Ladataan...
Bättre liv

Olen eronnut = epäonnistunut, yksinäinen, epätoivoinen, ei rakastettu. Olen eronnut, minun siis pitää oppia ettei toinen voi tuoda minulle onnea ja rakastamaan ensin itseäni, oppia nauttimaan yksinäisyydestä ja olla hötkyilemättä uuteen suhteeseen. Sillä kuulemma neuvojen mukaan ihan vaan eroaminen todistaa, että juuri näissä kohdin minulla on petrattavaa (ei sillä ettei olisi, eiköhän kaikilla ole jossain määrin, pitäisi varmaan toitottaa tätä parisuhteessa oleville niin heidän parisuhteensa saattaisi kestääkin paremmin?). Huokaus. Avioero ei koskaan kuulunut mahdollisiin skenaarioihin ja tässä sitä ollaan. Idiootti! 

Sanoin ystävälleni, että minussa on varmaan jotain vikaa. Hän sanoi, että "Olet vaan myrkyn silmässä. Ei sinussa ole mitään vikaa.". Itkin vähän. Sovittiin yhteisestä vappupäivänvietosta ja mitä tuodaan, mukana muutama pieni perhe ja niiden pienet suloiset tytöt. Me tullaan koko perhe kaikesta huolimatta, outoa, mutta eihän me siellä yhdessä olla vaan omina itsenämme ystävien seurassa. Enkä halua viedä exältä haalimiani lapsiperhekontakteja.

Muutin tähän yksin, tai siis tyttäreni kanssa, tai siis tyttäreni on minulla puoli viikkoa ja koirat toisen puolet. Olen siis perheellinen, ei kun siis sinkku, tai siis kuka minä olen? 

Pienen hetken koko perhe on saman katon alla. Exä auttaa lampun asennuksen kanssa, tyttö syö ja katsoo Pikku kakkosta, koirat häärivät jaloissa tiellä. Hetken päästä talo hiljenee kun jäämme tytön kanssa kahdestaan. Perhe, perhe, perhe.

Minulla on uusi oma koti, minkä seinille harkitsen harmaata kalkkimaalia, lattialle muutamaa kivaa mattoa ja eteiseen mahdollisimman edullisia ja kirkkaita valoja kadottamaan pitkän käytävän pimeyden. On ikioma makuuhuone, jossa ei ole nukkunut kukaan muu (edellistä asukasta lukuunottamatta tietenkin). On ihan oma järjestys keittiön kaapeissa ja itseasiassa jokaisessa kaapissa aivan tuhottomasti tilaa (paitsi täydessä peilikaapissa, mutta sekin on 100%:sti minun!). On tv-taso jonka liukuovi jumittaa muuton jäljiltä, tv joka odottaa vielä laatikossa ja äänekäs astianpesukone.

On duuni mihin mennä aamuisin, aina vaan pidempi päiväkotimatka, hyvät lenkkeilyreitit ja leikkipuistot. Toive päiväkotipaikan saamisesta viereisestä päiväkodista, oma auto ja autopaikka parkkihallissa.

Rauha ja yksinäisyys paiskaavat kättä. Ihmettelen kuka on tämä tyyppi joka oikeastaan nauttii yksin kotona olemisesta. Aika menee yksin kuin siivillä. Saatan kuunnella musiikkia, järjestellä tavaroita, kirjoittaa ajatuksiani vihkoon, lakata kynnet, katsella seiniä maalinkiilto silmissäni, seisoa parvekkeella katsellen kaukaisuuteen (ihanaa asua taas vähän korkeammalla niin näkyy taivaanranta!), keitellä teetä tai upota kännykkääni (viimeisin on aika realistinen vaihtoehto). Olen kai kaivannut rauhaa hektisen elämäni keskelle. Onpa outo tapa saada sitä.

