Ladataan...
Bättre liv

Ihania kesäpäiviä! On leikitty turistia niin Porvoossa kuin ihan Helsingissäkin, tuttujakin katuja kun katsoo turistin silmin on olo kuin ulkomaan kaupunkilomalla. Tänään näytin vielä ihan oikealle turistille, kaupunkiin tulleelle ystävälleni, Helsingin parhaita paloja. Ihania katuja, taloja, puistoja ja meren rantaa. Mutta on tässä lomalla päästy myös ihan erilaisiin tunnelmiin. Nimittäin niihin vähemmän kesäisen hehkeisiin masennustunnelmiin tottakai.

Meinasi iskeä päälle aivan armoton loma-/raskaus-/seinätkaatuupäälle-/kelimasennus tuossa alle viikko sitten. Päivät menivät jatkuvasti mönkään, sovitut jutut siirtyivät ja niiden tilalle sovitutkin peruuntuivat kelin vuoksi. Itkin vaan kotona eikä kiinnostanut mennä edes koiran kanssa ulos "taas niitä samoja polkuja mitä aina mennään". Loma alkoi tuntumaan ihan arjelta pyykinpesuineen, ruoanlaittoineen, tiskeineen kaikkineen. Mieskään ei oikein halunnut tehdä mitään. Päässä vaan pyöri kuinka mistään ei tule mitään, elämäni loppuu Joulukuussa, en voi enää ikinä tehdä lisää opintoja töiden ohessa, rahat loppuu, en voi olla pienen kanssa kotona niin pitkään kuin mahdollisesti haluaisin, ei ole varaa lähteä matkailemana, ei syödä kunnolla, ei käydä ulkona syömässä tai kahvilla, ostaa mitään uutena jne. jne. Tuntui kuin kaikki vastuu lepäisi harteillani. Kuin elinkautista odottaisi! Vielä kun tähän lisättiin eläinlääkärikäynti minkä lasku oli noin 250 € ja koiralle sovitun leikkauksen hinta-arvio noin 700-800 € aloin jo olemaan valmista kauraa. Kotimatkalla eläinlääkäriltä pysähdyimme kaupalle ja jäin autoon itkemään silmiäni päästä miehen tehdessä ruokaostoksia. Kaiken lisäksi me riideltiin kokoajan. Mies ei kestänyt alakuloani, kiukkusimme toisillemme joka asiasta ja olimme ihan kamalia kaikin puolin. Kotona oli ihan hirveää, mutten pystynyt lähtemään mihinkään ja olen vähän sellainen joka tarvitsee myös seuraa mitä ei ollut tarjolla. Sanoinkin jo miehelle itkuisena, että jos tämä ei helpota niin pakota minut soittamaan neuvolaan jotta pääsisin neuvolapsykologille.

Miten siinä sitten lopulta kävi että päästiin näihin ihaniin kesäpäiviin? Jälleen yhtenä päivänä olin aivan tolkuttoman poikki, tuntui että joudun ottamaan kaiken vastuun pienestä yksin aina masuasukista huolehtimisesta asioiden selvittämiseen. Porvoon risteilyreissu oli peruuntunut taas kelin takia. Vauvavakuutuskin piti saada hoidettua ennen rakenneultraa. Lopulta mies oli kehittänyt loistavan suunnitelman kierrellä vakuutusyhtiöitä koko päivän. Sanoin, kiitos ei! Ja mitä jos sinä vaan menet? Ja niinhän mies meni, meni ja kierteli, otti esitteitä ja tarjouksia vakuutuspaketeista ja tuli nipun kanssa takaisin. Sillä aikaa sain ryhdistäydyttyä, siivosin, kävin suihkussa ja taisinpa tehdä ruokaakin. Olo oli niin huojentunut kun mies oli ottanut asiakseen hoitaa tämän yhden asian. Heti helpotti! Syötiin siinä jauhelihakeittoa ja sovittiin, että seuraavana päivänä lähdetään autolla Porvooseen, satoi tai paistoi. Ja niinhän siinä kävi, että aamun pilvisyys väistyi kun olimme lähdössä ja vietimme ihanan kesäisen päivän kävellen käsi kädessä Porvoon vanhan kaupungin katuja ravintoloissa ja kahviloissa herkutellen. Ja siitä lähtien kaikki on taas ollut hyvin, aurinko on paistanut, pusut ja hellyydet ovat taas arkipäivää, energiaa riittää ja niin myös kaikkea kivaa yhteistä tekemistä.

