Katupartiot eivät lisää turvallisuuttani

Bluestocking

“Olemme maanlaajuinen katupartiokerho kansalaisten turvaksi. Meidän mielestä ja kokemuksesta islamin uskoiset maahantunkeutujat aiheuttavat turvattomuutta ja lisää rikollisuutta. Mikäli olet Isänmaallinen ja maahanmuuttokriittinen henkilö ja olet huolissasi lastesi tulevaisuudesta liity meihin. Emme halua sellaisia jäseniä jotka ovat vain rasitteeksi kerhollemme. Jos pystyt huolehtia itsestäsi ja tarvittaessa myös muista ja omaat jonkinlaisen peruskunnon pärjäät partioissamme. Harjoittelemme itsepuolustusta ja kohennamme kuntoa tarvittaessa.”

 

Tämän kehnolla suomen kielellä kirjoitetun ja ahdistavaa informaatiota sisältävän tekstin voi lukea “katupartiokerho” Soldiers of Odin:in nettisivuilta. Soldiers of Odin on “valkoisen Suomen puolesta” taisteleva, valkoisille suomalaissyntyisille miehille suunnattu järjestö, joka on aloittanut katupartioinnin ympäri Suomea. Esimerkiksi Joensuussa ryhmä on ilmoittanut turvaavansa katupartioinnilla kantasuomalaisten liikkumista kaupungissa. Järjestö on avoimesti maahanmuuttovastainen (lue: rasistinen) ja alkujaan lähtöisin Kemistä.

 

Katupartiointi on levinnyt jo yhdeksälletoista paikkakunnalle. Osassa kaupungeista partioi Soldiers of Odin, osan taustalla on avoimesti kansallissosialismia kannattava Suomen Vastarintaliike, ja osassa partioivat itsenäiset ryhmät. Tavoite joka ryhmällä on kuitenkin sama: turvata valkoista Suomea ulkomaalaisilta ja osoittaa partioinnilla konkreettisesti maahanmuuton ja pakolaisten vastustaminen.

 

MTV uutisoi, että Joensuussa partioivan Soldiers of Odin -ryhmän pomoilla on taustallaan useita rikostuomioita. Joensuun ryhmittymän päällystöön kuuluu kolme miestä, joista kaikilla on taustallaan tuomioita pahoinpitelyistä. Kaksi näistä miehistä on tuomittu pahoinpitelyiden lisäksi varkauksista. MTV:n uutinen kertoo myös, että yhdellä Soldiers of Odin -ryhmän johtajista on taustallaan tuomio ulkomaalaisen pahoinpitelystä vuodelta 2005.

 

Helsingin Sanomat uutisoi lisäksi, että katupartioiden johdossa on useita väkivaltarirkoksista tuomittuja miehiä. Helsingin Sanomat oli selvittänyt kolmen eri kaupungin katupartioiden johtajien rikostuomiot. Lopputulos: jokaisen paikkakunnan katupartion johdossa oli tuomioita muun muassa varkauksista, näpistyksistä, petoksesta, pahoinpitelyistä, kunnianloukkauksesta, törkeästä pahoinpitelystä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

 

“Erään katupartion johtaja oli muun muassa uhannut ”pilkkoa kirveellä” paikkakuntansa sosiaalijohtajan ja tämän perheen, jos sosiaalitoimisto ei maksa hänen laskuaan. Tämän jälkeen hän oli ottanut puukon, mennyt sosiaalitoimistoon ja pahoinpidellyt puukko kädessään kahta sosiaalityöntekijää. Hänet tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen”, kertoo Helsingin Sanomien uutinen.

 

Toisen katupartion johtaja oli uutisen mukaan tuomittu 12-vuotiaan romanipojan uhkailusta sekä aasialaistaustaisen henkilön pahoinpitelystä. Teon motiivi oli luokiteltu rasistiseksi. Hauki on kuin onkin kala, vai kuka muka on yllättynyt siitä, että rasistista ilmapiiriä lietsovan, “valkoisen Suomen puolesta” partioivan ryhmän jäsen on syyllistynyt rasistiseen rikokseen?

