Ladataan...
Bättre liv

Takana on upeat pari päivää anoppilassa aka mummilassa pääsiäisen vietossa, edessä viimehetken pakkaamista ja valmistelua ennen huomista lentoa! Pieni on oppinut kääntymään, kikattelee ääneen mummin opettamalle huivileikille ja on muutenkin ollut yhtä hymyä läpi pitkän viikonlopun. Hesari on pistetty paussille, tehty check in lennolle, kaivettu matkalaukut varastosta ja isketty passit riviin pöydälle. Aurinko paistaa, koirat ovat päässeet ulkoilemaan sielunsa kyllyydestä, meitä on passattu hyvällä ruoalla ja meitsi on päässyt pari kertaa saunaankin. Kaikki on siis niin hyvin kuin voi ollakaan. 

Silti tämä mamman pää on yhtä sumua. Kai tämän kaiken touhuamisen ja uusien taitojen oppimisen vuoksi, kuka lie, mutta pieni on vaihtanut hyvin nukutut yöt useisiin yöimetyksiin ja äiti on pöhnääkin pöhnemmässä yritettyään ottaa uniaan takaisin aamuisin. Ajatukset ovat puolinaisia, suusta tulee vääriä sanoja eikä omaan ajatteluunsa voi enää luottaa. Tunnit juoksevat kuin minuutit, eikä meitsillä ole enää tajua milloin pienen vaippa on viimeksi vaihdettu (kun sen teki joku muu kuin minä) tai milloin viimeksi imetettiin (vaikka sen teki tasan minä!).

Tämän kaiken keskellä olen yrittänyt hoitaa matkanjohtajan tehtävät vanhaan malliin. Vaan ei se oikein ota onnistuakseen kun en oikein ole edes varma mitä kädet tekee ja silmät katsoo! Pää on niin täynnä kysymyksiä ja maailmassa niin vähän vastauksia. Kuten, oliko aivan idioottimainen ratkaisu ottaa omat vaunut mukaan? Vaikkakin kuljetuslaukussa, mikä saatiin lainaan (KIITOS!), vaan olisiko sittenkin pitänyt etsiä kevyitä matkarattaita? Sillä voi luoja miten iso se laukku onkaan kun sinne pakkaa nuo rattaat! Miten ihmeessä sen kanssa mennään yhtään missään ja miten ihmeessä se mahtuu sukulaisten autoon? Tai miksi otin niin myöhäiset lennot? Tai hotellin ilman hissiä?

Mutta onneksi kuuntelen sekä ystävääni "Oletko yrittänyt hiljentää ne ajatukset?" ja "Hyvin se menee, pienikin on niin hyväntuulinen ja helppo tapaus" sekä hieman Egotrippiä.. nyt on siis HYVÄ HETKI ja niin on myös aivan kohta! Eiköhän se mieskin sen verran minun perääni katso, että tämä sumuaivoinen mamma pääsee pois maasta ja vielä takaisinkin! Pikkuinen taitaakin olla se helpoin matkaseura tästä porukasta! Jos siis kaikki on hyvin, kuten laulussa sanotaan, täyttää pikkuinen neljä kuukautta keskiviikkona englannissa sukulaisten lussutettavana <3

Hyvä tästä tulee, 
hyvä tästä tulee,
hyvä tästä tulee!

Ja onhan se nyt aivan eri asia vaunulenkitellä englannin vehreissä puistoissa sumupäisenä kuin täällä meillä! Ihanaa viikkoa itse kullekin säädylle ja pikkuiselta iloisen hymyilevät terveiset ja pieni nauru päälle. Instagram mitä luultavammin laulaa lomallakin!

