Anteeksipyytämisen vaikeudesta

Bluestocking

Jos mokaat, pyydä anteeksi. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei ikävä kyllä ole. Viime aikoina on käyty runsaasti keskustelua siitä, miten nykyfeminismi ja termit kuten muunsukupuolinen, transeksklusiivisuus tai rodullistaminen ovat ‘liian vaikeita’ ‘tavallisille ihmisille’. Ihmiset, jotka kieltäytyvät opettelemasta termejä, jotka mahdollistavat vähemmistöjen sisällyttämisen julkiseen keskusteluun, tekevät sen toisinaan jopa tietoisesti ja siten loukkaavat niitä ihmisiä, jotka ovat yhteiskunnassa muutenkin sorretussa asemassa. Jostain syystä asian ymmärtäminen tuntuu olevan mahdotonta siitä huolimatta, että oman mokan myöntäminen ja anteeksipyytäminen voivat parhaimmillaan johtaa entistä sensitiivisempään ja kunnioittavampaan vuorovaikutukseen.

 

Esimerkki: Jos potkaiset toista vahingossa, potku sattuu, vaikka et tarkoittaisikaan sitä. Hyvätapainen ja empaattinen ihminen rientää silloin pyytämään satuttamistaan anteeksi sen sijaan, että selittelisi, miten ei tarkoittanut potkaista ja että potku sattui vain, koska sen vastaanottaja on yliherkkä uhriutuja. Saman tulisi päteä myös verbaaliseen loukkaamiseen, joka perustuu esimerkiksi ihmisen tietämättömyyteen tai huolimattomuuteen: jos käytät vaikkapa rasistista tai muulla tavoin loukkaavaa sanaa tai termiä, jonka käytöstä sinulle huomautetaan, älä puolustele ajattelematonta käytöstäsi tai syytä vastaanottajaa herkkänahkaisuudesta. Pyydä anteeksi, ota opiksesi ja pyri jatkossa korjaamaan käytöksesi. Yksinkertaista, eikö totta? Vaan kun ei tunnu olevan.

 

Vasemmistopoliitikko Anna Kontula kirjoitti vastikään Facebook-päivityksen politiikan sukupuolittuneisuudesta. Tekstin lopussa Kontula totesi, että jos jollain on kommentoitavaa siitä, miten Kontula ei sisällyttänyt kritiikkiinsä sukupuolivähemmistöjä, kommentoikoon omalla seinällään. Kaverini, jonka sukupuoli-identiteetti ei mahdu kapeaan binäärijakoon mies-nainen, huomautti Kontulalle, että tietoinen ulossulkeminen tuntuu loukkaavalta, etenkin, kun sen tekee muuten skarppi ja tiedostava ihminen. Kaverini kehotti Kontulaa myöntämään virheensä ja pyytämään anteeksi. Arvatkaa, miten Kontula toimi? Puolusteli omaa käytöstään, syytti mokastaan liian vaikeita termejä ja kieltäytyi pahoittelemasta toimintaansa, vaikka se satuttikin muita ihmisiä.

 

Toinen esimerkki anteeksipyytämisen vaikeudesta on johonkin toisen ja kolmannen aallon feminismin välimaastoon jumittunut kirjailija Laura Honkasalo, joka kirjoitti vastikään Anna-lehdessä julkaistun feminismi-on-nykyään-liian-vaikeaa -kolumnin, joka herätti keskustelua esimerkiksi täällä. Honkasalo valitteli - yllätys, yllätys - nykytermien vaikeutta ja harmitteli tulleensa ulospotkituksi eräästä feministisestä Facebook-ryhmästä vain, koska käytti vääriä termejä. Eihän hän tarkoittanut mitään pahaa! Honkasalo ei voinut ymmärtää tulleensa loukanneeksi ketään, koska se ei ollut hänen tarkoituksensa. Oman toimintansa reflektoinnin sijaan Honkasalo onkin päätynyt syyttämään mokistaan ‘liian vaikeaa’ nykyfeminismiä. Anteeksi hän ei ole pyytänyt.

