Ikä on vain numero - paitsi naisille Hollywoodissa

Bluestocking

Vuonna 2013 leffateattereissa pyöri Leonardo DiCaprion (tuolloin 38) ja Margot Robbien (tuolloin 22) tähdittämä elokuva Wolf of Wall Street. Päätähdet näyttelivät paria. 16 vuoden ikäero on rakastavaisille iso, mutta rakkaus on siitä ihanaa, että se ei katso ikää.

 

Mutta elokuvateollisuuspa katsoo. Tarkemmin sanottuna naisten ikää. Tiistaina nimittäin kävi ilmi, että Robbien näyttelemää osaa oli hakenut myös Olivia Wilde (tuolloin 28). Arvatkaapa, miksi Wilde ei ollut saanut roolia? Hän oli ollut liian vanha! Siis 28-vuotiaana  liian vanha näyttelemään 10 vuotta vanhemman miesnäyttelijän vaimoa. Hollywoodin seksismi, senkin sika, jäit kiinni housut kintuissa!

 

Eikä ollut edes ensimmäinen kerta vuoden sisään. Alkuvuodesta 69-vuotias Susan Sarandon joutui puolustelemaan kaula-aukkoaan, joka oli hänen ikäiselleen naiselle kuulemma turhan lavea. (Kaula-aukon sopivuuden arvioijana toimi muuten keski-ikäinen mies.) Prinsessa Leiaa näytelleestä 59-vuotiaasta Carrie Fisheristä puolestaan kirjoitettiin uusimman Star Warsin jälkeen ala-arvoisia kommentteja, jotka liittyivät hänen ulkonäköönsä, painoonsa ja ikääntymiseensä. Näyttelijä vastasi lopulta kommentoijille Twitterissä ja toivoi solvaamiselle loppua. Mutta miksi ihmiset ajattelivat, että näyttelijä olisi muuttumaton ja iätön? Miten joku saattoi olettaa 59-vuotiaan Fisherin näyttävän samalta kuin 20-vuotiaana?

 

Vastaus löytyy näyttelijänaisiin kohdistuvasta kaksoisstandardista: on pysyttävä ikinuorena, mutta nuorentavat toimenpiteet eivät saa olla näkyviä. Muistatteko, mikä kohu syntyi Renée Zellwegerin kauneusleikkauksen tuloksesta, kun näyttelijän ulkonäkö muuttui muokkausten seurauksena? Kohu kertoo, että kauneusleikkauksissa saa (pitää!) käydä, mutta se kuuluu tehdä salaa. Ja jos kerran olet 28-vuotiaana liian vanha tekemään työtäsi, ei liene ihme, että täyteaineet ja leikkaukset alkavat houkuttaa.

 

EIkä ongelma jää ainoastaan Hollywoodiin. Kaksoisstandardeja ylläpitämällä elokuvateollisuus tulee näet markkinoineeksi myös Hollywoodin ulkopuolelle maailmaa, jossa naisten tärkein tehtävä on pysyä ikinuorina. On kontrolloivaa ja seksististä vaatia naisia verhoamaan itsensä tietyssä iässä. Ikään kuin naisen olemus, vartalo ja kasvot pitäisi kätkeä heti, kun näkyvissä on inhimillisyyden merkkejä. Vaatimus on huolestuttava paitsi näyttelijöiden itsensä, myös katsojille välittyvän maailmankuvan kannalta.

 

Ehdotan Bechdelin testin rinnalle ikätestiä. Aina, kun heteroparia näyttelevistä näyttelijöistä naisnäyttelijä on miestä vanhempi, leffa saa pisteen. Saa nähdä, miten vuoden 2016 rainat pärjäävät.

 

Kommentit

Naislaif
Naislaif

Tulee olemaan hiljainen tilaisuus tuossa pisteiden jakotilaisudessa. Ei etusivun juttuainesta. 

Minja Koskela
Bluestocking

Pelkään pahoin, että olet oikeassa.

Biologia voittaa feminismin (Ei varmistettu)

15 vuotta nuorempi nainen on optimaalinen ikäero miehen ja naisen parisuhteelle.

Maria Hakkala

Mun täytyy myöntää, että vaikka olenkin raivonnut ihan samasta naisten syrjimisestä Hollywoodissa, ja olen iloinen asian suuremmasta näkyvyydestä nykyään, olen itse asiassa samaa mieltä Susan Sarandonia kritisoineen Piers Morganin kanssa. Hänen kommenttinsa Sarandonin cleavagesta perustuivat siihen, että se oli mautonta/sopimatonsa tilaisuuden takia, joka oli Oscar-gaalan In Memoriam -osion esittely. Keskustelu paisui nopeasti yli äyräiden, eikä Morganin kaikki kommentit olleet ihan siitä parhaimmasta päästä, mutta reilun korostetuille rintavaoillekin on oma aikansa ja paikkansa, se ei vain mielestäni ole kuolleiden elokuvantekijöiden muistamisesssa.

Mahdoton Nainen

Kyseessä oli itse asiassa Screen Actors Guild awards, ei Oscarit.

