Ladataan...
Bättre liv

Tsemppiä, pärjäile, jaksaajaksaa! Pitää olla reipas, painaa vaan menemään, olla niin sumussa ettei tajua tästä hetkestä mitään. Niinhän se menee tässä kauniissa maailmassa. Muiden tuoreiden äitien postauksia, kommentteja ja instagrammailuja seuratessani huomaan, että meillä on oikeasti asiat kovinkin iisisti. Vaikka välillä onkin tiukempia paikkoja ja pitää pyytää naapurin mammaa vauvansa kanssa katsomaan pikkutyyppiä hetkeksi jotta koirat pääsisivät iltapisulle. Sitä naapurin mammaa joka harmiksemme muuttaa muutaman viikon päästä. Vaan silti, on mies joka tekee osansa ja elämäänsä kovin tyytyväinen vauva joka nukkuu pitkiä pätkiä. Vauva jonka kanssa voi katsoa vaikka leffaa illalla höpötellen, pussaillen ja torkahdellen. 

Mutta se pärjääminen, se jaksaminen. Jos yhtään tuntuu siltä, että hittolainen tää hetki tuntuu raskaalta niin ainahan toinen voi sanoa, että odotapas vaan kun se alkaa "lisää joku vaihe tähän". Tai että kuule meillä herättiin/huudettiin/syötiin/.. tuossa vaiheessa "lisää määrä tähän" kertaa päivässä/yössä. Tai arvaa vaan, tuossa vaiheessa minä "lisää supersankaritarina tähän" samalla kuin "lisää lisää supersankaritarinoita tähän" eikä siinä paljoa apua pyydetty! Meillä on ihan julmettu pärjäämisen kulttuuri, oli kyse mistä tahansa. Päässäni kaikuu lapsuudesta saakka kuinka pitää olla reipas. Se aerobic-ohjaajien "jaksaa jaksaa!" ei ole mikään vitsi, sitä huutaa puoli maailmaa! Viis siitä ollaanko tässä hetkessä, tiedetäänkö mitä ollaan tekemässä tai välitetäänkö edes. 

Mutta minä, minä haluan elää hetkessä. Minä haluan muistaa jotain ensimmäisestä vuodesta pienen rakkaamme kanssa. Minä haluan elää sitä elämää minkä minä valitsen. Ja minä haluan olla muutakin kuin sumussa tai pöhnässä, haluan olla läsnä ja elää meidän näköistämme elämää. Sellaista mikä tuntuu meistä hyvältä. Sellaista missä voidaan skipata jumppa ja nukkua sylikkäin vähän pidempään ja herätessä höpötellä vähän ja antaa pusu maidon tuoksuiselle poskelle. Sellaista missä ei tarvitse saada hermoromahdusta siitä, että pienen iltapäiväunet jäivätkin lyhyiksi sillä ei pientä aina voi ennustaa. Sellaista missä päivänsä voi mennä pientä tutkaillen ja pienen kanssa touhuten. Sellaista missä ei tarvitse pärjätä ja jaksaa koska oikeasti uskalletaan elää tätä elämää. Olla läsnä. Hyvissä ja huonoissa hetkissä, siis niissä hetkissä, ei menneessä tai tulevassa tai huolessa tai kiukussa. Huonosti nukutun yön jälkeen loikoillaan pidempään sängyllä, kiukkufiilikseen käydään vaunukävelyllä ja juodaan pannutolkulla kamomillateetä. 

Ei sillä etteikö jokaisella olisi sitä pärjättävää ja jaksettavaa. Joskus on vaan mentävä ja tehtävä. Joskus huolet täyttää mielen. Mutta voitaisiinko me antaa itsellemme edes hieman anteeksi. Tehdä vähän vähemmän. Jaksaa vähän vähemmän. Pyytää apua hieman enemmän. Nauttia elämästä hieman enemmän ja olla läsnä ihan jokaisessa hetkessä. Sillä ehkä silloin se päivä mikä piti vaan jaksaa onkin se päivä mistä muistamme auringonpaisteessa kuultavan hangen ja sen maidontuoksuisen pehmeän vauvanposken ja ne säihkyvät pienet silmät jotka sinua innolla katsoivat.

