Ladataan...
Bättre liv

Sain Liebster Awardsin haasteen Tuuliajolla-blogista, kiitos Jeba! Sait minut postaamaan useammin! ;)

Liebster Award- haasteen säänöt ovat seuraavat:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaaja ja laita linkki hänen blogiinsa.

2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen. 

3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.

4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille.

Ruuhkavuosissani päätin nostaa kädet pystyyn ja joustaa hieman säännöissä. Jätän siis kohdat 3 ja 4 väliin, olen muutenkin tainnut nimetä vastaaviin jo kaikki lempiblogini jossain vaiheessa, kiitos ja anteeksi murut!

1. Omakotitalo, rivitalo, paritalo vai kerrostalo ja miksi?

Voi tämän kun tietäisin! Pienemällä paikkakunnalla sanoisin ehkä paritalo (useamman talon yhtiössä huoltoyhtiöineen kiitos), mutta pk-seudulla realismia olisi tässä tapauksessa pitkät työmatkat. Omakotitalo olisi myös ihana, mutten haluaisi että olisin hypoteettisen puolisoni kanssa jatkuvasti hoitamassa taloa ja pihaa. Rivitalo on myös oikein loistava vaihtoehto, varsinkin päätyasunto jossa olisi iso piha eikä naapurin seinä heti nenän edessä. Kerrostalossakin on puolensa, ylimmät kerrokset, avarat näköalat, huoletonta asumista ja iso parveke. Sijaintikin on tällöin usein lähempänä hyviä yhteyksiä ja palveluita. Oma piha kieltämättä houkuttaa.. ehkä uusi/rempattu penthouse jättimäisellä kattoterassilla rauhallisella alueella meren rannassa lähellä palveluita ja hyvien yhteyksien varrella. Tai upea paritaloasunto lähellä merta ja peruspalveluita? Mutta aina jää jostain kiinni, tässä tapauksessa ehkä budjetista ;) Kerrostalossa siis jälleen asuskellaan!

2. Oletko unelmien ammatissasi?

Viihdyn ammatissani, olen hyvä siinä ja itsenäinen luova ja vaihteleva työ sopii minulle. Nimittäin opin jatkuvasti jotain uutta! En oikein tiedä uskalsinko edes unelmoida tekeväni tätä työtä nuorempana. Tällä hetkellä tosin mielessä on myös ihan uusi ura, josko pikkuhiljaa löytyisi uusikin suunta, ehkä tämän nykyisen rinnalle, kuka ties? Jännityksellä odotan itsekin mitä tuleva tuo!

3. Suklaa vai irtokarkit?

Irtokarkit ja erityisesti salmiakki!

4. Laitatko rahaa kuukaudessa säästöön pahanpäivän varalle vai elätkö suusta suuhun?

Normaalisti kyllä, tällä hetkellä eron ja muuton jälkeen on tullut enemmän kuluja itselle sekä hankintoja joten säästöjä on jäänyt niukanlaisesti. Mutta aina pitää olla sekä jotain pahanpäivänvaralle, että jotain sen hyvänkin päivän varalle! Sekä tietenkin matkustamiseen ;)

5. Matkustatko mielummin yksin vai jonkun kanssa?

Mieluiten puolison kanssa, omalla perheellä tai porukassa. Yksin matkustamista olen nyt kokeillut kerran ja ystävä tulee luultavasti seuraavalle reissulle mukaan eli kokeillaan nyt sitäkin. Puolison kanssa taitaa kuitenkin olla parhainta <3 (Kunhan sellainen puoliso siis ensiksi on.)

6. Uskotko kohtaloon?

Tavallaan. Kai minä uskon, että asiat menevät niinkuin niiden on tarkoitettu, emme vaan tajua sitä aina juuri nyt.

7. Mitkä kolme asiaa muuttaisit elämässäsi?

Läheisemmän toisiaan tukevan ja lämpimän perheen, itseni aamuvirkuksi ja itselleni enemmän mielenrauhaa ja varmuutta siihen että kaikki menee kuten on tarkoitus.

8. Kadutko mitään?

Ajattelen niin, että elämää pitää elää niin ettei tarvitse katua. Ja toisaalta turha katua, sillä siinä hetkessä niillä tiedoilla, taidoilla ja mahdollisuuksilla on tehnyt sen päätöksen minkä siinä hetkessä teki. Elämässä on useita asioita, joiden olisin toivonut menevän eri tavalla, mutta tässä sitä vaan ollaan eikä kelloja ole tehty käännettäväksi.

9. Rento koti-ilta kera viinilasin vai bileilta kaupungilla?

Oi, sanoiko joku viiniä! Viiniä, hyvää ruokaa ja ystäviä, kiitos.

10. Nukutko päiväunia?

En oikein osaa, aamulla tosin osaan jatkaa uniani tosi lahjakkaasti..

11. Tärkein saamasi neuvo?

This too shall pass.

 

Nyt iltalenkille ennenkuin uinahdan tapahtumarikkaan viikon jäljiltä ja paluu samaiselle sohvalle.. uinahtamaan :) Ihanaa viikonloppua! 

