Ladataan...
Bättre liv

Huhhuh. Tänään olin sanomassa jo työkaverille, että olen niin väsynyt etten muista milloin olisin ollut tätä väsyneempi. Mutta sitten muistinkin ajat kun pieni valvotti ja huhhuh ne unikouluyöt joten peruutin lauseeni samantein. Silti aika väsynyttä täällä on viimeaikoina ollut. Uusi arki ja muuttorumba ovat todellakin vieneet mehut meidän perheestä.

Silti kaikki on tavallaan hyvin. Alun koti-ikäväitkujen jälkeen vuokrakoti alkaa tuntumaan jo aika mukavalta sillä on täällä ne hyvätkin puolensa. Töitä on ollut paljon ja olen saanut pinnistää saadakseen kaiken hoidettua, mutta samalla on ollut tosi kivoja projekteja ja paljon kikattelua työkavereiden kanssa. Laatikoita on jokapuolella, mutta samalla ollaan saatu eriteltyä paljon turhia tavaroita pois, jotka joutavat kirpparille tai kierrätyskeskukseen. Ja samalla huh, huhhuh.

Olin ihmetellyt vanhaan kotiin liittyvän tunnesiteen voimakkuutta kunnes tajusin sen johtuvan kai siitä, että siellä minusta tuli äiti. Ja sen tajuttuani riipivä koti-ikävä alkoi helpottaa. Olen muuttanut teinistä lähtien muutaman vuoden välein enkä ollut koskaan kokenut moista tuskaa. En edes silloin kun myytiin täysin remontoimamme iso rivitalokoti pieneltä paikkakunnalta ja muutettiin pieniin neliöihin pääkaupunkiseudulle kerrostaloon. Silloinkin olin innoissani, vaikka tietenkin hieman haikeinkin fiiliksin.

Tällä kertaa en vaan sitten millään halunnut muuttaa. En kestänyt kun kotia hajoitettiin tavara kerrallaan miehen irroittaessa tauluja seinästä ja lamppuja katosta. Kun paikat täyttyivät laatikoista ja sitten lopulta myös tyhjenivät. Seisoin ikkunan edessä ja itkin. Katsoin maisemaa enkä olisi halunnut ikinä lähteä. Aika monta muistoa ja hetkeä siihen kotiin jäi. Niitä hetkiä jolloin itkin. Niitä hetkiä kun nauroin. Niitä hetkiä kun imetin. Ja niitä hetkiä kun katsoin ikkunasta ja pitelin sylissäni pientä nyyttiä.

Vaan kyllä me se koti myytiin. Luovutettiin uudelle asukkaalle samana päivänä kun saatiin rakennuttajalta infoa uudeta kodista. Samana päivänä kun innostuttiin keittiön tasoista ja vetimettömistä laatikoista. Kun pohdittiin kiertoilmauuneja ja pohjapiirroksen muutoksia. Niinpä vanha koti näytti juurikin siltä kun kävimme sen luovuttamassa, vanhalta. Ei ollut uudenkiiltäviä itse valittuja keittiöntasoja ja täydellistä vaaleaa parkettia. Oli edellisen omistajan valitsema liian tumma punertava laminaatti ja keittiö mistä ei nähnyt olohuoneeseen. Ja yhtäkkiä pystyin jättämään hyvästit menneelle, tapeteille joilla teimme kodista kodin, kiertoilmauunille ja puisille tasoille, upealle näkymälle ikkunoista ja arkkitehtuurille. Sillä mielessäni näin jo mihin olemme menossa.

Kaikenkaikkiaan viimeaikoina on tullut käytyä läpi aika paljon isoja tunteita. Ystävien saadessa lapsia olen käynyt uudelleen mielessäni läpi omiin raskauksiin, keskenmenoihin, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan liittyviä hetkiä ja tunteita. Samalla parisuhde on ollut tässä pitkässä kriisissä nimeltä lapsiperheaika ja arjessa on tapahtunut aikalailla. En oikein ole ehtinyt jäädä käsittelemään mitään, niin hyvässä kuin pahassa. Aina välillä selaan puhelintani ja mietin olisiko siellä joku kenelle soittaa ja puhua.

Tällä hetkellä kaipaan kuuntelevia korvia ja halaavaa syliä. Auttavia käsiä ja korvissa humisevaa hiljaisuutta. Aikaa yksin ja yhdessä. Koen musertavana sen yksinäisyyden missä me lopulta eletään. Ilman läheistä auttavaa ja tukevaa perhettä ja sukua, ilman vuosikausien ystävyyssuhteita, muuttoapuja, heitä jotka järjestävät polttarit tai babyshowerit, heitä jotka kutsuvat luokseen ja heitä jotka auttavat arjessa. Onni on ne ystävät, tutut ja työkaverit keitä meillä on. Ilman heitä en tiedä miten päin olisin.