Rakkautta ja jaksamista olla edes hetken läsnä,

<3 Eerika & Epeliina

Share

Ladataan...
Bättre liv

Harmaat pilvet kai toivat harmauden myös mieleeni. Mutta mikä raikastaisi sitä paremmin kuin vaunulenkki lähistöllä asuvan mamman kanssa? On jotenkin uskomatonta miten monta äitiä vaunuineen tästä lähistöltä löytyykään. Hirmu mukavia ihmisiä keiden kanssa vaihtaa ajatuksia ja lykkiä menemään vauvojen vedellessä sikeitä. Tuuli kylmetti ja niskat, ne ovat vieläkin aivan jumissa ja aiheuttavat päänsärkyä. Toivon, ettei kyseessä ole mikään orastava flunssa vaan ihan vaan jumijumi kaikista niistä oudoista asennoista mistä itsensä tässä äitiyslomalla löytää! 

Tänään on nukuttu pitkään ja jätetty äiti-vauvajoogat väliin, nyt oli levon tarvetta! Puuroa aamupalaksi äidille, tissiä aamupalaksi pienelle ja söpöt päivävaatteet päälle. Aamu meni ihan horroksessa, mutta kun sain viestin että "olisi kiva tavata ja lähteä vaunuilemaan" niin päätin sanoa YES, iltapäivästä oli siis tiedossa treffit. Jotain piristystä tähän päivään ettei nyt ihan neljän seinän sisälle jämähdettäisi!

Sitä ennen ehdittiin muunmuassa imettää useampaan otteeseen ja kölliä sohvalla koirien kanssa. Mietinpä myös ahdistuksen keskellä miten ihmeessä tuleva viikko tulee etenemään sekä mitä kaikkea pitäisi järjestellä tulevia nimiäisiä varten (nimiäiset koska emme kuulu kirkkoon eikä pientäkään kasteta). Anoppi eli siis mummi lupasi tehdä kakun sekä jotain hyvää suklaista, siskoni tuo lemppareitani eli itse tehtyjä wilhelmiina-keksejä ja meidän kontolle näyttäisi jäävän suolaiset piirakat, kahvit, teet ja mehut. Anoppi eli mummi lupasi lainata kahvikuppeja ja kakkulautasia, meidän pitäisi hommata jotain kivoja servettejä ja ehkä jotain muutakin rekvisiittaa. Nimi on päätetty ja se kirjoitetaan kakun päälle koristeiden kera. Etunimeä onkin jo käytetty kokoajan ja se on myös kerrottu muille, toinen nimi on pysynyt vielä salassa. Muutamille on ehditty soittaa ja varmistaa että päivä käy, lopuille varmaan lähetetään vaan kutsu. Niin ja siis se kutsukin pitäisi tehdä ja kellonaika päättää. Iltapäivä olisi paras, mutta pieni nukkuu normaalisti silloin..

No mutta sitten olis vielä ne vaatteet päätettävänä. Joskus syksyllä näin KappAhlissa aivan ihanan pikkuisen mekon, se oli jotain vakosamettia eikä sellaita ainakaan nettisivujen perusteella enää liikkeissä ole. Löysin kuitenkin tällaisen saman tyyppisen mitä voisi mennä hiplaamaan, valkoinen body ja sukkahousut tämän kanssa sekä jotkut ihanat villasukat ja avot! Tyyli tulee olemaan kaikilla rento, meille ei lakerikengissä ja kravaatissa tarvitse tulla, saati sifonkimekossa. Katsotaan nyt miltä Peppi Pitkätossulta tulen itse näyttämään, vaatteiden kun pitäisi olla imetyksenkestävät enkä omaa mitään kovin juhlavaa :)

Vaikka kuulostaakin kivalle ja rennolle niin koen aikamoista ahdistusta näistä juhlista, oltiin jo mietitty että pidetäänkö nimiäisiä ollenkaan. Mielen päällä kun ovat rikkonaiset perhesuhteet, pitää tehdä päätöksiä keitä kutsua ja toivoa etteivät tietyt tyypit tulisi. Toivoisimme niin kovasti rentoja juhlia missä ei kenenkään tarvitsisi ahdistua, pelätä tai pingottaa! Kahvia, kakkua, ehkä saadaan joku soittamaan kitaraa, rennot vaatteet, pikkuinen toivottavasti osan aikaa hereilläkin ja joitain pieniä lahjoja. Kummitkin ollaan valittu, itse sain jo soitettua toiselle heistä ja pyytämään tähän vaativaan tehtävään. Toiveena siis olisi luotettavien aikuisten löytäminen meidän pienelle, jotka voisivat vaikkapa viedä Lintsille tai leffaan aina joskus ja olla jotenkin niitä "spesiaaleja" tyyppejä meidän pienen elämässä omien perheenjäsenten, setien, tätien, mummien ja pappojen lisäksi.