Oikeastihan olen viime aikoina vaan paahtanut tuhatta ja sataa muuton parissa ja itkeskellyt sekä syönyt siihen nähden liian vähän (tai ainakin on kokoajan ihan kaamea nälkä). Mutta nyt on pahin takana, viimeisetkin tavarat muutettu, vanha koti siivottu ja uudessa kodissa perusasiat kohdallaan. Ne lamput katossa mitkä minulla oli, mattoja lattioilla ja olohuoneessa verhot. Huomenna mennään tytön kanssa kävelylle ja leikkipuistoihin, haetaan läheltä fb-kirppariostoksia ja puretaan loput lelut laatikoistaan. Täällä on tilaa kotiutua.

Elämä. En voi välillä uskoa sinua, mutta pakkohan kanssasi on elää. Mä löydän vielä sen kuka mä olen. Eerikan 2.0!

<3 Eerika & Epeliina "äidin uudesta kodista"

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Istun laatikoiden keskellä ja pää pyörittelee samoja keloja uudelleen ja uudelleen. Välillä mieli näkee kaikki hyvät hetket menneisyydestä, välillä kaikki huonot, välillä tajuaa kuinka moni asia olisi ollut korjattavissa ja sitten taas kuinka moni ei. Lopulta tuntuu, että joka päivä voisin kirjoittaa samat mietteet ystävälleni viestinä ja vihkoon mihin avaudun itselleni joka ilta. On vaikeaa palata mielessään takaisin kokemiinsa hetkiin ja tunteisiin ilman tietynlaisia laseja joiden läpi hetkeä katsoo. Vaikka kuinka haluaisin löytää selityksen kysymyksiin miksi, miten ja milloin, en usko että kattavaa vastausta on edes olemassa. On vain monta näkökulmaa.

Avioeropäätöksestä on reilut neljä kuukautta, erilleen muutosta kolme ja puoli. Vasta nyt ostettuani ikioman auton sekä aso-kodin olen päästämässä mielessäni kunnolla irti vanhasta elämästä. Olin jotenkin ajatellut, että olisin vain innoissani uudesta alusta ja siitä että pääsen rakentamaan omaa elämääni. Innostuneen alun jälkeen olen kuitenkin itkenyt ja muistellut vanhoja asuntoja, muuttoja, grillaamista rivitalon pihalla, yhteistä remonttia, kesäreissuja ja pyörälenkkejä. Sitä kun kiereiltiin maha pystyssä lastentarvikeliikkeissä ja tapetoitiin lastenhuonetta. Mutta myös niitä hetkiä kun oltiin yhdessä ravintolassa eikä keskustelusta tullut yhtään mitään, kun riideltiin yöllä eikä koskaan sovittu, kun ilmapiiri oli jatkuvasti kireä ja ilkeät sanat lentivät puolin ja toisin. Parhaimmiksikin tarkoitetut asiat voivat kääntyä päälaelleen.

Millaisen parisuhteen mallin opimme kotoamme? Oliko meillä välineitä pitää parisuhdetta kunnossa? Oliko meillä koskaan sellaista tunneyhteyttä mitä parisuhteeseen kaipaa? Välillä kaksi erilaista ihmistä pystyvät täydentämään toisiaan, mutta aina se ei onnistu vaan ristiriidat osoittautuvat liian suuriksi. Tuntuu kuin olisimme hiljalleen tukehduttaneet toisiamme ja kummaltakin vapautui huimasti energiaa eron myötä. Siitäkin huolimatta, että suru ja kaiken käsittely vie voimia.

Pitää vaan muistaa kuinka jokaisessa hetkessä sitä tekee ratkaisunsa sen hetkisen tilanteen, kokemustensa, osaamisensa ja tunteidensa mukaan. Sitä on ollut parisuhteessa parhaansa mukaan silloin 13, 10, 7, 5 tai 3 vuotta sitten eikä sille henkilölle voi sanoa, että hei, jos ette nyt tee ihan himputisti töitä näiden ristiriitojen eteen niin ne kasvavat aivan liian suuriksi ratkaista. Tai että ollaan menossa kohti tuhoa joka tapauksessa. Eikä sitä voi ainakaan sanoa sille toiselle vuosien takaiselle ihmiselle. Että jos et nyt tee jotain niin kuilu kasvaa liian suureksi. Jos haluat pitää tästä perheestä kiinni, aloita töiden tekeminen nyt vaikka se tuntuisi kuinka vaikealta ja pelottavalta. Käy nyt ne vaikeat keskustelut, avaa sydämesi ja ole läsnä. 