 

Onneksi on myös poikkeuksia. Koko Hubara käytti jonkin aikaa sitten eräässä tekstissään sukupuolivähemmistöjä loukkaavaa t-slurria. Hubaralle huomautettiin asiasta. Mitä hän teki? Myönsi tietämättömyydestään johtuneen mokansa, pyysi anteeksi ja editoi tekstiä.

 

Ei se sen vaikeampaa ole.

 

Bluestocking Facebookissa! <3

Share

Kommentit

tinndy

Hyvin kirjoitettu!

Se Kontulan tilapäivitys oli kyllä lievästi sanottuna outo. Seurasin myös sitä keskustelua, enkä voi kuin ihmetellä, miten tutkija ja pitkän linjan feministi voi sortua noihin virhepäätelmiin, mitä yleensä näkee jossain tolkun ihmisten ryhmissä. Skarppia nyt vähän, Kontula!

Minja Koskela
Bluestocking

Aikalailla samat fiilikset. By the way, jos en ole sitä koskaan sanonut, niin sun blogi on mahtava! Ihanaa, että kirjoitat!

tinndy

Voi vitsi, kiitos paljon ja samat sanat sulle!

Manrepellerissä oli juuri mun mielestä tosi hyvä juttu tästä. Ongelma tuntuu Suomessakin olevan siinä, että monet tuntuvat pelkäävän mokaamista ihan älyttömästi. Niinpä puolustaudutaan ja syytetään kuvitteellista vastapuolta jo etukäteen. Ja jälkikäteen. Mielestäni on armollista ja oikein todeta, ettei ole mielekästä eikä mahdollista kirjoittaa listaa sanoista ja käsitteistä, jotka eivät loukkaa ketään, mutta kannattaa yrittää ymmärtää, miksi jatkuva poissulkeminen keskustelusta ja loukkaavien nimitysten käyttö satuttaa. Toivon, että maailma ja Suomi muuttuvat avarakatseisemmiksi ja vielä nimeämättömätkin vähemmistöt saavat nousta esiin. 

http://www.manrepeller.com/2017/03/how-to-be-politically-correct.html

Minja Koskela
Bluestocking

Kiitos linkistä! Pitää lukea toi juttu. Ja kyllä, todellakin toivoisin ihmisten yleisesti ymmärtävän, miksi ekskluusio ei tunnu kivalta ja siksi myös pyrkivän kohti yhdenvertaisempia käytäntöjä.

En rupea sen enempää vääntämään tästä asiasta, ihmettelen vain keneltä minun pitäisi pyytää anteeksi. Feministiryhmästä jouduin pois, koska puolustin siellä minulle ennestään tuntematonta henkilöä, jota mielestäni kohdeltiin epäreilusti. Olen kirjoittanut asioista yleisellä tasolla, tietääkseni en ole käyttänyt kenestäkään vääriä termejä, enkä halveerannut ketään. Tietysti pyytäisin anteeksi, jos näin kävisi. Yleisesti tuntuu kohtuuttomalta, mikä äläkkä nousee, jos joku sanoo vahingossa vaikka sukupuolielin eikä sukuelin, tai käyttää jotain muuta vastikää vanhentunutta sanaa.

Voit arvostella kolumniani, mutta koen, että arvostelet myös persoonaani. Oikeassa elämässä pyrin olemaan kaikkia kohtaan niin kiltti ja sydämellinen kuin mahdollista.

Hyvää jatkoa sinulle.

Minja Koskela
Bluestocking

Hei Laura! Olen pahoillani, jos olen loukannut sinua henkilökohtaisesti. Voisitko osoittaa, missä kohdassa niin tein, niin voin korjata toimintani ja myös edata tekstiä siten, että se pysyy ns. yleisellä tasolla? Tähän liittyen: kun itse sanot kirjoitustesi pysyneen juurikin yleisellä tasolla, et ehkä tule huomanneeksi, että juuri sukupuolielimistä tai biologisesta sukupuolesta (esim. viimeisintä käytit useasti Anna-kolumnissasi) puhuminen kolahtavat joihinkin ihmisiin henkilökohtaisesti. Musta siitä huomauttaminen ei silloin ole kohtuutonta. Näistä asioista on käyty laajempaa keskustelua ja mulla on se fiilis, että koska jatkat samojen termien käyttämistä, et ole saanut kiinni siitä, miksi ne osuvat suoraan joihinkin ihmisiin. Tiedän, että mokailen itsekin, joten otan mielelläni kritiikkiä vastaan, myös tässä tapauksessa.

