Ladataan...
Bättre liv

Eikä! Kaikki hyvin, kaikki hyvin. Pelkäsin niin kovasti polille lähtemistä, että teki mieli ottaa ovenkarmeista kiinni kuin pieni lapsi ja huutaa, että en mene, en mene! Illalla pelkäsin ja itkin, entä jos muhun sattuu? Jos kohdusta löytyykin jotain kamalaa? Aamulla heräsin seitsemältä ottamaan esilääkitykseksi pari buranaa ja panadolia, söin aamupalan ja lähdettiin ajalemaan sairaalaa kohden. Miehellä oli työläppäri ja puhelin mukana, tiedossa etäpäivä sairaalan käytävillä siis. Kun sairaalalle oli alle kilometri, jännitys ja pelko alkoivat taas tuntua kehossa. Vuoroani odotellessa olo tuntui sietämättömälle, puristin tuolin käsinojaa ja säikähdin jokaista oven avausta. Huoneeseen päästyäni kohtasin maailman mukavimman lääkärin ja kätilön. Aluksi käytiin historiaani läpi ja keskusteltiin kuinka edetään. Sain kysyä mitä vain ja minulle kerrottiin tarkasti mitä tapahtuu. Lääkäri lupasi, että ei me täällä sua kiusata ja lopetetaan heti jos suhun sattuu. Olo oli huojentunut, mutta silti vähän pelotti. 

Hysteroskopia eli kohdun tähystys tehtiin siis ilman nukutusta, rauhoittavia, puudutteita tai enempiä kipulääkityksiä. Sehän tässä minua aluksi pelottikin. Näin ruudun kokoajan ja minulle kerrottiin mitä seuraavaksi tapahtuu. Tähystimen läpi virtasi lämmin suolavesiliuos, mikä auttaa aukaisemaan kohdunsuuta ja kohtua. Tunne oli epämukava, vähän niin kuin papa-koetta otettaisiin ja samalla kohtu supistelee. Kohtu oli vaaleanpunainen ja pehmoisen näköinen, eikä siellä yllätykseksemme enää ollutkaan polyyppia! Kaikki näytti hyvälle, kohtu oli toipunut hyvin keskenmenoista ja polyyppi oli luultavasti lähtenyt itsekseen irti ja tullut tuhruvuotojen mukana pois tässä välissä. Samalla kuitenkin otettiin koepala kun kerran kohdussa jo oltiin, ihan vaan varmuuden vuoksi. Se tuntui pahalle, kuin joku olisi nipsassut minusta kynsisaksilla palasen. Sain pian nousta ja pukea päälle. Nestettä vuoti vielä jonkin aikaa toimenpiteen jälkeen ja olo oli hutera. Kohtu oli alkanut supistelemaan ja tunsin kipua. 

Useimmilla toimenpide ei tunnu kuten minulla, tunnen erityisen herkästi kehoni tuntemukset ja kivun. Monelle toimenpide ei ehkä aiheuta juuri papa-kokeen ottoa suurempia tuntemuksia. Itselleni tuli kuitenkin huono olo toimenpiteen jälkeen, mikä sekin on kyllä normaalia. Huippasi ja olo oli sekava, kohtu supisteli ja sattui. Pääsin lepohuoneeseen pitkälleni ja mies tuli mukaani tekemään töitä läppärinsä kanssa. Makasin siinä varmaan toista tuntia. Välillä sain jotain ihanan tehokasta kipulääkitystä, sillä mikään asento ei tuntunut hyvälle kohdun kipeän supistelun vuoksi. Aluksi en meinannut saada edes täksi päiväksi sairaslomaa, mutta olo oli sen verran hassu, että sen lopulta antoivat. Ei tässä kyllä töistä olisi tullut mitään, ehtii sinne huomennakin! Olin jo järjestellyt työni niin, että pystyn olemaan tämän päivän poissa ilman mitään katastrofeja ja sopinut siitä esimieheni kanssa.

Verensokerikin oli laskenut, joten lähdin lopulta mieheeni nojaten sairaalasta ja kiitin hyvästä huolenpidosta. Mentiin läheiseen lounaspaikkaan syömään ja haettiin kotiin leivokset ja vähän ruokaa. Kotona olen nautiskellut leivoksesta ja hyvästä teestä sekä jutellut ihanan ystäväni kanssa puhelimessa ja kysellyt pienen 4 kk ikäisen tytön kuulumisia. Mies puhuu lontoota työhuoneessa ja kadehdin hänen mahdollisuuttaan tehdä töitä missä tahansa. Ihana mies kun hoiti asiansa niin että pääsi olemaan tukenani koko päivän! Ihan kysymättä vaan se sanoi tulevansa ehdottomasti mukaan ja olevansa kanssani koko päivän. Vaikka se ei ehkä osaa puhua ja rauhoitella mua, osaa se kuitenkin olla tukena ja läsnä sekä viedä mut syömään kun nälkä yllättää. Supertärkeitä taitoja! Näytin samalla miehelle, missä on sairaalan äitiyspoli ja missä synnäri. Että tänne sit pitää juosta, ettäs tiedät ;)

