Ensimmäinen artikkeli ulos

Perjantai-iltapäivän kunniaksi ajattelin että voin vähän nostaa omaa häntää ja kertoa, että ensimmäinen bloggaamisesta kirjoittamani artikkeli tuli hiljattain ulos. Se on luku kirjassa nimeltä The New Normal of Working Lives. Stephanie Taylorin ja Susan Luckmanin toimittama kirja käsittelee työelämän "uutta normaalia" eli nykytyön uusia mutta jo normaaleiksi muodostuneita käytäntöjä erityisesti työntekijöiden itsensä näkökulmasta. Oma lukuni tarkastelee sitä, miten bloggaamisen käytännöissä neuvotellaan ammatillisen työnteon ja "intiimin" eli kotiin ja perheeseen liittyvän elämän rajoilla, ja miten nämä myös sekoittuvat. Myös useampi muista luvuista kertoo erilaisista itsensä työllistämisen ja luovan työn muodoista.

Englanninkielistä tutkimuskirjallisuutta on tietysti mahdotonta saada käsiinsä suomalaisista kirjakaupoista, mutta kiinnostuneille tiedoksi että tämä kirja löytyy ainakin Tampereen yliopiston kirjastosta e-kirjana. 

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.