Jollain tapaa pitää myös päästää irti siitä ajatuksesta, että voisi itse päättää elämänsä kulun, silkalla yhden hengen tahdonvoimalla päättää että rakkaus nyt vaan asuu täällä ja me tullaan toimeen ja meillä on hyvä olla yhdessä. Ymmärrän, että asioihin voi jokainen vaikuttaa ja tottakai pitääkin tehdä parisuhteiden eteen töitä, mutta yritän myös hyväksyä etten voi sanoa miten elämä vaan menee. Sitä tekee valintoja ja tietenkin pyrkii tekemään parhaansa, mutta jokaisena hetkenä sitä ei vaan voi olla paras versio itsestään. Ja joskus on vaan kuunneltava sydäntään. Joskus parasta mitä voi tehdä on jatkuvan pinnistelyn ja yrittämisen sijaan luovuttaa. Myös luovuttaminen on valinta.

Me ollaan perhettä vieläkin ja tullaan aina olemaan. Se ei muutu vaikka elämä muuttuu enemmän kuin olisin koskaan voinut kuvitellakaan. Meille ero ei ollut koskaan vaihtoehto, kunnes lopulta tajusimme että niinkin voi oikeasti tehdä. Että me voidaan vieläkin hoitaa yhdessä lasta ja koiria, mutta antaa periksi parisuhteen osalta, elää myös omia elämiämme ja asua omissa kodeissamme. Me voidaan rakentaa parempi avioero kuin avioliitto. Hullua, mutta joskus elämä on. Ehkä pääkin vielä ymmärtää mitä on tapahtunut ja missä mennään? Näin suuren muutoksen ja surun käsittelemisessä menee varmasti vielä pitkään. Sillä tässä ei ollut kyse vain siitä, että rakastuin uuteen ihmiseen ja halusin katsoa mitä siitä suhteesta voisi tulla. Se tunnekuohu vaan herätti näkemään mihin me oltiin hiljalleen päädytty. Tässä oli kyse meidän avioliitostamme ja sen kuoleman hyväksymisestä. Ja sen hyväksymisestä, ettemme kumpikaan pysty antamaan toisillemme sitä mitä antaitsisimme. Emmekä lapsellemme sellaista perhettä minkä hän ansaitsisi.

Levy Rakkaudella, Anna Puu käsittelee eroa ja muistuttaa omista fiiliksistä.

Anna Puu: Kohta vapaita

Seison kuopan vieressä
kaivoin sen ihan itse omin pienin kätösin
vaikka tarjosit apua sinäkin.
Siinä se valmiina odottaa, syvyyttä kuusi jalkaa.
Viimeinen laulu lauletaan
kun kohta maahan lasketaan.

Seison rakkauden haudalla
sinä sen toisen puolella.
Rakkauden haudalla.
Me ollaan kohta vapaita.

Kaikki alkoi kuilusta
kun ei muistettu puhua.
En osannut siltaa rakentaa.
Pitäisi olla vahvana mutta mua pelottaa.
Voiko hautajaiset peruuttaa?

Seison rakkauden haudalla.
Sinä sen toisella puolella.
Rakkauden haudalla.
Me ollaan kohta vapaita.
Me ollaan vihdoinkin vapaita.
Me ollaan vihdoinkin vapaita.
Me ollaan vihdoinkin vapaita.
Me ollaan vihdoinkin vapaita.

Seison rakkauden haudalla.
Sinä sen toisella puolella.
Rakkauden haudalla.
Me ollaan kohta vapaita.

Näissä tunnelmissa koirat lenkille sateeseen, pakkaamista ja kauppareissu. Alle viikko muuttoon! Pian muutto on alta pois, voidaan tutustua uuteen asuinalueeseen kevätauringossa ja alkaa sisustamaan uutta kotia. Opetella uuteen päiväkoti- ja työmatkaan ja lähikauppaan. Lenkkeilyreitteihin ja lähipuistoon. Vaikka juuri nyt tekisi mieleni painaa peruutusnapia, elämä menee eteenpäin ja siihen on vaan luotettava että se kantaa. Kaikkimeneehyvin, kaikkimeneehyvin, kaikkimeneehyvin! Näin ainakin sanon itselleni ja yritän niin kovasti uskoa.