Juttelin eilen työkaverin kanssa sen raskaudesta, olin arvannut sen jo aikaa sitten, mutta eilen uskaltauduin kahden kesken kysymään asiasta kun hän jo näkyi sen verran selvästi. Kerroin sitten samalla omasta historiastani ja juteltiin hänen raskausoireistaan ja muusta. Siitä miten välillä jännittää, että mitenköhän vauvan kanssa pärjätään. Ja kuinka tulee anteeksipyytelevä fiilis siitä että on jäämässä äippärille. Siinä jutellessa hän sanoi, kuinka olisi ollut tosi kiva jos joku toinenkin olisi ollut täältä töistä samaan aikaan raskaana. Niinhän se olisi. Et usko miten paljon olisin sitä toivonut, että pieni olisi pysynyt mukana! Mutta näin sen vaan kuului mennä. Nyt joogaan, opiskelen hyvinvointijuttuja ja matkustan. Mutta kaiken lisäksi kaikki on nyt kohdussa kunnossa ja voidaan antaa uudelle pienelle mahdollisuus ihan milloin vaan meistä siltä tuntuu! Ehkä ensi kuussa, ehkä sitä seuraavana, ehkä vasta kesällä. Oli miten oli, nyt alkoi vähän jo jännittämään ja innostumaan! Ainoa vaan, että apua, jos pelkään näin paljon jo kohdun tähystystä, kuinka ikinä selviäisin synnytyksestä?

Aloin jo purkaa estoloitani, että joogakurssihan on ihan pian ja en minä sitä ennen kuitenkaan raskautumaan ehtisi.  Ja onhan mulla se kuntokeskuksenkin kortti, siellä voisi ihan hyvin käydä ensimmäisen kolmanneksen aikana astangajoogaa odotellessa. Reissussahan voisi ihan hyvin olla raskaanakin, ei mulla nyt niin paha olo ja väsy ekalla kolmanneksella olisi että se haittaisi (eipä). Ja jos ei pääsisi viinitilalla maistelemaan viinejä niin ainahan voi ostaa muutaman pullon mulle kotiin säilytettäväksi kellarissa vuoden ajan. Ja voihan sitä yhden pienen kulauksen maistaa, vaikka sylkäistä sitten pois. Että ihan selkeästi mieli alkaa tekemään jo tilaa uuden raskauden toiveille! Sitä odotellessa otetaan ihan pieni hetki vielä varovaisesti ja kasataan tämä keho ja mieli voimaan vähän paremmin. Ehkä tässä jossain välissä keksin myös sen, mitä tekisin urallani seuraavaksi? Jahas, taas uusi toive elämältä!

Ihanaa keväistä torstaita, hyvällä tuurilla täällä seilataan! <3 Eerika

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Mitä ihmettä elämä? Niin upeita juttuja mitä katson aluksi kalenteristani ne buukattuani ja pian kuvista jälkikäteen. Kipu, väsymys, ahdistus, paha olo. Mukanani seuraavat ystävät vaikeuttavat elämästä nauttimista. Tässä hetkessä olemista. Kampaajakäynti ja sushi take away kotimatkalla. Kävely koiran kanssa kun jalka kestää taas astua. Blogeja kynttilänvalossa ja roppakaupalla vettä nestevajeesta oireilevalle kropalle. Niin ihania asioita, joista nauttiminen on kipusumussa tuskan takana. Toivon pahimman olevan pian takana. Auringon paistavan taas. Kipujen jäävän pian taka-alalle. Hyvän ruoan ja joogan voittavan. Hengityksen tuovan eloa minuun. Mieleni oppivan päästää irti. Kehoni oppimaan olemaan jännittymättä. Tahdon olla täällä taas, ihan rentona, omana itsenäni, avoinna maailmalle, ilman kivun ja sen pelon sumua.

Läpi päivän jatkunut päänsärky loittoni luoltani vihdoin illalla. Ruokaa, vettä, rentoa oloa ja olen läsnä taas. Toivon huomiselle hetkiä ilman särkyä, kykyä hengittää, keskittyä hetkeen ja päästä yli työpäivien aikaisesta turhautumisesta ja ahdistuksesta. Pelottaa se kohdun tähystyskin torstaina, mutta pian se on ohi. Eikä sieltä olisi tällä kertaa pakko tulla lisää huonoja uutisia. Ehkä siellä on vain se yksi polyyppi ja homma on hetkessä ohi ilman isompia kipuja. Tähän mennessä gynekologien tuomat uutiset vaan ovat olleet yksi toistaan huonompia, joten on vaikea luottaa siihen että kaikki menisi helposti. Onneksi mies on mukana pitämässä kädestä kiinni.

Ja pian on kevät, syntymäpäivä, reissuja, ystäviä, hyvinvoinnin valmennuksia, lisää liikuntaa, joogaa, hyviä kirjoja. Elämää kuin unelmaa. Hyvää viiniä ja ruokaa. Kesäisiä katuja, pyöräilyä, juoksua, meren rantoja ja koivuja hiirenkorvilla. Kumpa vaan pystyisin nauttimaan tästä elämästä minkä olen saanut ja itselleni kauhonut! Ilman jatkuvia kipuja.

