Finlaysonista ja palkkatasa-arvosta

Bluestocking

“Kumma, ettei tällaisia asioita saada ratkottua 2010-luvulla”, tuumi viime viikon Helsingin Sanomissa Jukka Kurttila, teksiiliyritys Finlaysonin toimitusjohtaja viitaten sukupuolten palkkaepätasa-arvoon. Kurttila päätti perustaa Finlaysonin nimissä kampanjan palkkatasa-arvon puolesta: Syyskuussa naiset maksavat ostoksistaan 83 senttiä euroa kohden.

Avaus on tärkeä, muttei täysin ongelmaton, onhan kyseessä mainoskampanja. Ensinnäkin, ajatus siitä, että kaikilla naisilla - tai kaikilla ihmisillä - olisi varaa ylipäänsä kuluttaa design-pöytäliinoihin edes 13 prosentin alennuksella, on kiky-ajassa varsin kaukaa haettu. Toiseksi, tarkoitus on ohjata ihmiset kuluttamaan tekstiiliteollisuuden tuotteita, eikä tekstiiliteollisuus suinkaan lähtökohtaisesti ole tasa-arvoinen. Jopa päinvastoin. Esimerkiksi Bangladeshin tekstiilitehtaan romahduksessa vuonna 2013 kuoli pääasiassa naisia ja tyttöjä, jotka olivat tehneet töitä riistoliksalla.

Finlayson sai kuitenkin viime viikolla näkyvyyttä paitsi omille tuotteilleen, myös palkkaerolle. Ei ehkä ongelmatonta, mutta kuitenkin tärkeää. Ja ikävä kyllä edelleen ajankohtaista, muun muassa seuraavista syistä:

Naisten pienempää palkkaa kuulee usein perusteltavan sillä, että naiset eivät tohtisi pyytää yhtä hanakasti palkankorotusta kuin miehet. Vuosi sitten Cass Business School, Warwickin yliopisto sekä Wisconsin yliopisto julkaisivat kuitenkin aiheesta tutkimuksen. Seuraamalla 4600 työntekijää tutkimuksessa tultiin tulokseen, ettei argumentilla ole pohjaa: Miehet näet saivat tulosten mukaan pyydettäessä palkankorotuksen 25 prosenttia todennäköisemmin kuin naiset. Talouden ja käyttäytymistieteen professori Andrew Oswald totesi tuolloin näin: “Nähtyäni nämä tulokset, olen sitä mieltä, että meidän täytyy hyväksyä se, että on olemassa puhdas syrjinnän elementti naisia kohtaan.”

Toinen suosittu väite on, että samasta työstä maksetaan naisille ja miehille täsmälleen samaa liksaa. Tämäkään ei - ikävä kyllä - pidä kokonaan paikkaansa. Esimerkiksi korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava uutisoi puolitoista vuotta sitten, että valtion naistyöntekijät jäävät saman työnantajan palveluksessa ja yhtä vaativissa tehtävissä työskenteleviä miehiä palkoissa 1,5 prosenttia jälkeen. Ja jos otetaan huomioon työtehtävien segregaatio, eli se, että naiset ja miehet työskentelevät valtiolla(kin) usein eri toimialoilla ja eri vaatimuusasteilla, on ero jopa 14 prosenttia miesten hyväksi.

Myös lasten saaminen vaikuttaa palkkakehitykseen, sillä heteroperheissä kotiin jää edelleen useimmiten äiti. Lasten- ja kodinhoidosta juontuva urakatkos ei kuitenkaan yksinään selitä sukupuolten palkkakuilua. Huhtikuussa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos kertoi jenkkitutkimuksesta, jossa vertailtiin palkkaeroja miesten ja lapsettomien naisten välillä. Tutkimuksen mukaan, urakatkottomuudesta huolimatta, naisten palkat jäivät miesverrokkien tuloista jälkeen jopa 24 prosenttia. Samassa uutisessa ETLA toteaa tutkimusten osoittavan sukupuolierojen näkyvän jo työurien alkuvaiheessa: miehet aloittavat urakehityksensä korkeammilla organisaatiotasoilla ja saavat ylennyksiä helpommin kuin naiset.

Olen Finlaysonin Kurttilan kanssa täsmälleen samaa mieltä: on se kumma, että asiaa ei saada ratkottua edes 2010-luvulla. Olisiko aika muuttaa asenteita?

 

Seuraa Bluestockingia somessa: Facebook & Instagram!

Share

Kommentoi

Commenting is closed.