Kaunista (sateista) sunnuntaita!

<3 Eerika

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Huh! Jos lähtisin kertomaan mitä päässäni liikkuu, tulisi siitä ehkä sekavin ja pisin postaus ikinä. Mutta kokeillaan.

Elämä on todella kaksiajakoista tällä hetkellä. Välillä rakennan innoissani uutta elämää aurinkoisessa keväässä, näen ihmisiä ja hymyilen, välillä itken voimattomana, muistelen mennyttä, ikävöin rakkautta, tunnen toivottomuutta ja yksinäisyyttä. Viime viikolla olen touhunnut paljon ja palannut hyväntuulisena kotiin hajotakseni vaan atomeiksi ja itkemään. Joinain päivinä elän täyttä lapsiperhe-elämää nakkikeittoineen, kylpyhetkineen ja kurahousuineen. Toisina näen ystäviä ja lenkkeilen koirien kanssa.

Pääsiäisviikonloppuna pääsin ystävän kanssa nauttimaan sushi burritoista Ravintola Somaan, annokset olivat isoja (oltaisiin voitu ottaa puoliksi yksi), tilat pienet, maku hyvä. Eli vahva suositus! Paransimme maailmaa ja pohdimme, miten äideillä on aivan eri vaatimustaso kuin isillä. Vai onko isiltä tullut joku kysymään "Mihin sä nyt sen vauvan jätit? Ai äitilleen hoitoon? Ihan kahdestaanko? Pärjääköhän ne nyt siellä?" tai "Vauva-aika menee niin nopeasti, ehtii sitä myöhemminkin menemään kahville/kaljalle(!)/jokumuumikä ilman vauvaa". Puhumattakaan siitä, että sitä äitiäkin kiinnostaisi oma työnsä, opintonsa, ystävänsä tai harrastuksensa. Isiähän tietenkin kiinnostaa, jos isi jää harrastuksista tai jätkien illasta pois niin se kotityranni äiti varmaan ei ole antanut sille lupaa lähteä mihinkään. Vanhemmaksi tuleminen pistää myös käsittelemään omaa lapsuuttaan ja suhdetta vanhempiinsa. Aikamoinen henkisen kasvun ydinräjähdys tämä vanhemmaksi tuleminen oikestaan.

Kävimmepä myös ystävän ja meidän parivuotiaiden tyttöjemme kanssa brunssilla ja Lelumuseossa. Ystävät! Nuo pienet ja me isommat <3 Taikurin talo oli hitti, junat myös jotka lähtivät liikkeelle nappia painamalla ja sirkusvälineet joita sai kokeilla. Vitriineissä oli myös paljon hienoja leluja eri vuosikymmeniltä ja tytön lemppareita nalleja.

Tuli oltua myös kotona, käytyä aamusaunassa ja kylvyssä ja nautittua auringosta ja keväästä ulkoillen. Paras tuliainen Thaimaasta olivat nuo muutamat pikkukolikot mitkä jätin käyttämättä joku pieni kolikkotyttö mielessäni.

Kotona illat rauhoittuivat hetkeksi kun tyttö meni vuorostaan isälleen. Vaikka koirien kanssa on ihanaa käydä lenkillä ja köllötellä sohvalla, heitellä frisbeetä ja palloa, sitä huomaa jäävänsä yhtäkkiä yksin ajatustensa kanssa. Ja sehän on tässä tilanteessa hieman hazardia, sillä kaikki mielen möröt hyökkäävät samantien kimppuun. Miksi sitä, miksi tätä, mitä ihmettä silloin, tällöin ja nyt? 13,5 vuoteen mahtuu aika monta tilannetta ja hetkeä. Aika monta asuntoa, opintoja, työpaikkoja, ystäviä, matkoja, kaupunkeja, remonttia, monenlaista arkea, kriisejä ja hyviä hetkiä. Niihin sitä mielessään hyppää ja ihmettelee mitä silloin oli aivan uusin silmin.