Tässä vielä mielestäni raskauttavaa asianhaara a Anna Kontulaan liittyen: http://sadekondelin.fi/blogi/tagi/transihmiset/ 

Mun mielestä ei ole ok, että on 2011 ollut sillä tavalla, että trans-ihmisten asioista ei voi puhua puolueessa, kun suurin osa ei edes tiedä, mitä ne sellaiset transihmiset ovat ja sitten edelleenkään 2017 ei haluta vieraannuttaa niitä ihmisiä, jotka eivät tiedä, mitä transihmiset ovat. Just. Ehkä olisi silloin 2011 voinut avata näitä käsitteitä puolueen ja kannattajien keskuudessa, niin ne eivät olisi enää vaikeita.

Lisäksi Kontulan kommenteissa nää klassiset "mulla on paljon trans-kavereita", "jos joudun käyttämään oikeita käsitteitä, se tappaa keskustelun", "enemmistö ei voi mennä vähemmistöjen ehdoilla", siis huhhuh... Erityisesti vasemmistolaisen feministin kynästä...

Otan mielelläni kritiikkiä vastaan, mutta usein se tulee tällä alueella aika aggressiivisessa muodossa. Mielestäni on aika surullista, että "samalla puolella" olevat niin mielellään hyökkäävät toisiaan vastaan, sen sijaan että yritettäisiin vaikuttaa oikeaan syrjintään. En tietenkään halua loukata ketään, mutta mielestäni feminismin sukupolvikuilu on asia josta pitäisi puhua enemmän. Koen itse olevani tässä kahden sukupolven välissä. Ymmärrän niitä kuusikymppisiä, jotka eivät esimerkiksi halua Unionin jäseniksi miehiä, vaikka olenkin heidän kanssaan eri mieltä.  Sain kolumnista runsaasti kiittävää palautetta minua hieman vanhemmilta naisilta. Sukupolvikuilu on selvästi olemassa.

Ihmisen ei tarvitse olla höpsähtynyt tai seniili, jollei osaa kaikkia poliittisesti korrekteja termejä. Lisäksi tuntuu surulliselta, että ihmisiä, jotka oikeasti välittävät, jatkuvasti syyllistetään ja syytellään, kun taas oikeat sovinistit sun muut naisvihaajat porskuttavat rauhassa. Minulle ovat muutkin naiset sanoneet, että heistä tuntuu, että he eivät saisi olla feministejä, koska ovat selkeästi vääränlaisia feministejä. Miehistä puhumattakaan.

Suosittelen sullekin tuota aiemmin linkkaamaani Robin Lakoffin haastattelua ja siihen liittyvää keskustelua Man Repellerissä. Ja tässä Maria Pettersonin huippukolumni, jossa väännetään aika lailla rautalangasta loukkaavan puheen eri asteet. 

http://yle.fi/uutiset/3-9517916

Minja Koskela
Bluestocking

Mutta huomaatko sä, että useat kokivat sun tekstin aggressiiviseksi? Myös mä koin tekstin suhteellisen hyökkäävänä, vaikka sä itse nimenomaan sanot, että toisia feministejä vastaan hyökkääminen on “surullista”. En usko, että sä tietoisesti haluat loukata ketään, mutta tekstisi on tehnyt niin, eikä sitä poista se, että jotkut ovat olleet kanssasi samaa mieltä. Myös mm. Henry Laasanen oli jakanut tekstisi ja se saikin ylistävää palautetta myös antifeministisissä piireissä. Termien oppiminen ei vaadi yliopistotutkintoa, vaan niitä oppii keskustellessa ja kuunnellessa. Silloin penäisin kunnioitusta niitä ihmisiä kohtaan, joita termit henkilökohtaisesti koskettavat. Kaikki tekee mokia joskus (myös allekirjoittanut, useasti!), mutta niiden myöntäminen, pahoittelu ja asian korjaaminen usein jeesaavat aika pitkälle. Mä en hirveän paljon selkeemmin pysty ajatuksiani perustelemaan, kuin mitä olen kahdessa aihetta käsittelevässä tekstissäni tehnyt. Toivottavasti näistä nyt saa jotain irti.

