Ladataan...
Bättre liv

Olen ehkä onnekkaimpia ihmisiä päällä maan. Silti välillä tuntuu että tipahdan jonnekin sohvatyynyjen väliseen mustaan aukkoon ja hukun kyyneliin. Elämä on niin täyttä etten aina pysty ottamaan sitä kaikkea vastaan. Kun työssäkäyvän 2-vuotiaan äidin täpötäysi elämä ja sen juuri löydetyt rutiinit pistetään kokonaan uusiksi ei sitä tietty pysty handlaamaan ilman pientä turnausväsymystä. Arjen pyörityksen väsymyksessä ei henkinen kantti aina ihan kestä. Silti tiedättekö miten kiitollinen ja onnekas olenkaan, sanoinko jo? Ja onnellinenkin tottakai. 

Olen onnekas koska olemme lapseni isän, tulevan ex-mieheni kanssa hyvissä väleissä. Toki me vieläkin saatetaan toisillemme hermostua eikä osata aina ihan kommunikoida, mutta ollaan ystäviä, keskustellaan, sovitaan aikatauluista ja puhutaan tytön kuulumisista ja elämästä. Olen onnekas koska meidän ei tarvitse riidellä tapaamisista, omaisuuden osituksista tai vihoitella katkerina toisillemme. Olen onnekas, sillä me molemmat otetaan oma puolikas kentällisemme vastuuta lapsesta ja koirista ja halutaan tukea myös toisiamme elämässä ja lapsen kasvatuksessa. 

Olen onnekas sillä tyttöni on upea höpöpakkaus. Hän ikävöi välillä toista vanhempaansa, mutta on sopeutunut näiden neljän erikseen asutun viikon aikana hienosti kahteen kotiinsa joissa kummassakin hänellä on oma huoneensa, sänkynsä ja lelunsa. Parivuotias tahtoo ja ei tahdo vuorotellen, mutta myös laulaa, tanssii, tekee miljoonasti asioita ihan ite, hyppii ja juoksee sekä juttelee aivan tolkuttoman hienosti sanoja jo taivuttaen. Ja todellakin tietää mistä tykkää!

Olen onnekas koska löysin upean miehen jonka kanssa etsimme yhdessä yhteisen tapamme elää. Jonka kanssa rakastaa, heittäytyä tähän ihmeelliseen asiaan nimeltä elämä ja nauttia tästä kaikesta. Etsiä uutta leppoisampaa ja meidän näköistä arkea versio 2.0. Ja sanoinko jo että rakastaa? Ja pikkuhiljaa opetella elämään yhdessä myös uusioperheenä, sellaisiksi kai tällaisia komboja sanojaan vai? Saan nähdä miten nämä kaksi höpsöä leikkivät yhdessä ja tutustuvat hiljalleen toisiinsa.

Olen onnekas sillä osan viikosta minulla on koirat, ne jotka tulevat lähelle ja ovat aina innoissaan kun tulen kotiin. Ne jotka vievät minut ulos kelillä kuin kelillä tuulettamaan sydäntä ja ajatuksia. Vanhus jonka aika alkaa olemaan jo kortilla ja hieman nuorempi joka vie ja tuo innollaan energiaa. 

Olen onnekas sillä minulla on työ, elämäni ei kaadu taloudellisiin ongelmiin vaikka maksankin yksin kolmion vuokraa ja säästötililtä pystyi nappaamaan rahat upeaan talvilomaan. Minä pystyn tähän.

Kiitollinen, onnekas ja onnellinen.

Välillä kyynel valuu poskellani. Tunnen olevani maan alhaisin matonen. Se joka hajotti perheen. Se joka oli dorka ja teki perheen vain hajoitettavaksi. Se joka ei tajunnut tehdä asioille mitään silloin kun olisi vielä voinut. Se joka pystyy rakastamaan toista täydestä sydämestään vaikka hyvä kun on saanut edellisen suhteensa päätökseen. Se joka tuntee olevansa vain eroava mutsi joka hajoilee eikä ammattitaitoinen ja taitava duunissaan. Se joka valittaa ystävilleen kuinka pahalta tuntuu ja kertoo seuraavassa lauseessa kokanneensa ihanan miehen kanssa illallista ja käyneensä käsi kädessä taidenäyttelyssä. 

Elämä. Täysi. 

Tänäiltana leivottiin kahdestaan tytön kanssa ja aamulla mennään yhdessä uimahallille. Päiväunien jälkeen tyttö menee isälleen, nappaan koirat ja menen ihanan miehen luo hemmoteltavaksi. Rauhoitun, lataan itseäni, maadoitun. Ja ihmettelen miten vielä hetki sitten itkin kuinka en vaan enää jaksaisi.

