Ladataan...

Eräs uskollinen lukijani huomautti, että postauksia ei ole tullut yli kuukauteen. Voisi kuulemma olla aika taas kirjoitella. Pahoittelut siis vaikenemisesta! Toivoisin voivani kertoa, että hiljaisuus täällä johtuu ahkerasta tutkimuskirjoittamisesta, kuten huhtikuun lopulla ennustelin. Ikävä kyllä kirjoitussuunnitelmani eivät menneet ihan putkeen. Rehellisesti sanottuna en oikein päässyt edes näköetäisyydelle kyseisestä putkesta. Elämä sotki työnteon enkä kirjoittanut toukokuussa muuta kuin yhden gradulausunnon. Vaan nyt voisi olla taas aika ryhdistäytyä!

Viime aikoina olen miettinyt blogien lukijoita, tarkemmin sitä tekevätkö lukijat oikeastaan yhtä lailla töitä kuin kirjoittajat. Harva blogihan olisi mitään (tuskin edes olemassa) ilman lukijoita. Ja parhaimpien blogien kommenttikentissä ahkerat ja innostuneet lukijat jaksavat käydä keskustelua, tsempata ja kannustaa ja kritisoidakin. He muistavat mitä bloggaajan elämässä on aiemmin tapahtunut, he käyvät lähes päivittäin vilkaisemassa olisiko tullut uutta luettavaa. Kaiken tämä lukijat tietenkin tekevät, koska kokevat saavansa itse jotakin arvokasta blogin seuraamisesta. Se, että itse kokee saavansa jotakin arvokasta, ei kuitenkaan tarkoita etteikö samalla voisi tehdä ilmaista työtä.

Olen tutkimuksessani keskittynyt tosi paljon bloggaajiin ja heidän toimintaansa, ja siksi en ole montakaan ajatusta uhrannut lukijoiden tai seuraajien merkitykselle. Samoin bloggaajat itse, kirjoittaessaan blogityöstä, korostavat usein omaa toimintaansa sekä sitä mitä he ”antavat” lukijoilleen. Jos mietitään blogeissa rakentuvaa rahataloutta, on lukijoilla ja heidän toiminnallaan kuitenkin lopulta todella iso merkitys ja taloudellinen arvo. Myös lukijat antavat bloggaajille aikaansa ja työtänsä.

Yksinkertaistetusti ilmaistuna bloggaajat myyvät yhteistyökumppaneilleen pääsyä tai suhdetta tiettyyn lukijakuntaan. Kaupallinen yhteistyö blogeissa on kannattavaa, koska blogin välityksellä kaupallinen toimija saa yhteyden isoon joukkoon ihmisiä, jotka parhaassa tapauksessa ovat juuri haviteltua kohderyhmää. Merkityksellistä ei ole kuitenkaan pelkkä yhteys, vaan se suhde joka bloggaajan ja lukijoiden välille on rakentunut: vaikuttajamarkkinoinnin idea kai on nimenomaan ”vaikuttajan” vaikutusvallassa. Tietyn bloggaajan suositus painaa enemmän kuin satunnainen sanomalehtimainos.

Lukijoiden tai seuraajien merkitys askarruttaa minua nyt, koska olen paraikaa lukemassa Kylie Jarrettin kirjaa The Digital Housewife, joka käsittelee digitaalista työtä ja erityisesti kuluttajien tekemää ilmaista työtä. Digimaailman kuluttajina tuotamme ilmaista sisältöä, ja samalla myös dataa, jota voidaan kerätä ja myydä edelleen (mm. tapaus Facebook). Jarrettin pointti on, että tämä on itse asiassa ilmaista työtä, jota erilaiset kaupalliset toimijat hyödyntävät (jopa riistävät).

