Kuuntelisitko sinä naisia pahoinpitelevän miesartistin musiikkia?

Bluestocking

Räppäri XXXTentacionin oli määrä esiintyä elokuussa Weekend Festivaleilla. Viikko sitten maanantaina hän menehtyi. Kuolemaa seuranneessa julkisessa keskustelussa on ollut piirteitä, jotka haluan nyt sitoa laajempaan kontekstiin: autonomiaestetiikkaan ja naisvihan legitimointiin.

 

Ihan aluksi haluan sanoa, että kaikki kuolemat ovat traagisia. XXXTentacion oli menehtyessään vasta 20-vuotias. Se tuntuu julmalta ja epäoikeudenmukaiselta. Se ei kuitenkaan poista ihmetystäni siitä, että Weekend Festival on alunperinkään päättänyt buukata artistin, joka on raa’asti pahoinpidellyt raskaana olevan tyttöystävänsä ja todennut jälkeenpäin Instagram-videollaan näin: “Everybody that called me a domestic abuser, I’m going to domestically abuse y’all little sisters’ pussy from the back.”

 

Kuulen jo korvissani vastakommentin: Mitä tekemistä XXXTentacionin musiikilla on pahoinpitelyn kanssa? Kommentissa on kaikuja autonomiaestetiikasta, joka on 1800-luvulta peräisin oleva ajatus siitä, että taide on itsenäistä ja saa merkityksensä itse taiteesta sen sijaan, että se olisi syntynyt osana ja osaksi sosiaalista todellisuutta ja kulttuurista jatkumoa. En yritä sanoa, että XXXTentacionin musiikkia ei saisi enää kuunnella. Pidän kuitenkin erikoisena sitä, että hänen musiikkiaan käsitellään sen esittäjästä irrallisena problematisoimatta sitä vakavaa rikosta, jonka esittävä artisti on tehnyt. Maailmassa, jossa erityisesti naisiin kohdistuva, laajamittainen lähisuhdeväkivalta on vakava ongelma, vahvistaa raskaana olevan naisen julman pahoinpitelyn sivuuttaminen kulttuuria, jossa naisvihaa legitimoidaan väkivallasta vaikenemalla. Siksi autonomiaesteettinen taidetta taiteen vuoksi -teesi on yksinkertaistava: se tekee misogyynisten ja väkivaltaisten rakenteiden kritisoinnista liki mahdotonta.

 

XXXTentacionin tapaus ei ole ainutlaatuinen. Olen todella kyllästynyt siihen, että Suuret Miestaiteilijat saavat rellestää vapaasti ja toisintaa misogyynista kulttuuria ilman, että heidän Taidettaan kyseenalaistetaan. XXXTentacioneille, Dr. Dreille ja Tyko Sallisille annetaan edelleen julmetusti tilaa taidekentillä juurikaan problematisoimatta heidän tapojaan toisintaa kulisseissa naisten hiljentämistä ja sortamista. Onnistunut taideteos ei kuitenkaan ole vapaudu vankilasta -kortti, jolla voidaan irroittaa tekijä tekemistään rikoksista. Lisäksi ne naisvihamieliset rakenteet ja toimintamallit, joita edellämainitut miestaiteilijat ovat käytöksellään toisintaneet ovat osasyy siihen, miksi Suuret Taiteilijat niin harvoin ovat naisia.

 

Ymmärrän, että asia ei ole mustavalkoinen. Siitä huolimatta toivoisin, että vaikkapa Sallisen töitä ihailtaessa muistettaisiin konteksti, jossa ne on maalattu ja kritisoin kulttuuria, jossa kaikki taideteosten takana tapahtunut vaietaan, Koska Taide. Vaikka en itse olisikaan buukannut XXXTentacionia festivaalikeikalle, ei minulla ole yksiselitteistä vastausta siihen, miten taiteilijan henkilöhistoria ja taideteos suhteutuvat toisiinsa. Siitä olen kuitenkin varma, että vaikenemalla naisvihan teemme naisvihalle tilaa. #metoo-liike oli hyvä alku.

 

Nyt keskustelua täytyy jatkaa.

 

Seuraa Minjaa somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER

Kommentoi

Commenting is closed.