 

Summa summarum: nyky-Suomen kaduilla partioivat avoimen rasistiset, ulkomaalaisvastaiset valkoiset miehet ryhmissä, joiden jäsenillä on taustallaan rasistisia rikoksia, pahoinpitelyitä ja varkauksia. Jään miettimään, miten tämänkaltaisen toiminnan olisi tarkoitus lisätä turvallisuudentunnettani, vaikka valkoinen suomalainen olenkin? Rasistinen liikehdintä on pitkin vuotta pyrkinyt oikeuttamaan toimintaansa valkoisten naisten suojelulla. Tämä lisää jakoa “meihin” valkoisiin suomalaisiin ja “niihin” ei-valkoisiin ei-suomalaisiin. Lisäksi vain miehille suunnatun partiointitoiminnan tarkoitus on pönkittää maskuliinista hegemoniaa. Nainen on näissä piireissä heikko suojelunkohde, mutta suojelemisessa on itse asiassa kyse ainoastaan valkoisen miehen kunniasta. Naisten oikeuksien edistämisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

 

Minä koen oloni turvalliseksi Suomessa, joka on avoin ja suvaitsevainen. Siksi kansallissosialistiseen perinteeseen nojaavat katupartiot kaventavat myös minun liikkumatilaani. Katupartiot supistavat Suomen henkistä ilmapiiriä, mutta turvallisuutta ne eivät lisää.

 

Share

Kommentit

Olin Helsingissä (Ei varmistettu)

Jo otsikossasi esität väitteen, jota et pysty todistamaan puoleen tai toiseen. Voit ainoastaan spekuloida aiheella. Jotta aiheesta pystyisi esittämään perusteltuja näkemyksiä, pitäisi olla aineistoa, jonka kerääminen on vähintään useiden vuosien homma. Silloinkin syy- ja seuraussuhteiden nimeäminen olisi kenties mahdotonta.

Tämäkö nyt taas on sitä uskottavaa akateemisuutta, joka kantaa feminismiä? Minusta tämä blogi alkaa vaikuttaa ilkeämieliseltä leimaamiselta. Kuinka ihmeessä pystytkin näkemään niin paljon pahaa ihmisissä, joita et edes tunne?

Samaa pahaa et näe rikoksista tuomituissa ulkomaalaisissa, vai kuinka? Et leimaa heitä blogissasi, koska sinua ei kiinnosta turvallisuus vaan sinua kiinnostaa sodankäynti. Tahdot jakaa rajalinjoja meihin ja muihin. Tahdot olla hyvien puolella pahoja vastaan, vaikka et edes tiedä, millaisia kuvittelemasi hyvät tai pahat oikeasti ovat.

Luitko opinnoissasi psykologiaa tai sosiaalipsykologiaa? Jako sisäryhmään ja ulkoryhmään on kuin suoraan oppikirjasta. Ryhmä luodaan kohtaamattomuudella ennakkoluulojen varassa sisäistä tunnetta nostattaen.

Minja Koskela
Bluestocking

"Jo otsikossasi esität väitteen, jota et pysty todistamaan puoleen tai toiseen. Voit ainoastaan spekuloida aiheella. Jotta aiheesta pystyisi esittämään perusteltuja näkemyksiä, pitäisi olla aineistoa, jonka kerääminen on vähintään useiden vuosien homma."

Kansallismieliset valkoiset miehet ovat koko viime syksyn esittäneet ympäri Internettiä, että vihervasemmistolaisten feministinaisten olisi oikein tulla raiskatuksi maahanmuuttajien toimesta. Minä olen vihervasemmistolainen feministinainen. Jännä, kun ei ole turvallinen fiilis näiden janttereiden partioidessa. Mitä aineiston keräämiseen tulee, niin blogipostaus ei ole tutkimus, pikemminkin nettimaailmaan sopiva, verrattain nopeasti muotoiltu henkilökohtainen analyysi ajankohtaisesta aiheesta.