Aivan mahtavaa Jarrettin kirjassa on, että hän soveltaa marxilaisen feminismin teorioita tämän ”kuluttajatyön” miettimiseen. Digital Housewife siis viittaa siihen, että digitaalisessa taloudessa ja siihen sisältyvässä palkattomassa uusintavassa työssä on yhtäläisyyksiä feministien teoretisoimaan kotityöhön - tai ainakin feminististä kotityötä koskevaa teoriaan voi käyttää digityön ymmärtämiseen. Tämä on mielestäni ihan todella kiinnostava lähtökohta, ja iloitsen kovasti että löysin kyseisen kirjan – marxilaiset feministit ovat omaakin sydäntä lähellä, ja toisaalta Jarrettin projekti eli feministisen teorian tuominen digitaalisen talouden ja kulttuurin tutkimuksen keskiöön on niin sanotusti asioiden ytimessä.

Ladataan...

Olen lähdössä ensi viikolla Dubliniin työpajaan, jossa kaikkien osallistujien olisi tarkoitus pitää lyhyt esitelmä. Työpaja liittyy EU-rahoitteiseen projektiin, ja painopiste on hieman erilainen kuin yleensä konferensseissa tai seminaareissa. Minun pitäisi (jos olen ymmärtänyt oikein!) meneillään olevan tutkimukseni pohjalta puhua siitä, millaisia taitoja tai kykyjä nuoret ihmiset nykypäivän työmarkkinoilla tarvitsevat. Oman tutkimukseni aineisto tarjoaa kyllä aika pikkuriikkisen ikkunan tähän aiheeseen, mutta toisaalta taas digityön ja sosiaalisen median merkitys on niin valtava että samoja piirteitä on monessa työssä.

Esitystä pohtiessani mieleen nousi aika paljon sellaisia vaatimuksia, joita voisi luonnehtia ehkä rajanvedoksi tai emotionaaliseksi työksi. Tekemistäni haastatteluista ja seuraamistani blogeista välittyy tarve kyetä vetämään rajoja monen asian suhteen silloin kun työn luonne itsessään on monella tavalla rajatonta. Jos työ on kaikkialla kuten blogityö usein on, jää bloggaajan vastuulle rajoittaa työn lipumista jokaiseen arjen hetkeen – tai ainakin jää mietittäväksi, tarvitaanko rajoittamista, ja miten sen voisi tehdä. Tähän liittyy se, että monet kokevat sosiaalisen median voimakkaasti addiktoivana: siitä irtautuminen on vaikeaa silloinkin, kun niin oikeastaan haluaisi tehdä. Samoin moni tekee jatkuvasti rajanvetoja siinä, mikä on yksityistä ja mikä on julkista. Bloggaaminen työnä lähtökohtaisesti tuo yksityisen elämän julkisen alueelle, ja siispä rajojen vetäminen tai niistä neuvotteleminen on vaativampaa kuin monissa perinteisissä ammateissa, jossa raja julkisen ja yksityisen elämän välillä on jyrkkä ja selkeä.

Blogityön tekijälleen esittämät vaatimukset liittyvät myös tunteisiin ja erilaisiin tunnereaktioihin. Yksityisen tuominen julkisen piiriin tuo samalla tunteet uudella tavalla ”näkyviksi” tai esiin, ja toisaalta sosiaalinen media elää klikkauksista ja klikkauksia taas tuottavat useimmiten nimenomaan tunnereaktiot. Miten tulla toimeen kommenttikentän tunnemyrskyjen kanssa, kun kommentit saattavat mennä omankin ihon alle ihan toisella tavalla kuin jos kyse olisi vaikkapa perinteisestä markkinointityöstä? Miten tuottaa ”hyvää ilmapiiriä” blogiin, ja toisaalta olla lukijoilleen avoin ja rehellinen? Miten tulla toimeen riittämättömyyden tunteiden kanssa?   

