Kuvat kuolleista lapsista

Bluestocking

Tuhannet ihmiset hukkuvat Välimereen. Eurooppa sulkee rajojaan ja palauttaa pakolaisia Turkkiin, joka on syyllistynyt ihmisoikeusrikkomuksiin. Maahanmuuttovirasto on ilmoittanut Somalian, Afganistanin ja Irakin olevan tarpeeksi turvallisia, jotta niistä paenneet ihmiset voidaan palauttaa takaisin lähtömaihin. Päätökset järkyttävät jokaista ihmistä, jolla on empatiakykyä. Mutta shokissa hyvääkin tarkoittaneet, länsimaiset ihmiset ovat tehneet jotain äärimmäisen arveluttavaa.

 

Viime syksynä kuva hukkuneesta 3-vuotiaasta alkoi levitä sosiaalisessa mediassa. Hiekalla kasvot alaspäin makaava Aylan Kurdi nousi pakolaiskriisin visuaaliseksi symboliksi ja kuva julkaistiin medioissa ympäri maailmaa. Suomessa Journalisti-lehti pohti kuvien julkaisemisen moraalisia ulottuvuuksia, mutta ei kovin ansiokkaasti, kuten esimerkiksi Koko Hubara kritiikissään osoitti. Journalisti nimittäin kuvitti moraalipohdintansa kuvan julkaisemiseen liittyvistä ongelmista Aylan Kurdin kuvalla. Kuvan julkaiseminen mitätöi keskustelun kuvan julkaisemisen etiikasta. Päätös oli eriskummallinen - ja eriarvoistava.

 

Parhaillaan mediassa leviää kuva Välimereen hukkuneesta vauvasta. Kuolleen vauvan kasvot ovat näkyvissä, hän on selvästi tunnistettavissa. Pelkästään viime viikolla tapahtuneissa haaksirikoissa pelätään hukkuneen yli kaksisataa ihmistä, joten Humanitääriset järjestöt ovat julkaisseet kuvan ravistellakseen länsimaisia ihmisiä Euroopan rajojen ja Välimeren tapahtumista. Valkoiset ihmiset ja valkoinen media levittää siis toistamiseen kuvaa kuolleesta, ruskeasta lapsesta vedoten valkoisen myötätunnon saavuttamiseen. Se on vihastuttavaa ja ongelmallista.

 

Kerro, koska olet viimeksi nähnyt mediassa tunnistettavan kuvan valkoisesta, kuolleesta lapsesta? Mistä johtuu, että minä en ole nähnyt sellaista kuvaa koskaan, mutta alle vuoden sisään olen nähnyt kaksi laajasti levinnyttä, tunnistettavaa kuvaa kuolleesta, ruskeasta lapsesta? Koskevatko eri värisiä lapsia erilaiset journalistiset säännöt? Entä sovelletaanko ihmisoikeuksia ja eettisiä ohjenuoria eri tavoin eri taustoista tuleviin lapsiin ja ihmisiin? Miksi tällaisia kysymyksiä täytyy esittää edelleen, vuonna 2016?

 

Kuvat julkaisseet mediat ja yksityishenkilöt ajattelevat eittämättä, että valkoisen katsojan ahdistus saa aikaan myötätuntoa. Myötätunto puolestaan voi johtaa tekoihin, joilla pyritään parantamaan pakolaisten tilannetta ja lisäämään suvaitsevaisuutta. Mutta kun kuolleiden lasten kuvien keskiössä on lapsen kärsimyksen sijaan kuvien valkoisessa katsojassa aiheuttama ahdistus, liikutaan syvästi kolonialistisella alueella. Samasta syystä en kehota ajattelemaan, että entäpä jos kuvissa olisi oma lapsesi. Meidän on kyettävä kokemaan myötätuntoa ja kunnioitusta jokaista lasta (ja jokaista aikuista) kohtaan ja kohdeltava kaikkia samanlaisin kunnioittavin ja rakastavin periaattein. Sen pitäisi olla itsestäänselvyys.

 

PS: Jos haluat auttaa konfliktialueiden hädässä olevia lapsia, linkkaa vaikkapa tänne. 

 

 

Seuraa Bluestockingia Facebookissa täältä.

Share

Kommentit

Naislaif
Naislaif

Kiitos tästä kirjoituksesta.

Tyttäreni kuoltua joutui tapaturma lehtien riepoteltavaksi. Se sattui. 

Kuvittelen lapseni kuvaa kaikkien katseltavana. Kuka arvostelee, kuka ymmärtää ja kuka keksii sanoa jotain, joka olisi saanut jäädä sanomatta?

Onneksi lapsen kuva jäi vain minulle. 

 

Minja Koskela
Bluestocking

Olen syvästi pahoillani, että olet joutunut kokemaan, mitä kuvailit. Osanottoni. Arvostan rohkeuttasi ja avoimuuttasi valtavasti. Kiitos, kun kommentoit ja jaoit omakohtaisen näkökulman! <3

Naislaif
Naislaif

<3

aml (Ei varmistettu)

loppukappaletta en täysin ymmärrä. 'älä ajattele asiaa oman lapsesi kautta, kaikille sama empatia iästä jne. riippumatta.' toki, mutta aika hankala pysäyttää ajatusketjua, joka ainakin omalla kohdalla lähtee liikkeelle yksityisestä yleiseen, ts. vaikkapa oman lapsen avuttomuudesta sen muistamiseen, että avuttomia (kaiken ikäisiä) ja apua tarvitsevia on välittömän lähipiirinkin ulkopuolella. muistamisella viittaan passiivisesta 'tilanteen seuraamisesta' asioiden aktiivisempaan pohdintaan ja toimintaan siirtymiseen. tämä ei myöskään ole kannanotto puheena olevien kuvien julkaisemisen puolesta, ainoastaan kommentti siihen, että mielestäni ei ole väistämättä tarpeen sulkea omaa, henkilökohtaista elämänhistoriaansa pois yleisestä empatiayhtälöstä. se on sitten eria asia, millaisiin empatiaperusteisiin (juuri nuo mainitsemasi) kuvilla tietoisesti pyritään vetoamaan.

Minja Koskela
Bluestocking

Kiitos kommentista! Ymmärrän ajatuksesi, mutta ajattelen itse, että esimerkiksi kehoitettaessa miehiä ajattelemaan vaikkapa seksismiä kohdatessaan, että miltä äidistä/tyttärestä/vaimosta tuntuisi, unohdetaan, että olisi mahdollista myös kehottaa miehiä analysoimaan, miltä seksismi itsestä tuntuisi. Pähkinänkuoressa toivoisin siis, että ihmiset pystyisivät kokemaan empatiaa riippumatta esimerkiksi sukupuolesta, etnisyydestä tai kansallisuudesta. Ja sen eteen on nähdäkseni (surullista kyllä) tehtävä vielä töitä, kuten esimerkiksi eri taustoista tulevien lasten mediarepresentaatiot todistavat.

Kommentoi

Commenting is closed.