Hei kuule Suomi, translakiin muutos NYT!

Bluestocking

Tänään 23.10. järjestettiin Helsingissä Senaatintorilla mielenosoitus itsemääräämisoikeuteen perustuvan translain puolesta. Mielenosoituksen viesti oli, että translaki tulisi uudistaa siten, että se kunnioittaisi transihmisten ihmisarvoa, yksityisyyttä ja itsemääräämisoikeutta. Ihan kohtuullisia pyyntöjä sivistysvaltiossa, mielestäni. Mielenosoitusta ei järjestetty hetkeäkään liian aikaisin, sillä eilen ILGA (Setan kansainvälinen kattojärjestö) sekä TGEU (Transgender Europe) julkaisivat kannanoton, jossa Suomen hallitukselta penättiin transihmisten ihmisoikeusten kunnioittamista.

 

Voi Suomi, tasa-arvon mallimaa, mitä sinulle tapahtui? Vuonna 2012 olit 49:n maan joukosta sijalla 12 transihmisten ja homojen oikeuksien edistäjänä. Vuonna 2013 putosit sijalle 14 ja viime vuonna olit vasta seitsemästoista, kun ohitsesi painelivat muun muassa Montenegro, Malta ja loput Pohjoismaat. Ja vaikka olet saanut huomautuksia translaista sekä Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetulta että YK:n alaiselta komitealta, niin edelleen, vuonna 2015, vaadit transihmisiltä pakkosterilisaatiota, nöyryyttäviksi kuvailtuja tutkimusjaksoja ja naimattomuutta. Siis siitäkin huolimatta, että maailman lääkäriliitto linjasi vastikään yleiskokouksessaan, että jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus määrittää oma sukupuolensa itse. Samalla liitto tuomitsi pakkohoidot ja käyttäytymisen muokkaamiseen tarkoitetut psykiatriset hoidot, joita transihmisiltä Suomessa edellytetään.

 

Tämänpäiväinen mielenosoitus halusi muutosta siihen, ettei transihmisiä pakotettaisi sterilisaatioon, nöyryyttäviin tutkimuksiin tai avioeroon. Itsemääräämisoikeuteen perustuva translaki tarkoittaisi, että sukupuolen juridiseen vahvistamisen prosessi noudattaisi kaavaa, joka olisi nopea, avoin ja sujuva sekä kunnioittaisi ihmisarvoa ja yksityisyyttä. Siis täysin päinvastoin kuin nykyinen laki, jossa henkilötodistuksessa olevan sukupuolimerkinnän muuttaakseen ihmisen täytyy käydä läpi hidas ja raskas lääketieteellinen prosessi ja muun muassa todistaa lisääntymiskyvyttömyytensä.

 

Kuulehan Suomi, transihmiselle sinun helmoihisi syntyminen ei tosiaankaan ole minkään sortin lottovoitto. Olisikohan aika laittaa sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeusasiat kuntoon, ja mielellään vähän äkkiä?

 

Pieni sanasto (isompi sanasto löytyy täältä):

 

Transsukupuolisuus = ihmisen kokemus sukupuolesta ei vastaa syntymässä määriteltyä sukupuolta. Transmies on mies, joka on syntymässä määritelty tytöksi. Transnainen on nainen, joka on syntymässä määritelty pojaksi. Transsukupuolisen henkilön sukupuoli-identiteetti voi olla myös miehen tai naisen sijaan transsukupuolinen. Vanhentunut termi on transseksuaalisuus. Termiä ei käytetä, koska  transsukupuolisuudessa on kyse sukupuolesta, ei seksuaalisuudesta. Halventava termi on transu, jonka käyttäminen on yhtä vähän ok kuin muiden rasististen tai asenteellisten solvausten käyttö.

 

Transihminen = yleiskäsite ihmisille, joiden sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmaisu eroaa joskus tai aina syntymästä määritellystä sukupuolesta. Esimerkiksi transsukupuoliset lasketaan kuuluvaksi tämän käsitteen piiriin.

 

Cis-sukupuolisuus = ihmisen kokemus omasta sukupuolesta vastaa syntymässä määriteltyä sukupuolta. Suurin osa ihmisistä on cis-sukupuolisia. Cis-naisena huomauttaisin, että cis-ihmisten tulisi tunnistaa etuoikeutensa ja vaatia yhdenvertaisuutta myös niille, joiden kokemus sukupuolesta on erilainen kuin oma.

 

Sukupuolen korjaaminen = lääketieteellinen prosessi, jossa transsukupuolisen ihmisen keho korjataan hänen kokemansa sukupuolen mukaiseksi. Sukupuoli korjataan myös juridisesti, jolloin sukupuoltaan korjanneen henkilön nimi- ja sukupuolitiedot muutetaan väestörekisterissä ja henkilöpapereissa. Vanhentunut termi on sukupuolen vaihtaminen. Transsukupuolinen ei vaihda sukupuolta, vaan korjaa kehonsa vastaamaan sitä sukupuolta, joksi itsensä kokee.

 

 

 

 

Kommentoi

Commenting is closed.