Niinpä keskityn siihen kuinka elämä menee eteenpäin. Päivistä ja viikoista selvitään. Töissä tulee onnistumisia ja kotona saan tytön laittamaan lapaset ilman kiukkua. Kuuntelen ja kerron, sanoitan tunteita ja annan turvaa, menen mukana leikkeihin ja höpötyksiin ja pidän poissa vaarojen teiltä. Kehitän ruokalistoja ja kauppalappuja, kirjaan menoja kalenteriin ja kahlaan syksyn lehdissä. Syksyn pimeys ja maahan tippuneet lehdet tulivat kuin yhdessä rysäyksessä muuton jälkeen, en kai ehtinyt huomata mitään ennen kuin päädyimme tänne. Laput silmillä arjessa.

Mutta onneksi, onneksi vuokrakodissa on oma sauna ja kaapissa viiniä!

Laatikoiden keskeltä vilkutellen,

<3 Eerika & Epeliina (huomenna 1v 10kk äiti ja tytär)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Terveisiä täältä hullunmyllystä! Blogit ovat jääneet taka-alalle muun elämän viedessä meitä ihan 6-0. Tyttö kasvaa ja on i-h-a-n-a <3 Rakas koti on myyty ja muutto häämöttää alle viikon päässä. Vuokrakoti löytyi onneksi läheltä nykyistä, joten tutut ulkoilumaastot, palvelut, työ- ja hoitomatkat sekä ystävät pysyvät seuraavan vuoden ajan. 

Hiljalleen alan uskomaan, että tavarat saadaan joskus pakattuakin, tänään taiottiin täyteen 20 lainalaatikkoa ja suurimmasta osasta vastasi mies. Tämän muuton suhteen taidankin ottaa vähän takapakkia ja antaa miehen hoitaa. Tällä hetkellä itseltäni ei juurikaan löydy paukkuja tähän enkä toisaalta haluaisi sitten yhtään muuttaakaan. Taidan siis suosiolla viedä tytön pois jaloista iltaisin lähipuistoon jotta mies saa rauhassa huhkia kaappeja tyhjäksi. En voi vieläkään uskoa, että tämä kaikki todellakin tapahtuu. Miten ihmeessä me ollaan voitu myydä meidän koti? Kuinka me voidaan lähteä näin ihanasta paikasta? 

Silti, elämä muuttuu halusi sitä tai ei. Ja tälläkin erää meillä on todella hyvä syy lähteä. Nimittäin aivan mahdoton kaipuu omaan oveen ja pieneen pihaan, rivitaloon siis. Olemme aivan älyttömän onnekkaita, että pystymme hankkimaan upouuden rivitalokodin omalla pikkupihalla yhdessä tasossa ja takapiha pientä metsälänttiä kohden. Vieressä on päiväkotia, leikkipuistoja ja ihanat lenkkeilyreitit. Edessä uuden unelmien kodin materiaalivalinnat ja pitkä lista muutostöitä jotka tekevät kodista juuri meidän kodin. Vaikka haaveita kohdin on tässä täydessä arjessa melko raskasta mennä, on tämä kaikki varmasti sen arvoista! Vuoden päästä pitäisi siis uuden kodin ovien avautua. Ja silloin meillä on melkein kolmevuotias tyttökin!

Tytsy on ehkä maailman ihanin - tai niinhän ne äidit kai aina sanovat omistaan. Meillä jutellaan ja lauleskellaan kokoajan, pussaillaan ja halitaan sekä keksitään aivan vallattoman mahtavia juttuja ja leikkejä. Jutustelu onnistuu muutaman sanan lauseilla ja uusia sanoja tulee jatkuvasti. Tosin raejuusto on kaisua ja suklaa on kuskaa, mutta toisaalta moni sana tulee ihanan kirkkaasti, kuten moimoi äiti! <3

Päiväkodissa menee aivan älyttömän hyvin. Tytsy on kiintynyt omaan hoitajaansa ja juoksee halimaan häntä kun isi vie (äidin viedessä suostuu vaihtamaan syliä halipusuhyökkäykseni jälkeen). Ruoka maistuu ja leikit sujuu. Kaikki aamuitkuisuus on myös kadonnut aikaa sitten. Nelipäiväinen viikko on ollut meille loistoratkaisu kun isi ja tytär saavat viettää kahdestaan kokonaisen päivän viikossa. Tyttö on kovin väsynyt jo tästä nelipäiväisestä viikosta joten saas nähdä miten me kaikki sopeudutaan kun joulukuussa siirrytään täyteen viikkoon. Kaipa siihenkin totutaan pikemmin kuin arvaammekaan.

