Ladataan...
Bättre liv

Kannullinen vihreää teetä ja terveellinen välipala. Otan kupin kaapista ja itken. Tyttö nukkuu pitkiä päiväunia parvekkeella, astianpesukone ja pyykinpesukone hurisevat. Haluaisin vaan puhua ystävälle, olla hetken aivan rauhassa, herätä aamulla ja käydä yksin vessassa, syödä aamupalan keskittymättä keneenkään muuhun ja lähteä talosta ihan vaan vetämällä takin omaan niskaani. 

Minulla on mammakavereita, tyttö nukkuu aamukuuteen asti herättämättä. Puisto on jäässä ja kurassa eikä tytöllä ole kurahousuja, lähipuistokin on yleensä tyhjä kun sinne menemme. Ajattelin piristää itseäni tänään menemällä tytön kanssa lastenvaatekirppikselle ja lähelle lounaalle. Olin aamulla niin koomassa etten meinannut saada itseäni ylös, tyttö kitisi kun yritin tehdä edes jotain, aamupalassa kesti ikuisuus, tyttö pissasi keittiöön karattuaan vaipanvaihdosta enkä saanut itseäni valmiiksi ennen kuin piti lämmittää tytölle lounasta. 

Viikonlopuksi olin varannut itselleni hotellihuoneen Helsingin keskustasta, aluksi illallinen ystävän kanssa ja siitä kylvyn ja irtokarkkien kautta pitkille kauneusunille. Rauhallisen aamun kruunaisi valmis aamupalakattaus. Ensimmäinen yö ilman tyttöä ja täydet yöunet! Oksensin to-pe välisen yön ja olin kuumehorkassa perjantain. Mies hoiti tyttöä kunnes alkoi myös päiväuniaikaan oksentamaan ja hänellekin nousi kuume. Lauantaina vatsaan sattui närästyksenomaisesti kun söin, nousin ylös, liikuin.. Sunnuntaina lähinnä makasin sohvalla väsymystäni. Hotellivaraus yllättäen peruttiin.

Tiedän, että elämä on sitä millaiseksi sen ajattelemme. Ajatellaan niitä positiivisia puolia. Mietitään miten voidaan onnistua. Mikä meni hyvin? Tätä kestää vain hetken. Me emme ole ajatuksiamme, tunteitamme tai kehojamme. Voimme päättää ajatuksemme. Voimme tehdä muutoksia itseemme ja elämäämme. Kaikki on vaan meistä itsestämme kiinni!

Mutta juuri nyt olen siihen aivan liian väsynyt.

Kaipaisin tyttökaveria jonka kanssa saisimme märehtiä ja sanoa kaikki pahat asiat mahdollisimman suurin sanoin kunnes olisi vuorossa nauru ja vitsailu. Kun sanoisin että tämähän on ihan perseestä niin hän sanoisi, että perseestä, siis niin PERSEESTÄ! Kukaan ei vertailisi. Sanoisi miten minun pitäisi tähän kaikkeen suhtautua. Olenko ajatellut hankkivani hoitajaa tai palaavani töihin tai voisinko ajatella eri tavalla? Joku vaan tukisi, ymmärtäisi, antaisi näiden sanojen ja tunteiden tulla jotta ne voivat vuorostaan mennä.

Sanoisi, että tiedätkö kun sä olet oikeasti pärjännyt aivan sairaan hyvin. Halaisi ja sanoisi että olen oikeasti vallan ihana, riittävä ja mahtava. Että minussa on sisäistä voimaa vaikka kuinka. Että sua pitäisi juuri nyt vaan paijata, hoitaa, hemmotella ja antaa kaikkea mistä saat energiaa ja voimia. Sillä tottakai sinä tarvitset sitä annettuasi kaikkea tätä toisille täyspäiväisesti jo yli vuoden ajan!

Minulla on niin ikävä parasta ystävääni, jota ei ole olemassakaan. Olisikohan liian myöhäistä hankkia mielikuvitusystävä?

<3 Eerika  (tänään 1v 2kk äitinä)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Aurinkoista vatsatautipäivää! Ollaanko mekin nyt sitten ihan oikeasti lapsiperhe eikä vain pariskunta jolla on lapsi? Kotiimme tulleesta taudista päätellen olemme. Tyttö raukka on ollut huonovointinen aamusta asti ja päivän touhut on peruutettu. Katsotaan nyt selviämmekö me aikuiset terveinä vai iskeekö tauti meihinkin hrrrr. Viimeksi muistan puhuneeni norjaa aivan itseaiheutetusti.. ööö.. joskus silloin ööö.. aikana ennen tyttöä ja raskauksia? 

