskalsin myös sopia lounas- ja kahvitreffejä ensi viikolle keskelle päivää. Elämä siis saattaa voittaa! Mielialat tosin vaihtelevat kuin alkuraskaudessa konsanaan. On ollut päiviä, jolloin olen vain itkenyt kun kaikki on tuntunut ylivoimaiselle ja minä itse aivan riittämättömälle, vain taakaksi muille. Ja sitten taas ihania päiviä, auringonpaistetta, ystäviä, ulkoilua ja hyvää ruokaa! Mutta siltikään minä en yhtään tajua mitä täällä oikein tapahtuu. Kuin koko tulevaisuus olisi sumun takana ja minä raukka yritän räpytellä silmiäni kuin sinne nähdäkseni.

Yöt ovat hieman outoja, mutta saanpahan nukkua aikasta hyvin. Menemme unille siinä yhdentoista korvilla, otan silloin myös yhden Panadolin yötä vasten. En kuitenkaan saa unta heti vaan noin tunnin pyörimisen jälkeen käyn vielä vessassa, minkä jälkeen uni yleensä tuleekin. Pieni yleensä on hereillä ja jumppaa masussa tämän tunnin aikana ja ehkä Panadol alkaa myöskin vaikuttaa vähän viiveellä? Nukun nykyään yleensä hyvin, mitä nyt käännän horroksessa kylkeä joitain kertoja kivuliaan lonkan vuoksi ja ähisen kivusta häpyliitoksen sanoessa kääntyessä ai. Nukahdan kuitenkin taas samantein. Aamulla herään miehen ja koirien aamutouhujen ääniin vähän ennen kahdeksaa (normaalisti nukkuisin niistä huolimatta kuin tukki).

Tässä vaiheessa lonkat ja jalat ovatkin jo aika kipeät ja on hyvä nousta vähän jaloittelemaan. Heräänkin käymään vessassa ja hakemaan keittiöstä vähintään mehua, välillä myös nappaan suuhun pari kourallista muroja tai muutaman lusikallisen jogurttia. Makoilen sängyllä lueskellen kännykästä Facebookin, sähköpostit ja Lilyn kommentit. Vajaan tunnin hereillä olon jälkeen nukahdan uudelleen ihanaan uneen, mitä kestää yleensä kymmeneen asti, tänään jopa yhteentoista kun olin eilisen jäljiltä extraväsynyt. Venyttelyt, aamutoimet ja pitkä aamupala Hesarin parissa. Siitä se päivä sitten hiljalleen lähtee! Tuntuu kuin keho virittäytyisi vauvan rytmiin. Niin monesta blogista olen lukenut, että vauva herää aikaisin syömään, mutta saattaa sen jälkeen jatkaa parin tunnin unilla ennen kuin päivä todenteolla lähtee käyntiin. Niin hassua! Vauvakin nimittäin oikoo rauhallisena jalkojaan masussa aamulla kun kuulemme miehen ja koirien aamutoimien ääniä, eli olemme molemmat siinä vaiheessa rauhallisesti hereillä. Nukahdamme kuitenkin pian molemmat kun saamme ruokaa ja liikettä.

Mies on pikkujouluissa ja aivoissani pyörii kaikki vaan ei mitään. Mihinkään juoksevista ajatuksista ei oikein tunnu saavan otetta. En osaa tehdä mitään päätöksiä. Selaimen välilehdet ovat täynnä verkkokauppoja, infoa synnytystoivelistan tekemistä varten, koirankoulutuspaikkoja ja Viaplayn leffavalikoimaa. Melkein jo päätin äidin ja yhden siskoni joululahjat, mutta en sitten pystynytkään tekemään tilausta. Synnytystoivelista on vain tyhjä word-dokumentti. Onneksi ehdin tehdä sairaalakassilistan jo ennen tätä totaalista aivopöhöä, tosin sekin on vain wordissä koneellani (onneksi mieskin tietää sen). Toiveissa olisi tajuta mitä nappaan iltapalaksi ja päättää joku leffa minkä katsoisin illan ratoksi. Ja tiedättekös, tässä vaiheessa tästä postauksesta puuttuvat täysin myös kuvituskuvat. Päätöksiä, päätöksiä!

Aivopöhöstä huolimatta hyvää viikonloppua itse kellekin, varokaa pikkujoulujen jälkitauteja! 