Huoh, nämä huolet miehen työreissusta ja nimiäisistä sekä säryt ovat saaneet minut hukkaamaan sen hetkessä elämisen taidon. Yritän päästä siihen takaisin kiinni! No, onneksi pieni nukahti sopivasti ennen sovittua lenkkeilyaikaa niin sain syötyä hyvin ennen lähtöä. Ja olihan se aivan ihanaa jutella mukavan tyypin kanssa ja tutustua! Kotiemme välillä kun on muutama sata metriä niin luulenpa että tullaan jatkossakin tapaamaan vaunulenkkien ja kahvittelun tiimoilta. Onneksi on seuraa tarjolla! Välillä vähän liiaksikin, nimittäin meitsin kalenteri näyttää kovin täydeltä tulevina viikkoina.. hieman on jo vaikeaa tehdä tilaa uusille mammatreffeille :) 

Nyt hieman teetä ja sympatiaa, venyttelyä, mies kotiin, ruoanlaittoa, kauppalistaa ja tulevien yksinhuoltajapäivien suunnittelua. Olenkin tässä jo ehtinyt juoda pannullisen imetysteetä ja jutella puhelimessä äitini kanssa, kummallisesti myös isänikin soitteli juuri. Niin ja toivotaan ettei tässä olisi mikään flunssapöpö meitsiin iskemässä kun näin kolottaa ja väsyttää, eikä ainakaan pikkuiseen! Se olisi enemmänkin kuin tyhmää. Älä tule paha viikko, tule hyvä viikko!

<3 Eerika & Epeliina (5 vko)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Ajattelin ihan vaan kertoa sen, että olo on kokonaisvaltaisen onnellinen. Se ihan vaan on sydänjuuria myöten. Juujuu, kaikki ei ole helppoa ja tottakai väsyttääkin välillä ja laadilaa, mutta silti, onnellinen!

Joka päivä tai ainakin viikko tuo meille uusia asioita, ensimmäisiä kertoja. Tänään mentiin ensimmäistä kertaa bussilla vaunuillen, olin kuin vanha konkari ja pieni veteli sikeitä siitä hetkestä kun vaunut lähtivät liikkeelle siihen hetkeen kun vaunut tulivat takaisin kotieteiseen! Käytiin siis blogimiitissä keskutassa, sain syödä rauhassa lounaani, jutella hieman pidempään mammoina olleiden kanssa ja ihmetellä miten isoja vauvat missäkin iässä ovat. Harmi vaan, ettei meidän pienestä näkynyt kuin nenän pää vaunuista vilastuna, mutta toisaalta helpompi meille niin. Meni kyllä ihan hukkaan meidän sävysävyyn valitut body, housut ja sukat, puhumattakaan näiden kanssa mätsäävistä äitini neulomista tumpuista, villasukista ja myssystä! 

On ensimmäisiä hymyjä, yhä vaan pidempään kestäviä tuijotusmaratoneja äidin silmiin, pitkiä jutusteluja ja huitomisia leluille, ekat niskakakat (no ne oli kyllä vaan selän puoliväliin asti, mut silti!), ekat lenkit ja frisbeenheitot koirien kanssa (no meitsi vielä hoiti heittämisen, mutta silti!). Aikamoista tämä meidän elo! Me halitaan ja pussaillaan ja höpötellään. Ja vaikka se kellonlyömällä toimiva rytmi on vähän heitellytkin, voi aina katsoa pientä ja kysyä että onkos sulla nyt tämä hätä. Ja yleensähän se pieni osaa omalla tavallaan vastata. 

Mietinkin tuossa, että koirien mielenliikkeiden ja viestimisen ymmärtäminen on antanut hyvän pohjan vauvan viestien ymmärtämiseen. Samaan tyyliin ilmeillä, ääntelyillä ja eleillä koirat ja vauvat viestivät, vähän eri tavalla tosin sillä vauva murisee mm. halutessaan ruokaa ja koira no, vähän eri tilanteissa. Että hyvin on harjoiteltu noiden karvaisten tovereiden kanssa!

Niin ja sitäkin tässä tänään mietin, että tältäkö se tuntuu kun löytää vihdoin sen kutsumusammatin. Sen mihin tuntee kuuluvansa. Sen mikä tuntuu mielekkäältä. Tärkeältä. Siltä omalta jutulta.

Ja juujuu, mä tiedän että aina tulee myös niitä huonoja päiviä ja odotapa vaan.

Mutta silti, nyt, ONNELLINEN!

Häähää, mepä eletäänkin hetkessä :)
 

<3 Eerika & Epeliina (ikää yksi kalenterikuukausi ja päivä!)

Share
Ladataan...

Pages