<3 Eerika & Epeliina (pian 4 kk!)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Tiedättekö sen tunteen kun sydän pakahtuu ikävästä? Juuri siltä se tuntui kaksi ja puoli vuotta sitten. Ehkä jopa kolme. Kun iltaisin sängyssä rutistin pehmolelun mallista tyynyä vatsaani vasten ja toivoin sinne pientä elämää, vaikka pelkäsinkin vähän. Ja sitten, vähä vähältä, me annettiin sille tunteelle periksi. Sille kaipuulle. Vähän säikähdettiin, otettiin takapakkia ja sitten rynnättiin suoraan sitä päin. Saatiin siipeemme, kärsittiin, koettiin suurta surua, käytiin läpi tuskaa ja epätoivoa, mutta myös iloa ja toivoa.

Ja kuin ihmeen kaupalla meille tuli tällainen pieni. Vahva ja kaunis. Rakas ilon tuoja. Yksi pieni päivänsäde, joka ei menninkäisiä ole vielä nähnytkään. Ja voi että miten suuri kaipuu voikaan olla kun aloittaa päästämään irti. Edes sen verran, että pieni siirtyy muutaman kymmenen sentin päähän omaan sänkyynsä siitä ihan viereltä. Siitä viereltä, missä se tuhisi ja potki aina vastasyntyneestä reppanasta tällaiseksi melkein nelikuiseksi joka tumauttaa oikein voimalla olkapäähän kesken unien. Ei uskoisi, että se kaipuu olisi niin suuri tunne, että se toisi elävästi mieleen sen aiemman. Kaipuun pienestä lapsesta, joka nyt vierelläni vaeltaa ja kasvaa!

Sillä eilen aamulla mieheni sanoi ne sanat. Kyllä me nyt haetaan se sänky tähän sivuvaunuksi, ei täällä pysty nukkumaan kun se mätkii. Pieni oli jälleen kerran monottanut äitiä ja lyönyt isiä. Polkenut itsensä keskellemme poikittain ja antanut tulla vahvoilla käsillään ja jaloillaan. Vielä hetki sitten unet yhteisessä pedissä olivat silkkaa satua. Kaikilla oli hyvä olla, uni tuli, oli sikeää ja tyytyväistä. Yöimetykset olivat helppoakin helpompia, jopa siinä tiheän imun kaudella mikä hetki sitten oli, tuli ja meni. Aina minä huomasin pienen nälän ennen kuin hätää ehti tulla, siirsin kainalooni ja siihen me nukahdettiin yhdessä imetykseen. Normaaleina öinä  olin usein hereillä imetyksen loputtua, nousin varovaisesti, join vettä janooni ja siirsin pienen keskemmälle tyynyjemme väliin. Itselleni jäi koko leveydeltä hyvin tilaa, sillä lyhyeni mahdun nukkumaan hieman alempanakin. Vaan hitsinvitsi, pian tyynyni valtasivat pienet jalat! Eikä, nytkö se rupesi tosiaan liikkumaan ja monottamaan? Onko se jo niin iso?

Ja niinpä me tehtiin se päätös, kyllä tätä nyt on vaan kokeiltava. Siirsin omalta puoleltani kaikki sinne kertynet tavarat sivuun. Oli ilmanputsainta ja ilmankostutinta, yöpöytää ja koria, sarastusvaloa ja kasaa tyynyjä ja lämpökerrastoja. Kaikki ne saivat siirtyä nyt sängyn tieltä. Otin haikeudella unikeinun pois telineestään, eipä sitä montaa kertaa käytetty. Olin jotenkin niin pettynyt siihen ettei tämä ihana suunnitelma ollut toiminutkaan. Vaikka tietty oltiin menty omien tuntemustemme mukaan ja nukuttu niin kuin kaikille parhaaksi oli. Silti tuo ihana juurikaan tilaa viemätön unikeinu jäi harmittamaan, se olisi ollut niin ihana! Yöt nukuttiin kuitenkin samassa pedissä ja päivisin oli jotenkin niin helppoa laittaa pieni joko vaunuihinsa päiväunille tai laskea työhuoneessa majailevaan pinnasänkyyn. Pinnasänky ei heilunut ja huojunut pientä siihen laskettaessa. Siellä oli leluja mitä katsella. Välillä siellä käytiin ihan vaan leikkimässä ja pyörimässä. Oleskeltiin sen aikaa masullaan leluja tutkien kun äiti kävi kylppärissä. Poissa koirien ulottuvilta, turvassa kaiteiden takana, pehmeässä pesässä lelujen ympäröimänä.