<3 Eerika & Epeliina (rv 36+5)

Kuvat: marraskuinen joutsenkuva sekä tomaattikeiton kuva tältä päivältä, jouluiset kuvat Pinterest.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Hupsanhei ja neuvolassa käyty. On se vaan jännä, että ensimmäisen neuvolalääkärikäyntini ollessa aivan superkymppitasoa, ovat sen jälkeiset käynnit olleet pienoisia pettymyksiä. Taso tuli kai vedettyä liian korkealle, sillä silloin lääkäri katsoi masuun myös ultralla, jutteli oikeasti kanssani ja kävi ihan ajan kanssa kaikki asiat läpi. Mies ei ollut silloin mukana, harmi kyllä, mutta tänään pyysin hänet taas seurakseni neuvolalääkärille synnytystapa-arviota varten. Jotenkin ajattelin, että olisivat katsoneet ultralla tarkemmin kohdunkaulan pituuden ja katsoneet muutenkin ultralla tarkemmin pienen kokoa ja asentoa. Mutta mitä vielä, masun mittaus, vähän tunnustelua masun päältä ja pikainen sisätutkimus. Eikä mitään arviota pienen koosta tai mitään. Mikä synnytystapa-arvio se tällainen oikein on?

Lääkäri kysyi, onko minulla jotain erityistä toivetta synnytystavasta.. eipä oikein ollut ja hän vielä varmisti ettei minulla ollut mitään alakautta synnyttämistä vastaan. Olin hieman ihmeissäni, että no eipä tässä, kaipa se sieltä tulee ihan luonnollisesti. "Niin että ei tarvitse käydä keskustelemassa kenenkään kanssa erikseen synnytyksestä?" Ööö.. eipä kai? Onhan näitä ajatuksia ja pelkoja synnytyksestä, mutta ei kai tässä mitään ihmeellistä.. Mitäköhän tuossa olisi pitänyt osata sanoa? No, jos olisin pelkopolia vailla, olisin varmaan sen tässä vaiheessa ilmaissut. Niin tai jos haluaisin välttämättä sektion. Kumpaankaan ei taida olla tarvetta, heippa vaan. Masun koko menee yläkäyrän yläpuolella, mutta kaipa pikkuinen silti ihan normaalikokoinen on?

Neuvolan mitat rv 36+2 (suluissa rv 34+1)

Paino: 70,5 kg (69,4 kg)
Painon muutos: +513 /vko (+300/vko)
Verenpaine: 112/78 (115/76)
B-Hb:  ei mitattu (116)
U-Prot: - (-)
U-Gluk: - (-)
Kohdunpohjan korkeus: 35,5 (34)
Lapsiveden määrä: Normaali (N)
Sydämensyke: D 138 (D+ 140)
Liikkeet: ++ (++)
Tarjonta: raivotarjonta
Kohdunsuu: kiinteä, kiinni, pituutta ei osannut arvioida.. (3 cm)

No, kaikki tuntuu etenevän hyvin ja supisteluista huolimatta pieni ei taida haluta ulos mitenkään kovin aikaisin. Kävin eilen fyssarilla ja riksrakspoks sanoi lapojen välinen alue. Luulenpa, että huimaukset ja hengenahdistus nyt helpottavat! Kävin fyssarin jälkeen vähän tepsuttamassa kaupoilla ja istahdin sitten kahvilaan mihin mieheni tuli treeneistä. Vähänkö oli ihanaa olla taas ihmisten ilmoilla! Vähän sattui ja pikkasen supistelikin, mutta alan uskoa ettei se ole niin vakavaa. Välillä pitää päästä ulos kotoakin.

Yöllä tämä jaloillaan oleminen kuitenkin kostautui, lonkkakivut olivat aikamoiset ja jalkoja särki koko matkalta. Aamuyöstä heräsin siinä neljän-viiden maissa vessaan ja jaloittelemaan. Hetken sängyssä pyörimisen jälkeen menin hakemaan särkylääkkeen. Hetken pyörimisen jälkeen kävin keittiössä vähän syömässä. Huoh. Mies tuli lopulta huolissaan keittiöön antamaan halin ja hakemaan minut takaisin sänkyyn. Lopulta sain taas unen päästä kiinni ja vetelinkin sikeitä kunnes joku radiojuontaja tuli pulisemaan tyhmiä mun uneen. Aika herätä aamupalalle ja lähteä neuvolaan. Ei siis näköjään kannata ihan joka päivä piristää itseään olemalla jaloillaan tai yöunet menevät pipariksi. Mietin jo kuinka ison osan itsestään voisikaan valella kylmägeelillä aamuyön tunteina.. Ainakin noita 1g panadoleja saa ottaa kolme päivässä, eli jos nukkumaan mennessä ottaa yhden ja joutuu joskus ottamaan vielä toisen aamuyön tunteina niin nou hätä. Kunhan nukuttua saisi! 