Toivotan lepoa, toivotan iloa, toivotan kaikkea mitä tarvitsetkin juuri tähän viikonloppuun,

<3 Eerika & Epeliina (äiti ja tytär 2v 1kk)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Asiat ympärilläni muistuttavat minua siitä kaikesta mitä päässä on pyörinyt jo pitkään. Mikä on vain sitä mitä muka pitäisi tehdä ja mikä aitoa elämää? Mikä ajatus, teko, asenne ja tapa on minua ja mikä vain luuloa siitä miten asioiden kuuluisi olla? 

Entä jos tarkasti harkitun sisustuksen, itse tehdyn lasagnen ja upeiden lomamatkojen takana ei olekaan sitä rakkautta ja onnea mitä se ulkopuoliselle kuvastaa? Entä jos on keskitytty rakentamaan kotia tyhjyyden ympärille pelkistä ulkoisista asioista? Mitä väliä on sillä, että menettää sen täydelliseltä tuntuneen rakenteilla olevan asunnon, mistä ei olisi kotia tullut ehkä koskaan?

Mitä pitää tehdä, miten saa elää, mikä on hyväksyttyä, mitä saan tehdä ja mitä en?

En ainakaan saa sanoa että stop. Nyt loppui tämä leikki. Nyt haluan jotain aitoa ja oikeaa.

Nyt sanon, että on parempi hypätä, erota, pistää kaikkien elämät uusiksi ja antaa itselleen ja muille mahdollisuus onneen, tasapainoiseen aitoon elämään ja rakkauteen. Nyt sanon, että kaikille on parempi juosta monen kodin väliä ja olla nahistelematta päivittäin. Että tytön on parempi ikävöidä aina jompaakumpaa vanhempaansa kuin elää jatkuvasti kireässä ilmapiirissä missä lasta, kotia ja koiria hoidetaan "läpsystä vaihto"-periaatteella ja ollaan onnellisia vain kodin ulkopuolella jos silloinkaan.

Nyt sanon, että maksetaan mieluummin kumpikin kolmiosta vuokraa kuin yhdessä isoa lainaa pois. Ei enää jaeta lapsiperheen arkea samalla kinastellen ja käsittäen toisiamme väärin. Sumplitaan mieluummin kalentereita vaihdellen lapsen, koirien ja auton huoltajuutta niin ettei kukaan pysy kärryillä siitä missä kukakin milloinkin majailee. Kauhistellaan kuinka tässä elämäntilanteessa ei noin vaan erota, sitä ollaan silti lähes päivittäin jossain tekemisissä ja mietitään tulevaa avioerohakemusta ja lastenvalvojan tapaamista huoltajuussopimuksineen. Pidetään ystävyys ja unohdetaan ristiriidat vanhemmuuden tähden.

Nyt sanon, että haluan elää. Sillä minä en jaksa elää enää kiiltokuvaelämää. Tästä lähtien kaiken on oltava brutaalin aitoa, niin ilon, surun kuin rakkaudenkin. 

Ja tiedättekös. Löysin sen. Rakkauden. Se oli yhtäkkiä edessäni, ympärilläni ja minussa. Vahvan yhteyden, sydänjuuria myöten tuntuvan rakkauden. Sen tunteen kuin sielut ja sydämet olisivat olleet yhdessä aina ja me vaan löysimme toisemme juuri nyt tässä maailmassa. Sellaisen millaista en uskonut olevan olemassakaan. Ja kun kaksi tuntee näin, ei sydän anna vaihtoehtoja. Se sanoo, että hyppää. Se sanoo, että mene eteenpäin. Sillä tulevaisuus ei ole koskaan varma. Meillä on vain tämä hetki. Vain tämä yksi elämä. Eikä mikään sitoutuminen kerro mitään tulevasta. 

Ne sanoo, että mitä? Ja sitten ne sanoo, että onneksi olkoon kai! Ystävät, tutut, perheenjäsenet.

Minä sanon, että kaikki on hyvin. Että tulevan ex-mieheni kanssa kaikki on hyvin. Hän sanoo, että mene ja seurustele, en ole mustasukkainen, ehkä enintään kateellinen sillä haluaisin itsekin kokea samanlaisen yhteyden vielä. Ja nyt siihen on mahdollisuus kun me irroitimme kahleet. Hän sanoo, että tärkeintä on että minä ja lapsi olemme onnellisia. Että annamme lapselle kaksi onnellista kotia ja useita turvallisia aikuisia. 

Ja minä olen iloinen ja surullinen. Itken ja nauran. Elän täysillä ja rakastan. Olen väsynyt ja energinen. 

Sillä elämä on tässä ja nyt. Kaikki on hyvin. Kaikki on mahdollista.

Olen aidosti läsnä. Rakastan. Elän.

<3 Eerika

 

Kuvat: ensimmäinen kuvakaappaus Pinterest-tililtäni, upotetut videot Youtube.

Share
Ladataan...