Ja nyt se pesä oli siirtynyt tänne. Vaivalla ja ähinällä makuuhuoneemme nurkkaan. Kuin jättimäinen ruotsinlaiva olisi sinne parkkeerannut (luoja kun se on iso!). Hieno ajatus sivuvaunusta ei toteutunutkaan. Ajatushäiriö omalta osaltani sillä Leander-sängyn pohjanhan saa vain kahteen asentoon. Ihan pohjalle ja tähän noin 7 cm meidän sänkyämme korkeammalle. Ja vielä isompi häiriö on se, että pohja on kiinnitettynä irroitettaviin laitoihin tässä asennossa. Ala-asennossahan nuo laidat voi ottaa pois vaikka molemmat, mutta yläasennossa kahdesta palasta muodostuvalta pohjalevyltä poistuu tuki. Kahdesta palasta, ai miksi vai? No juuri siksi, että sänkyä jatkettaessa juniorisängyksi voi palojen keskelle lisätä vielä kolmannen palan pohjaa patjaa ja avot, sänky on kasvanut taas pituutta! Niinpä ei ruvettu kikkailemaan ja keksimään omia tukiratkaisujamme tälle kaunokaiselle. Syteen tai saveen, me nyt vaan kokeillaan tätä. Erillistä sänkyä. NYYH!

 Tai siis vain äidille nyyh, heti sänkyä kokeillessa pieni jäi sinne onnellisena kujeilemaan lelujensa keskelle ja nukahti iltapäikkäreilleen. Ja illalla kun tehtiin normaalit toimenpiteet. Iltapesut ja yöpuku, pitkä imetys sängyssä äidin vieressä, nukahtaminen siihen lämpimänä ja tuhisevana. Ja sen aiemman peiton päällä vetäen sängyn keskelle siirtämisen sijaan nostin pienen paketin peittoineen omaan sänkyynsä. Ja mitä ihmettä. Eihän se herännyt. Eihän se sanonut yhtään mitään. Suloisena jatkoi uniaan ja äitinsä istui sängyn reunalle muka niin kauaksi pienestään ja ihmetteli että kuinkas tässä nyt muka nukutaan?

Vaan eihän se pieni mihinkään kauaksi mennyt. Pinnojen raosta sen pystyi näkemään. Tai olisi pystynyt ellei peitto olisi mennyt sellaiseksi mytyksi tuohon reunalle, että joutui vähän nousemaan ja kurottelemaan nähdäkseen sen unisen naaman. Ja siinä minä kuiskin miehelle olohuoneen puolelle, notta milloin hän saattaisi tulla viereeni, että kun minä olen täällä sängyssä ihan yksin! Menin kippuraan ja kuulostelin. Nukkuuko se pieni nyt varmasti siellä? Onko se vielä olemassa? Entä jos en huomaakaan sen nälkää yöllä kuten ennen? Entä jos siitä nostelusta ei tule mitään? Kuulin ihanan unituhahduksen ja kivi vierähti sydämeltäni. Siellä se on, kyllä minä sen kuulen. Ja yöllä heräsin aivan kuin aina ennenkin, en edes tiedä mihin mutta noustessani siellä se oli hieman jo sätkivänä, mutta silmät kiinni niinkuin aina. Nostin varovaisesti pienen paketin vierelleni, rakastin niitä pieniä jalkoja jotka muutaman kerran jalkojani vasten potkivat, syötin nälkäisen, odotin kunnes pieni päästi irti ja nukahti kunnolla ja siirsin takaisin omaan petiinsä. Ei herännyt! Ihmelapsi. Tepsutin käymään kylppärissä, join lasillisen vettä, katsoin nukkuvaa pikkuista ja palasin takaisin sänkyyn. Venytin itseni oikein pitkäksi ja leveäksi ja jatkoin maukkaita unia. 