minsu
Mainostaulujen takana

Se, että Laasanen on jakanut Laura Honkasalon tekstin, ei ole Honkasalon vika. Hyvin todennäköisesti Laasanen lukee tekstiä omien silmälasiensa läpi ja käyttää sitä tietynlaisena lyömäaseena.

Minä toivoisin hieman kunnioitusta myös niitä "edellisen aallon" feministejä kohtaan, jotka eivät ole vielä täysin sinut kaikkien uusien termien kanssa tai eivät aina muista tai huomaa käyttää niitä juuri niin kuin pitäisi. Anna Kontula on esimerkiksi puhunut erittäin paljon sellaisten vähemmistöryhmien puolesta, joista kukaan ei ole esimerkiksi kymmenen vuotta sitten (tai edes nykyisin) ollut millään tavalla kiinnostunut tai välittänyt heidän oikeuksistaan tai kokemuksistaan mitään. Asiat rakentuvat toistensa päälle, eikä neljännen aallon feministejä olisi ilman kolmannen, toisen ja ensimmäisen aallon toimijoita. Tämän päivän nuoret feministit ovat saaneet monia asioita annettuina, sellaisia asioita, joiden eteen aikaisemmat sukupolvet ovat  tehneet töitä.

Kontulan FB-statuskysymyksessä ihmetyttää se, että halusit nimenomaan takertua siihen lopun ps:ään. Metsä jäi nyt näkemättä puilta. Asioista keskustelu menee aivan tajuttoman vaikeaksi, jos odotettavissa on aina suurennuslaseilla tekstejä lukeneiden kommentit niihin seikkoihin, jotka eivät ole varsinaisen käsittelyn kohteina. Nyt ohitit aivan täysin sen, mistä Kontula päivityksensä kirjoitti. Ja aivan kuin Honkasalo aikaisemmassa kommentissaan totesi, toisiamme tässä syytellään väärin kirjoittaviksi tai toimiviksi feministeiksi, vaikka kaikki ovat samalla puolella. Silloin laasaset kumppaneineen porskuttavat menemään ja nauravat räkäisesti keskenään riiteleville feministeille.

Kontulan ps:n voi tulkita myös rajan vetämiseksi siihen, mistä asiasta siihen kyseiseen keskusteluketjuun kommentoidaan. Ethän sinäkään salli kaikkien kommentoida blogitekstejäsi. Sillä ei ollut tarkoitus sulkea pois mitään tiettyä ryhmää vaan tehdä selväksi se, mistä päivityksen alla voi keskustelua käydä. Ulos ei rajattu mitään tiettyä ihmisryhmää vaan tietty keskustelun aihe. Sillä on suuri ero.

Minäkin kysyn nyt: keneltä Laura Honkasalon tai Anna Kontulan pitäisi pyytää anteeksi?

Minja Koskela
Bluestocking

1. Tietenkään ei ole Honkasalon vika, että Laasanen jakoi hänen tekstinsä. Kommentoinkin sitä, että jostain syystä teksti resonoi antifeministisissä piireissä, mitä en ihmettele, olihan teksti suora viittaus siihen, miten nykyfeminismi on pilalla.