Mutta siis olisiko Sarandonin asu ollut jotenkin "tilaisuuteen sopivampi" jos se olisi ollut iltapuku jossa olisi ollut yhtä avara kaula-aukko kuin tässä jakku/rintaliivit -yhdistelmässä? Eli oliko juuri se rintaliivien näyttäminen epäsopivaa, vai sen itse rintavaon? Ja olisiko Sarandonin pitänyt pukeutua kyseiseen juhlaan "kunnioittavammin" kuin muut naisvieraat vain koska hänelle oli varattu esittelijänä yksi osio koko tapahtumasta?

Kyseisessä juhlassa oli (nuorempia) naistähtiä vähintään yhtä paljon ihoa näyttävissä iltapuvuissa, ja mun on vaikea kuvitella että Morgan olisi älähtänyt jos joku heistä olisi noissa puvuissaan ollut Sarandonin sijaan esittelemässä In memoriam -osiota. Ja jos kyse oli todella vääränlaisen vaatteen valitsemisesta, eli että rintaliivien näkyminen on jotenkin epäsopivampaa ja epäkohteliaampaa kuin saman verran kangasta iltapuvun miehustassa, niin rajanveto on mielestäni vähintäänkin mielivaltainen.

Maria Hakkala

Oops, joo, menen jo noissa gaaloissa sekaisin! :)

Sarandonilla on upea kroppa, ja aivan hyvin hän sitä voi esitellä oman mielensä mukaan, mutta mun pointti oli nimenomaan toi In Memoriam -osio: hän olisi voinut vaikka siihen kohtaan vaihtaa asua, aivan kuten monet gaaloissa lavalla esiintyvät tekevät. Tässä en suinkaan yritä rajoittaa Sarandonin oikeutta naisena esitellä rintavakoaan; yhtä lailla puhuisin tästä, jos kyseessä olisi ollut vaikka mies, jolla ei olisi ollut smokin alla paitaa laisinkaan. Tasa-arvo, itsemääräämisoikeus jne. ftw, mutta aina tilannetta kunnioittaen!

Minja Koskela
Bluestocking

"Kyseisessä juhlassa oli (nuorempia) naistähtiä vähintään yhtä paljon ihoa näyttävissä iltapuvuissa, ja mun on vaikea kuvitella että Morgan olisi älähtänyt jos joku heistä olisi noissa puvuissaan ollut Sarandonin sijaan esittelemässä In memoriam -osiota." --> Kävi sama mielessä, kun luin Morganin kommentit.

Minja Koskela
Bluestocking

Mä väitän, että Sarandonin puvusta nousi kohu pääasiassa siksi, että hän on 69-vuotias. Mun silmiin on osunut ensisijaisesti asuun ja ikään liittyvä vääntö, ei niinkään tilaisuuden luonteeseen ja kaula-aukon laveuteen liittyvä keskustelu (joskin ymmärrän pointtisi jälkimmäiseen liittyen). Googlailin hieman SAG-asuja ja Sarandonin puku oli säädyllisimmästä päästä. Standardit kapenevat, kun ikää tulee. Ja juuri siihen liittyvä kaksinaismoralismi on musta ongelman ydin.

Hemmuli (Ei varmistettu)

Ylipäätään länsimaisten kauneuskäsitysten mukaan ruman ja/tai ylipainoisen naisen on erittäin hankalaa lyödä läpi Hollywoodissa. Komedian saralla ehkä hiukan helpompaa tosin.

Nykyisin tulee melko harvoin katsottua Hollywood-leffoja, hiukan vaikeaa samaistua tarinaan kun jotain ns. tavallista naista näyttelee 22-vuotias ja 180 senttinen supermalli. Alkaa mennä jo komiikan puolelle. Ja jos elokuvassa sattuukin olemaan vanha naisnäyttelijä (eli yli 30v), naama ei liiku koska botox.

Naa (Ei varmistettu)

Jep, ja tämä on minusta häiritsevää. Mielelläni katselisin ihan vain normaaleja ihmisiä. Tämän vuoksi minusta on kiva katsoa vaikka eurooppalaisia elokuvia, niissä ei tämä ongelma korostu ihan niin paljon. Tosin olen huomannut että nykyään jopa Salkkareissa tyttöjä/naisia laitetaan ihan kauheasti enemmän verrattunu muutamia vuosia takaisin päin. Kaikilla on kunnon hollywood kiharat ja iltameikit naamalla, vaikka näytellään ihan arkielämää En ole seurannut salkkareita moneen vuoteen säännöllisesti, mutta aina jos sattumalta tulee telkkarista huomaan tämän ja se on alkanut ärsyttää. Katsokaa vaikka vanhempia jaksoja, ei niissä teineille ole lätkäisty bilemeikkejä päälle. Aika harva sellaisia muutenkaan ihan normaalissa arjessaan käyttää.

Minja Koskela
Bluestocking

"Vanha naisnäyttelijä (eli yli 30v) ---" Miten voikin olla, että kolmekymppinen nainen on ikäloppu? T: Kohta kolkyt. Goodbye elämä, welcome botox!

Kommentoi

Commenting is closed.