<3 On se vaan rakkainta maailmassa. Miten se voikin olla noin taitava?

<3 Eerika ja Epeliina (viikkoa vaille 4 kk!)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Meille on sellainen onni suotu, että saamme maanantaina kolmeksi tunniksi pikkuiselle hoitajan. Siinä ajassa ei paljoa tehdä, mutta ajattelimme hyödyntää ajan pitämällä pienimuotoisen treffi-illan! Ekaa kertaa pienen syntymän jälkeen ja luultavasti seuraavaan kertaan tulee menemään jonnin verran aikaa.. ehkä joskus kesällä seuraavan kerran? Tilannehan vaikuttaa aivan loistavalta, mutta tässähän on kaksi muttaa. Ensinnäkin aikaa on vain kolme tuntia, matkoihin menee aina osa, lähdössä menee hetki ja takaisin olisi tultava ajoissa. Perillä siis olisi aikaa vain pari tuntia. Toisekseen päiväksi sattui maanantai. Ja minä päivänä kaikki paikat sattuvatkaan olemaan kiinni? Kolmannekseen olen saanut jonkun hirvittävän budjettihuolen, eli ei tekisi mieleni heittää satasia ihanaan ravintola-illalliseen vaan pysyä mieluummin kohtuubudjetissa. 

Alla kaikkea mitä me oltaisiin haluttu tehdä jos kyseiset paikat vaan olisivat auki.. joten löytyisikö näiden vihjaamana jotain ideoita teiltä armaat lukijat? Mihin lähettäisitte pahaa arvaamattoman bloggaajan miehineen kokeilemaan hieman kahdenkeskeistä aikaa?

1.  Amos Andersonin taidemuseo ja Jean Tinguelyn näyttely 

Hauskoja vekottimia eiku siis veistoksia ja ties mitä! Ja täällä on ilmeisesti joku kiva kahvilakin ja hyvät maisemat. Paikkahan itseasiassa on maanantaisin auki, mutta vain kuuteen, joten emme valitettavasti ehtisi nauttia näyttelystä kuin hetken.

2. Ateneum ja Tove Janssonin näyttely

Tätä ollaan muutenkin menossa kaverin kanssa katsomaan jonain äitiyslomapäivänä, eli ei jää tarkastamatta vaikka ma SULJETTU.

3. Helsingin taidemuseo ja Chaplin-näyttely

Nyyh! Ma SULJETTU.

4. Ravintola Bronda

Snyyyf kun olen saita, mutta vaikka ravintola kohtuuhintainen onkin, menisi täällä kahdelta yli satanen jo ilman viinejäkin, sillä kaikkea pitäisi saada maistaa.

Huoh, tässä vaiheessa alettiin jo luovuttamaan ihan täysin. Että hei, ei me keksitä mitään! Normaalisti ei siis käydä tähän tahtiin taidemuseoissa, mutta nyt kun mietittiin jotain kivaa paikkaa mihin mennä, teki heti mieli katsoa jotain kivaa taidetta :) Leffaan ei haluttaisi, sillä eihän siellä oikeastaan oltais yhdessä ja siihen se koko aika sitten menisikin. Kotileffaillat on muutenkin meidän lemppareita. Jotain olisi kiva syödä, mutta kohtuuhintaan. Kivat kadut, galleriat ja putiikit voisivat myöskin olla mieluisia. Paikkana mielellään Helsingin keskusta (bussit meiltä tulevat Kamppiin).

Et jepulijeps, vinkkejä anyone before it's too late ja me istutaan vaan autossa ja kinastellaan?

Terkkusin,

Eerika ja viikonlopputukka (lue: kävin kampaajalla!)

Kuvat: Täältä, Wikipediasta ja Brondan sivuilta.

Share
Ladataan...