Tukiverkoston ja läheisten apureiden puuttuessa olemme kehitelleen omia arjen helpottajia. Teemme viikon ruokalistan ja ruokatilauksen kerran viikossa, minkä haen alkuviikosta valmiiksi keräiltynä töiden jälkeen. Aivan uskomattoman helppoa ja säästää aikaa ja hermoja! Tarpeen mukaan nappaamme lähikaupasta jotain tuoretta viikolla.

Siivooja on jatkanut käyntejään kerran kuussa ja siinä välissä pikaimuroin varsi-imurilla ja siivoilemme sen mitä on tarpeen. Siivouspäivät ovat kuitenkin jääneet historiaan. Muuttosiivoukseenkin olemme pestanneet siivoojamme, helpottaa muuttoa huomattavasti kun ei tarvitse palata hinkkaamaan vanhaa kotia puhtaaksi! Lopulta näillä myös säästää rahaa, ruokaostostemme loppusumma on tipahtanut ja siivoojastakin saa hyvät verovähennykset.  

Hoitajan suhteen ei ole käynyt aivan niin hyvä tuuri. Tutun kautta löytyi kiva tyttö, mutta hän ei tunnu ehtivän meille silloin kun tarvetta olisi opinnoiltaan ja harrastuksiltaan. Haluaisin tytölle tutun hoitajan enkä aina vaihtuvaa, joten pitänee pistää taas puskaradiot laulamaan ja etsiä uusi hoitaja. Päästiinpä me silti tänä syksynä miehen kanssa brunssitreffeille, olipa aika mahtavaa! Jotkut käy kerran kuussa, toiset kerran vuodessa. Mutta yritetään parantaa tapamme..

Kaiken asuntorumban keskellä arki hoituu. Tehdään ruokaa, lenkitetään koirat, viedään tyttö ulos leikkimään, tyhjennetään ja täytetään astianpesukonetta ja pyöritetään pyykkejä. Käydään ristiäisissä, baby showereissa, nähdään ystäviä, käydään kirjatossa, harrastuksissa, fyssarilla ja etsitään uusia talvivaatteita. Soitetaan eläinlääkäriin, viedään autoa huoltoon, haetaan lisää hiuslakkaa, myydään ylimääräisiä kamojamme pois ja yritetään muistaa ostaa lahjat ennen erinäisiä juhlia. Kyllä te tiedätte, perussettiä ja hirveä määrä muistutuksia kalentereissa. 

Toisaalta on kyllä tosi ihanaa käydä välillä kodin ja työpaikan ulkopuolella. Lähteä tytön kanssa kaksin kirjastoon arki-iltana, palauttaa yhdessä kirjat automaattiin, leikkiä leluilla, selailla kirjoja, valita uudet kirjat lainattavaksi ja lainata ne yhdessä automaatilla. Kävellä käsi kädessä ja höpötellä hassuja. Tai mennä ystävän luokse leikkitreffeille, juoda teetä ja syödä herkkuja. Pidellä sylissä vastasyntynyttä vauvaa ja ihmetellä kuinka meidän parivuotiaat ovat jo niiiiiin isoja siihen pieneen kippuravarpaaseen verrattuna. 

Töissä olen saanut tehdä innostavia juttuja ja samalla myös skarpata aikalailla. Meillä on ollut monta isoa projektia päällä yhtä aikaa ja tekemistä riittää. Siinä kun lapsettomat saattavat jäädä vielä illalla tekemään, on minun lähdettävä jo kotiin. Itse vien tytön parina aamuna viikossa ja mies hoitaa muuten viennit ja haut. Näin ollen kiire ei ole aivan valtava töistä lähtiessä, mutta kotona toki odottaa mies, ihana tyttö ja koirat. Yritän siis päivisin keskittyä parhaani mukaan, jotta saisin aikani parhaiten hyödynnettyä silloin kun olen konttorilla.