2. Kuten todettu, mä koin Honkasalon tekstin hyökkäävänä, en järin rakentavana. Jos osoittaa sormella uuden aallon feministejä, että "toteutus mättää", niin sitä on musta varsin kohtuullista kommentoida intersektionaalisesta näkökulmasta. Myös musta osoittelu on tylsää, siksi ihmettelenkin toistuvaa tarvetta dissata neljännen aallon feministien tekemää duunia, jonka tavoitteena on kaikkien, ei vain valkoisten cis-naisten, yhdenvertaisuus. 3. Mä olen useassa kohdassa nimenomaan pointannut, että nykynaiset saavat olla aiempien polvien feministeille kiitollisia monestakin, esim. Mia Miettistä käsittelevässä tekstissäni. Kontula on tehnyt hienoa työtä, jota respektaan, mutta mä en nyt kommentoinut hänen (aiheellista) viittaustaan politiikan sukupuolittuneisuudesta vaan sitä, miten sanoilla on poliittinen vaikutus. Just tämä, että sukupuolivähemmistöjen huomioimista pidetään sivuutettavana seikkana koska se on "vaikeaa" kielii musta siitä, että nykyfeminismille on tarvetta. 4. On täysin eri asia sulkea blogin kommenttiboksi trollaavilta miesasiamiehiltä kuin rajata keskustelu siten, että sukupuolivähemmistöt eivät kuulu sen piiriin. En ymmärrä tätä vertausta lainkaan. 5. Nähdäkseni suht selvästi avasin, mitä olisi syytä pahoitella. Kirjoitinhan aiheesta kokonaisen postauksen. 

minsu
Mainostaulujen takana

Kysyin, keneltä olisi syytä pyytää anteeksi, en sitä, mikä olisi anteeksipyynnön syy.

Mun näkökulmasta keskustelu on paikoin hyvin ulossulkevaa myös nykyfeministien suunnalta, sen näkee juuri kielenkäytöstä. Ei kai ole niin, että ennen kuin voi osallistua keskusteluun, on tunnettava tietyt termit, osattava käyttää niitä aina täysin oikein, oikeissa paikoissa ja johdonmukaisesti aina ja kaikkialla. Muistaa aina ottaa huomioon kaikki mahdolliset olemassaolon muodot, ettei vain loukkaa tai poissulje ketään. Vaikka s tarkoittaisi keskustelun rönsyämistä tai kärjen loivenemista, aiheen leviämistä metakeskustelun käymiseksi. Tämä sulkee keskustelun ulkopuolelle ihmisiä, jotka eivät termistöä hallitse eivätkä välttämättä koe suurta intohimoa sitä opetella. En ymmärrä, miten termistön hallitsemattomuus tarkoittaisi sitä, että haluaa tasa-arvoa vain valkoisille cisnaisille eikä halua laajentaa sitä koskemaan kaikkia sukupuolia ja vähemmistöjä.

Kyllä minä akateemisen tutkinnon suorittaneena ja termistön suurin piirtein hallitsevana koen todella vieraannuttavana monen nykyfeministin tavan puhua. Nelikymppisestä (ja yli) feminististä voi tuntua juuri siltä, että vuosien (vuosikymmenten) työn ja keskustelun jälkeen huomaa tulleensa työnnetyksi tietyn kuplan ulkopuolelle, sen jälkeen kun on syytetty väärin puhuneeksi. Pahimmassa tapauksessa tulee vielä leimatuksi antifeministiksi, konservatiiviksi ja/tai vain omia valkoisen cisheteronaisen etuja ajavaksi. Valitettavasti silloin saattaa tulla olo, että pitäkää sitten asianne.

Mun mielestä Kontulan ps oli ihan ymmärrettävä, huolimattomista sananvalinnoista ja ajattelusta johtuva moka. Varsinainen ongelma oli kuitenkin selittely ja kiukkuinen vänkääminen kommenttiosiossa. Vähemmällä olisi päässyt, kun olisi vain ystävälliseen sävyyn todennut ymmärtävänsä muotoilun olevan tökerö ja ettei ps:n oikea tavoite tosiaan avautunut (jos se ei siis ollut sulkea muut sukupuolet keskustelusta). Poliitikolta toivoisi täsmällisen kielenkäytön taitoa ja on lähtökohtaisesti oikeus olettaa, että sananvalintojen sävy on harkittu.

Kuten Minja jo aiemmassa kommentissaan huomautti, kirjoitusta on fanitettu lähinnä anti-feministisillä tahoilla. Haluaisin ainakin uskoa että se ei ollut tarkoitus, mutta kertoo ehkä siitä että teksti ei ollut kovin onnistunut.