"Minusta tämä blogi alkaa vaikuttaa ilkeämieliseltä leimaamiselta. Kuinka ihmeessä pystytkin näkemään niin paljon pahaa ihmisissä, joita et edes tunne?"

Ilmeisesti yrität saada mut huomaamaan, että en olen suvaitsevainen, mitä tulee (rasistiseen) väkivaltaan ja valkoisen Suomen suojelemiseen ulkomaalaisvihamielisin katupartioin. Olet oikeassa, en suvaitse kumpaakaan.

"Samaa pahaa et näe rikoksista tuomituissa ulkomaalaisissa, vai kuinka?"

Kaikki väkivalta on tuomittavaa. Tietenkään en hyväksy _kenenkään_ tekemiä (väkivaltaisia) rikoksia.

"--- sinua kiinnostaa sodankäynti."

Ei muuten kiinnosta.

 

Kiitos kommentista!

 

 

Abdidi (Ei varmistettu)

Ai ovat vai, mistä tiedät että näitä väitteitä ovat valkoiset miehet esittäneet? Ja taitavat olla niitä kuuluisia yksittäistapauksia, tässäpä se idiotismin jyvänen piileekin. Kun muutama kantis käyttäytyy typerästi se yleistetään kaikkien isänmaallisten syyksi. Viherpunafeminismi ei näy ulkoapäin joten voit huoletta kulkea rauhassa jatkossakin jos pelkosi koskee vain yhtä ryhmää kohden.

Oranssinen

Toivottavasti Odinin pojat lukivat Joensuuss Karjalaisesta jutun vuoden ensimmäisestä Joensuulaisesta:
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/94061-vuoden-ensimmainen-vauva-syntyi-tikkamaella-kello-1630

Toisaalta tuskinpa Odinin pojissa kovin montaa urhoa löytyy, ketkä viitsivät muita julkaisuja kuin MV-lehteä tavata.

Minja Koskela
Bluestocking

Ah, ihana vauvauutinen! Kiitos kun jaoit! <3

Looking for...

Tuollaiset katupartiot eivät kyllä lisää minunkaan turvallisuuden tunnettani. Liikun usein vaihto-oppilaiden kanssa. Olemme kerran baarissa joutuneet hyökkäyksen kohteeksi, koska emme puhuneet suomea ja tämä miespoppoo oletti meidän kaikkien olevan maahanmuuttajia/pakolaisia/mamuja. Lopulta kun minulta meni hermo ja näpäytin meidän kaikkien olevan korkeakoulu opiskelijoita ja pyytäessäni heitä jättämään meidät rauhaan minusta tuli mm. mustan miehen nussija. Ajattelen vain kuinka kyseinen partio sitten kohtelisi valkoista naista, joka on täysin vapaasta tahdostaan ulkomaalaisen seurassa. 

Rikollinen toiminta ei minun silmissäni ole koskaan hyväksyttävää eikä väkivalta. En halua, että kaupungissani liikkuu isoja kavereita, jotka kuvittelevat voivansa ottaa lain omiin käsiinsä ja valitettavasti heidän lakinsa ei välttämättä ole se oikea. 

Rabbi von sheckelstein (Ei varmistettu)

Niinno, eipä nuo partiot myöskään ainakaan lisää islaminuskoisten nuorukaisten yksipuolisia rakkaudenosoituksia.

Vierailija (Ei varmistettu)

Rakkaudenosoitusten soisi lisääntyä kaikenlaisten ihmisten keskuudessa. Olivatpa ne kuinka yksipuolisia tai monipuolisia hyvänsä.

Enemmän tällaiset partiot levittää puhdasta pelkoa. Mun mies on erivärinen, ei siis valkoinen. Mun serkun lapset on erivärisiä. Tällaiset partiot eivät erottele onko joku suomalainen vai ei, onko joku vaarallinen vai ei. Pelottavaa! Miksi suomalaiset kääntyy vihaan ja pelkoon?

aala (Ei varmistettu)

Minua huvittavat suuresti nuo Odinin poikien julistuksen kirjoitusvirheet. En voi ottaa vakavasti miehiä, jotka eivät osaa pilkkusääntöjä ja sanovat "Jos pystyt huolehtia itsestäsi".