Töiden jälkeen ehdin käydä ystävän kanssa tapaksilla ja viinilasillisilla, vaikka alkuperäinen suunnitelma olikin bisset ja burgerit. Mutta emme valita, ai että ja namnam! Löysimme myös toisaalle jälkiruokateelle ja paransimme maailmaa. Jännitimme myös tuloksia ystävän työhaastattelusta ja seuraavana aamuna sain kuulla että hän oli saanut uuden työpaikan. Asiat menevät niinkuin niiden on tarkoitettu, hän sanoi viitaten useaan peräkkäiseen työpaikan menetykseensä. Uusi työpaikka tuntui enemmän omalta kuin nämä menetetyt. Toivon hänelle parasta ja yritän uskoa kohdallani samaan <3

Tälle viikolle oli kasaantunut melkein joka päivälle jotain kivaa, joten kävin seuraavana päivänäkin töiden jälkeen kahvilla (teellä) ja salaatilla kaverin kanssa. Hän oli myös tehnyt suuria muutoksia, hypännyt yli kymmenen vuoden vakityöstä ja perustanut oman yrityksen. Muutosten tuulet tuntuvat todellakin puhaltavan! Lopulta päätin päiväni Sokoksen 3+1:llä ja hyppäsin bussiin ja kotiin lenkittämään koirat (ja itkemään, se tuntuu olevan jokaisen iloisen päivän vakilopetus).

Tällä viikolla olen myös ottanut askeleen kohti sinkkuelämää ja liittynyt Tinderiin. Alkuun olin siellä hetken ja nappasin profiilini peloissani äkkiä näkyvistä. Että voi luoja mitä mä täällä teen! Suurimman osan kohdalla pyyhkäisen vasemmalle (Tinder-kielellä ei kiinnosta), mutta muutamien kohdalla olen pyyhkäissyt oikealle ja saanut matcheja. Lopulta olen jutellut neljän mukavan oloisen miehen kanssa ja avot, käynyt perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni Tinder-treffeillä! Kävimme töiden jälkeen Kiasmassa ja syömässä, juttua riitti ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita myös. Hyvin menneet treffit siis, vaikka  jännittikin niin pirkuleesti että teki mieli viime hetkellä jänistää! Jotenkin huojentavaa, sillä peli on nyt avattu. Olen sinkku, olen Tinderissä ja käynyt treffeillä, ei se nyt niin kamalaa ollutkaan. Tulevat viikot taidan kuitenkin keskittyä oman elämäni rakentamiseen. Miehet ovat viimeisimpien kokemuksieni mukaan trouble, trouble, trouble!

Tulin hyvillä mielin treffeiltä kotiin ja lähdin vanhuskoiran kanssa metsään. Siellä minä kallioilla itkin kipeää sydäntäni, sillä olisin halunnut käydä niillä treffeillä aivan toisen miehen kanssa. Sen keneen rakastuin ja kenen kanssa seurustelin pari kuukautta eron jälkeen. Mieli kävi kierroksilla, sydämeen sattui. Tyttö tuli illan päätteeksi luokseni ja meni aika pian unille. Istuin ja kirjoittelin ajatuksiani ylös. Itkin ja join teetä. Laitoin viestin ex-seurustelumiehelle että haluaisin puhua ja mennessäni unille hän viestitti voivansa nyt jutella. Lopulta keskustelimme melkein tunnin. Joihinkin asioihin tuli ehkä selvyyttä, joihinkin ei. En edes tiedä olisinko pystynyt luottamaan sydämeni vielä hänen käsiinsä, mutta halusin tietää voisimmeko kokeilla vielä rauhassa mennä treffeille ja katsoa mihin tästä olisi. Vai päästänkö irti siitä pienestäkin toivonrippeestä, mikä sydämeeni oli jäänyt. Mutta ei. Taidan olla hänelle vain elävä muistutus siitä, kuinka hän jätti pitkäaikaisen kumppaninsa rakastuttuaan toiseen. Se sai hänet kyseenalaistamaan sen millainen ihminen hän todella on. Kahdesta pariskunnasta tuli lopulta neljä yksinästä sinkkua. Sanotaan että kaikella on tarkoituksensa. Tällä puhelulla se näköjään oli lähes olemattomat levottomat ja katkonaiset yöunet ja äärettömän väsynyt lauantai. 