Tepita
Outlandish

Tekstisi oli jälleen kerran ihan mahtava ja sai minut taas katsomaan asioita eri kantilta. Ja ymmärsin samalla, että toisen loukkaaminen on muuten aika moniulotteinen ja monimutkainen juttu... Siis siinä mielessä, että koska ja kenen pitäisi milloinkin pyytää anteeksi. Kaikki reagoivat asioihin eri tavalla, toisilla nahka on todella paksu, toisilla sitä tuntuu olevan tuskin lainkaan, toiset yksinkertaisesti tuntuvat nauttivan mielensä pahoittamisesta.

Oma tapani kommunikoida on hyvin suora ja rehellinen, mutta ymmärrän, että joissain tilanteissa täytyy vähän miettiä ennenkuin avaa suunsa. Myös ystäväni ovat erittäin suoria ja rehellisiä ja he loukkasivat minua kerran todella pahasti kun laukoivat minulle päin naamaa, että pitkittynyt työttömyys teki minusta sietämättömän katkeran. Itkin. Paljon. Mutta sen sijaan, että olisin käpertynyt itsesääliin ja käyttänyt vähäiset energiani anteeksipyynnön vaatimiseen, päätin että nyt tehdään asialle jotain! Ensin tutkiskelin asiaa heidän kantiltaan sekä mietin omaa käytöstäni. Ystävilläni oli täysi oikeus sanoa minulle mielipiteensä ja nyt oli minun vuoroni arvioida pitikö se paikkansa. Kyllä piti. Joten tein tarvittavat muutosliikkeet, selvitin mikä elämässäni oli eniten vialla ja toimin sen tiedon mukaan. Sen kaiken seurauksena olen nyt onnellisempi ja itsevarmempi ihminen. Moni olisi varmasti sitä mieltä, että ystäväni ovat minulle anteeksipyynnön velkaa, itse en heiltä sellaista kaipaa. Moni olisi myös minun tilanteessani laittanut välit poikki ystäviini. 

Tämä oli vain yksi esimerkki miljoonan joukossa ja olen kanssasi 100% samaa mieltä, että jos tarkoituksella loukkaa toista, niin anteeksipyyntö on oikeus ja kohtuus. Mutta jos ei koe loukanneensa ketään, miten ja mitä voi pyytää anteeksi? Esim ystävilläni ei ollut tarkoitus loukata minua. Heillä vain kiehui lopulta yli. Ymmärrettävästi ja onneksi. Maailma on täynnä ihmisiä, joiden elämän tarkoitus tuntuu olevan mitä ihmeellisimmistä asioista loukkaantuminen ihan vaan sen loukkaantumisen vuoksi. Marttyyriyskin on taitolaji... Kai. Eiköhän tästäkin tekstistä joku löydä mielensäpahoittamisen aihetta, mutta se ei missään nimessä ole ollut tarkoitukseni, joten en ala edes edukäteen pahoittelemaan ;D

Loppujen lopuksi kyse on mielestäni itsetunnosta; pystytkö ottamaan negatiiviset kommentit vastaan ja katsomaan niitä siltä kantilta, että onko tämä jotain mistä kannattaisi ottaa onkeen vai onko tällä tarkoitus päästä ihoni alle ja aiheuttaa kurjaa oloa, onko tuon ihmisen mielipiteellä oikeasti minulle väliä? Puhtaasti loukkaamistarkoituksella ammutut kommentit on ainakin omasta mielestäni helppo ohittaa olankohtautuksella. Paitsi jos ne tulevat ystävältä tai perheenjäseneltä. Tätä voisi kirjoittaa romaanin verran, näkökulmia on niin monta ja jokainen ihminen erilainen!

 

En tiedä olenko ainoa, mutta minua risoo aivan suunnattomasti se että nykyisin kaikki kritiikki ja eriävät mielipiteet leimataan todella helposti "mielensäpahoittamiseksi". Kuten sinäkin teet tässä jo etukäteen.

Miksi anteeksi ei voi pyytää vaikka ei olisi varsinaisesti tarkoittanutkaan loukata toista, van esimerkiksi valinnut sanansa harkitsemattomasti? Mitä kauheaa tapahtuu jos pyydät anteeksi "turhaan"?