Olipa muuten ihanaa käydä neuvolan jälkeen miehen kanssa lounaalla heidän työpaikkansa lounasravintolassa. Satuin törmäämään yhteen tuttuun jatko-opinnoista ja turisin sievän tovin hänen kanssaan ennen linjastolle pääsemistä. Lounas meni mukavasti miehen työkavereiden kanssa jutellessa. Tuli jo ihan sellainen olo, että pääsispä takaisin töihin! Mutta lähinnä kai sen takia, että silloin pääsisi pulisemaan.. ja lounaalle.. ja kahville.. :) Tosin ihan mielelläni juttelin heidän työasioistaan ja jäi ihan mietityttämään miten heidän asiakkaan ongelman voisikaan ratkaista. Vaikka tekevät siis ihan erilaista duunia kuin minä, mutta ongelmanratkaisu on toinen nimeni! Melkein jo pistin lounasruokalankin linjastot uusiksi kun salaatit ja öljyt olivat ihan eri puolilla ja näin päin pois. Mun niiiiiin pitäis päästä jonnekin järjestelemään asioita uusiksi, pähkimään miten asiat voisi tehdä mahdollisimman järkevästi ja ratkomaan ongelmia. No, ehkä tämä pieni vielä pistää äidin töihin ja pitää organisoinnin täällä ihan kotitasolla. Mutta olipahan kuitenkin aika virkistävää :)

Aurinko paistaa ja pikkupakkasta pistää tulemaan. Kaunis keli pitää unisia koiria vierellään, tuntea pienen potkut ja ihmetellä elämää!

<3 Eerika & Epeliina (rv 36+2)

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Oho, lähes viikon postaustauko!! Toisaalta edellisten postausten tiimoilta on käyty sen verran vilkasta keskustelua, että sinne on tullut turistua vähintään parin postauksen verran ;) On ollut yllättäen isiä yökylässä, kaveria iltavisiitillä ja aivan järkyttävän huonosti nukuttuja öitä. Repiviä liitoskipuja, niskajumeja, huimausta ja sopivan asennon etsimistä. Piristävää kampaajakäyntiä, pikkujoulujen missaamista, himputin hyviä viikonloppuruokia ja koirien kanssa lussuttamista. Leffoja kotisohvalla ja pieni shoppailukierros miehen kanssa. Niin ja sen tajuaminen, että Panadol nukkumaan mennessä ei ole syntiä jos se takaa lähes katkottomat yöunet aamuyöhön asti! Sama homma on iltasyömisen kanssa. Vaikka kuinka tuntuisi siltä, ettei sohvalla makaavan pallomahan tulisi syödä päivän aikana liikoja, voi nälkä yllättää yöllä kesken unien. And that's not good..

Masu on muuten aivan VALTAVA (kuten kuvista näkee). Eilen tuli täyteen raskausviikkoja 36+0 eli tänään on laskettuun aikaan enää ALLE neljä viikkoa! Supistukset ovat hillittäneet, kiitos lepäilyn, mutta muuten olo on pakottanut pysymään sohvalla ja neljän seinän sisällä. Pitkä matka ollaan tultu siitä alkukesän pikkupömppömahasta! Mutta ihan raskaana olevaksi sitä tunsi silloinkin itsensä. Nyt tämän vaan tuntee myös luissa ja ytimissä ihan todenteolla. Toivotaan, että nämä kipuilut tarkoittavat nyt sitten sitä, että paikat ovat hyvin valmiina päästämään pienen pois pesästään ja sitä kipuilua olisi sitten vähän vähemmän siinä vaiheessa (pientä toiveajattelua?). Ainakin lantion seutu on antamassa myöden ihan todenteolla!

Menin tuossa yhtenä päivänä ryhdistäytymään. Paikat olivat tosi jumissa ja tein sitten erilaisia avaavia harjoituksia saadakseni kehooni lisää tilaa hengittää. Samana päivänä olin myös istunut kampaajan tuolilla muutaman tunnin ja kävellyt hieman. Seuraavana päivänä vielä istuin ja seisoin tuossa naapurissa sohvalla makoilun sijaan. Illalla se sitten iski, aivan järjetön kipu häpyliitoksella. Siis sellainen, että ota särkylääke, kylmäpussi ja tyynyjä ja näistäkin huolimatta itke kummallisessa asennossa lattialla kun mikään ei auta. Sen kanssa ollaan sitten saatu työskennellä tässä päivätolkulla, notta olo edes vähän tokenisi. Luulenpa, että pienikin on tunkenut päätään taas hieman alemmaksi, vaikken menisi sanomaan sen vielä kiinnittyneen. Pistää varmaan kuitenkin lisää painetta tuonne lantion liitoksille. 

