Lisää tasa-arvoa festarikesään 1/2

Bluestocking

Musadiggarin suosikkiaika on täällä - festarikesä on nimittäin polkaistu käyntiin! Olen fiilistellyt kiinnityksiä keväästä lähtien ja ehtinyt jo peukuttaa Pori Jazzin päätöstä antaa potkut syrjiviä rakenteita tukeneelle toimarille. Yksi asia silti mietityttää. Miten on mahdollista, että vuonna 2018 festarilavoilla on niin vähän naisia?

 

Ikoninen nettimedia Nuorgam tutki kesän 2018 festareiden sukupuolijakaumaa. Tulos oli karu: Suomen 12 suurimmalla festareilla kaikista esiintyjistä vain noin joka yhdeksäs on naisoletettu. Paras tulos oli Ruisrockilla, jossa naisoletettuja oli 22,8 prosenttia. Huonoin Tuskalla, jossa naisoletettuja oli vain 1,5 prosenttia.

 

Olen avannut aiheesta keskusteluja julkisesti sekä Facebookissa että Twitterissä. Molemmissa naisten vähyyttä on selitetty pääasiassa kahdella syyllä: 1. Musiikki ei katso sukupuolta. 2. Festareille valitaan bändit sen mukaan, mistä yleisö on valmis maksamaan.

 

Molemmat argumentit ovat köykäisiä.

 

Ensinnäkin, musiikki ei synny tyhjiössä. Populaarimusiikin käytännöissä, joissa  miehet ovat saaneet vuosikymmenien etumatkan, on syntynyt kulttuurinen oletus sähköisten instrumenttien sukupuolesta. Populaarimusiikin piirissä naiset joutuvat edelleen todistelemaan osaamistaan, kysykää vaikka Grimesilta tai Björkiltä. Tästä näkökulmasta onkin nurinkurista väittää, että kiintiöt syrjisivät miehiä: Vasta, kun musiikkikäytäntöjen maskuliininen hegemonia rikotaan, voivat kaikki sukupuolet osallistua toimintaan samalta viivalta. Toisin sanottuna nykysysteemi ei ole sukupuolen näkökulmasra “neutraali”, vaan sellainen, että siitä hyötyvät nimenomaan miehet. ‘Musiikki ei katso sukupuolta’ on siis argumenttina kontekstiton, historiaton ja valtasuhteet sivuuttava, sillä musiikki käytäntönä kohtelee eri sukupuolia eri tavoin.

 

Toiseksi, musaskeneä varsin aktiivisesti seuraavana ihmisenä pystyn nimeämään useitakin naisoletetuista koostuvia yhtyeitä sekä artisteja, jotka ovat suosittuja ja joilla näin ollen olisi myös vankka festivaaliyleisö. On totta, että kaikkia haluttuja bändejä ei ole aina aikatauluongelmien vuoksi mahdollista buukata, mutta todellako on niin, että kaikki muista kuin miehistä koostuvat yhtyeet ovat Suomen festarikesän aikana niin kiinni, että jouduttiin buukkaamaan lähes pelkästään miehiä? I don’t think so. Tasa-arvo tulee, kun tasa-arvo tehdään ja maskuliininen hegemonia murtuu, kun esiin tuodaan tietoisesti myös muita kuin miehiä. Ja entä se oletus, että yleisö ei olisi valmis maksamaan naisten tekemästä ja esittämästä musiikista? Kehotan jokaista näin väittävää tsekkaamaan omat arvot ja arvostuksensa suhteessa sukupuoleen, koska väite on kertakaikkisen tylsämielinen. Ja äärimmäisen huono puolustus festareiden sukupuolivinoumalle.

 

Tausta on siis tämä ja sellaisenaan aika karu. Mutta ei hätä ole tämän näköinen: Kentän läheisesti tuntevana ihmisenä minulla on ensikäden tietoa siitä, että useat toimijat todella haluavat tilanteeseen muutosta ja lisätä festareiden diversiteettiä. Ja koska haluan itse olla siinä duunissa edes välillisesti mukana, on seuraavassa postauksessani käytännön vinkkejä festarikesän yhdenvertaisuuden edistämiseen. 

 

Stay tuned!

 

Seuraa Minjaa somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER

Kommentoi

Commenting is closed.