Koetetaan rakastaa tätä päivää sellaisena kun se on, antaa sen riittää tällaisenaan, epätäydellisenä osana matkaa <3 Eerika

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Ei hitsi, elämä on kyllä niin kummaa. Viikonloppu, minkä ajattelin olevan rentouttavin ikinä sai minut myöskin tuntemaan oloni riittämättömäksi ja stressaamaan. Kiireinen maanantai puolestaan saa minut hengittämään iloa ja hehkumaan! Tänään asiat vaan kolahtivat kohdilleen eikä auringonpaistetta voi osoitella sormella tarpeeksi olotilani syyllistä etsiessä. Ehdin aamulla aiemmin töihin kuin yhtenäkään päivänä viime viikolla, vaikka vietin 40 minuuttia kolmessa bussissa päästäkseni tänne normaalin 15-20 min automatkan sijaan. Kaiken lisäksi sain aamupäivällä tietää, että syyni mennä busseilla peruuntui ja vietän ihan turhaan lähes puolitoista tuntia busseissa jonka jälkeen ehdin viettää alle tunnin kotona lähteäkseni taas. Siitä huolimatta vain hymyilen kilpaa auringon kanssa! Sillä saanhan kuitenkin katsoa bussin ikkunasta auringonpaistetta ja maisemia rauhassa, toisin kuin tuolla liikenteessä sohatessa. Kun lähden työkaverin kanssa samaa matkaa, saadaan kaupan päälle pulista ihan rauhassa!

Tämän viikon operaatio (ks. Ei tyyppi vaan mulla on polyyppi) pelottaa ja ahdistaa myös joogaan tulevan viikon lepotauon vuoksi, mutta mitä minä löysinkään tänään. Yksi asia toi mieleen toisen ja kolmannen kunnes yhtäkkiä olinkin jo ilmoittautunut Ayerveda-kurssille. Pääsen pian myös fyssarille ja kampaajalle! Lähitulevaisuuteen olen saanut haalittua työhyvinvointiseminaarin ja erilaisia hyvinvointi-iltoja, viikonlopun jooga-kurssin ja retkiä ystävien luokse. Täytän siis iltani ja viikonloppuni juuri sillä mistä olen haaveillut jo kesästä lähtien! Opin uutta ja pidän huolta itsestäni. Keväälle on tiedossa myös kaksi upeaa reissua wanderlustin tartuttamalle.

Ei tässä auta muu kuin yrittää pitää huolta itsestään, jotta jaksaa nauttia elämän ihanista asioista. Jotta pystyisi istumaan ilman särkyjä, käyttämään silmälaseja ilman hirveää hedaria, syömään ruokaa ilman vatsanpuruja, liikkumaan ilman illan relaksanttia ja viettämään päivänsä pitämättä silmiään pakolla auki. Tämän kaiken kanssa nimittäin olen taistellut viikonlopun aikana. Yöunia häiritsivät vatsanpurut ja sänkyyn loikkivat koirat, käsi kipuili sulkapallon kohdalla ja jouduin jäähypenkille ja kroppa kipuili jopa koiran kanssa kävellessä. Kiukuttelin kanssamatkaajille liian pitkistä ruokailuväleistä, mitkä veivät voimat ja kipristivät masussa. Nappailin särkylääkkeitä pitääkseni päänsäryn poissa samalla peläten vatsaoireita. Tiputinpa vielä blenderin kaapista suoraan jalkapöydälleni, joten se siitä tämän viikon liikkumisesta sitten. Toisaalta sain käydä joka päivä saunassa, lumikenkäillä hiki päässä ja viikonlopun päätteeksi makoilla kasassa miehen ja koirien kanssa onnesta soikeana, kun jokainen oli onnellisen raatona viikonlopun touhuilusta. Viikonlopun loppuessa huomasin tuhlanneeni liikaa aikaa murehtimiseen ja huonoon oloon kun olisin voinut nauttia rennoista hetkistä luonnon rauhassa. Onneksi kuitenkin ehdin oivaltaa sen.

Itkuhan siinä kotimatkalla kuitenkin tuli kun tajusin kuinka yksin olen kipujeni kanssa. Siinä tulivat ulos pettymys omaan kroppaan, avun puutteeseen jalkani loukatessa sekä pelot tulevasta operaatiosta. Lopulta sitä kuitenkin on aivan yksin omien kolotustensa kanssa, on vain pärjättävä joka askeleella, istuttava kolotuksiensa kanssa, mentävä sairaalaan ottamaan vastaa mahdollinen kipu. Vierelläkulkija voi pitää kädestä ja yrittää ymmärtää, mutta joskus se tulee, se hätä ja kauhu, kuinka yksin me täällä ollaankaan.

Aurinko matkaa tänään kuitenkin kanssani, niin mielessäni kuin sydämessänikin. Koetan muistaa hengittää sen voimaa sisään ja myrkyllisiä ajatuksia ulos. Rauhaa sisään, huolia ulos. Elämänvoimaa sisään, kolotuksia ulos.

Iloa ja voimaa <3 Eerika

Share
Ladataan...

Pages