Sunnuntaina uskaltauduin kuitenkin kaupoille miehen käsivarressa kiikkuen. Käytiin hakemassa meille tilattu ihana Mellipoun soittorasia (näitä on muuten tuore lasti taas Bebesissä!), nautittiin herkulliset gelatot, haettiin lisää ruuveja ja muttereita sekä kurkittiin vähän sisustusjuttuja. Hieman huippasi ja sattui, mutta oli jotenkin vaan niin ihanaa olla ihmisten ilmoilla. Suurimman osan ajasta sain onneksi istua, mies touhotti jo rautakaupassa kun minä jäin vielä kahvilaan nautiskelemaan. Sisustusjuttuja katsoessa piti puolestaan koeajaa useampi sohva ja nojatuoli :) Peeäs. Jos joku haluaa blogiyhteistyönä lahjoittaa meille olohuoneen valaisimen niin saa ilmoittautua. Melkein jo päädyttiin viiden vuoden pähkäilyn jälkeen tähän simppeliin Ykiin. (Mulla on toiveajattelua ilmassa todenteolla tänään!)

Kävelen muuten niiiiiiiiiin hitaasti. Ja jos joku vielä menee puhumaan naureskellen siitä typerästä ankkamaisen vaakkuvasta raskaana olevien kävelytavasta ja ettei itse ainakaan aio sitten niin kävellä niin kokeilepas näitä lonkkakipuja ja avautuvia liitoksia! Siinä kuule kävellään niin että vähiten sattuu, tai siis hilataan itseään hiljalleen eteenpäin kuin hidastetussa elokuvassa. Ja kyllä, mies saa mielellään nostaa sohvalta ylös tai joudut kellahtamaan kyljen kautta! Naureskelin muuten jollekin "tällä raskausviikolla vatsa on jo melkein kylkiluiden kohdalla" -tiedolle tuossa taannoin, meitsillä nimittäin tämä vatsa on noussut reilusti yli kylkiluiden jo aikaa sitten! Ne on uponneet tuonne sisään ja niitä potkitaan todenteolla. Eikä ole hajuakaan, missä mun sisäelimet on! Vatsalaukku? Pallea? Keuhkot? Nekaikkimuutmitäniitänyton?

Toivottavasti fyssari saa tänään helpotettua edes vähän tätä oloa, ensi viikolle varasinkin sitten itselleni ihan kunnon hemmottelun. Nimittäin 90 minuuttisen raskaushieronnan! Olin jotenkin toiveajatellut, että jostain puskasta hyppäisi tielleni keijukaisystäviä, jotka järjestäisivät minulle babyshowerit/äitiysjuhlat herkkuineen ja hommaisivat minulle lahjakortin raskaushierontaan. Mutta olinpas sitten oman elämäni keijukaisystävä ja buukkasin hoidon. Olen niin sen tarpeessa! Ja kerran minulla ei ole tiivistä kaveriporukkaa vaan ennemminkin yksittäisi ystäviä ripoteltuna pitkin Suomen karttaa, taidan tyytyä yksittäisten kavereiden visiitteihin ja iloita ihan kahden kesken heidän seurastaan silloin. En jaksa ruveta miettimään juhlien järjestämistä ja ketä kutsuisin ja kuka pääsisi paikalle ja milloin ja missä he olisivat yötä ja tunteeko kukaan edes toisiaan. Eiköhän tätä puuhaa riitä ihan ilmankin. Josko olisin tästä katkeroitumatta ikuisiksi ajoiksi, vaikka pariin otteeseen olenkin itkenyt sitä, miksei minulla ole tiivistä perhettä ja kaveripiiriä. Niin ja sitäkin kuinka kehtaan lisääntyä ilman tiivistä tukiverkostoa! Kaikkea sitä sitten mielessään pyöritteleekin loppuraskauden vajailla unilla..

Sen voin kyllä sanoa, että monenlaista hemmottelua tässä alkaa olemaan vailla. Eilen illalla oli aivan täydellistä kun mies hieroi nukkumaan mennessämme kosteusöljyllä kipeitä jalkojani, nilkkojani, polviani.. oi sitä täydellistä rentoutumista ja oloa. Josko tässä jonkun kasvonaamion laittaisi iltasella kasvoille ja tekisi jotain näille kynsille ja kosteuttaisi kädetkin kunnolla. Kaikki kehon hemmottelu ja rentoutus ovat isoksi avuksi tässä tukalassa ja kivuliaassakin mammuttivaiheessa, jotta jaksamista riittäisi sinne h-hetkelle asti!

Huomenna on muuten edessä neuvolalääkäri ja synnytystapa-arvio. Josko samalla muistaisi kysyä, että näyttäähän tämä vieläkin tytöltä? Sillä jotenkin päähän on hiipinyt pelko ylläristä kun ollaan tytölle jo keksitty ihana nimikin millä ollaan sitä jo pitkään kutsuttu. Toivottavasti pieni näyttää voivan masussa hyvin ja paikat olisivat hiljalleen alkaneet valmistutua synnytykseen. Kohta on jo Joulukuu! Mieskin halusi jo hakea joulukuusen <3 Voi tätä Joulun odotusta!

Pientä möyrijäistä masun ulkopuolelle jo odotellen <3 Eerika & Epeliina (rv 36+1)

Share

Pages