<3 Eerika

TallennaTallennaTallennaTallenna

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Vanha elämä vaikuttaa hieman absurdilta. Siitä muistaa samalla sekä unelman- että painajaisen oloisia kohtia. Ja niistä kaikki ovat olleet yhtälailla totta. Niin totta kuin jokaisen subjektiivinen näkymä elämäänsä voi olla. En ole varma mikä oli mitä. Välillä parhaat aikomukset muuttuvatkin painajaiseksi. Kaksi upeaa ihmistä saa toisistaan ulos ne pahimmat puolet eikä mikään enää toimi. Niin pitkään yritin yrittämistäni, pinnistelin ja uskoin kaiken aivan pian kääntyvän paremmaksi. Koskaan en saanut riidatonta päivää tai elämää leppoisammaksi yrittämällä yhä vaan enemmän ja enemmän. Lopulta kaikki kääntyi päälaelleen tavalla millä en olisi koskaan uskonut tämän loppuvan. Kaikki ulkoapäin täydellinen hajosi sirpaleiksi. 

"Muista, että se mitä tapahtui ei ole yksin sinun vikasi.", ex-aviomies kirjoittaa viestissään kun itken enkä voi vastata kun soittaisivat tytön kanssa. 

Erosta on nyt puoli vuotta. Elämästä löytyy nykyään surun rinnalla myös värejä. Yhä enemmän mielenrauhaa ja vähemmän kireyttä ja ahdistusta. Olemme pystyneet toimimaan hyvin yhteistyössä ex-aviomiehen kanssa, joustamaan ja tukemaan toisiamme. Meidän kahden välinen ystävyys, arvostus ja kommunikaatio on parantunut kun olemme saaneet etäisyyttä toisiimme. Vaikeidenkin tilanteiden keskellä tietää, että tämä on kohta ohi, pian olemme kumpikin omissa kodeissamme eikä tilanteen kireyden tarvitse tehdä kotia sinuun. Kommunikaatio toimii parhaiten whatsup-viesteillä, mihin voi reagoida vaikkapa vasta hetken päästä. Hyvänä päivänä juodaan teet yhdessä ja jutellaan tytöstä ja elämästä.

Olen käsitellyt asioita paljon mielessäni ja iltaisin vihkooni kirjoitellen, ystävien kanssa keskustellen sekä terapeutilla kenen luona aloin juuri käymään harvakseltaan, jotta saisin tukea omalle matkalleni. Paljon suositeltu ja eroseminaareissakin usein käytetty Bruce Fisher Jälleenrakennus, kun suhteesi päättyy -kirja on luvussa ja ajattelin ilmoittautua mukaan syksyllä alkavaan eroryhmään. Haluan ehdottomasti saada jotain hyvää tästä kaikesta irti ja välttää samat sudenkuopat tulevaisuudessa. Löytää syyt oman käyttäytymiseni takana, käydä läpi kipeät kohtani, miettiä millaista elämää minä haluan elää, mikä tekee minulle hyvää ja mikä ei, löytää sisäisen ääneni ja tasapainoni.

Välillä itken sydän verellä, päästän tunteeni ja mietteeni itsestäni ulos. Pian sen jälkeen jatkan taas eteenpäin. Menen, teen, näen ihmisiä, nautin elämästä. Välillä olen itkenyt joka päivä ajaessani autolla töistä kotiin/päiväkodille. Jossain vaiheessa havahduin siihen, etten ole moneen päivään itkenyt autossa, tämähän on edistystä! Välillä itken tullessani kotiin, nähdessäni jotain mikä muistuttaa menneestä tai mennessäni nukkumaan. Siinähän ne tunteet tulee ulos eivätkä jää pullotettuina sisälleni! Välillä on päiviä jolloin en itke ollenkaan. Ja päiviä jolloin tanssahtelen työpäivän aikana.

Olen jälleen läsnä hetkissä ja pystyn rentoutumaan. Kikattelen ja höpsin tytön kanssa, nautin lenkeistä tyttökoiran kanssa, silittelen vanhuskoiraa. Makoilen auringonpaisteessa parvekkeella, näen ystävää taidenäyttelyssä, juon viiniä tapasten tai sushin kanssa, nautin siitä että olen elossa. Elämässäni on niin paljon hyvää! Minä aion elää, en tukehtua arjen harmauteen. Minulla on koti, lapsi, koirat, työni, auto mikä kulkee, tuttuja ja ystäviä ja ihana kesä edessä. Elämä on antanut minulle niin paljon. Haluan pystyä nauttimaan siitä mitä elämässäni on juuri tässä ja nyt. Tulevaisuus tulee sieltä omalla painollaan. Josko kohtaisin sen tietoisempana, onnellisempana ja tasapainoisempana.

Elämä on tässä ja nyt, nautitaan siitä! Eletään, tunnetaan, rakastetaan, ollaan läsnä itsellemme ja muille. Tänä kesänä ajattelin muunmuassa opetella juoksemaan tämän ihanan karvaisen seuralaisen kanssa läheisissä peltomaisemissa! Voin sanoa, että aika hyvältä tuntui, täyttä onnea!

Kaunista kesää just sulle!

<3 Eerika

TallennaTallenna

TallennaTallenna

Share
Ladataan...