Lounasta Porvoossa, Zum Beispiel.

Näinkö helppoa tämä olikin? Rahahuolet vieläkin painavat, mutta muuten olo on miljoonasti parempi ja olen vain keskittynyt lomailuun. Periaatteessa kaiken pitäisi olla rahallisesti kunnossa, mutta pelkään silti yllättäviä menoja kun tulot väistämättä pienenevät. Haaveillut matkat pienen kanssa alkavat myös tuntumaan epätodennäköisiltä, miten ihmeessä meillä olisi varaa lähteä matkalle kun tuloni tippuvat ja menot eivät ainakaan pienene? Voitaisiinko kuitenkin päästä edes Tukholmaan? En vaan tiedä miten ihmiset tekevät sen. Onko heillä jokin rahasampo? Tukevatko isovanhemmat? Tuntuu että perheissä joko eletään tosi pihisti ja saadaan tutuilta ja sukulaisilta suurin osa tarvikkeista käytettyinä tai sitten ostetaan kaikki uutena, syödään ulkona, sisustetaan ja matkustetaan ja hoidetaan lapsi kotona. Meillä kumpikaan ääripää ei taida olla mahdollinen sillä hankinnat saadaan hoitaa ihan itse muutamia vaatelahjoja lukuunottamatta, osa tahdotaan ostaa uutena ja no.. tuosta lopusta joudutaan hieman karsimaan. Ja kauanko pystyisin edes olemaan kotihoidontuella? Pystyisinkö todella tekemään siinä sivussa itsenäisiä duuniprojekteja, millä energialla ja ajalla? Löytäisinkö ketään lapsenvahdiksi? Ja taas ne huolet herää, en minä vaan tiedä millaista se tulee olemaan vaikka kuinka tekisin budjetteja ja kuuntelisin muiden kokemuksia. Se on vaan itse koettava ja elettävä. Mutta kun PELOTTAA!


Aamupala Cafe Ekbergissä, nams!

Onneksi nyt on kesäLOMA. Voidaan haahuilla pitkin kaupungin katuja, käydä koirien kanssa lenkillä uusissa maisemissa tekemällä autolla pieni loikka, herkutella aamupalalla ja lounaalla, tehdä ex tempore -retkiä, upeita ruokia kotona ja katsoa leffaa iltaisin. Välillä vaan tuntuu, että elämä loppuu pian kun viimeinen lomani ennen äippäriä loppuu. Että tässä se oli se vapauteni. Kohta taas juostaan töihin ja kotiin, koirien kanssa lenkille, ruokakauppaan ja kotiin hellan äärelle. Sitä sitten reilut kolme kuukautta ennen äippäriä ja sitten se vasta jännäksi muuttuu! Onneksi syksylle on sovittuna kaikkea kivaa, vielä ehtii matkata ystävien luokse viikonloppuvisiiteille. Vaan silti. Tämä on viimeinen ihan tavallinen loma ennen kun kaikki muuttuu.

Vaan vielä on aikaa tutustua kaupungin katuihin, rantoihin ja puistikoihin. Ja kohta ihan toisenkin kaupungin, sillä lähdetään vihdoin ihan "ulkomaille" asti eli Turkuun! Josko ennen loman loppua ehdittäisiin myös päiväksi saareen, kesäkinoon iltaleffalle, pariin hyvään ravintolaan ja brunssille ystävän kanssa? Himppa pistää harmittamaan, sillä tässä uhkaa käydä niin ettei ehditäkään lounaalle Gaijiniin, raaskisiko sinne lahjoittaa lompakkonsa illallisen merkeissä? Tässä rahatloppuupelkopaniikissa? No ainakin se positiivinen puoli raskaudessa on, ettei sitä viinimenua voi ottaa! 