Toivoisin myös, että ihmiset ottaisivat järjen käteen ja rauhoittuisivat. Vihanlietsonta kummaltakaan puolelta ei hyödytä millään tavalla Suomea eikä sen kansalaisia - jotka voivat muuten olla yhtä hyvin valkoisia kuin mustiakin. Jäitä hattuun nyt vaan.

Oranssinen

Joensuun vastaisku Odinin pojille: Kyllikin siskot

"Yksi joensuulaisten vastaveto vihamieliselle katupartioinnille on naisten oma Kyllikin siskot, jonka ideoijana on Niina Ruuska.

- Otetaan kaupunkitila sekä henkisesti että fyysisesti haltuun, niin että siellä on positiivinen ja yhteisöllinen meininki. Ollaan kuten joensuulaiset yleensä ovat: lupsakoina kaupunkilaisina, ihan tavallisina ihmisinä siellä, kuvailee Ruuska."
(Karjalainen 7.1.16)

 

 

Minja Koskela
Bluestocking

Fanitan Kyllikin siskoja täysillä!

Kiinnostunut lukija (Ei varmistettu)

Hei! Olen lukenut paljon blogiasi ja kirjoituksesi ovat todella hyviä!

Olen ymmärtänyt, että toimit opettajana koulussa. Haluaisinkin kysyä millä tavalla oppilaiden keskuudessa näkyy se, että joku oppilas ei välttämättä olekaan ulkonäöltään valkoinen suomalainen, vaikka kansalaisuus olisi suomalainen esimerkiksi ulkomaalaistaustaisille Suomessa syntynyt ja suomenkansalaisuuden omaavalla tai vaikka adoptoidulla henkilöllä (tietenkin vaikeaa vastata jos koulun oppilaista kukaan ei ole tällainen, siis että kaikki ovat vain valkoisia suomalaisia)?
Näkyykö oppilaissa jonkinlaisia ennakkoluuloja?

Minua mietityttää myös se, että esimerkiksi maahanmuuttajat tiedostavat sen, että he ovat nyt vieraassa maassa, jossa on ihmisiä jotka katsovat enemmän tai vähemmän pahasti heitä, koska he eivät ole juuri näitä valkoisia suomalaisia, jolloin heidän hakema hyväksyntä suomalaisilta saattaa olla vähäinen, vai onko? Mutta sitten esimerkiksi adoptoidut ihmiset, jotka kokevat usein Suomen heidän kotimaakseen (ei tietenkään yleistäen) toivovat varmasti tulevansa hyväksytyiksi, mikä saattaa olla joskus hankalaa jos ihmisillä on ennakkoluuloja, ihmisen ulkonäön perusteella.

Minusta olisi todella mielenkiintoista saada kuulla sanoja itse adoptoiduilta kuin myös Suomessa olevilta turvapaikanhakijoita, minkälaista on asua Suomessa, jossa rasismi ja ennakkoluulot ovat hyvin avoimesti esillä (jos näin uskaltaa sanoa).

Olisi kiva ehkä joskus vielä lukea mahdollisesti sinulta ylläolevaan aiheeseen liittyviä haastatteluita henkilöiltä, jotka ovat itse esimerkiksi adoptoituja tai muuttaneet Suomeen kauan sitten tai ei niin kauan sitten! Mikäli tällaisia haastateltavia esimerkiksi tuttavistasi löytyy niin haastan sinua tekemään joskus sellaisen haastattelun tänne blogiin!:)

Koska asia minua kiinnostaa, ja olet taitava kirjoittaja kysyn sinulta, että mitä mieltä itse olet eroaako ulkomaalaistaustaisiin, mutta suomenkansalaisuuden omaaviin henkilöihin kohdistuvat ennakkoluulot siitä mitä muunmuuassa turvapaikanhakijat kokevat suomessa?