Kaikesta huolimatta päivä on ollut aurinkoinen! Kävimme aamulla yhdessä suihkussa yöpuvun sotkeuduttua, olen ripotellut talon täyteen harsoja ja suojannut sohvan vilteillä sekä tehnyt olohuoneen lattialle lököpaikan tyynyistä ja vilteistä. Makoilimme tytön kanssa siinä sylikkäin katsellen telkkarista sisustusohjelmia ja piirrettyjä. Jossain vaiheessa tytölle tuli nälkä ja hän meni keittiöön pyytämään ruokaa. Sen voimalla sujuivat leikit hymyissä suin, autettiin äitiä pyykkien kanssa ja leviteltiin kenkiä ja vaatteita pitkin asuntoa. Päiväunille mennessä tuli taas vähän paha olo ja äsken pieni heräsi itkemään kesken päiväunien ja taas. Sain väsyneen pienen kuitenkin laitettua takaisin unille. Itku tulee kun toinen on niin ihana! Reipas pieni reppana <3

On se jännää, että vielä viime viikolla olo oli aivan pohjattoman väsynyt tähän kaikkeen. Viikonloppuna herännyt aurinko kuitenkin taisi herättää meidätkin ja sunnuntaina puhdistettiin miehen kanssa ilmaa ja saatiin rakkaus asettumaan jälleen taloksi. Nyt aurinko paistaa keväiseen maisemaan ja pöydällä majaileviin leikkokukkiin. Päivä ilman ohjelmaa sairastupalaisena möllötellen ei tunnukaan yhtään kamalalta. En ole neuroottisena siivonnut ja järjestellyt, astianpesukoneenkin laitoin päälle vasta syötyäni ensin itse.

Välillä on vaan niin vaikeaa asettua aloilleen. Olla vaan ilman vaatimuksia ja levottomuutta. Vaihtelunhaluinen minä haluaisi mennä ja tehdä, haluaisi aina valmiit lentoliput sähköpostiinsa ja uusia kokemuksia elämäänsä. Se järjestelmällinen haluaisi yliviivata todo-listaansa sekä lyödä lukkoon kevään ja kesän suunnitelmat. Mikään näistä vaan ei ole juuri nyt mahdollista mikä pitää minut seisomassa varpaillani tikkujen päällä, sen verran epämukavalta tämä nyt tuntuu!

Vaan onneksi jokin sai minut taas hetkeksi asettumaan. Ehkä se oli tuo aurinko. Sunnuntain joogaharjoitus. Lempeyden paluu suhteeseen. Tytön kipeyden tuoma keskittyminen tärkeimpään. Kuka tietää, mutta tänään aurinko todellakin paistaa. Ja minä katson sääennusteita pelonsekaisin tuntein. Josko pilvet eivät vyöryisi sisäisen valoni päälle aivan niin nopeasti kuin millä vauhdilla ne kevätauringon saavuttavat. 

<3 Eerika & Epeliina (joista toinen juuri heräsi päikkäreiltään joten menoksi taas!)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Kun muu sanovat olkia kohautellen lapsella olevan jo ties kuinka mones korvatulehdus tai mahatauti, meitsi hajoilee täällä ihan vaan siitä hyvästä, että viimeisestäkin rannekellosta loppui akku ja tietokone buuttasi itsensä enkä muista enää sen salasanaa! Toisin kuin aina väitetään, niitä salasanoja EI kannata vaihtaa. Koskaan. Ja ne kannattaa kirjoittaa ylös mahdollisimman monelle lapulle mitä ei todellakaan piiloteta mihinkään mistä niitä ei löydä. Ja niitä samoja salasanojahan käytetään joka paikassa. Sillä muuten voi käydä juurikin näin, huoh. 

Hetken päästä tyttö herää ja alkaa meitsin iltapäivävuoro mikä jatkuu tänään myöhäiseen iltaan, kiitos miehen työreissun. Sitä ennen ehdin hieman avautua muustakin kuin kelloista ja tietokoneista.

Fiilikset tämän mammaloman aka hoitovapaan jatkumisen suhteen nimittäin soutaavat ja huopaavat. Meillä oli alunperin Plan A, mikä kosahti uuden esimiehen "tämä kuulostaa nyt vähän vaikealta" sekä Plan B, mikä myöskin teki samat. Lopulta tuli Plan C, mikä pitää minut elokuun alkuun asti kotona, mutta toisaalta antaa meille perheenä pitkän yhteisen kesäloman sekä tytölle ja isälle ainakin kolme viikkoa kahdenkeskistä aikaa (parempaa kuin ei mikään) ja antaa tytölle aikaa tutustua rauhassa päiväkotiin. Lisäksi sain sovittua 4-päiväisen viikon elo-joulukuulle. Silti töihin paluu ei oikein ole innostanut, ehkä siksi ettei itse työpaikka saa minua hymyilemään vaan ennemminkin vähän mutristamaan huuliani. Olen kuitenkin ollut varovaisen toiveikas, ehkä viihtyisinkin, annan monet muutoset käyneelle työpaikalleni vielä mahdollisuuden näyttää näppinsä syksyllä.