Ovatko nämä blogityötä (ja kenties montaa muutakin nykytyötä) luonnehtivat vaatimukset sitten sellaisia, joihin voi jotenkin valmentautua tai kouluttautua? Onko esimerkiksi rajanvetäminen sellainen asia, jota voi opiskella? En tiedä. Myönteistä on kuitenkin se, että resursseja ja tukea näiden vaatimusten kohtaamiseen vaikuttaa olevan koko ajan enemmän tarjolla joko erilaisten keskustelujen ja ohjeiden tai sitten perinteisten verkostojen muodossa.  

 

Ladataan...

Tällä viikolla matkustan Sosiologipäiville Joensuuhun. Olen aika innoissani, koska ensinnäkin Joensuu on mahtava paikka ja toiseksi työryhmä johon osallistun vaikuttaa tosi kivalta. Sen aiheena ovat uuden työn ideaalit, eli hyvinkin täsmäaihe omaa tutkimustani ajatellen. Kas tässä tulevan esitykseni tiivistelmä (tavoistani poiketen olen jo miltei saanut esityksen powerpointit valmiiksi!):  

Autonomiasta uupumukseen: työn tekemisen tavat ja ihanteet perhebloggaamisen arjessa

Meneillään oleva tutkimukseni käsittelee ammattimaista perhebloggaamista uutena sukupuolittuneen työn muotona. Haastattelen suomalaisia perhe- ja äitiysbloggaajia ja teen myös nettietnografiaa. Tässä esityksessä katson tämänhetkistä tutkimusaineistoani työn tekemisen tapojen ja ihanteiden näkökulmasta. Samalla mietin suuntaviivoja tutkimuksen etenemiselle.

Tutkimukseni aineistossa painottuvat työn myönteiset merkitykset, autonomian tavoittelu ja arvostus sekä osittain myös kovan työn tekemisen ihanne. Haastatteluissa korostuu halu tehdä työtä itsenäisesti, kunnianhimoisesti ja päämäärätietoisesti, sekä toive olla samanaikaisesti hyvä ja läsnäoleva äiti. Bloggaamisen käytäntöjen kautta lähtökohtaisesti ristiriitaiset työn ihanteet ja äitiyden ihanteet asettuvat samaan arkeen ja usein myös samaan aikaan ja paikkaan. Monille bloggaaminen on tärkein ja palkitsevin työn tekemisen muoto, ja samalla keino sovittaa työtä ja äitiyttä yhteen uudella tavalla.

Toisaalta aineistossa nousee esiin myös varjopuolia: riittämättömyyden tunteita, merkityksettömyyttä ja uupumista. Ammattimaistumisen edetessä myös työn tekemisen tahti tiivistyy ja vaatimukset kasvavat.  Samalla kaupallisen bloggaamisen yhdistäminen perhearkeen aiheuttaa jatkuvaa pohdintaa ja arkista kitkaa, eikä työn valuminen muuhun elämään ole ongelmatonta.

Luen aineistoani ”myötäkarvaan” ottaen vakavasti sekä myönteiset että kielteiset kokemukset, ja pohdin millä tavoin työn tekemisen ihanteet, bloggaamisen konkreettiset käytännöt ja elämisen reunaehdot ovat mukana rakentamassa niin autonomiaa kuin uupumustakin.

Ajattelen bloggaamisen käytäntöjä ja ihanteita esimerkkinä ”uuden työn” tarjoamista lupauksista ja toisenlaisesta elämisen tavasta, ja tutkimustani yhtenä näkökulmana siihen, millaista tämä toisenlainen elämä voi olla, mitkä ovat sen ehdot, ja keille se on avoinna.

***

Oikeastaan kohta vuoden verran minua on mietityttänyt haastatteluissa satunnaisesti esiin nousevat uupumisen ja riittämättömyyden kokemukset - samankaltaisia aiheita ovat myös muut kuin perhebloggaajat tuoneet ihan postauksissakin esille. Suuressa maailmassa puhutaan kuulemma blogger's burnoutista. Jospa tämän esityksen työstämisen kautta pääsisi taas askeleen eteenpäin myös näiden uupumusasioiden miettimisessä.

Pages