Tajuan muutenkin miten järjettömän iso juttu tämä perheellisenä sinkkuna oleminen on. Siis aivan älytön. Ensinnäkin oma elämä on aivan omituista ja kahtiajakoista. Toisekseen perheettömälle kolmekymppiselle miehelle voisi olla aika vaikeaa sopeutua tällaiseen perheellisen elämään, hypätä vaikkapa kantakaupungin sykkeestä ja urakeskeisestä elämästä lähiöön ulkoilemaan koirien ja lapsen kanssa ja tekemään ruokaa. Vain toinen perheellinen voi todella tajuta millaista tämä pikkulapsiperheen arki ja vanhemmuus oikein on. Mitä sitä on käynyt läpi saadakseen lapsen ja lapsen saatuaan. Ja toinen perheellinen sinkku sitten, no ohhoh. Minun lapsi, sinun lapsi/et, ne lasten toiset vanhemmat ja ties kuinka monet mummit ja kummit. Siis huhhuhhuh. Että jätetäänkös niihin ensimmäisiin treffeihin, vai kuinka? Eli vaikeuksia tulossa jossain vaiheessa, sillä koko elämääni en sinkkuna ajatellut olla. Onnellisia uusia liittoja on varmasti vaikka kuinka, mutta helppoa se ei varmastikaan ole.

Uusi koti odottaa meitä kuitenkin pikkumurun kanssa, kolmen viikon päästä olisi muutto mitä pitäisi hiljalleen alkaa valmistelemaan. Hakea laatikot lainaksi ystävältä, varata paku, pyytää muuttoapua ja alkaa hiljalleen pakkailemaan (ja heivaamaan turhaa kamaa samalla pois). Uusi koti ja asuinalue ovat ihania ja välillä en malttaisi odottaa kevättä ja kaikkea uutta. Ja sitten väsymykseni keskellä vaivun epätoivoon jälleen yhden muuttoprojektin edessä. Tällä kertaa ihan yksin.

Lauantaina käytiin koeajamassa autoja jotta pääsen tuolta vähän kauempaa liikkumaan töihin ja päiväkodille julkisia nopeammin. Ex-aviomies ja tytär olivat myös mukana ja olipahan outoa. Tuli niin kotoisa olo kinastella tutuista asioista pitkästä aikaa. Ajatella, kaikkeen sitä sitten tottuukin, jatkuvaan kinaamiseen. Mietin vaan, että tällaistahan se oli tosiaan. Leikittiin perhettä, joka hankkii kakkosautoa äidille. Jäin vielä miettimään autovalintaa ja käyn ehkä ensi viikonloppuna koeajolla tai sitten neuvottelen hyvän diilin tämän lauantain parhaasta yksilöstä. Tavalla tai toisella meillä tytöillä on kuitenkin kohta uusi koti, asuinalue ja auto. Kevät ja uudet alut tulevat, olin siihen sitten valmis tai en!

Elämä on kyllä aika värikästä eikä tylsää laisinkaan. Tätäkin harmaata päivää on piristänyt pieni kuralätäköissä pomppiva pörriäinen! Saas nähdä millaista tunteiden vuoristorataa ensi viikko tuo tullessaan. Mietin, että tämä on varmastikin tässä tilanteessa ihan normaalia, iloita ja hajota vuorotellen. Kuitenkin pitää olla onnellinen siitä, että pärjään ja koen myös onnellisia valoisia hetkiä ja olen nähnyt ystäviä! Välillä uppoan ja sitten taas haukkaan happea ja näen auringon.

Pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta,

<3 Eerika & Epeliina (2v 3kk äiti ja tytär)

Share
Ladataan...