Ja sanoinko jo, että tunnen oloni jättiläiseksi kun masu vaan kasvaa? Puoliväli lähenee.. huomenna korkataan uusi viikko kun tulee täyteen rv 19+0! Millaista tämä loppuraskaus oikein on? Minkälaista on kävellä maha pystyssä joka paikassa? Miten nämä viikot näin juoksevatkin?

Sekavin, mutta jälleen aurinkoisin ja superherkullisin lomaterveisin, Eerika & Pikku-Epeli (rv 18+6)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Tämän illan kohokohtana oli Katy Appletonin vetämä joogatreeni, Youtuben kautta tottakai! Kannattaa siis ehdottomasti ostaa uusi treenitoppi ja kokeilla sitä joogahousujen kanssa sillä avot, siitä nousee joogakuume! Meitsin hassut varpaat sanoo namaste ja lähettää kaikki halukkaat raskausjoogan tielle.. postaukseni mukana on 5 x 10 minuutin treeni jotka hotkaisin kaikki kerralla (kuka on tottunut 1,5 tunnin joogaamiseen?). Rentoa kroppaa avaavaa joogaa, ei (mielestäni) mitään liian raskasta tai vaikeaa ensikertalaisellekaan. Pieninä esteinä matkallani olivat vieressä nukkuva koira, takana painoja nosteleva mies ja hänelle palloja tuova nuorempi koira.. jooga ja loppurentoutus olivat häiriöistä huolimatta aikasta kivaa! Ja kesken joogailun, videota seuraavaan vaihtaessani, pieni taisi joogata hieman mukana! Tuntui että hetkinen ja sitten se olikin jo ohi, ihana joogavauva! Ties minkä asanan se teki <3

Namaste <3 Eerika & Pikku-Epeli (rv 18+1)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

”Kerrotaan, että erään itäisen maan hallitsija haastoi viisaat neuvonantajansa keksimään lauseen, elämänohjeen, jota voisi pitää aina esillä ja joka olisi pätevä ja sovellettavissa kaikkina aikoina ja kaikkiin tilanteisiin. Viisaat toivat lopulta hänelle seuraavat sanat: Ja tämäkin asia menee ajallaan ohi.

Se tunne kun lomasuunnitelmat kaatuvat yksi toisensa perään, vettä sataa eikä ole tietoa saadaanko lomareissua siirrettyä sitten millään. Istut pöydän ääressä ja puret kynsiäsi odotellen miestä kotiin. Soitat sinne sun tänne yrittäessäsi sopia uusia päivämääriä ja kiroat mielessäsi ne ihmiset jotka pilaavat pitkään odotetun kesäreissun kai ajattelemattomuuttaan. Tajuat ettei muita reissuvaihtoehtoja juuri ole kun koirillekaan ei ole hoitajaa, juuri kun olisit halunnut karata kotoa muihin maisemiin.

Se tunne kun tajuat pelkääväsi että pienelle käy jotain, että pienellä on jotain hätänä, että pieni kuolee. Välillä elän haaveissa ja unelmissa täynnä vauvahöttöä, nuttuja, lämpöä ja pehmeyttä. Ja pian pelästyn omaa intoani, onneani, suunnitelmiani, hiippahatun ostamista. Ei auta kuin itkeä hetki ja odottaa että raskausviikot etenevät ja näyttävät ajan kanssa että kaikki menee tällä kertaa oikein hyvin.

Kuka korjaisi rikkinäisen kesäloman? Rikkinäisen mielen? Rikkinäisen sydämen? Kasvava rakkaus pientä kohtaan ja pelko uudesta menetyksestä painavat tätä sydäntä. 

<3 Eerika & Pikku-Epeli (rv 18+0)

Share
Ladataan...

Pages