Minja Koskela
Bluestocking

Moi! Kiitos kivasta ja pitkästä viestistä. :) Tosi hyvä ehdotus toi haastattelu, pitääkin pistää vakavaan harkintaan. Mä en osaa ottaa kantaa rodullistettujen ihmisten kokemuksiin, koska olen itse suht etuoikeutetussa positiossa valkoisena, suomalaissyntyisenä cis-naisena (just tämän vuoksi haastiksen tekeminen olisikin varmasti hyvä idis). Olen kuitenkin kuullut suomalaissyntyisiltä tuttaviltani, että he saavat osakseen rasistista huuteluja tummien silmiensä ja hiustensa vuoksi. Epäilenkin, että huutelijaa ei paljoa kohteensa kansalaisuus kiinnosta.

Olen opettaja ja työskentelin aiemmin monikulttuurisessa koulussa, jossa kukaan ei kummastellut toisen kulttuuritaustaa, ihon väriä tai aksenttia. Luulen kuitenkin tietäväni, että kaikissa kouluissa meiniki ei välttämättä ole yhtä auvoisa. Itse toivoisin opettajankoulutuksessa kiinnitettävän enemmän huomiota monikulttuurisuuskasvatukseen ja sukupuolisensitiivisyyteen. Opettajat ovat kuitenkin viime kädessä vastuussa koulun käytännöistä ja kiusaamisen kitkemisestä. Tämä lienee hieman ympäripyöreä vastaus, mutta tämän tarkemmin mun on oman muutaman vuoden opettajakokemukseni perusteella melko vaikea sanoa. Sen tiedän, että kehittämistä on taatusti.

Kiinnostunut lukija (Ei varmistettu)

Kirjoitit tuossa, että huutelijana ei paljoa kohteensa kansalaisuus kiinnosta, ja se on kyllä totta! En sitä tiedä varmana, vaikka haluaisinkin tietää, että huudellaanko sitä ihmisille oikeasti vain ulkonäön perusteella esimerkiksi juuri hiusten värin perusteella! Vielä täytyy sanoa tähän huuteluun, että en valitettavasti tunne montaa ei suomalaissyntyistä valkoista ihmistä, mutta alakoulussa samalla luokalla kanssani oli kaksi adoptoitua lasta, poika jostain päin Afrikkaa ja (ei ainakaan poika, vaan tietysti) tyttö Kiinasta (en siis sano ettei Kiinasta tulisi myös poikia, mutta ymmärtääkseni ensisijaisesti tyttöjä). Muistan selvästi kuinka julmia asioita me lapset saatettiin sanoa heille käyttäen aseena ilkeydelle poikaa vastaan tämän ihonväriä ja no, tyttöä kutsuttiin mm. viirusilmäksi... Molemmat lapset olivat kuitenkin todella kivoja leikkikavereita ja ehkä jopa suvaitsevaisempia muita lapsia kohtaan kuin me muut luokkalaiset. Hieman on myös mietityttänyt, että mistä lapset oppivat tällaiseen käytökseen? Luulisin, että vanhemmilla saattaisi olla osuutensa tähän.

Aivan ihanaa kuulla, että monikulttuurisessa koulussa, jossa työskentelit ei ihmetelty kulttuuritaustoja, ihon väriä tai aksenttia! Näin pitäisi olla muuallakin peruskouluissa ja muissa oppilaitoksissa kuin työpaikoillakin. Vaikka kehittämistä onkin ja paljon, on hyvä, että meillä on vielä sinunlaisia ihmisiä miettimässä tärkeitä asioita ja sitä miten niitä voisi kehittää parempaa suuntaan! Hieman ehkä takkuisesti asiat eteneee parempaan, mutta eihän niitä varmasti mietittäisiinkään yhtä ahkerasti jos asioihin olisi helppo ja mutkaton ratkaisu.

Ja kiva jos harkitset haastattelun tekoa! Siitä tulis mun mielestä erittäin mielenkiintoinen ja luultavasti avartava teksti kaikille!:)

Kommentoi

Commenting is closed.