Tutkija tippuu kärryiltä

No niin, edellisessä postauksessa kovasti pohdiskelin yhdysvaltalaista blogimeininkiä ja mietin, tuleeko Suomessakin Dooce-tyylisiä irtiottoja ja bloggaamisen käytäntöjen kritiikkiä kun kaupallistuminen etenee. Tänään sitten tajusin, luettuani Emmi Nuorgamin postauksen, että ahaa, tämä keskusteluhan on juuri nyt meneillään ja on ollut jo hetken aikaa. Ja sitä käydään monissa blogeissa. Tarkkaavainen ja inessä skenessä oleva tutkija tässä moi!

Nyt kun vihdoin tajusin vähän lueskella että mitä ihmiset oikein ovat kirjoittaneet niin kyse taitaa olla osittain samanlaisesta kritiikistä ja turhautumisesta kuin Heather Armstrongilla, ja toisaalta sitten erona jenkkimeininkiin tuntuisi olevan se, että on edelleen olemassa jonkinlainen yhteisö, jossa näistä asioita keskustellaan. Ja yhteisön kautta myös etsitään ratkaisuja - monissa keskusteluissa tuli esiin kollektiivinen toiminta eli ajatus siitä että näihin asioihin voi vaikuttaa, ehkä ei yksin mutta yhdessä.

***
Tähän liittyen vielä pieni pyyntö: tiedän että minulla on ehkä noin viisi lukijaa (joista kolme läheistä sukua), mutta olisi mahtavaa, jos te voisitte välillä vinkata minulle mikäli teille tulee vastaan jotakin kiintoisaa joka voisi vaikka etäisestikin liittyä tutkimukseeni. Eli bloggaamiseen, työhön, ammattimaistumiseen, kaupallistumiseen, vanhemmuuteen… Kiitos jo etukäteen!

Kommentit

Olen ikäluokkaa, joka on kasvanut nyysseihin, myöhemmin foorumeihin. Kun foorumit olivat kukkeimmillaan, moninaisuus kukoisti. Argumentointi oli vuolasta ja vahvaa. Yhteenottoja tai erilaisuutta ei pelätty. Silloin ei varottu vihapuhetta tai jauhettu muiden kunnioituksesta. Keskustelun motiivina oli halu tutkia itseään ja maailmaa ja olla vuorovaikutuksessa erilaisten kanssa. Kaupallisia motiiveita ei ollut, mutta kirjoittelu oli usein laadukasta. Siihen osallistuivat myös eri alojen asiantuntijat.

Joskus meininki saattoi olla raakaa, mutta ei siitä tuntunut kukaan enemmälti kärsivän. Siihen opittiin. Jokainen antoi ja otti, joskus sievemmin, joskus rujommin. Foorumitapaamiset sujuivat hyvässä hengessä, kaunaa ei kannettu.

Sitten tulivat blogit, joiden perusvoima on suvaitsemattomuus, yksiäänisyys. Samanmieliset kerääntyvät yhteen ja vaalivat kuplaa. Blogin kirjoittajalla on valta poistaa väärät mielipiteet. Monet sen myös tekevät. Tällaisen harhan varaan on helppo rakentaa kaupallisuus. Kaupallisten toimijoiden kohderyhmä rakentaa itse itsensä.

Tosiasiassa ihmiset kuitenkin kaipaavat moniäänisyyttä. Siksi blogeilla tuskin on tulevaisuutta. Blogit yksinkertaisesti tukehtuvat omaan suvaitsemattomuuteensa. Rinkirunkkaus kasvaa aikansa, mutta sen jälkeen ihmiset rupeavat väsymään siihen, huomaavat, että sama vellonta toistuu, mutta keskustelun syvyys tai laajuus eivät kehity.

Tuotteistetut blogit siis ovat ohimenevä muoti-ilmiö, nykyiseen kaupalliseen aikaan kuuluva kokeilu, tussahdus. Jauhamalla yhtä maailmankatsomusta tai työntämällä vuosi toisensa perään vaatteita ruutuun ei synny mitään kestävää.

Hmm, mun on kyllä nyt todella vaikea tunnistaa tätä kuvausta blogeista vs. foorumeista. Kyllähän monet foorumitkin ovat aika lailla sitä että samanmieliset kerääntyvät yhteen "omaan kuplaansa", ja foorumeita myös moderoidaan usein todella tiukasti. Ja sitten taas foorumeilla on myös kiusattu ihmisiä, eli ei ihan pidä paikkaansa ettei raakuudesta olisi kukaan kärsinyt. 

Ja yhteisöjä on sitten taas blogienkin ympärillä, ehkä väljempiä kuin foorumeilla ja kukin vastaa ikään kuin omasta tontistaan. Blogeissa moderointi tuntuu toimivan aika samaan tyyliin kuin foorumeillakin, eli epäasialliset kommentit poistetaan, ei niitä jotka ovat "eri mieltä". Mä en oikein näe että jokin tietty muoto, blogi tai foorumi, olisi avain onneen tai onnettomuuteen.

Kaupallisuudesta vielä että suurin osa blogeistahan taitaa edelleen olla yleisöltään pieniä ja ei-kaupallisia. 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.