Kun feministi katsoi telkkaria

Bluestocking

Televisiosta tulee tosi paljon hyviä ohjelmia. Yksi menee jotakuinkin näin:

 

Nainen (huom: AINA nainen) on rupsahtanut. Koska hän on rupsahtanut, on hän myös onneton. Niinpä hänet täytyy korjata. Onneksi on asiantuntijoita, jotka tietävät, että naisen tarvitsee vain tulla kauniiksi ja hänestä tulee taas onnellinen. Asiantuntijat tietävät myös, mikä näyttää oikeasti hyvältä. Nimittäin toisin kuin joskus on väitetty, kauneus ei suinkaan ole moninaista. Se on oikeastaan harvinaisen suppea ja suoraviivainen asia.

 

Aluksi rupsahtanut nainen laitetaan lasikoppiin julkiselle paikalle. Hänen käsketään näyttää mahdollisimman apealta ja huonoryhtiseltä. Lasikopin ohittavia ihmisiä kehotetaan sanomaan rupsahtaneesta naisesta ikäviä asioita. Sellaisia, että nainen näyttää vanhalta ja hänellä on ruma tukka ja varmaan kurja elämä. Sitten nainen otetaan pois lasikopista. Hänet istutetaan studion sohvalle ja käsketään katsomaan videotallenteelta, miten ilkeitä asioita hänestä on sanottu. Reipas juontaja katsoo naista säälien ja odottaa, että nainen itkisi vähän. Sitten juontaja lohduttaa, että kohta kaikki on paremmin, kun asiantuntijat korjaavat naisen. Nainen nyökyttelee. Hän on valmis remonttiin.

 

Ensin stailisti haukkuu kaikki naisen vaatteet. Sitten hän vie naisen shoppailemaan. Stailisti sanoo, että kaikkien naisten täytyy opetella käyttämään korkokenkiä. Ja että pitsi ei sovi lihaville. Sitten stailisti etsii naiselle vaatteet, joissa nainen näyttää mahdollisimman laihalta. Stailistin taustalla näkymätön miesääni sanoo, että vaatteilla voi luoda illuusion laihuudesta. Siten nainen ja kaikki katsojat saadaan ymmärtämään, että laihuudesta tulee hyvä mieli.

 

Sitten juontaja vie naisen kauneuskirurgille. Kauneuskirurgi kertoo, että naisen posket ovat valahtaneet. Niihin täytyy laittaa ainetta, jota kauneuskirurgi kutsuu kollageeniksi. Kauneuskirurgi ottaa ison ruiskun ja pistää sillä kollageenia naisen valahtaneisiin poskiin. Kauneuskirurgi antaa naiselle peilin ja kysyy, että eikös olekin parempi nyt, olet varmaan jo vähän onnellisempi. Juontaja hymyilee naiselle rohkaisevasti ja nainen nyökkää.

 

Nainen pääsee myös kampaajalle. Kampaaja on keksinyt naiselle uuden hiusmallin, mutta vielä tärkeämpää on jutella kampaajan kanssa elämänmuutoksesta. Kampaaja kysyy, mikä on ollut muutoksessa parasta. Nainen sanoo, että hän on kasvanut henkisesti. Kampaaja nyökkää tyytyväisenä ja jatkaa hiusten värjäystä, joka vaikuttaa hiusjuurten kautta ennen kaikkea sisäiseen kauneuteen.

 

Suoraan kampaajalta nainen viedään kosmetologille. Kosmetologi kertoo, että yksinkertainen arkimeikki syntyy 39:llä eri tuotteella.

 

Enää stailattu, meikattu ja puunattu nainen ei ole rupsahtanut. Pirtsakka juontaja vie naisen Helsingin keskustaan ja kysyy ohikulkevilta ihmisiltä, eikö nainen näytäkin ihanalta ja ikäistään nuoremmalta. Ihmiset ovat otettuja juontajan huomiosta ja vastaavat myöntävästi. He kehuvat naista, joka on iloinen ettei joudu enää lasikoppiin.

 

Lopuksi nainen pyörähtelee kameralle ja näkymätön miesääni kertoo, että nainen on nyt paljon kauniimpi kuin aiemmin. “Mutta ulkonäkö ei ole tärkeintä, koska onnellisuus tulee sisältä. Kaikken tärkeintä on matka omaan itseensä ja sisäinen kasvu”, miesääni sanoo viisaasti. Kamerat sammuvat. Jälleen on yksi nainen pelastettu vanhenemiselta.

 

*Katsoja jää tuijottamaan lopputekstejä hämmentyneenä ja miettii, miksi omistikaan television.*

 

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

Taputan sulle. Ja huudan että hurraa ja kiitos.

Ja universumi nauraa

Kiitos, nauroin ääneen!

Juuri noinhan se menee.

Mariaa
Hömppätaivas

Itseäni häiritsee tuossa ohjelmassa ehkä kaikista eniten se, että miksi on mentävä kauneusleikkauksiin? Miksei neuvoja voisi antaa ilman kirurgin veistä? Surullista.

annepa (Ei varmistettu)

Mun mies sanoi ällistyneenä: "Ihanko oikeasti noin pukeutuva mies antaa pukeutumisohjeita naisille". Nauroin.

karotikka (Ei varmistettu)

Tämä! Ja vielä kun usein suorasti ja epäsuorasti sanotaan että "sitten kun sinusta tehdään kaunis niin on vientiä :)))" ... kiva

Kommentoi

Commenting is closed.