Tepita
Outlandish

En tainnut leimata kaikkea kritiikkiä ja eriäviä mielipiteitä mielensäpahoittamiseksi. Päinvastoin, minusta eriävät mielipiteet ovat ihan paras juttu ja keskusteleminen niistä on kivaa! :)

Ja eihän anteeksi pyytäminen ole keneltäkään pois. Toki voin pyytää anteeksi ihan anteeksi pyytämisen vuoksi, mutta mikä pointti siinä on jos sitä ei tarkoita? Sillä itseäni risovat ne, jotka tietävät pääsevänsä helpolla pälkähästä kunhan vaan sanovat sen yhden sanan ja sitten jatkavat samaa rataa kuin ennenkin. 

Ongelmallista kai on lähinnä rakenteellinen syrjintä ja siihen liittyvä loukkaava kieli. Tossa ylempänä linkkaamassani Maria Pettersonin kirjoituksessa pilkottiin mun mielestä tosi hyvin loukkaaminen ("tarkoittamatta") huonoihin sanavalintoihin, huonoihin päätöksiin ja huonoihin periaatteisiin. "Rehellisyyteen" pätee aika lailla sama kuin komediaan eli ylöspäin ja tasavertaisille yksilöille voi vitsailla tai "sanoa suoraan", mutta tosiaan tulee olla tietoinen omasta etuoikeutuksestaan, jotta voi edes arvioida, kannattaako jollekin ruveta avautumaan. "Hei, on tosi rasittavaa, kun susta on tullut noin katkera" on aika eri kommentti valkoihoisen cisheteromiesyritysjohtajamiljonäärin suusta mielenterveysongelmien kanssa painivalle sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä edustavalle rodullistetulle köyhälle työttömälle kuin yhdeltä about samoista lähtökohdista tulevalta cisheteronaiselta tai vaikka transnaiselta toiselle. Toki yksilön kannattaa oman mielenterveytensä vuoksi pyrkiä antamaan anteeksi häntä loukanneille, mutta se ei estä puuttumasta aggressiiviseen kielenkäyttöön.

Naislaif
Naislaif

Miksi on ilmapiiri muotoutunut sellaiseksi, että tietämättömyys ja tahtomatonkin loukkaaminen on niin suuri häpeä, että anteeksipyyntö on vaikeaa?  Miksi on ihminen niin epävarma asemastaan, että mielummin selittelee ja puolustelee? Onko ihminen niin olevinaan omassa asemassaan ja oikeudessaan, että voi julkisesti sanoa mitä tahtoo ja olla ottamatta selvää asioista?

Mitä ilmeisemmin voi, Jos mielipiteen ilmaiseminen on muutaman enterin päässä, niin anteeksipyynnön pitäisi olla yhtä vaivatonta. 

Toisaalta, mitä uskaltaa sanoa, ettei tahtomattaan loukkaa jotakuta. Pitääkö kaikki mahdolliset näkökulmat ja ihmisryhmät ottaa kaikessa huomioon? 

Kiitos Minja tästä(kin) :)

PiiaMarina
aaltoliikkeitä

Tämäpä on hyvä ja ajatuksia herättävä teksti :) Itselleni tuli mieleen ainakin että
1) termien helpottamista auttaisi varmasti se, että ihmiset tulisivat tietoisemmiksi faktoista termien takana. 'Termi' ei tarkoita mitään, ennen kuin sen merkityksen ymmärtää. Musta olisi tärkeää levittää tietoisuutta ja tietoa eri seksuaalivähemmistöistä ja oppia niistä, silloin termitkin helpottuisi. Tärkeä haaste meille jokaiselle:) 
2) Anteeksipyytämisen vaikeus tuntuu olevan joillekin valitettavasti ihan luonnekysymys. Se on harmillista ja naiivia, anteeksipyytämisestä harvoin seuraa mitään pahaa. Päin vastoin.

Joten lisätkäämme tietoisuuttamme ja olkaamme nöyriä! :)

Minja Koskela
Bluestocking

Kiitos kommentista! Samaa mieltä. Ja ihana toi loppukaneetti, otan mun huoneentauluksi! :) 

Kommentoi

Commenting is closed.