Jännää kyllä kuinka nopeasti sitä on kotiutunut uuteen työpaikkaan ja saanut taas takaisin sitä ammatillista itsevarmuutta mitä minulta alussa puuttui. Olin aivan "apua, kotiäiti on nyt niin väärässä paikassa" enkä tajunnut miten minulla voisi olla jotain annettavaa. Kävi ilmi, että taidan olla aika hyvä siinä mitä teen eikä puolitoista vuotta kotona rapauttanutkaan osaamistani kun pieni ruostekerros vaan raaputeltiin päältä pois!

 

Välillä on kyllä ikävä aikaa kahdestaan tytön kanssa. Siitä saa hieman makua kun lähdemme kahdestaan liikenteeseen ja juoksemme vaunujen kera bussiin. Ajatella, vielä hetki sitten olin vapaa tekemään näin milloin vain. Ja toisaalta en sitten lainkaan vapaa samaan aikaan. Suosittelen kyllä lyhyttä viikkoa ihan kaikille töihin palaaville. Nelipäiväinen viikko ei ole yhtään niin raskas kuin viisipäiväinen ja siinä saa yhden ihanan spesiaalipäivän lapsensa kanssa vielä kaupan päälle! Toki oli loistavaa, että meillä myös isi saa kokea tämän, mutta kyllä minäkin olisin siitä voinut nauttia vielä vähän pidempäänkin kuin sen pari kuukautta. Kannattaa siis tutkia olisiko lyhennetty viikko mahdollinen töihin palatessa ja olisiko se sopiva ratkaisu juuri teille.

Sairastelujakin on ollut ilmassa, nyt päiväkodilla kiertää kuulemma entero-rokko mitä pelätään tässä muuton kynnyksellä koko perhe (sormet ristiin!). Itse olen selvinnyt koko syksystä vain yhdellä sairaslomapäivällä, mutta toisaalta olen ollut puolikuntoisena useita viikkoja. Mies ja tyttö ovat sen sijaan sairastelleet vähän enemmänkin, mutta saaneet suurimman osan sairaspäivistään osumaan pitkille viikonlopuille. Ihan tavallista flunssaa sentään onneksi, ei mitään sen vakavampaa. Vähän se vie kyllä voimia arjesta, terveenä elämä tuntuu vaan niin paljon paremmalle! (Siis tosi vahva suositus terveenä olemiselle täältä.)

Tässä vielä tuore kuva tytsystä auttamassa uusimman juuri nimen saaneen pienen serkun työntämisessä, vasemmalla on setä ja oikealla serkkupoika. Eilen siis käytiin ristiäisissä, olipa aikamoinen päivä! Katsokaa nyt miten iso tyttö meillä jo on, aivan mahtava pakkaus! Ollaan välillä mietitty onko meille vielä toiveissa lisää lapsia vaiko ei. Aika raskas matka kun on takana jotta saatiin tämä yksi ihana tänne luoksemme eikä pienen syntymänkään jälkeen niin kovin helppoa ole aina ollut. Siihen välillä herää kun näkee ystävien masu- ja vauvaelämää, kuinka rankkoja asioita sitä saikaan kokea matkan varrella. Käy uudelleen läpi keskenmenoja, loppuraskauden vaikeuksia, rankkaa synnytystään ja pitkää toipumista kun vierellä ystävät raskautuvat, synnyttävät ja toipuvat hyvin. Helppoahan siitä kaikesta ei saisi tekemälläkään, mutta ovat nämä kertomukset välillä kuin yö ja päivä.

Mies tuossa jo tokaisi, että kun meille sattui näin mahtava ja ihana tyttö, että uskaltaako sitä kokeilla onneaan toiseen kertaa, että ei meille vaan voi käydä niin hyvä säkä että saataisiin toinen yhtä ihana! Vakavammin puhuen en itse olisi vielä valmis siihen kaikkeen mitä jo kerran koin, vaikka kaikki voisi toki mennä tällä erää ihan hyvinkin. Silti onhan se aina aikamoinen ponnistus (ennen ja jälkeen ponnistuksen, if u hear me). Kyllä sen läpikäydäkseen pitää aikaansaada aikamoinen vauvakuume kerrassaan. Tällä hetkellä kuitenkin keskitymme tähän upeaan tyttöön, uuteen arkeen ja unelmiemme toteuttamiseen. Eikä pieni parisuhdeaikakaan olisi pahitteeksi!

Ja nyt se ruoka- ja kauppalista, iltapalaa, huomiset vaatteet ja vähän aikatauluttamista tulevalle viikolle. 

Hyvää uutta viikkoa ja hirmusti terveisiä kaikille lukijoille - aivan en ole teitä vielä unohtanut!

<3 Eerika & Epeliina (äiti ja tytär 1v 9kk)

Share
Ladataan...