Mutta sitten tuli Plan Ö, joka vaikuttaa yllättävän paljon Plan A:lta. Nimittäin musta hevonen kiilasi rinnalle ja kaappasi minut työhaastatteluun. Olin aivan intoa täynnä kun palasin työhaastattelusta ja mietin miten saisimme kaiken järjestymään niin, että voisin aloittaa työt jo keväällä jos tämän paikan saisin. Jos lähellä asuvalle tutulle perheelle tulee kotiin hoitaja, voisimme laittaa tytön heille toiseksi hoidettavaksi parina päivänä viikossa ja isimieskin lupaili tarkistaa josko hän voisi tehdä lyhempää viikkoa muutaman kuukauden ajan. 2-3 päiväinen viikko ei siis olisi yhtään mahdoton ajatus, kesäkuusta lähtien voisin olla hyvin täyttä päivää kunhan saisin heinä-elokuun taitteeseen sopivasti kesäloman. Mie viettäisi tytön kanssa kesän ja hoitopaikkaankin ehdittäisiin tutustua rauhassa viikon ajan ja sen jälkeen työaikoja sumplien vähän lyhennetyin päivin kunnes täydet päivät sujuvat hyvin. Syksyllä jompikumpi voisi tehdä 4-päiväistä viikkoa, innostuksen kourissa olin jo työntämässä miestäni siihen veneeseen, vaikka vielä hetki sitten iloitsin meidän tyttöjen yhteisistä perjantaista.

Että se mieli voikin muuttua silmänräpäyksessä! Vieläkin laittaisin tytön vasta elokuussa päiväkotiin, mutta pari päivää kotihoitoa tutun saman ikäisen pojan kanssa ei kuulostisi yhtään pöllömmälle. Heti hyväksyttyäni tämän pitenevän hoitovapaan olen alkanut saamaan tarpeeksi jatkuvasta muiden ajattelemisesta ja huolenpidosta. Mitä lounaaksi, välipalaksi, iltaruoaksi, onko puuro jäähtynyt, kitiseekö tyttö jaloissa, saanko ikinä syödä rauhassa, tiskit, kauppalistat, pyykit, hankinnat, siivoaminen, huoh! Olen alkanut kaivata sitä, että saan olla ihan oma itseni vaan enkä kokoaikaa muita varten. Tyttö on maailman ihanin ja haluaisin niin päästä itse näkemään hänen kaikki uudet taitonsa kun hän ne ensi kertaa oivaltaa, mutta välillä tämä on vaikeaa kun päässä napsuu jatkuva huolenpito. Taidan olla luonteeltanikin hieman tällaiseen taipuvainen..

Olenkin buukannut itselleni tuleville viikonlopuille kaikenlaista joogaa ja hyvinvontipäivää, sekä yhden rauhallisen hotelliyön Helsingin keskustasta. Mitä luksusta! Toivottavasti saan nukuttua sillä tämä tulee olemaan ensimmäinen kerta kun olen yön yli erossa pienestä. Aamukuuden imetys vähän mietityttää kun meillä ei olla annettu tytölle lehmänmaitoa kuin joissain ruoissa kypsennettynä, mutta ehkä me hänelle jotain hätäapua nälkään keksitään. Muuten tyttö kyllä pärjää päivällä ilman tissiäkin vallan hyvin ja varmastikin menee pelkän puuronkin voimalla nukkumaan. Josko tämä oman ajan ottaminen auttaisi edes hieman jaksamaan!

Sain  haettua tytölle hoitopaikkaakin, hakemus meni yhteen ostopalvelupäiväkotiin sekä kunnallisiin mihin laitoin kaksi toivetta. Kaikki päiväkodit ovat lähellä toisiaan ja hyvien yhteksien päässä noin 2 km meiltä. Toivottavasti päästään johonkin niistä! Viimeisimmässä käytiin tutustumassa maanantaina ja se kiilasi selvästi ykköseksi, laitoinkin tähän ostopalvelupäiväkotiin samantein hakemuksen ja sormet ristiin että päästään sinne :) Jotenkin tykästyin paikkaan ja henkilökuntaan, oli pieni ja symppis ja olo kovin kotoisa. Vieläkin hieman kirpaisee, mutta pakko kai tämän äidin on hiljalleen hyväksyttävä, että tyttö kasvaa ja irrottautuu äidistä <3

Nyt ei auta muuta kuin odottaa ja ihmetellä miten käy! Niin hoitopaikan, työpaikan kuin kaikenlaisten kevään ja kesän järjestelyiden kanssa. Mieleni perukoilla kummittelee toive parista viikosta Toscanassakin, josko me sinnekin vielä päästäisiin kesän aikana loikkaamaan! Nyt olisi niin paikka aarrekartalle mitä tuijotella, että! Toivottakaa tsemppiä, meitsi ei oikein malttaisi odottaa vaan haluaisi kaiken olevan selvää nyt ja heti. Hyvää harjoitusta tämä elämä taas minulle järjestää..

Pakko kai tässä on vaan kiitettävä kaikesta mitä saa ja uskottava, että kaikki järjestyy parhain päin! Itse vaan kovasti luulen tietäväni miten päin olisi paras ja puristan nyrkkini yhteen toivoen niin sinnikkäästi, että kaiken on vaan onnistuttava!

Ihanaa viikkoa ja keväistä helmikuuta,

<3 Eerika & Epeliina (1v 1kk ja risat äiti ja tytär)

Share
Ladataan...

Pages