Lisää tasa-arvoa festarikesään 2/2

Bluestocking

Viime viikolla kirjoitin pop- ja rockfestivaalien tasa-arvotilanteesta, joka on edelleen 2018 varsin kehno: Nuorgamin selvityksen mukaan 12 suurimmalla keäfestarilla vain noin joka yhdeksäs esiintyjä on naisoletettu. Lupasin viime postauksessa listata keinoja, joilla festivaalien yhdenvertaisuutta voisi parantaa. Ilmeisin - ja toistaiseksi liki ainoa - julkisessa keskustelussa esitetty vaihtoehto on ollut sukupuolikiintiöiden väläyttäminen. Itse en pidä kiintiöitä välttämättä huonona ratkaisuna, sillä tasa-arvotyö vaatii tietoista työtä, jota kiintiöiden olemassaolo edellyttäisi. Koska kiintiöajatus kuitenkin tuntuu herättävän kentän toimijoissa vastustusta (mikä sinänsä ei ole järin rakentava lähtökohta yhdenvertaisuuden edistämiseen), voisi sitä pyrkiä välttämään esimerkiksi seuraavin keinoin:

 

  • Tietoisuus. Tämä tarkoittaisi ensinnäkin sitä, että sukupuolten epätasapaino esiintyjistössä tiedostettaisiin ja sitä alettaisiin pitää ongelmana. Toiseksi se tarkoittaisin tietoista työtä - toisin sanottuna naisten ja sukupuolivähemmistöjen etsimistä, löytämistä ja buukkaamista. Pähkinänkuoressa: Käsitystä musiikkimaailman miehisyydestä voidaan rikkoa nostamalla tietoisesti esiin muita kuin cis-miehiä. Heitä löytyy kyllä.
  • Avoimuus. Tämä on nähdäkseni tasa-arvotyön kulmakivi. Käytännössä se voisi tarkoittaa a) tavoitteiden artikuloimista, ja b) prosessien selvittämistä. Toisin sanottuna sitä, että festari kommunikoisi yleisölle konkreettiset tasa-arvotavoitteensa ja sen, miten tavoitteessa onnistuttiin tai mikä meni vikaan. Festari voisi esimerkiksi kertoa, keitä artisteja se on pyrkinyt buukkaamaan, vaikkei olisi kyseisiä artisteja onnistunutkaan saamaan.
  • Panostaminen. On selvää, että tasa-arvon tekeminen vaatii panostamista - myös taloudellista. Aika helpolla kuitenkin pääsee esimerkiksi palkkaamalla asiantuntijan, jonka tehtävä on selvittää tasa-arvon toteutumista ja toimia konsultaatioapuna prosesseissa, joissa tarvitaan ymmärrystä diversiteettikysymyksissä.
  • Tilojen esteettömyys ja sukupuolivähemmistöjen huomiointi. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että pyörätuolilla on mahdollista päästä venuelle, nähdä ja kuulla keikat sekä päästä esteettömästi vessaan. Sukupuolivähemmistöt oli huomioitu kiitettävästi tämän vuoden Sidewaysissa, jossa WC-tiloja ei oltu sukupuolitettu.
  • Yleinen asennemuutos. Tämä vaatii duunia muiltakin kuin järjestäjiltä: lakataan puhumasta “tyttöbändeistä” ja “kiintiönaisista” ja siitä, että naisten buukkaaminen tekisi tappiota (tsekkaa postaus 1/2). Huomioidaan, että nykysysteemissä, jonka kulttuurinen koodisto perustuu cis-miesten yliedustukselle, miehet saavat etua sukupuolestaan. Tämä etu on piilossa, koska se on normi. Mutta normit kaatuvat, kun ne kaadetaan - ja kun myös muille kuin normiin sopiville tehdään tilaa.

 

Rohkenen väittää, että näiden keinojen hyödyntäminen olisi hyvä alku entistä moniäänisemmän musiikillisen kentän rakentamiselle. Voittajia olisivat lopulta sekä esiintyjät, yleisö että festarit itse.

 

Seuraa Minjaa somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER

Kommentoi

Commenting is closed.